Joo-joo-joo mäkin haluan osallistua taas!
Täällähän on virkeitä juttuja taas käsitelty. Ei tarvi olla kuin muutama päivä nettailematta, niin johan on uudet kujeet Teillä, tai oikeestaan sittenkin ne vanhat.
joo
Kyllähän kirjoittajapiirien osallistujat ja kirjoittajat käyvät niissä hyvin eri lähtökohdista. Ei ehkä niinkään oppiakseen oikeinkirjoitusta ja kappalevälejä.
Aikoinaan mennessäni ensimmäisen kerran työväenopiston luovan kirjoittamisen alkeisiin kuvittelin ehkä, että tutustun korkealentoisiin taiteilijasieluihin.
uhhh...
Kyllähän kirjoittajapiireissä enimmäkseen kälätetään ja juodaan kahvia, syntyy äkkiä ryhmän tietty ilmapiiri, mutta jos ei ole sosiaalisella tuulella niin voi myös istua ihan rauhassa sanomatta juu tai jaa. Oma valinta.
Suurin anti minulle on ollut se, että olen joka kerta saanut nipun tekstiä. Otsikot ovat olleet vaikkapa: Tuoli, Päivät pääksytysten, uudista satu Hannu ja Kerttu, korkeintaan kaksi aanelosta ... jne. jne.
Kurssilta kotiin palatessani saatan sitten miettiä, että ”ai se kirjotti sitten niin jännän jutun aiheesta Tuoli... miksi mä ajattelin vaan kirjoittaessani omaa juttuani, että Tuoli... oonks mä vähä mielikuvitukseton... no ENS KERRALLA, ai joo tää aihe mikä saatiin seuraavaks, mikä se olikaan... kirjoita jollakin suomalaisella murteella... siis millä murteella, jos mä kirjotan omalla stadin slangilla niin ne heti tajuaa missäpäin Stadia mä asun... voi ei... mutta jos mä kirjotankin sen savon murteella...
TA-DAA !
Tässä on mun elämäni ensimmäistä kertaa kirjoittamani pätkä savon murteella, jonka laitoin muutama päivä sitten Jatkonovellit –palstalle. Siellä nimittäin oli ilmestynyt nimimerkin Kössi-eno hauska murteella kirjoitettu juttu Mäyräkoira.
Sen kun luin, niin johan alko mielessäni sinkoilla vaikka mitä !
INSPIRAATO ISKI jälleen kerran... sillä jatkonovellin kirjoittaminen se vasta jotakin onkin... todella haastellista kirjoittaa toisen kirjoittajan kanssa, välillä useammankin kanssa samassa jatkonovellissa. Kun ei odota kerralla valmista, ei väliä pisteillä, pilkuilla, ulkoasulla. Silti myöhemmin kasattuna raaka teksti saattaa rakentua ties vaikka minkälaiseksi.
¤
tässä siis Jatkonovellit puolelta:
Aapeli haki varmuudeksi vielä yhden kaljapullon valmiiksi hyppysiinsä, jotta voisi ojennella sitä ensiapuna Masalle, mikäli röyhtäily ei tokenisi ja tärinät laantuisi. Hän jatkoi juttuaan:
”Eikös tää juuttaan aato syyskosteella tehny tenän liikenevaloissa. Aattelin siinä, jotta kyllä tää pemari alakaa olla ihan pahvina. Minä ko yritin käännistöö, ei mittään tapahtunna. No johan siellä kirkolla vilskettä riittää. Risteys alko olla ko kalasumppu, ja minä yritin uuvelleen käännistöö, eiku vuo köhisöö. Johan alakovat töötteemään. Joka ikinen ladakuski paino nappia sen kun kerkesivätten. On ne nii kuitenniin tän pemarin perrään. No, minä nousin aatostan ja lähin siitä sitten joutessain sulle tämän mäyräkoiran marketista hakemaan, kohilla sattu siinä olemaan. Siellä se simpsakka Isontalon Lissukin välillä kassaneitinä, vaan ei ollunna tällä kertoo.
Takasin kun tulin, niin jo oli joku vilunki näppisormi yhen kapselin vohkassu. Sitä idän ihmettäkö sekin lienöö... tiiähäntä.”
Masa alkaa köhimään sitkasta tupakkayskäänsä ja heittää tumpin ulos autotallinovesta pihamaalle.
”Älä kuuleppa hönkäse sauhuja kurkkutorvees. Minäpä ehottelen. Elä, elä kiireellä ihtees pilloo, vuan sitäkö meinaat, että ikkee tulloo, ja hermot männöö. Vuan vanahaks ee tarvihe tulla. Toppuutellaan jos tulloo liian tulinen tahti.
Vua misteeppä sen tietää mihinkä pystyy ennen ku kokkeiloo.
Mikä se näitä aatoja aena vaevaa, ko ärvöttävät ku entinen heila nuama rutussa, ei 96 oktaavia kelpoo, 98 se olla pittää.
Kävinpä jo kyselemässä kirkoltaki, siltä entiseltä hevoskauppiaalta ja Janatuiselta, mutta eivät sielläkään suostunneet vaehtokaappaan. Sanovat, jotta virta pätkii liiaks. Tiiä häntä mitä se aatokaappias Janatuinenki... silleki hyvä olis antoo hermoille lommoo. Sillä kenelläpä se ei pätkis.
Vuan totta puhelet, nämä hommat hoituu. Mehän ihteemme luotetaan, ja kykymme tuplataan, kaekkemme annetaan... vuan ei periks !
Ne tekköö, jotka ossoo. Jotka ee ossoo, ne arvostelloo.
- No niin, nytpä sitte alotetaan."
¤
Omasta kirjoitusprosessistani siis:
Mäyräkoira –tekstin luettuani ajattelin hetken sen tuomaa tunnelmaa, ja nettailin sitten savonmurretta, PALAPELI oli alkanut... Aapeli oli nyt mielessäni perussuomalainen kunnon mies, joka kuitenkin oli nuoruudessaan saanut muilutettua itselleen tukholmalaisen herrassuvun Impin Suomeen vaimokseen, törmättyään häneen silloin vuonna yks-ja-kaks Heinätorilla, kun Aapeli oli ollut etsiskelemässä silloisen tyttöystävänsä, mikäs sen nimi nyt mahtoi ollakaan, kanssa siellä erästä sukulaispoikaa, joka oli lähtenyt teini-iän angstissaan omin luvin seikkailemaan suureen maailmaan ja hypännyt suutuspäissään Ruåttinlaivalle, kun ei ollut kelvannut valtameripaattiin nuoren ikänsä takia. Niin Impihän oli siinä sitten ollut tyttöporukassa illansuussa kiiruhtamassa klubille, olivat päättäneet kerrankin uskaltaa oikaista Hötorgetin kautta, kun siellä jännittävästi kuulemma aina tapahtui jotakin finjeeveliä sun muuta törkyistä, ja törmännyt Aapeliin, joka olikin aikamoisen raamikas tyyppi, eroten täysin niistä oman klubin nenänvarsinotkuilijoista. Bang! Jösses! Siitä se lähti... omaa sukua Ingrid von Husgaffel, nykyisin siis Impi vaan ...ja sen tähden heillä, siis Aapelilla ja Impillä on tietysti Volvo, jota Aapeli joskus Impiltä salaa sanoo pemariksi, koska...
Tässä jutussani mietin myös jonkin verran ulkoasua, mutta olenko onnistunut noitten sitaattien kera, tiedä häntä. Halusin siis, että tulisi Aapelille sellainen yhtenäinen ote jutussaan, siksi laitoin koko mössön sitaatteihin... sitten keskellä katkaisemassa lause ... ja taas koko mössö sitaatteihin.
Mitenkäs Teidän kirjoitusprosessinne etenevät ?
Kertokaa tekin miten rakentelette juttujanne. Tämä jatkonovellipätkä oli minulle kirjoittajana siis aika tyypillinen tapahtuma, että jotakin luettuani, ja joskus vain YKSI lausekin riittää, saa minut kirjoittamaan joko lyhyen tai sitten tosipitkän sanajonon.
Kokeilkaa Tekin siis kirjoitella jatkonovelleja, tai lukekaa edes... jos vastapuolena on nopea kirjoittaja, niin aika hiilestystähän se sitten on. Hauskaa niissä on myös se, että juttu kulkeutuu mitä omituisimpiin koukeroihin, suorastaan mieletöntä menoa... AVANTGARDISTISTA.
Kirjoittamisiin!
Täällähän on virkeitä juttuja taas käsitelty. Ei tarvi olla kuin muutama päivä nettailematta, niin johan on uudet kujeet Teillä, tai oikeestaan sittenkin ne vanhat.
joo
Kyllähän kirjoittajapiirien osallistujat ja kirjoittajat käyvät niissä hyvin eri lähtökohdista. Ei ehkä niinkään oppiakseen oikeinkirjoitusta ja kappalevälejä.
Aikoinaan mennessäni ensimmäisen kerran työväenopiston luovan kirjoittamisen alkeisiin kuvittelin ehkä, että tutustun korkealentoisiin taiteilijasieluihin.
uhhh...
Kyllähän kirjoittajapiireissä enimmäkseen kälätetään ja juodaan kahvia, syntyy äkkiä ryhmän tietty ilmapiiri, mutta jos ei ole sosiaalisella tuulella niin voi myös istua ihan rauhassa sanomatta juu tai jaa. Oma valinta.
Suurin anti minulle on ollut se, että olen joka kerta saanut nipun tekstiä. Otsikot ovat olleet vaikkapa: Tuoli, Päivät pääksytysten, uudista satu Hannu ja Kerttu, korkeintaan kaksi aanelosta ... jne. jne.
Kurssilta kotiin palatessani saatan sitten miettiä, että ”ai se kirjotti sitten niin jännän jutun aiheesta Tuoli... miksi mä ajattelin vaan kirjoittaessani omaa juttuani, että Tuoli... oonks mä vähä mielikuvitukseton... no ENS KERRALLA, ai joo tää aihe mikä saatiin seuraavaks, mikä se olikaan... kirjoita jollakin suomalaisella murteella... siis millä murteella, jos mä kirjotan omalla stadin slangilla niin ne heti tajuaa missäpäin Stadia mä asun... voi ei... mutta jos mä kirjotankin sen savon murteella...
TA-DAA !
Tässä on mun elämäni ensimmäistä kertaa kirjoittamani pätkä savon murteella, jonka laitoin muutama päivä sitten Jatkonovellit –palstalle. Siellä nimittäin oli ilmestynyt nimimerkin Kössi-eno hauska murteella kirjoitettu juttu Mäyräkoira.
Sen kun luin, niin johan alko mielessäni sinkoilla vaikka mitä !
INSPIRAATO ISKI jälleen kerran... sillä jatkonovellin kirjoittaminen se vasta jotakin onkin... todella haastellista kirjoittaa toisen kirjoittajan kanssa, välillä useammankin kanssa samassa jatkonovellissa. Kun ei odota kerralla valmista, ei väliä pisteillä, pilkuilla, ulkoasulla. Silti myöhemmin kasattuna raaka teksti saattaa rakentua ties vaikka minkälaiseksi.
¤
tässä siis Jatkonovellit puolelta:
Aapeli haki varmuudeksi vielä yhden kaljapullon valmiiksi hyppysiinsä, jotta voisi ojennella sitä ensiapuna Masalle, mikäli röyhtäily ei tokenisi ja tärinät laantuisi. Hän jatkoi juttuaan:
”Eikös tää juuttaan aato syyskosteella tehny tenän liikenevaloissa. Aattelin siinä, jotta kyllä tää pemari alakaa olla ihan pahvina. Minä ko yritin käännistöö, ei mittään tapahtunna. No johan siellä kirkolla vilskettä riittää. Risteys alko olla ko kalasumppu, ja minä yritin uuvelleen käännistöö, eiku vuo köhisöö. Johan alakovat töötteemään. Joka ikinen ladakuski paino nappia sen kun kerkesivätten. On ne nii kuitenniin tän pemarin perrään. No, minä nousin aatostan ja lähin siitä sitten joutessain sulle tämän mäyräkoiran marketista hakemaan, kohilla sattu siinä olemaan. Siellä se simpsakka Isontalon Lissukin välillä kassaneitinä, vaan ei ollunna tällä kertoo.
Takasin kun tulin, niin jo oli joku vilunki näppisormi yhen kapselin vohkassu. Sitä idän ihmettäkö sekin lienöö... tiiähäntä.”
Masa alkaa köhimään sitkasta tupakkayskäänsä ja heittää tumpin ulos autotallinovesta pihamaalle.
”Älä kuuleppa hönkäse sauhuja kurkkutorvees. Minäpä ehottelen. Elä, elä kiireellä ihtees pilloo, vuan sitäkö meinaat, että ikkee tulloo, ja hermot männöö. Vuan vanahaks ee tarvihe tulla. Toppuutellaan jos tulloo liian tulinen tahti.
Vua misteeppä sen tietää mihinkä pystyy ennen ku kokkeiloo.
Mikä se näitä aatoja aena vaevaa, ko ärvöttävät ku entinen heila nuama rutussa, ei 96 oktaavia kelpoo, 98 se olla pittää.
Kävinpä jo kyselemässä kirkoltaki, siltä entiseltä hevoskauppiaalta ja Janatuiselta, mutta eivät sielläkään suostunneet vaehtokaappaan. Sanovat, jotta virta pätkii liiaks. Tiiä häntä mitä se aatokaappias Janatuinenki... silleki hyvä olis antoo hermoille lommoo. Sillä kenelläpä se ei pätkis.
Vuan totta puhelet, nämä hommat hoituu. Mehän ihteemme luotetaan, ja kykymme tuplataan, kaekkemme annetaan... vuan ei periks !
Ne tekköö, jotka ossoo. Jotka ee ossoo, ne arvostelloo.
- No niin, nytpä sitte alotetaan."
¤
Omasta kirjoitusprosessistani siis:
Mäyräkoira –tekstin luettuani ajattelin hetken sen tuomaa tunnelmaa, ja nettailin sitten savonmurretta, PALAPELI oli alkanut... Aapeli oli nyt mielessäni perussuomalainen kunnon mies, joka kuitenkin oli nuoruudessaan saanut muilutettua itselleen tukholmalaisen herrassuvun Impin Suomeen vaimokseen, törmättyään häneen silloin vuonna yks-ja-kaks Heinätorilla, kun Aapeli oli ollut etsiskelemässä silloisen tyttöystävänsä, mikäs sen nimi nyt mahtoi ollakaan, kanssa siellä erästä sukulaispoikaa, joka oli lähtenyt teini-iän angstissaan omin luvin seikkailemaan suureen maailmaan ja hypännyt suutuspäissään Ruåttinlaivalle, kun ei ollut kelvannut valtameripaattiin nuoren ikänsä takia. Niin Impihän oli siinä sitten ollut tyttöporukassa illansuussa kiiruhtamassa klubille, olivat päättäneet kerrankin uskaltaa oikaista Hötorgetin kautta, kun siellä jännittävästi kuulemma aina tapahtui jotakin finjeeveliä sun muuta törkyistä, ja törmännyt Aapeliin, joka olikin aikamoisen raamikas tyyppi, eroten täysin niistä oman klubin nenänvarsinotkuilijoista. Bang! Jösses! Siitä se lähti... omaa sukua Ingrid von Husgaffel, nykyisin siis Impi vaan ...ja sen tähden heillä, siis Aapelilla ja Impillä on tietysti Volvo, jota Aapeli joskus Impiltä salaa sanoo pemariksi, koska...
Tässä jutussani mietin myös jonkin verran ulkoasua, mutta olenko onnistunut noitten sitaattien kera, tiedä häntä. Halusin siis, että tulisi Aapelille sellainen yhtenäinen ote jutussaan, siksi laitoin koko mössön sitaatteihin... sitten keskellä katkaisemassa lause ... ja taas koko mössö sitaatteihin.
Mitenkäs Teidän kirjoitusprosessinne etenevät ?
Kertokaa tekin miten rakentelette juttujanne. Tämä jatkonovellipätkä oli minulle kirjoittajana siis aika tyypillinen tapahtuma, että jotakin luettuani, ja joskus vain YKSI lausekin riittää, saa minut kirjoittamaan joko lyhyen tai sitten tosipitkän sanajonon.
Kokeilkaa Tekin siis kirjoitella jatkonovelleja, tai lukekaa edes... jos vastapuolena on nopea kirjoittaja, niin aika hiilestystähän se sitten on. Hauskaa niissä on myös se, että juttu kulkeutuu mitä omituisimpiin koukeroihin, suorastaan mieletöntä menoa... AVANTGARDISTISTA.
Kirjoittamisiin!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sä käyttäisit ton kaiken tarmos ja luovuutes ihan tosissas johonkin yhteen ja tiettyyn kunnolliseen projektiin, niin ei sun tarvitsis täällä jatkuvasti paukkujas tuhlailla. Siis herää jo haloo, keskity ja kirjoita SE juttusi, sen jälkeen kirjailijanalut ois kohdaltas onnellista historiaa.
You maybe know who
oho mä en olekaan huomannu, et tääl on tullut kommenttia.
Mutta nyt jäin kyllä miettimään, että
hu-huuuu ?
kenen kohdalta kirjailijanalut -palsta on
onnellista historiaa
?