tunnen itseni luuseriks, yleensä sillon ku olen YKSIN kotona. silloin ryven suurimman osan ajasta itsesäälissä. olen vain koneella, katson televisiota tai unelmoin tulevaisuudesta. HALUAISIN ELÄÄ TÄSSÄ PÄIVÄSSÄ! pelkään että masennun ( enemmän ) vuosien päästä ja joudun jonnekin terapiaan, ja sitä en halua.
olen lukiossa, ja tunnen itseni tyhmäksi! oikeesti, heti jos saan huonomman numeron kun kaveri, aattelen että joo vähän oon surkee ja tulee alemmuuden tunne. Tämä on ollut AINA. nyt olen siis ekalla, ja hirvee stressi on koulusta ja niska ja hartia kivut kamalat.
miten oppisin elämään päivä kerrallaan, murehtimatta tulevasta? Pelkään kamalasti näitä iltoja, jolloin joudun olemaan yksin, sillä aina mulle tulee kamala olo!! ajattelette varmaan että ''no mene jonnekkin'' mutta se vaan ei ole niin helppoa! käyn kyllä äitini luona melko useasti, asun siis isäni ja veljeni kanssa. siinäpä se. Joskus käyn kavereiden luona ja juomassa, mutta sekin on niiin hankalaa kun täältä on vaikea hankkia kyytiä! olen ajatellut että hankin koiran, mutta isä ei suostu siihen! se suostuis, jos se ei olisi isän huollettavissa vaan se asuis äitini luona. Silloin se koira saisi olla täällä vaikka kuinka kauan. Mutta kunhan se ei jää isän vastuulle.. Siihen taas ei ole rahaa, sillä haluaisin sheltin ja nehän maksaa :/
ää.. auttakaa!
olen lukiossa, ja tunnen itseni tyhmäksi! oikeesti, heti jos saan huonomman numeron kun kaveri, aattelen että joo vähän oon surkee ja tulee alemmuuden tunne. Tämä on ollut AINA. nyt olen siis ekalla, ja hirvee stressi on koulusta ja niska ja hartia kivut kamalat.
miten oppisin elämään päivä kerrallaan, murehtimatta tulevasta? Pelkään kamalasti näitä iltoja, jolloin joudun olemaan yksin, sillä aina mulle tulee kamala olo!! ajattelette varmaan että ''no mene jonnekkin'' mutta se vaan ei ole niin helppoa! käyn kyllä äitini luona melko useasti, asun siis isäni ja veljeni kanssa. siinäpä se. Joskus käyn kavereiden luona ja juomassa, mutta sekin on niiin hankalaa kun täältä on vaikea hankkia kyytiä! olen ajatellut että hankin koiran, mutta isä ei suostu siihen! se suostuis, jos se ei olisi isän huollettavissa vaan se asuis äitini luona. Silloin se koira saisi olla täällä vaikka kuinka kauan. Mutta kunhan se ei jää isän vastuulle.. Siihen taas ei ole rahaa, sillä haluaisin sheltin ja nehän maksaa :/
ää.. auttakaa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Missä kaikki toiset ovat, kun olet yksin? Meillä on ikäisesi lukiolaispoika, joten ehkä vähän ymmärrän sinua. Onko sinulla aihetta tuntea itsesi tyhmäksi vai onko tuo tunne vain jokin itsestään esiin nouseva? Tuntuuko sinusta, että kotiväkesi hyväksyy sinut sellaisena kuin olet vai vasta sitten, kun olet saanut huippuhyviä numeroita kokeista? Tuntuuko sinusta, ettet kelpaa, vaikka tekisit mitä tahansa? Oletko saanut osaksesi henkistä tai ruumiillista väkivaltaa? Ovatko vanhempasi riidelleet kovasti?
Näitä kysymyksiä satelee mieleeni, koska olen itse joutunut läpikäymään niitä. Minusta tuntui, etten koskaan kelvannut vanhemmilleni. Aina meni "väärin", vaikka teki miten hyvin ja paljon tahansa. Aina tuli jotain ryöpytystä palautteeksi. Olen jo monen lapsen äiti ja vasta hiljattain olen saanut apua itselleni. Käyn terapiassa juttelemassa ja syön mielialalääkettä, että kestän mieleeni nousevat vanhat muistot lapsuudestani ja nuoruudestani. Ei terapiaa tarvitse pelätä. Psykologit ovat ystävällisiä ja siellä käsitellään asioita itselle sopivaa tahtia ja niitä asioita, joista itse voi tai haluaa puhua sillä kerralla.
Olet vielä nuori, lapsikin, joka tarvitsee turvallisuutta ja rakastavia aikuisia, ei yksinäisyyttä ja hylättynä olemisen tunnetta, tunnetta, että olet jollekin tärkeä juuri sellaisena kuin olet. Asumme maaseudulla pienessä kylässä eikä täälläkään ole juuri muita kavereita kuin oma perhe ja vähän naapureita, mutta ei esimerkiksi koulukavereita lähellä. Kesällä hankimme kissan, jota lapsemme hellivät. On mukava nähdä, miten 16-vuotiaamme tulee ja ottaa kissan syliinsä ja kysyy, onko kissalla ollut häntä ikävä.
Peruskoulu on paljon helpompi koulu kuin lukio. On aivan tavallista, että koenumerot vähän notkahtavat alussa. Lukio vaatii vähän totuttelua kuten kaikki asiat alussa vaativat. En osaa sen enempää neuvoa kuin, että jollekin aikuiselle vaikka kouluterveydenhoitajalle tai koulukuraattorille tai jollekin kannattaa kertoa huolistasi. Eivät he ole pahoja, vaan auttavat eteenpäin.
Mulla on kyllä rakastava isä, mutta se ei kuuntele, tuntuu ainakin siltä. sillä vaikka se kuuntelisi niin se ei yleensäkkään vastaa mitään.. äiti kyllä kuuntelee joskus mutta se on vähä tyhmä
en ole ikinä joutunut kokemaan väkivaltaa perheessäni! minua ei ole hakattu tai muutenkaa pahoinpidelty koskaa, luojan kiitos!
isälle aina sanon että nyt tulee koe numerosta huono numero, se sanoo että, eikä tule tms.!
siks koska yleensä kun sanon että tulee huono numero niin tuleeki ihan hyvä.. argh.. ja sitte ku jos luen paljo, niin musta tuntuu että isä aattelee musta sillee, että taasko tuo lukee!
joskus se sanoo että ei sinun kannata noin paljon lukea, kun olen sille sanonut tuosta stressistä. Mutta ei se ymmärrä! minun on pakko nyt lukea kunnolla että ettei sit tartte olla ihan paniikissa ylioppilas kirjoituksissa!
nytkin olen yksin kotona, isä lähti yövuoroon ja sillee...
en kyllä halua minnekkää hoitoo, sillä yleensä pahaan oloon mä kirjotan tunteistani ja kuuntelen musiikkia! tai sitte teen jotai muuta! nyttenkin kyllä rupes ahistaa ku aattelin tätä mun elämää.. Pelottaa ihan hirveestio nuo koulunumerot, ja koeviikko, joka on kahden viikon päästä. ääh, olispa meilläkin kissa tai koira! jospa saisin sen vielä.. :/
ja kyllä minusta tuntuu joskus, etten kelpaa vaikka mitä tekisin!
Tiedän, että lapselle on tärkeää, että vanhemmat todella kuuntelevat eivätkä vain hajamielisesti vastaile jotain epämääräistä. Se on hyvin tärkeää. Onkohan isälläsi jotain huolia tai onko hän ehkä väsynyt tai yksinäinen?
On hyvä asia, että yrität parhaasi ja opettelet asioita kunnolla. Siitä on jatkossa hyötyä. Kurssimuotoisessa opiskelussa joka kurssi vaikuttaa lopulliseen numeroon. Eivät ylioppilaskokeet kuitenkaan ole kuin yksi koe monien kokeiden joukossa. Ne vain arvostellaan puolueettomasti ja yhteisesti ja niiden avulla haetaan jatko-opintoihin. Oletko ajatellut, että rentona pääsee usein parempiin tuloksiin kuin jännittyneenä ja stressaantuneena? Mikähän auttaisi koepelkoon? Saatko itsesi jollain keinolla rennoksi ja luottavaiseksi? Auttaako siihen musiikki tai kirjoittaminen? Mitä tapahtuu, jos tulee huono numero ja miten todennäköstä on saada hyvä tai huono numero? Niin, tiedän, että pitää lukea, jos tuntuu siltä. Pitää valmistauta kokeeseen niin kuin tuntuu itsestä oikealta ja riittävältä. Meilläkin on sillä tavalla. Itse he tietävät ja kunnioitan lastemme näkemystä. En osaa auttaa juuri missään, koska olen unohtanut niin paljon. Koulukin on muuttunut jonkin verran omista kouluajoistani.
Tunnetko syyllisyyttä, että luet "liikaa"? Voitko jutella isäsi kanssa tunteistasi (tai äitisi kanssa)? Vanhempien pitää ottaa lastensa tunteet vakavasti. Ne ovat todellisia ja oikeita.
HEI!
Olet saanut hyviä neuvoja, enkä tiedä onko minulla mitään lisättävää.
Kävin itse 50-luvulla oppikoulua ja opettajat olivat kamalia auktoriteetteja, eikä oppilailla ollut oikeusturvaa. Nyt on toisin, arvostelu on kutakuinkin oikeudenmukaista. Usein sain ala-arvoisia, mutta köyhät vanhempani eivät minua väheksyneet, kannustivat ja antoivat ottaa yksityistunteja.
Minulla on yksi poika, joka oli yksinäinen ja lukion joten kuten pääsi läpi, mutta armeijan jälkeen rupesi lukemaan yliopiston pääsykokeeseen ja pääsi huonolla todistuksellaan sisään. Niin, että kehitystä tapahtuu myös myöhemmin. Tässä hiljan hän tutki poliitikkojen yo-todistuksen keskiarvoja Googlesta ja sanoi, että Sauli Niinistöllä oli huonompi keskiarvo kuin hänellä.
Älä vertaile itseäsi muihin, riittää, kun saat kurssit suoritettua. Ei mitään Alemmudentunnetta!
Tarvitset apua nyt, eitkä vuosien päästä! Lukion ja yläasteen välillä on valtava ero, mutta ota aikaa ja käy puhumassa koulupsykologille stressistäsi, ym. Kuntosali vosi olla hyvä niskakivuille!
Sulla on sentään veli - toivottavasti hän on myös kaverisi, jonka kanssa voit puhua ja tehdä asioita.
Yleensä vanhemmat ajattelevat ja toimivat lastensa parhaaksi, mutta aina he eivät jaksa, syynä elämäntilanteet, työ ja muut huolet. En minäkään jaksanut tarttua poikani kouluongelmiin yläasteella ja vielä minua se harmittaa. Kysyin kerran pojaltani ja hän sanoi, että se ei ollut sitä, miltä näytti, vaan hän olisi tarvinnut psykiatrista apua. Minä äitinä en sitä huomannut, kun hän vaikeni ja minulla oli työssä kamalaa ja kärsin burn-outista.
Koira on ihmisen paras ystävä, sanotaan, mutta kissa ei maksaisi mitään, eikä sitä tarvitse ulkoiluttaa. Ja jos sinä sen koiran haluat, kyllä se silloin olsi sinun vastuullasi, eikä vanhempiesi.
Vältä kavereita, joille viinan juominen on pääasia. Alkoholi on viisasten juoma, eikä koskaan pidä juoda niin, että on kännissä.
Älä vaivu masennukseen, vaan pää pystyyn ja eteenpäin - elämäsi on vasta alussa!!!