Kerrohan meille

miten ja missä eläisit jos saisit valita materiaaliset olosuhteet? Mistään taloudellisista asioista ei tarvitsisi huolehtia, eikä myöskään ihmisten mielipiteistä. Eli jos oletetaan että sinä olet sinä ja mieleltäsi juuri sellainen kuin olet, niin millainen eläminen saattaisi saada sinut onnelliseksi ja tasapainoiseksi?
12704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

heti jonkin kartanon jostain järviseudulta. Puita, vettä, kalliota, korea muttei turhan ylihoidettu puutarha, kenties lampi, lähde tai vähintään suihkulähde! Rantasauna, sinne turvallinen polku vaikka talo voisikin olla rinteessä. Pääoleskeluhuone etelään tai lähteen päin. Makuuhuoneita ainakin kaksi (minulle ja miehelle omansa), ja muita huoneita niin että ei ihan heti ikävystymään pääse talossaan. Palveluskunta tekemään kaikki tylsät hommat, itse duunaisin niitä vaan jos tulisi sellainen fiilis.

Toinen residenssi voisi olla etelä-Englannissa. Siellä olisi kiva olla keväällä ja syksyllä, kun Suomessa on jo ikävää ja rumaa (kuraa, loskaa, paskaa). Mutta luonnollisesti talossa pitäisi olla keskuslämmitys.

Kun sitä rahaa nyt kerran olisi, hoidattaisin turpavärkistä nuoresta asti olleet virheet ja alkavan rupsahduksen merkit pois. Muulla kropalla ei ole niin väliä, paitsi että kai sitä pitäisi edes sen verran fyysisesti askaroida että alkaisi omassa kuntosalissaan hikoilla ennen iltauintia ja rantasaunaa.

Mutta enhän minä nyt kuitenkaan näihin asuntoihini jäisi muumioitumaan, vaan kiertäisin maailmaa oikeastaan suurimman osan vuotta. Imisin vaikutteita ja tunnelmia ja alkaisin kirjoittaa fiktiota, kenties työstäisin kädentaitojakin piirtäen, maalaten, muotoillen, tuhertaen, askarrellen paskarrellen.

Äänestä

Haluaisin monenlaisia erilaisia koteja, joita vaihtelisin mielialojen mukaan varmaan noin parin kuukauden välein, joskus tiheämmin ja joskus viihtyisin ehkä samassa pitempäänkin. Samoin tykkäisin vaihdella myös ammattiani ja työpaikkaa sekä perheolosuhteitakin.

Äänestä

Kaikenlaista elämäntapafantasiaani:

Tahtoisin ainakin neljästä eri maasta kodin. Suomesta kesäkodin (Naantalista), sitten yhden Jenkeistä, yhden Välimeren rannalta ja yhden Pariisista. Matkustelisin säännöllisesti ystävieni kanssa ympäri maailmaa.

Seurustelisin, mutten olisi missään tukahduttavassa suhteessa. Kultani tietysti matkustaisi mukana.

En kuitenkaan hae mitään kulkurielämää, ehkä neljä matkaa vuodessa riittäisi, muuten olisin kotosalla tai kaverien luona visiiteillä, mistä se koti sitten lopulta löytyisikin.

Mieluiten asuisin ehkä New Yorkissa, jossakin vakavaraisessa ja rauhallisessa lähiössä, josta pääsisi nopeasti keskustaan. Kulkuyhteydet olisivat hyvät ja elinympäristö olisi virikkeellinen ja monikulttuurinen.

Työskentelisin taiteilijana ja kirjailijana. Oma autokuski olisi ihan kiva, en Nykissä osaisi kuitenkaan ajaa, kun en osaa täällä Härmässäkään.

Välimeren kodissamme, emme välittäisi tuon taivaallista siitä, mitä saamme aikaiseksi, vaan lilluisimme meressä ja jahtaisimme toisiamme rannalla, laittaisimme ruokaa yhdessä ja illalla joisimme kahvi kuistilla, katsellen meren alati muuttuvaa horisonttia. Ai miksi kahvia illalla? No tietysti, että jaksaisimme vielä illalla mennä ravinteliin juhlistamaan ansaittua lomaamme. Kutsuisimme ystäviäkin kesäkotiimme ja keskustelisimme henkeviä ja karnaalisia aiheita. Tärkeää olisi todellakin sellaiset ystävät, joiden kanssa ei tarvitse teeskennellä tai käyttäytyä tietyllä tavalla, rentoja ja mutkattomia ihmisiä.

Äänestä
  • Juuri näin se menisi. Tosin Naantalin talon vaihtaisin johonkin Helsingin tai Tikkurilan pilvenpiirtäjään, jossa olisin horisontin yläpuolella ja sieltä avarasta asunnosta olisi helppo lähteä muihin maailman koteihin.

    Pariisissa kattohuoneisto -yes. New Yorkista kattohuoneisto-yes. Merenraanalta kattohuoneisto avarine terasseineen merellepäin. Ja yksi talo Pohjois-Italiasta tai Etelä-Ranskasta - pieni "linna". Siellä istuisin puutarhassa oliivi- ja hedelmäpuiden siimeksessä kirjoittaen ja vain kirjoittaen.

    Toteutuukohan kaikki, jos oikein keskittyneesti toivoo?

    Äänestä

10 hehtaarin tilan maalta, meren rannalta, suht läheltä kaupunkia mutta kuitenkin kaukana muista. Naapureita ei näkyisi mailla halmeilla. Metsää, peltoa, merta, hiljaisuutta. Kasvattaisin koiria, kissoja, ehkä hevosiakin, kuokkisin multaa ja maalailisin aidantolppia, opettelisin korjaamaan moottoripyörää ja kutomaan villasukkia ja hakkaamaan halkoja. Aamulla heräisi aikaisin ja olisi koko päivän ulkona jos siltä tuntuisi, tai sitten sisällä jos ei haluaisi mennä ulos. Illalla nukahtaisi fyysisesti väsyneenä ja onnellisena.

Äänestä
  • Utelijaisuuttani kysyisin, olisitko nainen vai mies? Ei tarvitse vastata jos kysymys on tungetteleva tai jos et osaa päättää.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Utelijaisuuttani kysyisin, olisitko nainen vai mies? Ei tarvitse vastata jos kysymys on tungetteleva tai jos et osaa päättää.

    olisin ja olen. Noita villasukkiako mietit? Koulussa piti tehdä joko vanttuut tai sukat ja valitsin vanttuut. Muut pojat tekivät sukat ja olen vakaasti luvannut itselleni että sellaiset vielä omin näpein väkerrän. Ne poikien sukat olivat kaikilla sellaaset isot jotka mahtuivat monojen päälle. Niillä ne kerskurit luisuttelivat koulun pitkää käytävää kiusallaan ja minä yksin murjotin mäyräkoiran näköisten, erimittaisten vanttuitteni kanssa ihan kuin en ois ollut moksiskaan.

    Äänestä

  • pottupaavo kirjoitti:

    olisin ja olen. Noita villasukkiako mietit? Koulussa piti tehdä joko vanttuut tai sukat ja valitsin vanttuut. Muut pojat tekivät sukat ja olen vakaasti luvannut itselleni että sellaiset vielä omin näpein väkerrän. Ne poikien sukat olivat kaikilla sellaaset isot jotka mahtuivat monojen päälle. Niillä ne kerskurit luisuttelivat koulun pitkää käytävää kiusallaan ja minä yksin murjotin mäyräkoiran näköisten, erimittaisten vanttuitteni kanssa ihan kuin en ois ollut moksiskaan.

    Kutominen on kivaa ja olen kuullut että useatkin miehet kutoo villasukkia. Se sopii mielestäni miehen harrastukseksi oikein hyvin, kuten kaikenlainen muukin tekstiili työ ja käsityö. Kysy vaan kutomisen neuvoa sitten kun aloitat, niin kyllä neuvon mielellään. Näin myöhään illasta en kyllä enää jaksa keskittyä mihinkään monimutkaiseen, vaan lähden unten maille, heps.

    Äänestä

rahasta ei olisi kiinni, niin asuisin
nähtävästi maaseudulla, mieluusti järven
rannalla omakotitalossa.
Savusauna olisi myös ihan ok. (Kakkossauna)

Äänestä

Ei ole huolta huomisesta, teen mitä huvittaa tai sitten en mitään, jos ei huvita. Minulla on 8 huonetta, pari keittiötä ja 3 kylppäriä. Vaihdan makuuhuonetta, kun kyllästyn edelliseen. Matkustan ympäri maailmaa. Puutarhakin on melko tiptop. Elämä on ihanaa.

Äänestä

Tahtoisin asua maalla tai kaupungissa vanhassa puutalossa! Ihanan hiukan boheemin miehen kanssa. Kirjoittaisin kirjaa ja hän voisi tehdä mitä haluaisi, mutta hyväksyisi sen, että kirjoitan...Talon ympärillä olisi puutarha, ei liian hoidettu. Ja toisinaan kutsuisimme ystäviä syömään ja viettämään iltaa. Lukisimme toisillemme iltaisin valikoituja kirjallisuuden helmiä. Rakkauden kipinä tulisi älyllisen yhteyden kautta. Ja se olisikin taivaallista. Juuri näin se menisi:-) Mutta onko heitä, enkeleitä, en ole juuri tavannut 30 vuoteen.

Äänestä

kotoaan lähtis.

Hyvin viihdyn yli satavuotiaassa talossa 20-v sitten peruskorjattu, ei kuulu liikenteen melu, koski pitää tasaista huminaa kesäaikaan, kun makuuhuoneen ikkunat on auki.
Lisäksi joka paikkaan on lyhyt matka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pottupaavo kirjoitti:

miten ja missä eläisit jos saisit valita materiaaliset olosuhteet? Mistään taloudellisista asioista ei tarvitsisi huolehtia, eikä myöskään ihmisten mielipiteistä. Eli jos oletetaan että sinä olet sinä ja mieleltäsi juuri sellainen kuin olet, niin millainen eläminen saattaisi saada sinut onnelliseksi ja tasapainoiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu