Yhtä hukkaa vähemmän

Vahingonlaukaus

Olinpa tänä aamuna koirani kanssa Ikaalihih lintujahdissa ilman lintusaalista.
Päivän jo kunnolla valjettua siirryinkinkin hirvitorniin kytikselle, tulisiko teeriä lähipuihin ruokailemaan. Jätin koiran kiinni läheisen riistapellon viereen makoilemaan. Parin tunnin kyttäämisen jälkeen koira alkoi liikehtiä hermostuneesti ja eipä ollakaan, hukkahan se sieltä tuli lähentelemään koiraani.
Koirani nosti niskakarvansa oystyyn ja ryhtyi haukkumaan hukalle. Ei tuo hukka ollut moksiskaan tuosta älämölöstä, vaan jatkoi koiran kiertämistä.

Silloin minulta meni hermo. Enhän minä hyvää kaveriani hukan suuhun anna ja päätin antaa hukalle opetuksen. Päätin ampua hukan edessä olevaan kantoon varoituslaukauksen. Kuinka ollakaan, hukka hyökkäsi juuri silloin eteenpäin ja putosi siihen paikkaan.
No, eipä ainakaan tuo hukka enään pelottele kenenkään koiria. Ja niin hyvin sen hävitin, ettei taatusti löydetä.
Nyt on sitten yksi hukka vähemmän koiria pelottelemassa.
Ei muuten tullut teeriäkään.

8

1581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vahingonlaukaus

      olikin unta, onneksi.

      • siihen, missä

        Vaan eipä ollutkaan. Paikasta on noin 10 km. matkaa siihen, missä sudet tappoi ja söivät hirvikoiran suolet viime viikonloppuna.


      • totta????
        siihen, missä kirjoitti:

        Vaan eipä ollutkaan. Paikasta on noin 10 km. matkaa siihen, missä sudet tappoi ja söivät hirvikoiran suolet viime viikonloppuna.

        Olisihan se kiva, jos tuo tarinasi olisi totta, niin olisi yksi turha piski vähemmän kuluttamassa teollisesti tuotettua mustin murkinaa.


    • -ohoops

      Ja joku onneton etsii vielä laikaansa.

    • turha jätkä

      Mutta se sata kertaa vaarallisempi peto jäi valiteetavasti henkiin (se olet sinä). Suden kuolema on menetys, mutta sinua ei kukaan kaipaa.

    • arvostaja

      Noin tekee Mies/Nainen Suomessa.
      Kiitos.
      (nimim. saman kokenut :) )

      • ei mikään alfa

        Tosi hieno koiran pelastus. Oikeen teit. Ja siis aivan oikeen että hävitit sen harmaaturkin.


    • koiran????

      Ai sinäkö sen ystäväni koiran ammuit, jota olemme etsineet tämän vuoden alusta saakka. Ystäväni sanoikin, että metsästäjät ovat niin typerää sakkia, ettei ne erota koiraa sudesta ja varmaan ampuuvat koirani ,kun se on väriltään yhtä vaalea, kuin susi. Hänellä on omakohtaista tietoa metsästäjistä, koska hän ennen oli vähän aikaa metsästys-seurassa, mutta erosi juuri noitten typerysten tähden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      70
      2447
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1425
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1283
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      28
      722
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe