Laki avio-oikeudesta puolison omaisuuteen on vanha ja se pitäisi ehdottomasti poistaa. Lähtökohta nykyaikana pitäisi olla, että ihmiset ovat itsenäisiä yksilöitä ja omistavat itse oman omaisuutensa. Se kenen nimiin omaisuutta sitten liiton aikana laitetaan on puolisoiden omassa harkinnassa kuten nykyisinkin. Jos puolisolle haluttaisiin antaa avio-oikeus, tulisi siitä tehdä erillinen sopimus kuten nykyisin tehdään avioehto kun halutaan avio-oikeus sulkea pois puolisolta. Ei kai kukaan voi pitää oikeudenmukaisena sitä, että puolet miljoonaomaisuudestasi kuuluu köyhälle puolisollesi heti, kun pappi sanoo aamenen. Tai miksi vanhemmilta peritty maatila kuulukin puoliksi puolisolle. Eihän puolisolla ole mitään osaa eikä arpaa perityn omaisuuden kertymisessä.
Muitakin lakeja pitäisi uusia esim. isyyslaki.
Tässä teoreettinen esimerkki: Varakkaasta perheestä oleva nuori mies,jolla itselläkin jo miljoonaomaisuus, kuulee suht varattomalta tyttöystävältään tytön olevan raskaana. Tyttö vaatii papin aamenta ja poika vastuullisena ihmisenä suostuu liittoon, vaikka ei ihan näin nuorena ajatellutkaan avioitua. Häät pidetään ja lapsi syntyy, mutta tummaihoisena. Tyttö myöntää seurustelun aikaisen syrjähypyn, mutta poika ei voi sitä hyväksyä ja haluaa avioeron. Lopputulos avioerosta: Poika on tahtomattaan äpärälapsen isä ja maksaa lapsesta kovat elatusmaksut. Ex vaimo vie vielä puolet nuoren miehen omaisuudesta.
Tämä on laki, mutta uskoisin lähes kaikkien pitävän lakia täysin kohtuuttomana. Todellisuudessa mies saisi asian riitauttaessaan lyhyen liiton perusteella tasingon kohtuullistamisen, mutta laki on kuitenkin nykyisellään edellä mainittu.
Mielipiteitä, olisiko aika muuttaa vanhentuneita lakeja, jotka on laadittu silloin, kun naiset eivät käyneet töissä?
Muitakin lakeja pitäisi uusia esim. isyyslaki.
Tässä teoreettinen esimerkki: Varakkaasta perheestä oleva nuori mies,jolla itselläkin jo miljoonaomaisuus, kuulee suht varattomalta tyttöystävältään tytön olevan raskaana. Tyttö vaatii papin aamenta ja poika vastuullisena ihmisenä suostuu liittoon, vaikka ei ihan näin nuorena ajatellutkaan avioitua. Häät pidetään ja lapsi syntyy, mutta tummaihoisena. Tyttö myöntää seurustelun aikaisen syrjähypyn, mutta poika ei voi sitä hyväksyä ja haluaa avioeron. Lopputulos avioerosta: Poika on tahtomattaan äpärälapsen isä ja maksaa lapsesta kovat elatusmaksut. Ex vaimo vie vielä puolet nuoren miehen omaisuudesta.
Tämä on laki, mutta uskoisin lähes kaikkien pitävän lakia täysin kohtuuttomana. Todellisuudessa mies saisi asian riitauttaessaan lyhyen liiton perusteella tasingon kohtuullistamisen, mutta laki on kuitenkin nykyisellään edellä mainittu.
Mielipiteitä, olisiko aika muuttaa vanhentuneita lakeja, jotka on laadittu silloin, kun naiset eivät käyneet töissä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä ajatuksesi perityn omaisuuden ollessa kyseessä, mutta en avioliiton aikana hankitusta omaisuudesta. Yleensä naiset ovat kotona lasten kanssa, ainakin äitiysloman ja usein pidempäänkin, jolloin omaisuus ei voi karttua kuten miehillä voi. Toiseksi naiset kotona olollaan mahdollistavat aviopuolison täydellisen keskittymisen työelämään hoitamalla lapset ja kodin.
Avioliiton aikana hankittu omaisuus voisi ehkä ollakin yhteistä, mutta ei ennen liiton solmimista hankittu eikä liiton aikana peritty. Toisaalta aviopuolisot voivat hankkia avioliiton aikana yhteisomistukseen asioita, (autot, veneet, mökit yms), riippumatta kumpi ne todellisesti maksaa.
Näin kaiketi hyvässä liitossa tehdään nykyisinkin vaikka puolisoilla olisi avioehto. Naiset ovat vähintään yhtä fiksuja, kuin miehet ja osaavat kyllä pitää puolensa, jos nyt puoliaan täytyy hyvässä liitossa edes yrittää pitää;-)
ihan samaa mieltä olen siitä, että kotona olevan äidin,
joka hoitaa miltei kaikki kotityöt ja lapset on saatava sama oikeus kuin puolison, joka pystyy tästä syystä käymään töissä -
mutta tätä voi mies myös "tasa-arvoisesti" käyttää hyväkseen eli pistää äidin töihin hankkimaan rahaa ja sitä jaettavaa omaisuutta ja
itse "mukamas" tehdä niitä kotitöitä, jotka rouva joutuu joka tapauksessa hoitamaan töiden jälkeen ja lapsetkin ovat päiväkodissa/koulussa tms - ei ole tarkoitus arvostella miehiä tai naisia, mutta yleisimmin näin kävisi
On aika mahdotonta pitää "yhteisesti hankittua" omaisuutta, pl. nimenomaan perintö ja ennen liittoa oleva omaisuus, erillään, varsinkin jos kyseessä on pitkä liitto ja yhteisiä lapsia. Käytännössä tilanne on usein niin, että äiti vaatettaa yms. lapset ja sitten isä maksaa enemmän muita perheen menoja (asuminen, autot, jne.).
Jos ajateltaisiin, että puolisoiden rahat ovat omia, eikä avio-oikeutta mihinkään ole, elämä olisi aika vaikeaa kuittipinojen rakentelua. Luulisi siinä tyhmemmänkin oppivan kirjanpidon alkeet ;D
Olen kanssasi täysin samaa mieltä, ettei hyvässä liitossa tarvitse puoliaan yrittää pitää, mutta ei se ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun toinen puoliso rakastuu silmittömästi vastaantulevaan ihmiseen ja koko elämä menee uusiksi. *oppirahansa maksanut*
samaa mieltä, varsinkin, kun avioehtoa ei enää noudateta (lakia muutettu kotirouvapykälällä) vaan pesänjakaja voi päättää asian toisin ja sitä voi myös käyttää hyväksi eli et pysty suojaamaan omaisuuttasi avioehdolla, etkä voi tietää etukäteen lopputulosta
>
En oikein ymmärrä miksi. Pariskunnalla ennen häitä on vapaa mahdollisuus tehdä avioehto... elleivät tahdo, niin hyvä. Jos toinen ei sitä tahdo... voidaan aina olla avioitumatta jos se "kynnyskysymys" kihlakumppanille.
Tosin, ko. lakia oltaneen jollain aikataululla muuttamassa. Todennäköisesti niin, että ennen avioliittoa ollut nettovarallisuus ei ole avio-oikeuden piirissä.
>
Ei tuo liity avioi-oikeuteen... noin asia jo on. Kysymys on siitä, joutuuko se rikkaampi maksamaan köyhemmälle tasinkoa jolla varallisuudet tasataan KUN avioliitto päättyy (avioero tai kuolema).
>
Ilmeisesti se ON oikeudenmukaista sen miljonäärin mielestä kuka TAHTOO solmia avioliiton ILMAN avioehtoa. Joku raja nyt yhteiskunnan holhouksellakin pitää olla...
>
JÄLLEEN, kuka pönttöpää perillinen menee solmimaan sitten avioliiton ilman avioehtoa... tyhmästä päästä kärsiköön koko ruumis puolestani. Kaskun ei vaadita typerien kauppojen ja sopimusten tekemisen kriminalisointia.
Ja jos oma perillinen on idiootti parisuhteidensa kanssa... niin ainahan vanhemmat voivat laatia testamentin kaiken varoiksi, jolla nykylainkin mukaan voivat evätä perillisensä puolisolta avio-oikeuden koskien perintöä.
>
Väärin meni. Vaikka olisi menty naimisiin ilman avioehtoa, olisi avioliitto ollut niin lyhytkestoinen ettei ositusta tehtäisi "tasajakona" vaan ositus soviteltaisiin (ks. AL §103b). Myös isyys on kumottavissa, vaikka oletuksena onkin että avioliitossa syntyneen lapsen isä on äidin aviopuoliso.
>
Edelleen, avioliittolaissa on sovittelupykälä ... ja isyys on kumottavissa.
>
Niin, siis saisi osituksen sovitelluksi. Laissa sekin on, eli esimerkkisi oli mielestäni ontuva.
Olen lukenut vastauksiasi ihmisille ja arvostan kovasti asiantuntemustasi ja selkeätä artikulaatiota. Nyt olen kuitenkin hieman eri mieltä kanssasi tosin tässä puhuimme ajatuksestani ja vain vähän todellisesta laista. Sanot tyhmäksi sitä, joka ei osaa tai halua suojata omaisuuttaan avioehdolla ennen liittoa. Jos kerran itsekin olet sitä mieltä, että näin tulisi toimia, niin eikö yleisen lainkunnioituksenkin vuoksi olisi järkevää, että yksilön omaisuus olisi yleisesti suojattu ja jos tästä suojasta haluaisi luopua, tehtäisiin siitä erillinen sopimus. On väärin, että tuleva puoliso kiristää rakauttasi sillä, ettei usko sinun rakastavan häntä, jos vaadit avioehtoa. Rakastunut ihminen ei välttämättä mieti, mitä tulee perimään joskus 30-50v päästä saatikka sitä ,että tässä voipi tulla ero. Rakastunut ihminen ylipäätänsäkin käyttäytyy varsin typerästi. Olet oikeassa että tyhmästä päästä saakin kärsiä, mutta mielestäni vasta sitten, kun se tyhmä pää menee kirjoittamaan jonkin typerän sopimuksen. Ei siten, että tekemättä mitään menetät puolet omaisuudestasi.
Lisäksi 20v ihmiset eivät voi millään tietää mitä ja kuinka paljon he tulevat joskus perimään. Toki viisaat vanhemmat sulkevat perinnön avio-oikeuden ulkopuolelle. Tämäkin asia hoituisi paremmin ehdottamallani asialla. Eli sopimus tehtäisiin vasta kun haluttaisiin sen kuuluvan avio-oikeuteen.
"Edelleen, avioliittolaissa on sovittelupykälä ... ja isyys on kumottavissa."
Tuota kommenttiasi mietin hieman. Voin olla väärässä ja oikaise jos näin on. Käsittääkseni tuo isyydestä luopuminen voi tapahtua vain äidin suostumuksella. (tiedän yhden tapauksen). Mielestäni olisi oikeudenmukaisempaa, kun se on nykyaikaisella DNA tekniikalla helposti todistettavissa, että biologinen isä vastaisi lapsensa elatuksesta (ellei siis virallinen puoliso halua tunnustaa lasta omakseen).
Ajatellaanpa vielä asiaa perinnön kannalta. Eikö olisi parempi, että eron sattuessa peritty maatila tms. jäisi automaattisesti edelleen perinnön saajalle. Jos puoliso on sitä mieltä, että hänelläkin on oikeus tuohon perintöön, niin silloin hän riitauttaisi asian ja todistaisi oikeudelle, miksi hänkin on oikeutettu tuohon perintöön. Nythän tilanne on päinvastainen ja todistustaakka kohtuullistamisessa on sillä perillisellä. Muutos vähentäisi varmasti avioero-oikeudenkyntejä. Nythän lähes jokainen avioero on riidan-alainen.
"Olet oikeassa että tyhmästä päästä saakin kärsiä, mutta mielestäni vasta sitten, kun se tyhmä pää menee kirjoittamaan jonkin typerän sopimuksen"
Sitä sopimusta sanotaan avioliiton solmimiseksi.
"Käsittääkseni tuo isyydestä luopuminen voi tapahtua vain äidin suostumuksella."
Isyyden kumoamiseksi voi nostaa kanteen. Asia selviää isyyslaista.
"Muutos vähentäisi varmasti avioero-oikeudenkyntejä. Nythän lähes jokainen avioero on riidan-alainen"
Nykyään yleensä päädytään sopimusositukseen. Jos laki olisi sellainen, että oletuksena olisi nimiperiaatteen noudattaminen ja muu vaatisi sovittelua, riitoja tulisi luultavasti enemmän.
"Eikö olisi parempi, että eron sattuessa peritty maatila tms. jäisi automaattisesti edelleen perinnön saajalle."
Ei välttämättä. Ainakaan ne mahdollisesti kymmeniä vuosia tilalla uurastaneet perijän puolisot eivät arvostaisi tällaista järjestelmää. Nykyinen systeemi on kuitenkin aika selvä.
Että mielestäsi avioliiton solmiminen on typerä sopimus, (Suomi on siis täynnä typeriä ihmisiä, minäkin kuulun heihin, kun olen joskus naimisiin mennyt). Eli vieläkin kääntäen ehdottamani lakimuutos tekisi siitä ei niin typerää sopimusta;-)
Ilokseni huomasin valtiovallankin huomanneen epäkohdan isyyslaissa eli uusi laki on astunut voimaan 1.9.2007.
"Ei välttämättä. Ainakaan ne mahdollisesti kymmeniä vuosia tilalla uurastaneet perijän puolisot eivät arvostaisi tällaista järjestelmää. Nykyinen systeemi on kuitenkin aika selvä."
Peritystä omaisuudesta perillisen puolisolla ei yleensä ole mitään osaa eikä arpaa perinnön syntymiseen. Esimerkkisi mukaan laki on siis selkeä ja hyvä, jos se toimii oikein noin joka tuhannen perillisen puolison kohdalla. Eli jos nuo muut haluavat oikeudenmukaisen varallisuuden jaon avioerotilanteessa, tulee perintö suojata erillisellä sopimuksella joko avioehdolla tai perillisen vanhempien tekemällä testamentilla, joka sulkee perinnön avio-oikeuden ulkopuolelle. Eikö olisi parempi, että tämä maatilalla uurastava puoliso tekisi sopimuksen työpanostaan vastaavasta korvauksesta (osuudesta perintöön tmv.). Näin tarvittaisiin vain tuhannesosa sopimuksia verrattuna nykyiseen.
(Ei kannata puuttua tuohon tuhannesosaan, se on vain heitto. Asia on silti sama, jos suhde on 1:10000 tai 1:100). Parasta asiassa olisi se, että sopimuksia avio-oikeudesta puolison omaisuuteen tehtäisiin vasta kun rakastumisen huuma on ohitse. Silloin ihmiset ajattelevat paljon selkeämmin.
Rakastan esimerkkejä, niin esitämpä taas yhden, jolla perustelen esittämääni asiaa:
A ja B ovat naimisissa. He ovat yhtä varakkaita ja ainoita lapsia. Lisäksi heidän vanhempansa ovat yhtä varakkaita ei siis periaatteessa ole syytä tehdä avioehtoa.
A:n vanhemmat kuolevat ja A perii heidät. Pian sen jälkeen A:lle ja B:lle tulee avioero. B saa puolet a:n perinnöstä. Parin vuoden päästä B:n vanhemmat kuolevat, mutta kun ero on jo voimassa B yksin perii vanhempansa. Menikö mielestänne oikeudenmukaisesti?
"Että mielestäsi avioliiton solmiminen on typerä sopimus"
Eipäs oikaista. Suomessa kansalaisilla on sopimusvapaus. Myös itsensä kannalta epäedullisia sopimuksia saa tehdä. Avioliitto on sopimus, jolla on tiettyjä oikeusvaikutuksia. Sellaista sopimusta ei kenenkään ole pakko tehdä. Kritisoin lähinnä esittämiäsi perusteluja. Ehdottamasi muutokset esim. ositusten suhteen eivät vähentäisi ositusriitoja.
"Ilokseni huomasin valtiovallankin huomanneen epäkohdan isyyslaissa eli uusi laki on astunut voimaan 1.9.2007. "
Taas meni väärin. Isyyslaki on oleellisesti sama kuin aiemminkin. Syyskuussa astui voimaan lähinnä pari pykälää keinohedelmöityksiä koskien.
"tämä maatilalla uurastava puoliso tekisi sopimuksen työpanostaan vastaavasta korvauksesta"
Jos maatilan perinyt on sitä mieltä, että tämä vastaisi hänen tahtoaan, hänen ei tietenkään kannata solmia avioliittoa vaan tehdä työsopimus piian tai rengin kanssa.
"Lisäksi heidän vanhempansa ovat yhtä varakkaita ei siis periaatteessa ole syytä tehdä avioehtoa."
Yleisen elämänkokemuksen mukaan ihmisillä on tapana kuolla. Jos ideana on tulevan perinnön tasainen jakautuminen kaikissa tilanteissa, niin puolisoiden kannattaisi solmia avioehto. Vanhemmat taas voivat päättää omaisuutensa kohtalosta lakiosan rajaamissa puitteissa. Jos he eivät halua rajoittaa avio-oikeutta testamentilla, heillä on menettelyynsä täysi oikeus.
>
Kiitos kiitos.
>
En oikeastaan väitä niin. Monet avioparit ymmärtävät mitä avioehdottomuus merkitsee ja tahtovat avioliiton jossa puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuksiin. Minusta se on aivan OK, kunhan tietää mitä se käytännössä myös merkitsee. Voisi olla paikallaan, että velvoitettaisiin lailla "joku" kertomaan vihittäville mitä aiottu sopimus ( = avioliitto) merkitsee myös omaisuuksien kannalta KUN avioliitto päättyy (kuolema tai avioero). Onhan pankinkin kerrottava takaajalle mitä takauksensa todellakin merkitsee juridisesti, että on muutakin kuin pelkkä muodollisuus...
>
Niin tulee toimia (vaatia avioehto ennen vihkimistä), JOS ei tahdo että puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuksiin... jokainen toimii kuten parhaaksi katsoo.
Nykyisessä järjestelyssä ilman avioehtoa puolisoilla on yksiselitteisesti avio-oikeus omaisuuksiin, jota kuitenkin osituksessa voidaan sovitella jos siihen aihetta. Jos avioliittolaissa automaattisesti paukahtaa avioehto... niin useinko se on sellainen minkä puolisot tahtovat tai tarkoittivat? Enemmistö aviopareista ei kuitenkaan tällä hetkellä avioehtoa tahdo, tai ainakaan eivät sellaista tee... miksi sitten vähemmistön mukaisesti pitäisi syteemi muuttaa.
Olisiko "automaattinen" avioehto voimassa vain avioeron varalta, vai myös kuoleman erottaessa. Koskisiko se kaikkea omaisuutta, vai pelkästään ennen avioliittoa ollutta omaisuutta, jne.
>
Silloin hän ei ymmärrä mitä avioehto tarkoittaa, tai ei tahdo ymmärtää. Siinä vaiheessa voisi kysyä... tahdotko avioliittoon minun kanssani vai omaisuuteni kanssa (tai tulevan sellaisen). Edelleen, mikään pakko ei ole siinä tapauksessa solmia avioliittoa.... jatketaan avoparina.
>
Jos ajattelemattomuus sinusta kriteeri tuollaiselle lakimuutokselle, niin olisi hyvin monta muutakin pykälää joita voisi sorvata. Jos ihminen ei mieti millaista sopimusta on tekemässä... niin sitten elää sen asian kanssa. Tämän vuoksi mielestäni pitäisi varmistaa että vihittävät oikeasti tajuavat mitä ovat sopimassa kun solmivat avioliiton ilman avioehtoa.
Aivan niin.
Tämäpä tuli jo selvitetyksi tuossa yllä. Hyvä niin.
Minä olen vähän eri mieltä. Nykyään tuntuu, että monien mielestä avioliitostakin (kuten vähän kaikesta muusta) on tullut kustannus-hyöty-ajattelun areena. Eikä vain niille köyhille puolisoille, vaan enenevässä määrin niille, joiden "miljoonaomaisuudet" ovat "vaarassa". Mikä on minun, on myös sinun ja muut tällaiset avioliiton me-käsitettä korostavat ajatukset tuntuvat saaneen huutia.
Itse veikkaan, että ne, joilla oikeasti on miljoonaomaisuuksia jo perittynä tai perintönä tulossa, osaavat myös ne halutessaan avioehdoin suojata. Tai heidän vanhempansa osaavat tehdä testamentin puolison avio-oikeuden poissulkevin ehdoin. On nimittäin niin, ettei väitteesi "puolet miljoonaomaisuudestasi kuuluu köyhälle puolisollesi heti, kun pappi sanoo aamenen" pidä laisinkaan paikkaansa. Avioliitossa omaisuus säilyy sillä, jonka nimissä se on. Vain avioerossa sovelletaan tasinkoa, ja silloinkin miljoonaomaisuudesta puolet menee puolisolle vain, jos toinen puoliso on ollut tosiaan tyhjätasku. Vähemmän omistava saa puolet yhteispotista, johon hänen oma varallisuutensa vaikuttaa myös. Hei, kuinka monesti tyhjätaskusta rikkauksiin -tarinoita oikeasti tapahtuu? Mitä ihmeen prinsessasatuja nykyään on ruvettu uskomaan tosiksi? Kyllä enimmäkseen kaiketi ihmiset edelleen tapaavat ja seurustelevat omaan yhteiskunnalliseen viiteryhmäänsä kuuluvien kanssa, eli köyhemmät köyhempien ja rikkaammat kaltaistensa kanssa.
Minä en ainakaan pidä kohtuuttomana lakia, jonka mukaan oletusarvoisesti puolisot perustavat uuden me-yksikön, jossa kumpikin kykyjensä mukaan puhaltaa yhteiseen hiileen. Siihen kuuluu jotain riskejäkin, eli satsaat sekä tunne- että taloudellista pääomaasi. Ja ainahan riskiä voi erillisellä avioehdolla pienentää. Elämässä kun ei koskaan saa varmoja takuita mistään. Jos ei avioliiton me-juttuun ole mitään valmis satsaamaan, on aina olemassa vaihtoehto: sinkun omaisuuteen ei pahat ulkopuoliset pääse käsiksi vaan kaikki menee niille hyville omille sukulaisille.
Avoliitossa voi toteuttaa nykyään paremmin nuo
asiat, oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja me-käsitteen.
Ei tule ketään ulkopuolista, täysin tilanteista tietämätöntä yhtä ihmistä, jolla on oikeus päättää teidän perheenne rahanjaosta erotilanteessa.
Tiedätte kumpikin etukäteen mitä tulette saamaan eron sattuessa.
Pesänjako nykyisessä avioliitossa, on sitten avioehto tai ei,
menee täysin ulkopuolisen harkintakyvyn- tai kyvyttömyyden mukaan ja erityisesti avioehdollisen avioliiton erossa.
Erotilanteessa harvemmin on sopuratkaisua.
Varsinkin, jos tarkoitus on todella ollut olla "me"-perhe kaikin puolin ja toinen onkin muuttanut kantaansa matkan varrella.
Siksi avioliittolakia tulisi ehdottomasti uudistaa, alkuperäinen viesti toimii hyvänä ehdotuksena miten.