perjantai-illat on aktiivisia täällä...ja vielä pitäs hetki jaksaa mukana menossa
Ai, hitsi
että nää
341432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
ikävä kalvaa sielua, ei oo ollenkaa hauskaa tämä.
samaa mieltä, ihan ku ikävä täällä pyörimällä jonnekin katoais. Tosin tänään näin täällä yhden viestin, joka pelasti viikonlopun. Sekopäistä, mutta totta...toivoa täältä kai hakee turhatumiselle, ja toimii joskus.
Mutta nyt kyllä ihmettelen miksi en poistu
... illat menee täällä pyöriessä, en saa unta ollenkaan. Täältä saa kai jonkinlaista sympatiaa omille tunteille ja omalle turhautumiselle.. salaa toivon että eräs tietty henkilö olis kirjottanu tänne vaikkei se ole kuitenkaan mahdollista tunnistaa ja joka ilta saan pettyä. Toivossa on hyvä elää, siitä saa jonkinlaista voimaa :(
voimaa, mutta jokin pienen pieni mahdollisuus aina ajaa välillä tänne tarkistamaan, että olisko siellä jotain kivaa jossain...
Pitäsköhän mun jättää nämä kokonaan, on tämä aika typerää... mutta se pieni toivo, siitä pitää jotenkin kynsin hampain kiinni. Pelkää kai, että kiva tunne viedään muuten pois, kun sen kohdettakaan ei koskaan näe.
kuinka aina kotiin tullessa syökyy koneelle ja tsekkaa heti nämä palstat, onko uusii viestii. Tästä on tullut jonkinlainen elämäntapa jota seuraa kun on tunteet näin pinnalla.
tunteille, joiden kohde ei ole käytettävissä.
Pitäsköhän tarkistaa suoraan häneltä, että et ilmeisesti ole pätkääkään kiinnostunut...ja pyytää yksiselitteinen vastaus kans. Ettei turha toivo jatku. Jos vastaa ettei ole, niin ei kai tänne enää tartte. Mutta ei kai sitä halua kuulla...tahtoo vaan pitää tästä tunteesta ja toivosta kiinni. Jos toinen sanoo ei, viedään toivo, tuskin tunteita.
Se pieni mahdollisuus, entäs jos se tykkää... ja sitten löytää täältä jonkin sopivan syyn uskoa taas..
olla niin suorapuheinen. Täältä kai hakee sellasta vinkkiä (jos kyseinen henkilö ehkä mahdollisesti) olisi kirjoittanut tai jotain muuta vastaavaa. Mulle kävi nyt sillai et olen kiinnostunut eräästä henkilöstä ja ihan yhtäkkiä hän on muuttunut todella etäiseksi, olen kuin ilmaa sille. Ikävä mulla on, kovakin. Jotenkin tuntuu siltä, että hänkin olisi (mukamas, hah) kiinnostunut musta, että olisi niin ujo, ettei uskalla edes katsoa silmiin, mutta taas toisaalta..
Tänään hiljaa toivoin "ylemmiltä voimilta" ratkaisua tähän. joten jäin jostain syystä kans jumittaan tänne..
Jotkut viestit on NIIIIIIN läheltäliippaavia että suorastaan ketuttaa. Lopulta selviää, ettei ne viestit ollu ees samaan ilmansuuntaan tarkoitettuja :D Ei muute kuin uutta ketjua etsimään jne..
perään, sitähän se on.
Tuli viestistäsi mieleen, että jos toinen ykskaks muuttuu etäiseksi, eikä edes katso, hän voi yhtä hyvin olla täysin rakastunut tai täysin välinpitämätön... siinähän se ongelma on, ihmiset käyttäytyy ihastuneena niin eri tavalla, ettei voi tietää mitä toinen ajattelee.
Ei voi tietää paljastamatta omia tunteitaan. Ja vaikka paljastaa jollain tasolla, silti ei voi aina tietää mitä toinen ajattelee. Jos ei toinen sano selvästi ettei kiinnosta.
No täälläpä jumitetaan....minä lupaan lopettaa tässä joskus, mutta en ihan vielä. Ku tykkään niin paljon.
kun ei tiedä ;) Siinä on oma jujunsa, onhan se kivaa odottaa että näkee taas, laittautua nätiksi HÄNTÄ varten ja niin edelleen :D
Ihmisellä on liian suuri tarve pitää kasvonsa. Jos paljastat liikaa (joka on jokaisen ihastujan pahin painajainen!) menetät kasvosi ja pelkäät että tämä kohde ilkkuu siitä päivät yöt. Mutta usein se voi olla jopa päin vastoin, suhe lähtee käyntiin.
Tuskin kohde edes pahastuu jos tunnet häntä kohtaan jotain! Ite olisin todella otettu, asiakaspalvelijana näen paljon ihmisiä ja on olemassa eräs vakioasiakas joka on silminnähden ihan sydänsyrjällään aina kun asioi kanssani. Se on mielestäni ihan söpöä :D
Aikuisiahan me tässä ollaan.. vaikkei uskoisi!
säilyttää, totta. Tuo ilkkumisen pelko on niin totta. Kun on paljastanut omia tunteita, on tosi heikko olo ja saattaa pelätä kaikenlaista.
Jo pelkkä ihastuminen tekee epävarmaksi.
Minä olin jo vahva itseni, vähät välitin mitä muut musta ajattelee. Tämä ihastuminen on tehny heikoksi, kelpaanko, miksi en kelpaa, naureskeleeko mulle. Tuskalla tienattu "aikuisuus" menee viemäristä alas.
Ja kaikki tämä saattaa olla omaa mielikuvitusta. Järjellä ajatellen tämä on idioottimaista. Ja loputulema on aina se, että tykkään tosi paljon... en halua luovuttaa..
.. ja pelko siitä, että ns. nykyinen suhde, joka on olevinaan arkipäiväinen tuttavuussuhde, romuttuisi siitä, että toinen osapuoli on kiinnostunut ja toinen ei..
On se vaikeeta olla tunteva ihminen. Ihastuminen on ihan oma lajinsa, valitettavasti :D Sitä ajattelee että "voi ei, sieltä se tulee" ja sitten nopeesti kääntää katseensa pois, ei ole huomaavinaankaan ja moikkaa vasta kun on pakko. Ryhti on jotenkin parempi ja kun tämä kohde tulee lähelle niin kädet hikoaa jne.. Ihan kuin sitä ei huomattaisi! hahahaha :D
Se, että tulee heikko itsetunto ihastumisen myötä on juuri tapahtunut mulle. Mäkin luulin ennen, että olen vahva ihminen ja tiedän kykyni ja puutteeni.. Yhtäkkiä itsenäkemykseni on muuttunut aivan täysin, en jotenkin tunnista itseäni enää. Huomaan uusia puutteita itsessäni -ja tuntuu, kuin "kohde" puhuu musta ja nauraa mulle koko ajan selkäni takana negatiivisesti. Ja se, että kelpaanko enää.. ollenkaan, koskaan?
Että hohhoijaa. Kun tämä menee ohi (jos menee, ehkä en halua että menee) nauran itselleni ja opin taas uutta, että pitää olla vaan oma ihana ittensä ja laittaa itsensä alttiiksi elämälle ja tunteille. Kenelläkään ei ole mitään menetettävää (paitsi ne kasvot).
Mieti miltä käyttäytyminen näyttää ulkopuoliselta? heheheheheh :D
Ja tästä ei halua päästää irti, tuntuu kuin pettäisi "KOHDETTA" ja omia tunteitaan..
on just sitä miltä musta tuntuu.
No, sillä erolla, että oma "arkipäiväinen suhteeni" on jo niin pitkään ollut arkipäiväinen, etten sen romuttamista pelkää. Sen haluan loppuvan joka tapauksessa, halusin jo ennenkun ihastuin täysillä. Uskon rakkauteen, en suhteisiin. En näe mitäänn järkeä elää ihmisen kanssa, jota en rakasta.
Olipas mukava, että osasit kuvata meidän molempien tunteet tossa viestissäsi. Jotenkin oma olotila alkaa tuntua normaalimmalta. Itse olen jotenkin ajatellut, etten ole ihan "terve" enää. Tunteistaan seonnut yksilö.
Mukava kuulla, että on muitakin samassa jamassa. Ehkä tämä onkin normaalia.
Minä en halua tämän menevän ohi, tämän ihastumisen. Olen hurahtanut enemmän ku koskaan. Tahtoisin vain hänet. Ihan sekoa, joo.
Ja jos tämä menee metsään, seuraavan kerran osaan kai suhtautua tunteisiini järkevämmin. Mutta toivonpa tosiaan, ettei tän tarttis mennä ohi.
lopuksi ihan samanlaisia, koemme eri tunnetilat melko samalla tavalla. Ihminen on rakennettu olemaan sellainen ja vaikka kuinka väitettäis vastaan ollaan sukupuoleen katsomatta samassa veneessä. Ja usko pois, meitä on satoja :D
Eroavaisuudet liittyy siihen, miten itse kukin käsittelee tunteensa, jotkut keskittyvät niihin (kuten minä) ja toiset vaan nauravat ja tekevät asialle jotain --> tekevät aloitteen. Mäkin haluisin... :P
Mutta kerro ihmeessä tarinasi! Olis kiva kuulla miten sun ihastus on päässyt käyntiin :D
Mä ekaks kun näin tämän henkilön, ajattelin että hän on komea, mutta ei kovin hääppöinen, hänellä oli hassuja ilmeitä. Ihanan ruskeat silmät kyllä oli! Tutustuttiin sillai luontaisesti töissä, kaikkee työjuttuja ja niin edelleen. Jossain vaiheessa mä pysähdyin kesken työpäivän. Tajusin etsineeni häntä katseellani jo monta kertaa pitkin viikkoja. Silloin kun tajusin olevani ihastunut se tunne iski kunnolla.
Kai sen tunnustaminen itselleen on kuin antaisi itselleen luvan tuntea?
Kuitenkin, lopulta olen tullut siihen tilanteeseen jossa hänen kaikki ilmeet, liikkeet sanat ym ovat kuin siunaus päivääni!
Oikeesti, ihan hullua toimintaa :D En voisi elää ilman häntä (vaikka voisinkin mutta en vain voi
etten voi sitä tässä kertoa. Olen itse omalla toiminnallani aiheuttanut sen, että hän on varmaankin hyvin hämmästynyt ja ihmeissään. Jäi varmaan ihmettelemään mitä edes tapahtui. Ja ajattelee musta ties mitä. Ei siitä sen enempää. Mutta tosi kivasti on suhtautunut muhun. Mutta en ole käyttänyt ollenkaan kuten yleensä käyttäydyn.. eli hän on varmaan saanut aika väärän kuvan musta.
Sen jälkeen, kun hänet yllätin, ei olla nähty. Eli en ole päässyt täysin tekemään arviota siitä, mitä ajattelee. Tai edes omista ajatuksistani. Olen seonnut tästä ihastumisesta.
Voi voi, nythän tämä menee taas avautumiseksi ja huomenna harmittaa, kun voi "jäädä kiinni" ihastumisestaan.
Hullua on, joo, ja mäkin luulen etten voi elää ilman häntä. Saattaa vaan olla niin, että pakko on. Mutta kyllähän me näistä selvitään, vaikka takkiin tuliskin. Kyse on kuitenkin elämästä, eikä tänne olla tultu helpolla pääsemään. Tietää eläneensä, kun vähän irrottautuu kaavoista ja siitä "aikuisuudesta". Kunhan ei kadota sitä kokonaan.
että hän ehkä tunnistaisi mut viesteistäni. Sen takia itekään ei uskalla kauheesti paljastaa liikaa, ikinä, edes omaa nimeä jne. Ei täällä avautuminen loppujenlopuksi mitään hyödytä, hyvän suhteen pitää toimia luonnollisesti kasvotusten eikä kissahiiri-leikiten, muuten sitä ei kannata edes aloittaa.
Mutta mä meen nyt kyllä nukkumaan, huomenna taas töitä. Ja uusi päivä! Toivon näkeväni hänet huomenna, sitä odotellessa meen sänkyyn pyörimään ja ravaan röökillä vähän väliä xD
Mä pelkään kans että hän on saanut aivan väärän kuvan musta. Olen aina iloinen ja puhelias, tykkään välittömästä läheisyydestä ihmisten kanssa ja haen kontakteja.. mutta hänen kanssa se on jotenkin niin hankalaa, jutellaan kyllä ihan normaalisti ja kaikkee, mutta, en saa jotenkin vastakaikua niin kuin saan muilta työkavereilta joihin EN OLE ihastunut :D
Kuvittelenkohan? Se pieni kipinä joka pitää mut hereillä on jossain tuolla ulkona, ehkä ajatellen minua
juttua toiste. Mäkin jo unessa. Ja onnea meille tahoillamme.
.. ;)
Jälleen oon täällä... nyt ehkä vähän eri mielin mutta kuitenkin :D
pieleen? Tapasitko siis hänet töissä?
kyrsiikö... :(
pahentaa se, että oon niin hulluna häneen, tää on niin väärin :`(
se erilainen olo johtuu...eilen oli aika myöhä. Oltiin vissiin molemmat jotenkin pettyneitä itseemme kun täällä pyörittiin.
Mä tein tänään kivoja juttuja ja siksi on hyvä mieli...voi taas täälläkin vähän pyöriskellä...sitä yhtä kaipaillen
tieto että en tule näkemään häntä pariin päivään. Kai mä sen oon jotenkin hyväksynyt ja ehkä kestänkin sen :D Ihan kivaa, on nyt sellanen teini-ilonen-ihastunut-hanipöö-olo joka toivottavasti kestää, en halua masentua :D
Löysin vanhoja, ihania levyjä joita kuuntelen parhaillaan. Näitä kuuntelin viimeksi viitisen vuotta sitten, sillon kun viimeksi olin todella rakastunut...
sama olo. Yritän tossa vähän nautiskella alkoholia, mut ei tule sellanen teiniolo millään. Ja mähän en halua tätä tunnetta menettää.
Täällä on ollu aika tylsiä juttuja nyt, ja jotenkin toivos, että sais sen inspiksen olla täällä. Mutta ei nyt oikein tiedä, miten jaksas tästä palstasta tänään innostua. Pitänee alkaa kuvitella että kaikki kivat viestit on hältä, mutta ei oo oikein ollu kivoja nyt. taidanpa mäkin laittaa jotain hyvää musiikkia soimaan, pyörii joku sakemanni sarja vaann tossa..
ja koko pullo edessä :D Mä päätin vaan hyväksyä asiat niin kuin ne on. Eli miten ne on? ---> en todellakaan tiedä! Mutta olen sujut sen kanssa.. Jos meistä joskus jotain tulee, oon onnellinen asiasta. Mutta jos ei... :(
Mä kans oon yrittäny selailla näitä, ei oo tullu sellasta "kolahtavaa" tekstiä vastaan. Taitaa kohteeni olla dokaamassa ;) (edes jommallakummalla meistä on elämää, hahaha) Kuolisin jos hän saisi tietää miten paljon roikun täällä.. :D
elämän aikana launtai-iltoja baareissa, että en välttämättä sanos sitä elämäks. Laskuhumala, vitutus, kotiin pitäs mennä nukkumaan, mut oksettaa... kännikalat ehdottelee ikäviä.. grillijonossa pitää olla näppärä suustaan. On se aikansa kivaa, mut parempaakin on. Mä olen jo tarpeeksi nähny sitä "kivaa".
Mutta parempaa olis oman kullan kanssa jossain missä tähdet näkyis, hänen silmät koko ajan kirkkaana edessä, sais kosketella ja siitä sitten.. no, alkaahan tuo juoma nyt herättellä...
Ikävä alkaa tulla, miks sen pitää olla niin ihana..
ja sen kauheat pään vaivat kuten
-kotiin turvassa
-korko katkennut, aika noloa...
-aamulla kauhee krapula
-morkkis sitäkin kauheempi
Itsekin kaipaisin sen erään vierelleni kuuntelemaan tätä biisiä joka nyt soi, juomaan kanssani chileläistä punaviiniä... mmmmmm... Juttelemaan maat ja taivaat. Ihanaa se olisi. Nyt tulee kunnon haikee olo ja ikävä, pakko mennä röökillä käymään tuonne pakkaseen! :D
Musta on hienoa, että osaan tuntea näin. Luulin ennen, ettei ole ketään joka jakaisi kanssani samat arvomaailmat ja elämännäkemykset, jopa musiikkimaku ja ulkoinen tyyli on samat! Uskomatonta, ja mä vihtaan kunnes hän pääsee karkuun..
Hienompaa olisi saada vastakaikua.. Todella.
siis on kiva tuntea näin, mutta silti huolestuttaa se, että toinen ei välttämättä ole asiasta yhtään samaa mieltä.
Surku voi tulla loppupeleissä, mutta en mä siihen kaadu. Toivon. Miks tämä yks on niin tärkee nyt. Jotain ihmeellistä tässä on, pitäs päästä katsomaan mitä saattaa tapahtua. Miksi maailma ei pyöri mun pillin mukaan. Miksi. Mä tykkään niin per**leesti.
Miksi maailma ei voi kuunnella mitä haluan sanoa? Miksi ei koskaan käy miten toivoisin käyvän.. miksei hän tajua tunteitani ja tajua tulla luokseni? tiedän teidän.. Mulla on sama tunne tänään, poden suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Ei hän ollut ennen näin tärkeä.. miksi se nyt olisi?
Mitäpä jos hän tuntisi samoin ja ajattelisi samoin, juuri nyt kenties? Mä oon miettinyt sitä ja tunnen pistoksen sydämmessäni, en haluisi että hän olisi samassa jamassa kuin minä, haluisin... Haluisin tehdä kaiken niin paljon helpommaksi. Mutta ei se ole niin yksinkertaista.. Voi kyynel.
Ennen en olisi voinut kuvitellakaan että yhdyn tuhansien suomalaisten kaipuuvirteen, ennen vaan ajattelin että "voisivat edes tehdä jotain asialle" ja nauroin. Nyt ei enää naurata..
vielä alkuvuodesta naureskellu tällasille kuin mä. Täällä ruikuttajille. Tän ymmärtää vasta kun omalle kohdalle sattuu. Mutta ihana miten arvomaailma on muuttunu tässä samalla. Olin kai tulossa aika materialistiseksi. Tää tunne muutti mut.
Jos hän tuntisi kuten mä, haluaisin olla lohduttamassa, on tämä niin kurjaa. Ja kun ei oo ketään, jolle voisi puhua. Paitsi täällä.
Multa kysy tänään yks vanhempi sukulainen, että olenko ihastunu, kun olen niin hajamielinen ja omissa maailmoissa. Että onko ero tulossa. Joku huomas. Tuli hölmö olo. En vastannu mitään.
Minä oon alkanu miettiä pääni puhki, miten joku ihminen voi tuntua niin hyvältä, pelkkä ajatus, olenko mä rakastunut vaikka en edes tunne vielä kuin ihan vähän. Tosi vähän. Taas tuolta jostain riipaisee. Tuntuu hyvältä, mutta samalla sattuu. Tämä on niin fyysistä kaipuuta.
tään tosiaan ymmärtää vasta kun omalle kohdalle sattuu. Välillä tulee vihainen olo kun ei saa mitään aikaseksi omassa elämässä, aika jotenkin pysähtyy ja ennen kuin huomaat, on kulunut jo kuukausi ja edelleen junnaat..
Oli hassua kerran töissä kun kerran mun duunikaveri sano mulle et "oot ihan sekasin" kun höpötin kaikkee tyhmää. Tämä tosiaan vaikuttaa fysiikkaani, ruoka ei maistu, on sellanen raskas paino rinnassa joka tukistaa. Välillä tekisi mieli itkeä kun on vaan niin ikävä. En saa unta öisin, ajattelen vain häntä. Mulle on ilmestynyt päänsärkyä unettomuudesta johtuen.. Ei oo todellakaan kivaa. Mutta taas toisaalta on, tää on ihan mielenkiintoista kun vaan osaisi ottaa tämän itsetutkiskelun kannalta.
Usein ennen töihin menemistä päätän pyytää tätä "kohdetta" kahville tai jotain. Kun on hyvä tilaisuus kysyä, juttelemme muista asioista ja sitten tuleekin se tuttu ujous esille, näyttää kasvonsa.
Mutta se pettymys jos hän ei olekaan töissä! Jotenkin etsin häntä koko ajan katseellani ja lopulta petyn ja ikävä nostaa päätänsä..
Haluaisin tuntea tämän henkilön paremmin! Mutta en uskalla tulla liian tuttavalliseksi, en tajuu miksi en muka. Voitaishan me olla vaan kamujakin kun tullaan niin hyvin juttuunkin jne.. Pääni hajoo! :D
Helpottaa tietää, että tämä on normaalia, kaikki ihastuneet ilmeisesti rämpii samassa suossa kuin me. Mun "oireilla" on siis nimi: ihstuminen. Millonkahan se aletaan määritellä sairaudeksi. Oireet on yhtä fyysisiä. Pitääkin harrastaa tuota itsetutkiskelua. Kun tällasen tilaisuuden kerrankin saa.
Mutta kyllä tää muutti mun elämääni vaikkei mihinkään johtaskaan. Jotenkin tuli sellasta pilkettä silmäkulmaan ja tajusi ettei elämä ole mikään "uusi sohva tai auto". Jotenkin tykkää nyt vaan ihmisistä, kaikista, koko maailma on mielenkiintoisempi kuin ennen, aloin tulla jo kyyniseksi ja liian "aikuiseksi". Nyt on parempi olla, kaikesta huolimatta. Sai herätyksen.
Sä näät sun "kohdetta" töissä lähes päivittäin, mulla näkemin perustuu lähinnä sattumaan. Ja sattuma ei ole ollut suosiollinen. Toisaalta toivon, että hänet näkisin, toisaalta pelkään sitä. Kummallista sekin.
Mäkin toivon näkeväni hänet.. ja samalla pelkään! Uskomatonta, en ole ainoa!
Olin eräs päivä ruokatauolla ja sitten HÄN ilmestyi samaan huoneeseen aivan yllättäen. Menin niin lukkoon, syömisestä ei meinannut tulla mitään kun rupateltiin jne.. Sitten hän yhtäkkiä istuukin samaan pöytään ja mitä mä teen? Rupeen korjaamaan kamojani ja lähen röökille! Tajusin vasta myöhemmin sen, että mulle tuli tosi kova suojautumisrefleksi jota en olisi halunnut tulevan.. :/ Ei hän ole uhka, päin vastoin! Mutta hän on uhka.. Hän on mies ja juuri sellainen jonka haluan.. Jotenkin tekee mieli lähteä karkuun kun hän tulee. Ajattelin jälkikäteen että johtuiskohan se siitä, että en halua olla kasvotusten tilanteessa jota en hallitse? Ja tämä tapaus on juuri sellainen, menee miten menee multa kysymättä :D
Olin myös kyyninen rakkauden ja elämän suhteen, tunteeton vihannes. Aikasemmin sain pettyä karvaasti näiltä alueilta ja uskoin, etten koskaan tule rakastumaan uudestaan.. toisin kävi. Nyt tilanne on jälleen sama! Historia toistaa itseään kunnes otamme opiksi ja opettelemme käyttäytymään eri tavalla kuin olemme tottuneet. Ajattelin sitä, että jos uskaltaisin elää jokaisen sekunnin ihastustani täysillä olisin onnellisempi kuin koskaan, mahdollisesti jopa hänen kanssaan.
Mutta onko se normaalia että kuvittelee vastapuolen tykkäävän susta? Mä jotenkinj lukisin hänen käyttäytymisen sillä tavalla mutta järki sanoo että tämä on vain ihastuneen kuvitelmaa (kuten varmaan onkin, harmi)..
fffffffffffffffff