Kaivurin vuokraus, kannattaako?

kokematon kuski

Tarvitsisin okt-työmaalleni kaivurin kaivamaan sähkökaapelille uran (n. 30 m matkalle) sekä maalämmön siirtoputken ojan ja ajattelin suoritua siitä itse, vuokraamalla pienen 1800 kg:n minikaivurin. Kun en ole koskaan koskenutkaan kaivureihin, niin oppiiko sen kaivuutaidon päivän aikana? Laskeskelin, että jos itse ajaa kaivuria, selviäis siitä päivän vuokralla (8 tunnissa), jolloin hinnaksi kuljetuksineen tulis noin 250-300 euroa. Lisäksi, jos aikaa jäisi, voisin kaivaa muitakin tekemättömiä pihatöitä. Jos taas tilaisin kaivurin urakoitsijalta ja esim 3 tunnin työstä (siirtomaksuineen) tulis hintaa yli 300 euroa.

Eli tuleeko kaivurin puikoissa täysin kokemattomalta pelkkää sotkua aikaiseksi, vai onnistuuko tuollaisella nimikaivurilla (vuokraamossa oli Yanmar B-18 EX -merkkinen kone) saamaan yli 70 cm syvyisen ojan aikaiseksi ja vielä peittämään sen päivän aikana?

8

5604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannata

      jos haet koneen aamulla ja palautat 8 tunnin kuluttua epäilen ettet ehdi tehdä sitä työtä, kokenut kuljettajakin tekee sitä noin pienellä koneella maalajista riippuen 4-5 tuntia, sulla kuluisi koneeseen tutustuessa jo pari tuntia ja kaivaminen on hitaanlaista jälkikin voi jäädä vähän huonoksi.

    • jo koko

      viikonlopun kestävällä vuokralla, teet varmasti tuon homman jos olet vaan kärsivällinen ja muistat että ensin tulee tarkkuus ja sen myötä vasta nopeus. Yanmarin pikkukoneet ovat yksinkertaisesti parhaita, eli jos et saa työtä tehtyä kunnialla ei voi kun peilistä katsoa syypäätä.

    • kyllä

      jos joystickit pysyy kädessä,ann mennä vaan

    • kannata

      konetta vuokrata jos et ole ennen kaivanut.
      Tuo 30m on niin pieni homma, että sen tekoon menee vajaa tunti ja puoli tuntia täyttöön.
      Anna ammattilaisen hoitaa, ei sitten kivet roudi johtojasi poikki. Soittele muutama muukin paikka jos 300 pyytävät.

      • Jnii

        Ihan pienellä koneella hommaan menee helposti aikaa kyllä koko päiväkin jos oikein kovaa ja kivikkoista maata on. Itse on tullut ajeltua 1.5 - 28 tonnin koneita kaikenmoisissa projekteissa. Kaiken taloudellisemmin tollanen homma käy yli 10 tonnin pyoräkoneella jos sattuu olemaan lähimaisemissa muullakin keikalla. Aikas tavallinen taksa on tollasella koneella 50-80 €/tunti. Kannattaa useammalta urakoitsijalta kysellä....


      • Nimetön
        Jnii kirjoitti:

        Ihan pienellä koneella hommaan menee helposti aikaa kyllä koko päiväkin jos oikein kovaa ja kivikkoista maata on. Itse on tullut ajeltua 1.5 - 28 tonnin koneita kaikenmoisissa projekteissa. Kaiken taloudellisemmin tollanen homma käy yli 10 tonnin pyoräkoneella jos sattuu olemaan lähimaisemissa muullakin keikalla. Aikas tavallinen taksa on tollasella koneella 50-80 €/tunti. Kannattaa useammalta urakoitsijalta kysellä....

        vuokrata kone. Päivä saattaa mennä hiukan liian tiukoille, riippuen tietenkin maan laadusta ja kusin taidoista. Opetteluun menee muutama tunti.


      • Maalämmön asennuttanut
        Nimetön kirjoitti:

        vuokrata kone. Päivä saattaa mennä hiukan liian tiukoille, riippuen tietenkin maan laadusta ja kusin taidoista. Opetteluun menee muutama tunti.

        Www.teehoo.fi

        Kaivaa minikaivurilla hyvään hintaan ja tekee hyvää jälkeä!


    • pöö

      ei kannata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      25
      3148
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      793
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      710
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      607
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      549
    8. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      540
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      529
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      521
    Aihe