Kansanäänestys

vaiko ei? Ovatko päättäjämme tarpeeksi viisaita ja objektiivisia päättämään kuntaliitoksista?
6422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On ne, me ollaan ne sinne valittu.

Äänestä
  • Suurin osa kuusankoskelaisista kaupunginvaltuutetuista pyrkii toimimaan kuusankoskelaisten etujen mukaisesti sen ymmärryksen mukaan, mikä itse kullekin valtuutetulle on syntymän yhteydessä suotu. Osalla valtuutetuista on sidoksia naapurikuntiin, etenkin Kouvolaan, ja heidän on vaikeampi mieltää, mikä on Kuusankosken asukkaiden etu kuntaliitoksen yhteydessä. Joillakin valtuutetuista on henkilökohtaisia pyrkimyksiä Suomen Eduskuntaan ja heille on tärkeintä toimia sen mukaisesti, että he saavat tulevissa eduskuntavaaleissa mahdollisimman paljon ääniä esim. nykyisiltä Kouvolan äänestäjiltä. Siinä pyrkimyksissä kuusankoskelaisten edut jäävät helposti taka-alalle.

    Jotkut kuusankoskelaiset kaupunginvaltuutetut kuvittelevat saavansa keskeisiä luottamustehtäviä Suur-Kouvolan valtuustossa ja kaupunginhallituksessa.

    Kun demarit luottavat ns. joukkovoimaan, niin se perustuu siihen olettamukseen, että keskiverto kokoomuslainen kunnallispoliitikko vastaa kolmea keskiverto demaripoliitikkoa. Kuusankosken omasta mielestään fiksut kunnallispoliitikot huomaavat ehkä jossakin vaiheessa, että he ovat juoksupojan ja -tytön asemassa Suur-Kouvolassa.

    Äänestä

  • Äänestäjä kirjoitti:

    Suurin osa kuusankoskelaisista kaupunginvaltuutetuista pyrkii toimimaan kuusankoskelaisten etujen mukaisesti sen ymmärryksen mukaan, mikä itse kullekin valtuutetulle on syntymän yhteydessä suotu. Osalla valtuutetuista on sidoksia naapurikuntiin, etenkin Kouvolaan, ja heidän on vaikeampi mieltää, mikä on Kuusankosken asukkaiden etu kuntaliitoksen yhteydessä. Joillakin valtuutetuista on henkilökohtaisia pyrkimyksiä Suomen Eduskuntaan ja heille on tärkeintä toimia sen mukaisesti, että he saavat tulevissa eduskuntavaaleissa mahdollisimman paljon ääniä esim. nykyisiltä Kouvolan äänestäjiltä. Siinä pyrkimyksissä kuusankoskelaisten edut jäävät helposti taka-alalle.

    Jotkut kuusankoskelaiset kaupunginvaltuutetut kuvittelevat saavansa keskeisiä luottamustehtäviä Suur-Kouvolan valtuustossa ja kaupunginhallituksessa.

    Kun demarit luottavat ns. joukkovoimaan, niin se perustuu siihen olettamukseen, että keskiverto kokoomuslainen kunnallispoliitikko vastaa kolmea keskiverto demaripoliitikkoa. Kuusankosken omasta mielestään fiksut kunnallispoliitikot huomaavat ehkä jossakin vaiheessa, että he ovat juoksupojan ja -tytön asemassa Suur-Kouvolassa.

    Tai päinvastoin. Jotkut valtuutetut jarruttavat kuntaliitosta tahallaan, koska tietävät, että heidän valta kuntaliitoksessa kaventuisi. Uskon ennemminkin, että he ajattelevat omaa etuaan. Ei se ole mikään varma, että miten ihmiset ottavat kenenkin uuden tulokkaan vastaan toisissa kaupungeissa. Jos ihminen vallan haluaisi säilyttää, parhaiten se onnistuisi jäämällä vanhaan. Vanhassa vara parempi. Ne ketkä menevät uutta kohti panevat itsensä oikeasti likoon, eivätkä piiloudu kansan taa.

    Uskotko tosiaan, että jos valtuutettu kuntaliitoksen kautta saisi lisä-ääniä ja pääsisi eduskuntaan, niin siitä ei olisi hyötyä Kuusankoskelle sekä koko kuntaliitokselle?

    Puolueen yleisestä linjasta poikkeavat murentavat koko puoluepolitiikkaa. Heitä voisi jopa nimittää rikkureiksi. Tällaisille ihmisille ei ainakaan minulta enää ääniä tipu. Mistäs minä voin tietää, mitä nämä rikkurit oikeasti kannattaa, jos ei puolueen yhteistä linjaa? Onneksi heitä on vain muutama.

    Äänestä

  • Tanssiva luuranko kirjoitti:

    Joitakin kuusankoskelaisia poliitikkoja voisi jo tähän astisen käyttäytymisen perusteella nimittää pettureiksi. Tulevaisuus näyttää, jatkuuko toiminta saman suuntaisena.

    Äänestä

  • Äänestäjä kirjoitti:

    Joitakin kuusankoskelaisia poliitikkoja voisi jo tähän astisen käyttäytymisen perusteella nimittää pettureiksi. Tulevaisuus näyttää, jatkuuko toiminta saman suuntaisena.

    Kerroppa millä perusteella?

    Äänestä

nimessä pidä jättää näitten nyypereitten ratkastavaksi näitä liittymisiä.................
kuntalaisten itse ratkastava tämä asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jii kirjoitti:

vaiko ei? Ovatko päättäjämme tarpeeksi viisaita ja objektiivisia päättämään kuntaliitoksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu