Olisin odottanut saavani jo sen kolmannen natsan kaulukseen kun noita kertausvuorokausia on jo kertynyt 27, vaan eipä kuulunut natsoja... Luulisi että näinä aikoina kun harva vaivautuu kertauksiin edes menemään, että voitaisiin tällaisia hölmöjä ylennyksillä palkita/tunnustaa jotka vuoden välein kertaamassa ravaavat. Enpä taida minäkään enää jaksaa, menkööt muut.
Eipä tullut ylennystä ei...
Ikuinen alik
5746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa todella poikkeukselliselta. Lähettäisin jo sinuna esikuntaan kirjallisen vaatimuksen natsoista.
Oletko muistanut pitää hyvä-veli suhteita yllä. On myös todennäköistä että et ole missään korkeassa asemassa, esimerkiksi suuren yrityksen toimitusjohtaja tms.
Kuinka kaun on kulunut kotiutumisestasi?
...jos on maanpuolustustahto natsoista kiinni niin ehkäpä ei kannata sitten enää stressata itseään, hanskat naulaan vain.
Tässä itse varusmiesaikana onnistuin livistämään AUK:n valinnoista, vaikka vänskä ja kapukin pitivän henk.koht. puhuttelun. Loppu inttiaika meni levytyksessä eli en tehnyt mitään. Kotiutettiin jääkärinä. Intin jälkeen järki on kasvanut ja tuota AUK:n välttelyä on välillä katunutkin, olisi saanut jotain kättä pitempää johtamistaidoissa.
Kertaamaan olen joutunut jo 5 kertaa, arvo alikersantti (siis sotilasurani huipulla... ;) Kolme ensimmäistä kertausta olivat paskamaista kyykkimistä ja odottelua. Kaksi viimeistä olivat jo ihan jees, hommia oli ja selkeä tavoite. Kun tässä nyt on ns. väärtiryhmässä eikä taistelevissa joukoissa, huomaa, että ei nuo arvomerkit niin tärkeitä ole, tärkeintä on että asia hoituu. Tavallaan viime harjoituksessa sisäistin oman osani koneistossa.
Vaikka ylennys tulikin, suurin kritiikki menee itse kantahenkilökunnalle. Ei nelikymppisten joukko ole enää kakaralauma, jolle opetetaan kuria. Joukko on elämänopin saanutta, harkitsevaa ja toimintakykyistä, suurimmalta osaltaan maanpuolustushenkistäkin. Kyllä me teemme oman osamme, käyttäydymmekin kukin omien kykyjen ja taitojen mukaan. Se "vittuilu", jota joukot saivat osakseen esikunnalta, ei varmastikaan nostanut maanpuolustustahtoa.