Ulla Nevalaisen kirjaa: Haista home Vakuutusoikeus. Siinä on kyllä tosi tarina kaikessa kauheudessaan, ja myös meille kaikille opiksi ja esimerkiksi. Hän on jaksanut taistella. Yritetään mekin samaa.
Oletteko
lukeneet
9709
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
suosittelen lukemista, parempaa tietoa kuin täältä.
tästä kirjasta ei kukaan ole tainnut ottaa opikseen. Luulenpa että sitä ei kukaan kirjassa mainittu ole lukenut, ei välitä tai ei usko, koska suhtautuminen homeista sairastuneeseen ei ole muuttunut ainakaan parempaan. Kirja sinänsä on loistava kuvaus systeemistä. Ihmettelen, miten kirjoittaja on jaksanut laittaa näin tarkasti kaiken muistiin "pyörityksessään". Siitä kiitos hänelle.
saa?
http://www.nevac.fi/kirjakustannus_kustannustoiminta_home_Home_vakuutusoikeus.html
ostaa. Itse olen ostanut kirjaa jo kolme kappaletta ja lahjoittanut niistä kaksi kosteusvauriotalossa sairastuneille.
Kirjaan on kirjotettu tuttujen ihmisten, kuten keuhkolääkäri Ritva Piiparin ja Helena Mussalo-Rauhamaan sanomisia vakuutusoikeudessa.
Taisi olla kova paikka Piiparille olla todistamassa sairastuneen puolesta. Piipari oli siis hän, joka kaasututti myös tätä kirjan kirjoittajaa. Mussalo-Rauhamaa puolestaan kertoo, että hyvin vähän löytyy troikan Terho-Haahtela-Mönkäreen poliittisista syistä kehittelemän alveoliitin kriteeristön täyttäviä tapauksia. Niitä ei varmaan löydy yhtään, jos esim. BAL-tutkimus tehdään tulehduksen loputtua. Näin juuri toimittiin sisäilmapolin lääkäreiden toimesta. Kyllä Mussalo-Rauhamaakin tietää, että keuhkorakkulatulehdushan kosteusvauriomikrobien itiöiden hengittämisestä kehittyy. Jos, joku on tietoinen, niin hän tietää sen kaikkein parhaiten, että kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ensijaisena sairautena astmaa. Mussalo-Rauhamaa oikein luettelee nämä ulkoilman normaalit homeet astman aiheutttajiksi ainakin Majvik-I:ssä.
että kirjoittaja kuvasi, kuinka hänet altistettiin Aspergillus fumingatuksella, ja meinasi henki mennä siinä hommassa. Siitäkö se alveoliitti loppujen lopuksi puhkesi?? Eihän ne oireet sitä ennen olleet niin vakavia. Silloin aikaisemmin on ilmeisesti altistettu huoletta. Nykyään kai pitäisi olla ohjeen mukaan eri meininki, mutta täältäkin olen lukenut, että kuitenkin altistetaan edelleen. Mutta kun tiedämme, miten siinä voi käydä, niin jokaisen täytyy pitää huoli itsestään eikä antaa altistaa itseään tutkimuksissa homeille.
Tosi hyvä kirja, Ihmetellä täytyy tosiaan, miten kirjoittaja on jaksanut sen kaiken ja pitänyt niin tarkasti kirjaa kaikesta.
rakkulatasolla Aspergillus fumigatukselle. Siis hänellä todettiin allerginen alveoliitti, tosin Piipari käytti jotain epämääräistä termiä.
Tunnetusti A.f. aiheuttaa alveoliittia johtuen pienestä itiökoosta. Sen sijaan, jos A. fumigatus aiheuttaa astmaa, niin todettaisiin verestä löytyvällä A. fumigatuksen IgE-vasta-aineella.
Kaiken huippu on se, että tätä uutetta saisi käyttää vain IgE-allergioiden tutkimiseen.
Käyttävät sitä väärin, koska haluavat hinnalla millä hyvänsä aikaansaada tässä altistuskokeessa limanerityksen, joka sitten heikentäisi pef-mittausta. Monen kohdalla se onkin onnistunut.
Tämä altistuskoe aiheuttaa kroonisen keuhkoputkitulehduksen (pohjalla vanha lievempi tulehdus kosteusvauriotalosta), joka olisi helposti todennettavissa bronkuslimasta löytyvällä lymfosytoosilla. Jos sen sijaan bronkuslimassa olisi eosinofiilia, niin kyseessä olisi tietysti astma.
taas olet unohtanut, että allerginen alveoliitti on harvinainen sairaus kosteusvauriohomeille altistuneilla KOKO MAAILMASSA! Ei siis ole kysymys mistään suomalaisesta salajuonituksesta.
vanhoja viestejä muistisi virkistämiseksi. Kaikki nuo ikiomat teoriasi on oikaistu täällä monta monta kertaa.