Kajsan tarinan 17. osa – lukaiskaapa
ajankuluksenne!
Oli aivan hiljaista. Vain Rapidashien kavioiden
kopse maata vasten ja niiden epätasainen hengitys
läpäisivät yön hiljaisuuden. Aika ajoin joko
jompikumpi Rapidasheista tai Ponytoista – jotka
siis olivat kadonneet yön aikana – hirnahti.
Kajsa oli aivan rätti. Hän oli herännyt keskellä
yötä, eikä näin ollen ollut nukkunut viittä
tuntia pidempää. Silti Kajsa piti tiukasti kiinni
orin harjasta ja yritti parhaansa mukaan pitää
silmät auki, jos Ponytoista näkyisi edes vilaus.
Yhtäkkiä molemmat Rapidashit pysähtyivät
kuuntelemaan. Samassa kimeä hirnahdus rikkoi
hiljaisen yön rauhan: Ponytat. ”Ne ovat ne!”
Kajsa tajusi. Ori hirnahti kuin sanoakseen ”niin.
Me tiedämme.” ”Mennään eteenpäin”, Kajsa ehdotti
ja ori nyökytti päätään lähtien kävelemään
eteenpäin tamma perässään.
Pitkältä ja loputtomalta tuntuneen vaelluksen
jälkeen Kajsa ja Rapidashit olivat lopulta
saapuneet mäen päälle, jonka laella kasvoi
tuuheita ja suojaisia puskia. Kolmikko pysähtyi
niiden taakse ja katsoi puskien suojasta alas.
Näkymä oli uskomaton: Ponytat oli sidottu puuhun
ja pienen leirinuotion äärellä istui joku. Kajsa
ei erottanut kuka, koska hahmo oli häneen selin.
Toinen Ponytoista hirnahti kuuluvasti. ”Onneksi
Rapidashit ovat hiljaa”, Kajsa kiitti mielessään:
muuten he paljastuisivat alta
aikayksikön. ”Turvat umpeen!” karjaisi hahmo
nuotion äärestä. Hänellä oli jotenkin tuttu ääni,
Kajsa ajatteli, mutta missä olen kuullut tuon
äänen aikaisemmin? Kajsa sai vastauksen lähes
ajatustakin nopeammin, kun hahmo nousi seisomaan
ja kääntyi Ponytoja kohti. Kajsa haukkoi
henkeä. ”Tuo!” hän sihautti sanan suustaan kuin
käärme. Sama poika, jonka Kajsa oli tavannut
aikaisemmin päivällä (ks.osa 16) lähestyi
Ponytoja uhkaavasti. ”Saan teistä isot rahat, kun
vien teidät hevoskauppiaalle”, poika kertoi
Ponytoille. ”Mutta maksua ei heru, jollette ole
hyvässä kunnossa, joten olkaapa sitten hiljaa,
tai muuten...” hän jätti lauseen lopun leijumaan
ilmaan. ”Julmuri!” Kajsa ei voinut hillitä
itseään. ”Näytetään tuolle törpölle, kuka täällä
määrää!” Kajsa julisti ja hyppäsi orin
selkään. ”Matkaan!”
Poika yllättyi täysin, kuten hänen ilmeensä
kertoi. Ei sitä joka päivä keskellä yötä näe
kahden, hyvin vihaisen Rapidashin ja vielä
vihaisemman tytön laukkaavn pois pusikosta (eihän
Kajsa nyt laukannut, mutta...). ”Vapauta Ponytat,
tai en vastaa seurauksista!” Kajsa huusi
pojalle. ”En vapauta! En ilman taistelua!” oli
pojan vastaus. Samassa hän heitti pokepallon
ilmaan. Se aukesi ja ulos tuli... ”Pidgey?” Kajsa
ihmetteli. ”Äh, väärä pallo...” poika muuttui
punaiseksi. Hän kutsui Pidgeyn takaisin ja heitti
toisen pokepallon. Se aukesi ja yhtäkkiä Kajsan
ja Rapidashien edessä seisoi Meganium. ”Meganium,
terälehdet!” poika huusi. Kajsa toimi nopeammin:
hänkin nappasi pokepallon ja lähetti Typhlosionin
matkaan. ”Typhlosion, liekinheitin!” Meganium
ehti lähettää terälehdet matkaan, mutta
Typhlosion ei ollut siitä moksiskaan. Sen sijaan
Meganium palasi mielellään palloonsa Typhlosionin
löylytyksen jälkeen. ”Kiva. Mene, Sandslash!”
poika huusi ja mainittu pokemon seisoi
areenalla. ”Valitsen sinut!” Kajsa heitti uuden
pallon peliin kutsuttuaan Typhlosionin takaisin.
Squirtle oli täysissä voimissaan ja valmiina
taistoon. ”Squirtle, vesipyssy!” Squirte teki
työtä käskettyä ja Sandslash oli valmis pokemon
centerin teho-osastolle. ”Ääk! Takaisin,
Sandslash!” poika käski. ”Et ole silti vielä
voittanut! Minulla on yhä Ponytat!” pojan ääni
oli vahingoniloinen. ”En ole vielä
luovuttanutkaan! Matkaan Typhlosion, Squirtle,
Espeon, Pidgeot ja Magby!” kaikki Kajsan
pokemonit olivat valmiit antamaan varsavarkaalle
kyytiä, myös Rapidashit, vaikkeivat ne Kajsan
olleetkaan. ”Typhlosion, liekinheitin! Squirtle,
vesipyssy! Espeon, psykoase! Pidgeot, tuulispää!
Magby, tulihiillos!” Kajsan pokemonit tottelivat
ja kun Rapidashien tulikierre-iskut lisätään
tähän hommaan, niin saadaan yksi käristynyt,
märkä ja puolipyörtynyt pokemonvaras. ”Luovutan!”
poika huusi ja leikkasi Ponytoja vankeina
pitäneet köydet poikki – ne olivat jälleen
vapaita. Itse varas lähti juoksemaan lähes yhtä
nopeasti kuin Rapidashit päinvastaiseen suuntaan
kuin mistä Kajsa oli Rapidashien kanssa
tullut. ”Takaisin Typhlosion! Espeon! Pidgeot!
Squirtle! Mag… Missä Magby on?” Kajsa ihmetteli,
mutta näki samassa pienen, punaisen mytyn
maassa. ”Mitä ihmet...?” Kajsa aloitti, mutta
huomasi sitten, että Magby nukkui sikeästi – se
oli väsähtänyt kesken kamppailun!
”No, tässä vaiheessa pitää kai sanoa ”hyvästi”,
eikös?” Kajsa katsoi oria silmiin. Aurinko oli jo
nousemassa, mutta Kajsa ei kiinnittänyt siihen
huomiota. Ori hirnahti ja käänsi katseensa
toiseen varsoista. Varsa astui arasti eteenpäin
ja tuli Kajsan luokse. Se näytti
pelokkaalta. ”Hei, odotahan vähän! Minulla on
jotain taskussa...” Kajsa kaivoi taskuaan. ”Kas
tässä!” hän piteli kädessään punaista omenaa,
jonka antoi Ponytalle. Se söi sen ja hirnahti
iloisesti ja alkoi kyhnyttää päätään Kajsaa
vasten. ”Hih! Olet sinä söpö, joo, joo!” Kajsa
nauroi. ”Sinun pitää lähteä nyt, mitäköhän
vanhempasi sanovat, jos heidän pitää odottaa
sinua... Hei!” Kajsa kohotti katseensa:
Rapidashit ja toinen Ponytoista olivat
tiessään. ”Missä ne...” Kajsa aloitti, mutta
kuuli samassa kovan hirnahduksen mäen päältä: se
oli ori ja sen vieressä seisoivat tamma ja toinen
varsoista. Ori nousi seisomaan nousevaa aurinkoa
vasten ja hirnahti uudelleen. Sitten se ja muu
perhe hävisivät mäen taakse. Vasta nyt Kajsa
ymmärsi, että ori oli jättänyt Ponytan
hänelle. ”No, jatketaan me matkaa”, Kajsa sanoi
Ponytalle ja kutsui sen pokepalloon. Yhtäkkiä
Kajsan mieleen nousi ajatus: nyt hän voisi
haastaa Melissan, hänellähän oli kuusi pokemonia!
JATKUU................................
ajankuluksenne!
Oli aivan hiljaista. Vain Rapidashien kavioiden
kopse maata vasten ja niiden epätasainen hengitys
läpäisivät yön hiljaisuuden. Aika ajoin joko
jompikumpi Rapidasheista tai Ponytoista – jotka
siis olivat kadonneet yön aikana – hirnahti.
Kajsa oli aivan rätti. Hän oli herännyt keskellä
yötä, eikä näin ollen ollut nukkunut viittä
tuntia pidempää. Silti Kajsa piti tiukasti kiinni
orin harjasta ja yritti parhaansa mukaan pitää
silmät auki, jos Ponytoista näkyisi edes vilaus.
Yhtäkkiä molemmat Rapidashit pysähtyivät
kuuntelemaan. Samassa kimeä hirnahdus rikkoi
hiljaisen yön rauhan: Ponytat. ”Ne ovat ne!”
Kajsa tajusi. Ori hirnahti kuin sanoakseen ”niin.
Me tiedämme.” ”Mennään eteenpäin”, Kajsa ehdotti
ja ori nyökytti päätään lähtien kävelemään
eteenpäin tamma perässään.
Pitkältä ja loputtomalta tuntuneen vaelluksen
jälkeen Kajsa ja Rapidashit olivat lopulta
saapuneet mäen päälle, jonka laella kasvoi
tuuheita ja suojaisia puskia. Kolmikko pysähtyi
niiden taakse ja katsoi puskien suojasta alas.
Näkymä oli uskomaton: Ponytat oli sidottu puuhun
ja pienen leirinuotion äärellä istui joku. Kajsa
ei erottanut kuka, koska hahmo oli häneen selin.
Toinen Ponytoista hirnahti kuuluvasti. ”Onneksi
Rapidashit ovat hiljaa”, Kajsa kiitti mielessään:
muuten he paljastuisivat alta
aikayksikön. ”Turvat umpeen!” karjaisi hahmo
nuotion äärestä. Hänellä oli jotenkin tuttu ääni,
Kajsa ajatteli, mutta missä olen kuullut tuon
äänen aikaisemmin? Kajsa sai vastauksen lähes
ajatustakin nopeammin, kun hahmo nousi seisomaan
ja kääntyi Ponytoja kohti. Kajsa haukkoi
henkeä. ”Tuo!” hän sihautti sanan suustaan kuin
käärme. Sama poika, jonka Kajsa oli tavannut
aikaisemmin päivällä (ks.osa 16) lähestyi
Ponytoja uhkaavasti. ”Saan teistä isot rahat, kun
vien teidät hevoskauppiaalle”, poika kertoi
Ponytoille. ”Mutta maksua ei heru, jollette ole
hyvässä kunnossa, joten olkaapa sitten hiljaa,
tai muuten...” hän jätti lauseen lopun leijumaan
ilmaan. ”Julmuri!” Kajsa ei voinut hillitä
itseään. ”Näytetään tuolle törpölle, kuka täällä
määrää!” Kajsa julisti ja hyppäsi orin
selkään. ”Matkaan!”
Poika yllättyi täysin, kuten hänen ilmeensä
kertoi. Ei sitä joka päivä keskellä yötä näe
kahden, hyvin vihaisen Rapidashin ja vielä
vihaisemman tytön laukkaavn pois pusikosta (eihän
Kajsa nyt laukannut, mutta...). ”Vapauta Ponytat,
tai en vastaa seurauksista!” Kajsa huusi
pojalle. ”En vapauta! En ilman taistelua!” oli
pojan vastaus. Samassa hän heitti pokepallon
ilmaan. Se aukesi ja ulos tuli... ”Pidgey?” Kajsa
ihmetteli. ”Äh, väärä pallo...” poika muuttui
punaiseksi. Hän kutsui Pidgeyn takaisin ja heitti
toisen pokepallon. Se aukesi ja yhtäkkiä Kajsan
ja Rapidashien edessä seisoi Meganium. ”Meganium,
terälehdet!” poika huusi. Kajsa toimi nopeammin:
hänkin nappasi pokepallon ja lähetti Typhlosionin
matkaan. ”Typhlosion, liekinheitin!” Meganium
ehti lähettää terälehdet matkaan, mutta
Typhlosion ei ollut siitä moksiskaan. Sen sijaan
Meganium palasi mielellään palloonsa Typhlosionin
löylytyksen jälkeen. ”Kiva. Mene, Sandslash!”
poika huusi ja mainittu pokemon seisoi
areenalla. ”Valitsen sinut!” Kajsa heitti uuden
pallon peliin kutsuttuaan Typhlosionin takaisin.
Squirtle oli täysissä voimissaan ja valmiina
taistoon. ”Squirtle, vesipyssy!” Squirte teki
työtä käskettyä ja Sandslash oli valmis pokemon
centerin teho-osastolle. ”Ääk! Takaisin,
Sandslash!” poika käski. ”Et ole silti vielä
voittanut! Minulla on yhä Ponytat!” pojan ääni
oli vahingoniloinen. ”En ole vielä
luovuttanutkaan! Matkaan Typhlosion, Squirtle,
Espeon, Pidgeot ja Magby!” kaikki Kajsan
pokemonit olivat valmiit antamaan varsavarkaalle
kyytiä, myös Rapidashit, vaikkeivat ne Kajsan
olleetkaan. ”Typhlosion, liekinheitin! Squirtle,
vesipyssy! Espeon, psykoase! Pidgeot, tuulispää!
Magby, tulihiillos!” Kajsan pokemonit tottelivat
ja kun Rapidashien tulikierre-iskut lisätään
tähän hommaan, niin saadaan yksi käristynyt,
märkä ja puolipyörtynyt pokemonvaras. ”Luovutan!”
poika huusi ja leikkasi Ponytoja vankeina
pitäneet köydet poikki – ne olivat jälleen
vapaita. Itse varas lähti juoksemaan lähes yhtä
nopeasti kuin Rapidashit päinvastaiseen suuntaan
kuin mistä Kajsa oli Rapidashien kanssa
tullut. ”Takaisin Typhlosion! Espeon! Pidgeot!
Squirtle! Mag… Missä Magby on?” Kajsa ihmetteli,
mutta näki samassa pienen, punaisen mytyn
maassa. ”Mitä ihmet...?” Kajsa aloitti, mutta
huomasi sitten, että Magby nukkui sikeästi – se
oli väsähtänyt kesken kamppailun!
”No, tässä vaiheessa pitää kai sanoa ”hyvästi”,
eikös?” Kajsa katsoi oria silmiin. Aurinko oli jo
nousemassa, mutta Kajsa ei kiinnittänyt siihen
huomiota. Ori hirnahti ja käänsi katseensa
toiseen varsoista. Varsa astui arasti eteenpäin
ja tuli Kajsan luokse. Se näytti
pelokkaalta. ”Hei, odotahan vähän! Minulla on
jotain taskussa...” Kajsa kaivoi taskuaan. ”Kas
tässä!” hän piteli kädessään punaista omenaa,
jonka antoi Ponytalle. Se söi sen ja hirnahti
iloisesti ja alkoi kyhnyttää päätään Kajsaa
vasten. ”Hih! Olet sinä söpö, joo, joo!” Kajsa
nauroi. ”Sinun pitää lähteä nyt, mitäköhän
vanhempasi sanovat, jos heidän pitää odottaa
sinua... Hei!” Kajsa kohotti katseensa:
Rapidashit ja toinen Ponytoista olivat
tiessään. ”Missä ne...” Kajsa aloitti, mutta
kuuli samassa kovan hirnahduksen mäen päältä: se
oli ori ja sen vieressä seisoivat tamma ja toinen
varsoista. Ori nousi seisomaan nousevaa aurinkoa
vasten ja hirnahti uudelleen. Sitten se ja muu
perhe hävisivät mäen taakse. Vasta nyt Kajsa
ymmärsi, että ori oli jättänyt Ponytan
hänelle. ”No, jatketaan me matkaa”, Kajsa sanoi
Ponytalle ja kutsui sen pokepalloon. Yhtäkkiä
Kajsan mieleen nousi ajatus: nyt hän voisi
haastaa Melissan, hänellähän oli kuusi pokemonia!
JATKUU................................
Vastaukset 2
Vanhimmat
Upea stoori!
UUUUUUUUUUUUUUUUPEEEEEEEEEEEAAAAAAAAAA
tarina!!!!!! :-D