Kyseessä 5v uros. Likipitäen aina hermostunut.
Toiset koirat pitää kiertää, puistokäytävällä ei voida ohittaa, ja hermostuu kun kaukaakaan näkee.
Yltiöleikkisä on. Aina nostaa päätä, kun menen toiseen huoneeseen. Aina odottavalla kannalla ja ikäänkuin jotain vailla, aina "jaloissa." Sairas ei ole, syö hyvin, tosin muuttanut itse nyt viime aikoina aikatauluja.
Vien aamulla puolen tunnin kävelylle, sitten töiden jälkeen koirapuistoon jossa frisbeetä, ja seurustelee lähinnä parhaan narttu-ystävänsä kanssa. Siellä tulee niinkin toimeen muittenkin kanssa, jos menee miehen kanssa, minua suojelee liikaa. Illalla saa toisen lenkin, ja vielä myöhällä pissareissun.
Koirapuistossa Yritän välttää paikalla olevat ja sinne tulevat muut/oudot koirat ellen tunne, koska koskaan ei voi tietää ettei mene liian kiivaasti tutustelemaan.
Koiran elämä oli vakaampaa, kunnes mies meni toiselle paikkakunnalle viikoiksi.
Nyt olen yksin vastuussa koiran kuljetuksesta viikolla.
Sakemannin elämä pitäisi kai olla aina samanlaista. Nyt se vaan on iltapäivisin "vähän mitä sattuu" - eli ei saman kaavan mukaan kuitenkaan, sen koirapuisto-reissun jälkeen. Menemme esim monesti sen narttu-ystävän luo.
Näyttelyssä se kävi pentuna kerran, siellä oli myös hermostunut, samaten harjoituksissa. Emme jatkaneet harrastusta.
Ei ole ollut koirakoulussa, miehen mielestä ei tartte. Miehen mielestä sakemannin pitää olla tuollainen särmikäs.
Kuljetan kävelyllä 8m flexissä, jolkottelee siinä edellä eikä meinaa flexin pituus riittää.
Ei osais missään tapauksessa kulkea nätisti kuten muut koirat, esim tavallisessa hihnassa. Kun tulee ihmisiä vastaan tms, käsken tietysti rinnalle, ja siinä se on hetken. Muuten haistelee vapaasti.
Koiralla on kauheasti luonnetta ja särmää. Oli aikoinaan pesueen pienin mutta selätti sisarukset jo silloin, ja näytti vinkeet esim tatuointi-päivänä. Otti oksat pois muilta.
Aina pitäisi olla sanomassa lujasti.
Käy kateeksi muut sävyisämmät koirat jotka ei ärhentele.
Myönnän tehneeni virheitä ja pitäväni sitä liian inhimillisenä, liki puoli-ihmisenä. Liekö vika siinä..
Onhan se hirvittävän rakas, mutta olis kiva jo näin kohta vaihdevuosi-iässä, että koira olisi rauhallisempi. Ja.. olen kyllä katunut että hommattiin sakemanni, vaikka raukkamaiselta kuulostaisikin. Ei hommattu leveilytarkoituksessa tms juuri sakemannia. Miehellä vaan oli ollut niitä ennestäänkin. Itselle tämä on ensimmäinen. Koira on myös enemmän minun perään, ja leimautui minuun pentuna. Nukkuu kamarissa lattialla minun vieressä, joskus käy nukkumassa hetken sängyssäkin. Miehen kanssa nukutaan eri huoneissa.
Se on joutunut kuuntelemaan riitelyä aikavälein, tasaisin määrävälein, koko ikänsä. Liekö jättäneet jälkensä.
Voisin katsroida sen, jos toimenpiteessä pantaisiin vain "piuhat solmuun" eikä vietäisi koko sukukalleuksia. Miksikähän niin ei voi tehdä.. Olemme omistajia yhdessä, joten ei tule kysymykseen.
Lääkkeitä jos olisi jotain, joilla pahin uhma laantuisi edes hieman, niin voisin tottavie kokeilla.
Valitettavasti elämäntilanteemme on nyt tämä, eikä tätä juuri muuttaa voi ihan vielä. Keväällä tilanne muuttunee jälleen.
Rakastan tuota "lasta", olen lukenut monet kirjat asian tiimoilta aikoinaan. Tiedän ne johtamisjutut jne.
On vain kuitenkin niin stressaavaa omakin elämä, ja on muutakin elämää kuin vain koiraa.
Niin niin, tuli otettua sakemanni, kyllä. Ja poiskaan en antaisi. Mutta olisi se kiva, jos ei tarttis pelätä että se kiskaisee liukkaalla kumoon. Mitä on tapahtunutkin.
Toiset koirat pitää kiertää, puistokäytävällä ei voida ohittaa, ja hermostuu kun kaukaakaan näkee.
Yltiöleikkisä on. Aina nostaa päätä, kun menen toiseen huoneeseen. Aina odottavalla kannalla ja ikäänkuin jotain vailla, aina "jaloissa." Sairas ei ole, syö hyvin, tosin muuttanut itse nyt viime aikoina aikatauluja.
Vien aamulla puolen tunnin kävelylle, sitten töiden jälkeen koirapuistoon jossa frisbeetä, ja seurustelee lähinnä parhaan narttu-ystävänsä kanssa. Siellä tulee niinkin toimeen muittenkin kanssa, jos menee miehen kanssa, minua suojelee liikaa. Illalla saa toisen lenkin, ja vielä myöhällä pissareissun.
Koirapuistossa Yritän välttää paikalla olevat ja sinne tulevat muut/oudot koirat ellen tunne, koska koskaan ei voi tietää ettei mene liian kiivaasti tutustelemaan.
Koiran elämä oli vakaampaa, kunnes mies meni toiselle paikkakunnalle viikoiksi.
Nyt olen yksin vastuussa koiran kuljetuksesta viikolla.
Sakemannin elämä pitäisi kai olla aina samanlaista. Nyt se vaan on iltapäivisin "vähän mitä sattuu" - eli ei saman kaavan mukaan kuitenkaan, sen koirapuisto-reissun jälkeen. Menemme esim monesti sen narttu-ystävän luo.
Näyttelyssä se kävi pentuna kerran, siellä oli myös hermostunut, samaten harjoituksissa. Emme jatkaneet harrastusta.
Ei ole ollut koirakoulussa, miehen mielestä ei tartte. Miehen mielestä sakemannin pitää olla tuollainen särmikäs.
Kuljetan kävelyllä 8m flexissä, jolkottelee siinä edellä eikä meinaa flexin pituus riittää.
Ei osais missään tapauksessa kulkea nätisti kuten muut koirat, esim tavallisessa hihnassa. Kun tulee ihmisiä vastaan tms, käsken tietysti rinnalle, ja siinä se on hetken. Muuten haistelee vapaasti.
Koiralla on kauheasti luonnetta ja särmää. Oli aikoinaan pesueen pienin mutta selätti sisarukset jo silloin, ja näytti vinkeet esim tatuointi-päivänä. Otti oksat pois muilta.
Aina pitäisi olla sanomassa lujasti.
Käy kateeksi muut sävyisämmät koirat jotka ei ärhentele.
Myönnän tehneeni virheitä ja pitäväni sitä liian inhimillisenä, liki puoli-ihmisenä. Liekö vika siinä..
Onhan se hirvittävän rakas, mutta olis kiva jo näin kohta vaihdevuosi-iässä, että koira olisi rauhallisempi. Ja.. olen kyllä katunut että hommattiin sakemanni, vaikka raukkamaiselta kuulostaisikin. Ei hommattu leveilytarkoituksessa tms juuri sakemannia. Miehellä vaan oli ollut niitä ennestäänkin. Itselle tämä on ensimmäinen. Koira on myös enemmän minun perään, ja leimautui minuun pentuna. Nukkuu kamarissa lattialla minun vieressä, joskus käy nukkumassa hetken sängyssäkin. Miehen kanssa nukutaan eri huoneissa.
Se on joutunut kuuntelemaan riitelyä aikavälein, tasaisin määrävälein, koko ikänsä. Liekö jättäneet jälkensä.
Voisin katsroida sen, jos toimenpiteessä pantaisiin vain "piuhat solmuun" eikä vietäisi koko sukukalleuksia. Miksikähän niin ei voi tehdä.. Olemme omistajia yhdessä, joten ei tule kysymykseen.
Lääkkeitä jos olisi jotain, joilla pahin uhma laantuisi edes hieman, niin voisin tottavie kokeilla.
Valitettavasti elämäntilanteemme on nyt tämä, eikä tätä juuri muuttaa voi ihan vielä. Keväällä tilanne muuttunee jälleen.
Rakastan tuota "lasta", olen lukenut monet kirjat asian tiimoilta aikoinaan. Tiedän ne johtamisjutut jne.
On vain kuitenkin niin stressaavaa omakin elämä, ja on muutakin elämää kuin vain koiraa.
Niin niin, tuli otettua sakemanni, kyllä. Ja poiskaan en antaisi. Mutta olisi se kiva, jos ei tarttis pelätä että se kiskaisee liukkaalla kumoon. Mitä on tapahtunutkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koirallasi ei ole ilmeisestikään aivotyötä nimeksikään? Sakemanni on älykäs koira, joka tarvitsee "työtä".
Oma mielipiteeni on, että ei flexiä sakemannille.
Suosittelisin myös sen frisbeen pois jättämistä, sillä se vain suotta lisää saalistusviettiä, joka ei sitten saakaan tyydytystä.
Kyllä koulutuskenttä olisi hyvä ratkaisu ja siellä tapaa myös muita samojen ongelmien kanssa painivia ihmisiä. Auttaa jaksamaan.
kiitos kirjoituksestasi. elämä on kovaa ilman koiriakin,mutta kun sen on kerran ottanut,ei siitä henno niin vaan luopuakaan.meilläkin 2v uros ja välikohtauksia tulee silloin tällöin muiden kohdatessa.ei vain sakut ole rajuja,koiriin katsomatta rajujakin otuksia tulee vastaan.meidänkin kultapoju aina seuraa joka paikkaan ja on hemmoteltavissa.väsyttäähän se joskus,samoin kuten lapsenkin kanssa,huonoja päiviä ja ristiriitoja puolison tai ympäristön kanssa,elämää koko kirjossaan.jos on lapsi tai lemmikki,ei elämä olekaan enään vaivatonta,lääkärikuluja,yhteenottoja,pek´lkääviä ihmisiä sillointällöin.se kuuluu koiranomistajien elämään,varsinkin jos on sylikoiria ja noutajia rajumpia rotuja kotona.me rakastamme niitä kaikseta huolimatta,ristiriitojakin elämässä on ja itkuakin joskus hoidettavien takia.koitetaan jaksaa! lapset kuten koiratkaan eivät järkyty normaalista äänenkorotuksista,kunhan se ei ole rajua kiroamista ja äänekästä pelottavaa.ne voivat hämmentää ja pelotta lapsia kuten koiriakin.olkaamme tahdikkaista riitojemmekin kanssa,niitä tulee ja pyritäään pitämään itsemme kuosissa.eikähuudateta stereoita tai kurkkuamme niin että lemmikit ja lapset säikkyvät-meteli stressaa.antakaa elämän olla kuitenkin pihjimmiltaan rauhaisaa.valoa teillekin terkuin rajun pojan omistaja
Ei ole koiran vaan teidän.
Aika mitämmömältä kuulostaa tuon koiran elämä,jos ainoastaan koirapustossa(mikä ei ole sakemannin,eikä kyllä minkään muun koiran paikka).
Missä aktivointi,missä koulutus?
Koulutuskentälle suosittelisin menemään,nyt koira ei ole hanskassa,stressi syntynee siitä,että koira ei tiedä paikkaansa,ei ole selkeää johtajaa.
Enemmän tuntuu,että vika on omistajissa kuin koirassa,jos koira tuntuu riippakiveltä,eikä ole halua/aikaa kouluttaa niin paras on antaa pois/lopettaa.
Turha on odottaa lääkkeistä apua,jos koirassa ei ole varsinaista vikaa,vaan kysymys on heikosta koulutuksesta ja huonosta/olemattomasta johtajuudesta.
Katse peiliin.
kyllä niin on ,että koirilla pitää olla selkeä linja asiassa että johtaja on laumassa.koira saattaa masentuakin yksipuolisista asioita kun luonto on tehnyt siitä vilkkaan,eloisan uteliaan.ainakin yksi pitkä ulkoilulenkki,juoksulenkki ,vähintään 5km ja enemmänkin tarvitsee isot koirat.riitelyt vaikuttavat mielialoihin eläimilläkin.jospa ilmoittaisit eläinsuojepiireihin etsimällä uuden kokeneen kodin-ei tarvitsisi lopettaa upeaa olentoa,mikäli uupumus painaa.liikunta on aivan ehdoton asia ja itse vaikka perustaitoja päivittäin yrittäisit.kysy alaosastoilta vinkkejä ja ota uusi läheisempi kontakti koiraasi.isännän poissa olo toki vaikuttaa asiaan jos isäntä on johtaja koirallesi ollut-eli uskooparemmin.meillä koiralle selvisi ja pentuna kuka on sen pomo,se itse valitsi isännän,uskoo ja väistää jos tarvis.lykkyä elämäänne ja rapsutuksia ihanalle koirallesi.olen myös eläinrakas,sulhollani on saku ja vauhtia ja tilanteita piisaa lenkeillä.hyvää syksyä.
Meillä on 2-vuotias arkajalkapoika myös. Sen huomaa käytöksestä mikäli sillä ei ole ollut tarpeeksi virikkeitä pääkopalle lenkkeilyn, kaveeraamisen ja kepinheiton lisäksi. Pistän koiran esim. tuulikaappiin hetkiseksi ja piilotan ympäri kämppää nakinpaloja ja sitten annan etsi-komennon. Kun muutama nakki on löydetty ja kehuttu joka kerta, poika on rauhallisempi. Samoin keittiössä otan vähän istu- maahan- ym. muita komentoja, sekin tekee sille hyvää.
Jälkeä on harjoiteltu ja se on eduksi aralle koiralle ja antaa itseluottamusta sille. Kysy lisää vaikka paikallisesta palveluskoirakerhosta.
Hihnanvetoon on opaskirja; lyhyt ja äkkiä luettu, tuloksia lupaava Turid Rugaas: Veto pois tai jotain sinne päin. Ja sitten se ruotsalaisen Halgrenin teos "ongelmakoira vai koiraongelma" antaa vinkkejä myös. Kipi kapi kirjastoon!
Yksin ison koiran hoito vaikka vain arkisin vaatii kyllä paljon työelämän lisäksi. Mutta onneksi uroksellanne on rakastava koti. Tsemppiä syksyyn :-)
Tekaistulta jutulta? Herttasarjaan, jos vielä ilmestyy olisi pitänyt lähettää.
Kummasti kirjottaja on kadonnut, vaikka sai asiallisia vastauksia?
Eihän hän tosi asiassa neuvoja pyytänytkään.
Ja mitäs tuollaiseen tilanteeseen neuvot auttaisivat, jos todellinen.
Kysyjähän tyrmää jo olemuksellaan kaiken muutoksen.
Noo tämähän on tällainen hihhuli palsta.