Jouluvalot

Jokohan olis aika laittaa jouluvalot?
81029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olisi jos ei laittaisi ollenkaan.
on todella säälittävät näköiset.ja se tien yli menevä....siitä kyllä näkee miten köyhää on

Äänestä
  • ja koristevalot sisälle.
    Nykyään niitä käytetään ympäri vuoden, valittavana
    perhosia, aurinkoa ynnä muita figuureja.
    Toimivat ihan samoin kuin entisaikojen jouluvalot
    joskin nykyään saatavana myös ledejä.
    Nimi JOULUvalot ovat menneiden talvien juttuja, joskin
    joulun aikaan herää viimeisetkin mattimyöhäset
    valojenripusteluun.

    Äänestä

muodostunut Joulukadun avajaiset, vai milläs nimellä se nyt kulkikaan? Sehän on ollut ihan leppoisa tilaisuus aina, mukavaa kun kylän yrittäjät ovat jaksaneet sen järjestää vaikka joka ikinen vuosi joukko ihmisiä vinkuu tapahtuman surkeudesta. Arvelisin, että suurin osa ihmisistä on ollut erittäin tyytyväisiä järjestelyihin.

Äänestä
  • Ajankohtaa voi kysellä voi yrittäjien puheenjohtajalta tai Mäntyharjun yrittäjien alaisuudessa toimivan kaupan työryhmän jäseniltä.
    Lokakuun loppupuolta ku elellään niin valmistelut ovat varmaan jo täydessä vauhdissa ja joulupukki rasvaamassa reenjalaksia.

    Äänestä

  • järjestää jouluavauksen kirjoitti:

    Ajankohtaa voi kysellä voi yrittäjien puheenjohtajalta tai Mäntyharjun yrittäjien alaisuudessa toimivan kaupan työryhmän jäseniltä.
    Lokakuun loppupuolta ku elellään niin valmistelut ovat varmaan jo täydessä vauhdissa ja joulupukki rasvaamassa reenjalaksia.

    voisi jo aittaa pyörät rekeen,kun lumetkin alkaa olla talvisin vähissä

    Äänestä

  • tonttu torvinen kirjoitti:

    voisi jo aittaa pyörät rekeen,kun lumetkin alkaa olla talvisin vähissä

    tuleeko tänä vuonna joulutori torille jossa pääsee myymään omia tuotteita.Viime vuonna siitä oli ilmoitus lehdessä mutta nyt en ole huomannut.

    Äänestä

  • virkkailija kirjoitti:

    tuleeko tänä vuonna joulutori torille jossa pääsee myymään omia tuotteita.Viime vuonna siitä oli ilmoitus lehdessä mutta nyt en ole huomannut.

    Luultavasi tulee ja ilmoituskin siitä tulee silloin parin viikon sisällä.

    Äänestä

mäntyharjun yrittäjät on sijoittanut rahaa uusiin valoihin raitilla...todella hienoa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valaistunut kirjoitti:

Jokohan olis aika laittaa jouluvalot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu