Kajsa pääsi liigaan!!! (osa16)...............

Wooper kirjoitti:

Kajsan tarina jatkuu 16. osassa. PS. Päätin
jatkaa tarinaani vielä KANTOmaankin ajan, joten
niille, jotka näitä tarinoitani lukevat: ei
hätää! Pitäisi näitä tulla n.30 osaa...

”Vau! Pokemon liiga! Vihdoinkin täällä!” Kajsa
huudahti. Hän oli juuri avaamaisillaan oven, joka
vei kyseiseen paikkaan, mutta silloin puuttui
peliin hänen omatuntonsa, joka sanoi: ”Et ole
vielä valmis liigaan! Sinulla on vain 5
pokemonia! Ajattele nyt vähän!” Pieni ääni Kajsan
sisällä oli oikeassa: hänellä oli vasta 5
pokemonia (Typhlosion, Pidgeot, Espeon, Squirtle
ja Magby), joista kaksi viimeksi mainittua eivät
olleet mitään kovin kummoisia, eipä ollut Magby
koskaan taisteluareenaa nähnytkään. Kajsa laski
kätensä ovenkahvalta syvästi huokaisten. ”Niin
lähellä ja silti niin kaukana!” hän valitti
hiljaa seistessään oven edessä.

”Haluatko otella?” Melissa kysyi epävarmasti.
Kajsa oli tuntien etsinnän jälkeen löytänyt
jonkun, jolla oli pokemoneja (jollei mukaan
lasketa mummoa, joka ulkoilutti lapsenlapsensa
kanssa Snubullia) ja halusi nyt saada harjoitusta
pokemonliigaa varten. ”Tottakai haluan!” Kajsa
vastasi suoraan. ”Kiva. En ole otellut ketään
vastaan moneen viikkoon!” Melissa
riemuitsi. ”Monta pokemonia sinulla on?” ”Viisi”,
Kajsa vastasi. ”On vai! Minulla on kylläkin kuusi
ja haluaisin otteluttaa niitä kaikkia
samanaikaisesti... Mutta jos saat jonkin
pokemonin kiinni tästä läheltä, niin otan
haasteesi uudelleen vastaan!” Melissa
lupasi. ”Tarkoittiko tuo sitä, että et ottele
minua vastaan nyt?” Kajsa kysyi pelläten
pahinta. ”Jep. Kuusi vastaan kuusi on minun
ehtoni.” Melissa ei aikonut pyörtää
päätöstään. ”Ei sitten!” Kajsa kivahti. ”Nappaan
uuden pokemonin ja tulen ja haastan sinut
uudelleen! Ja aion myös voittaa!” Kajsa kääntyi
kannoillaan ja lähti kohti suurta peltoaukeaa,
jolla saattaisi elellä joitain pokemonlajeja.

”Vautsi! Tauros!” Kajsa huudahti nähdessään
kyseisen pokemonin. Hän oli juuri aikeissa
lähettää Espeonin sitä vastaan napatakseen sen,
kun pusikosta lähti tummanpunainen valonsäde
Taurosta kohti. Säde osui siihen ja se meni
pokepalloon, jota piti kädessään joku
poika. ”Sori, se on minun!” poika huikkasi
pusikosta ja katosi samantien. ”No, kaikki eivät
omista täydellisiä aivoja”, Kajsa mutisi
kiukkuisena. Samassa Kajsan paha mieli oli
tiessään: paikalle oli juuri laukannut 2
Rapidashia. Ne pysähtyivät vain 20 metrin päähän
Kajsasta Kajsan seistessä hiljaa paikallaan.
Ensin Kajsa ei kunnolla erottanut, mitä niiden
välissä liikkui, mutta tajusi sitten, että oli
juuri törmännyt perheeseen: Rapidashit suojelivat
kahta pientä Ponytaa, jotka olivat luultavastikin
vain muutaman viikon ikäisiä: ne pysyttelivät
koko ajan emonsa lähellä ja niiden kävely oli
hieman epätasaista, mutta vain hieman, niin, että
sen huomasi juuri ja juuri. Toinen Rapidasheista,
luultavastikin ori, hirnahti kuuluvasti ja
kaikista lähipuista nousi lentoon ties mitä
lentopokemoneja: Butterfreet, Pidgeyt,
Spearrowit, Pidgeottot ja ties mitkä muut
pokemonit nousivat lähes äänettä lentoon ja
lensivät suoraan kohti aurinkoa – tai siis siltä
se näytti. Kajsa unohtui katselemaan tätä näkyä
ja kun hän käänsi päänsä takaisin Rapidasheihin
ja Ponytoihin, niin pienet varsat olivat
käpertyneet emonsa viereen päiväunille. Niiden
tuliset harjat loimusivat aurinkoakin
kirkkaammin. Katseltuaan tätä suloista näkyä
jonkin aikaa Kajsa vetäytyi hieman syrjemmälle ja
levitti makuupussinsa tuuhean pusikon viereen.
Syötyään pikaisen iltapalan – leivän ja vettä –
hän kävi nukkumaan.

”M-mitä?” Kajsa hätkähti hereille. Oli vielä
pimeää, vain Hoot-hoottien ja Noctowlien huhuilu
kuului yössä. Kajsa nousi istumaan ja katseli
ympärilleen kunnes löysi syyn heräämiseensä:
molemmat Rapidashit hirnuivat onnettomina
keskellä peltoaukeaa – Ponytoja ei näkynyt
missään. ”Mitä on tapahtunut?” Kajsa ihmetteli
ääneen ja nousi nopeasti ylös. Hän juoksi
Rapidashien luokse, mutta pysähtyi äkisti, kun
oli vain 5 metrin päässä niistä: ne näyttivät
siltä, etteivät ne haluaisi Kajsan tulevan
lähemmäs. ”Mitäs nyt?” Kajsa tuumi onnettomana.
Yhtäkkiä öisen hiljaisuuden läpäisivät kimeät
hirnahdukset, jotka kantautuivat jonkin matkan
päästä. Rapidashit nostivat päänsä äänen
osoittamaan suuntaan ja ne hirnuivat
takaisin. ”Ponytat!” Kajsa samassa tajusi. Hän
lähti juoksemaan kohti ääntä tietämättä edes
sitä, mikä häntä odotti.
Juostuaan jonkin matkaa Kajsa kuuli takaansa
kavioiden kopsetta. Hän oli liian väsynyt
jaksaakseen kääntyä katsomaan, mitä takana oli.
Kauaa ei Kajsan tarvinnut arvailla, mikä häntä
lähestyi: Rapidashit olivat laukanneet Kajsan
kiinni ja nyt ne pysähtyivät Kajsan eteen. Ori
kumartui Kajsan eteen niin, että Kajsa olisi
voinut kavuta sen selkään. Kajsa epäröi. Hän
tiesi, että Ponytat ja Rapidashit voisivat
polttaa harjallaan sellaisen ihmisen käden, johon
ne eivät luottaisi. Mutta nyt Kajsalla ei ollut
valinnanvaraa: Ponytat saattoivat olla vaarassa
ja Kajsa oli liian väsynyt kävelemään saati
sitten juoksemaan niiden luokse. Epävarmasti
Kajsa otti tukea ison orin harjasta – se ei
polttanut! ”Sinä luotat minuun”, Kajsa kuiskasi
sen korvaan päästyään selkään. Ori hirnahti ja
nosti laukan, kuten teki myös tamma. ”Mennään!
Varsanne tarvitsevat apua! Nyt heti!”

JATKUU..........................

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä