yksi lapsi sai ostaa paritalon vaikka....

toinenkin oli siitä kiinnostunut. Meitä on neljä lasta ja vanhemmat asuivat mumman kanssa paritalossa. Talo myytiin nuoremman lapsen perheelle vaikka toinenkin lapsi oli siitä kiinnostunut. Paritaloa ei jaettu, koska poika ei sitä halunnut. Talon arvo on noin 160 000 - 200 000 euroa ja talon myytiin 120 000 eurolla. Talon myynnistä ei kerrottu toiselle lapselle eikä oikeaa hintaakaan ole kerrottu muille lapsille. Tieto tullut toista kautta. Suosivatko vanhemmat yhtä lasta myydessään hänelle talon alihintaan. Vienkö asian eteenpäin?
3612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suosivat tietysti, mutta ei sille nyt mitään voi. Vanhempasi saavat myydä omaisuuttaan kenelle haluavat ja haluamaansa hintaan. Et voi asialle nyt mitään etkä niinollen voi viedä sitä eteenpäinkään minnekään.

Kun vanhemmistasi aika jättää, asiaa voidaan tarkastella. Jos kauppakirjassa ei ole mainittu toisin, alihintaisen kaupan alihinta on lahja ja rintaperilliselle annettuna ennakkoperintöä, joka otetaan huomioon perinnönjaossa. Tosin tuossa tapauksessa lahjan arvo on aika vähäinen (jos talon arvo on 160000 €). Jos talon käypä arvo on lähempänä 200000 €:a, niin silloin ehkä lahja on muodostunut.

Äänestä

Todennäköisesti ovat hankkineet verottajalta päätöksen, minkä mukaan kauppahinta on 75% käyvästä arvosta, silloin se olisi tuo 120.000 e.

Kauppa on täysin pätevä.
Jos verottaja katsois, että on myyty alihintaan, se kyllä mätkäisee lahjaveron asiasta (eli jos arvostus olisikin verottajan mukaan 200.000 - silloin kauppahinnan pitäisi olla 150.000, eli 30.000 eurosta maksettaisiin lahjavero). Jos näin on, niin voit tuon 30.000 euron suosiolahjan kyseenalaistaa, jos vanhemmat kuolevat muutaman vuoden aikana, mutta se vaatii siis silloin myös tuon verottajan yksimielisyyden kanssasi kauppahinnasta: se että sinusta jokin on 200000 arvoinen, ei riita perusteeksi.

Kauppa siis on täysin laillinen, eikä siitä ole mitään kertomisvelvollisuuksia kenellekään.

Äänestä

on myytti, joka ei usein toteudu käytännössä. Manipulointia ja selän takana toimimista tapahtuu valitettavan usein. Olet tietysti myöhemmin perimässä osaasi kauppahinnasta vanhempiesi kuolinpesästä, jos myyjät eivät ole sitä kaikkea tuhlanneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tasa-arvo kirjoitti:

toinenkin oli siitä kiinnostunut. Meitä on neljä lasta ja vanhemmat asuivat mumman kanssa paritalossa. Talo myytiin nuoremman lapsen perheelle vaikka toinenkin lapsi oli siitä kiinnostunut. Paritaloa ei jaettu, koska poika ei sitä halunnut. Talon arvo on noin 160 000 - 200 000 euroa ja talon myytiin 120 000 eurolla. Talon myynnistä ei kerrottu toiselle lapselle eikä oikeaa hintaakaan ole kerrottu muille lapsille. Tieto tullut toista kautta. Suosivatko vanhemmat yhtä lasta myydessään hänelle talon alihintaan. Vienkö asian eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu