olin ennen onnellinen tyttö. Nykyään minusta kuitenkin tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Stressaavan lukion puolivälissä aloin yhtäkkiä liikkua pakonomaisesti: tätä pakonomaista liikuntaa kesti n. pari vuotta, tähän syksyyn asti. Nyt olen kuitenkin mitä luultavimmin ylikunnossa enkä saa harrastaa liikuntaa, mikä aiheuttaa minulle tavattoman ahdistuksen ja masentuneisuuden. Ortorektisiakin piirteitä omannut pakkoreenaamisen aikainen ruokavalioni on muuttunut paastoamiseksi ja ahmimiseksi, minusta tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään värejä ja kaikki on yhdentekevää. Lisäksi olen todella luulotautinen, pelkään koko ajan sairastavani jotain vakavaa sairautta. Mietin koko ajan syömisiäni ja minulla on epätodellinen olo, tuntuu, kuin en olisi aina tässä maailmassa. Ymmärrän itsekin, ettei tilanteeni ole enää lähelläkään normaalia, ja tekisin kaikkeni, jotta voisin olla taas se sama onnellinen tyttö kuin aiemmin. Olen kertonut tuntemuksistani muutamalle läheiselle ihmiselle, mutta vaikka he onnekseni tukevatkin minua, he eivät ymmärrä miltä minusta tuntuu, enkä voi niin tietenkään olettaakaan. Opiskeluni eivät keskittymisvaikeuksien takia suju. Kaikesta tästä huolimatta pystyn vetämään iloisen tytön roolini kiitettävästi, eikä monella ole hajuakaan, mitä pääni sisällä liikkuu. Haluaisin itkeä, mutta tuntuu etten kykene siihenkään, olen niin pahasti lukossa. miten saisin tsempattua itseni hakemaan apua? minusta tuntuu, että ventovieraalle ihmiselle olisi melko vaikeaa alkaa kertomaan näin intiimejä asioita.
avun hakeminen
sh:::
6544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on bulimia, on ollut ehkä reilut puoli vuotta, sitä ennen ihan normaalia laihduttamista.
Mulle varattiin aika psykologille, joka on keskittyny syömishöiriöihin. Lisäks mun pitää käydä kaikilla ravitsemusterapeuteilla ja kaikilla. Pistin aluks hirveen metelin pystyyn, että varmaan oon mihinkään menossa, mutta sitten tajusin, että se on oikeasti mun parhaaks.
Koita säkin hakea apua, se varmasti helpottaa! Mullakin on jollain tapaa parempi olo, kun tiedän, että saan asiantuntevaa apua. Käy vaikka terveyskeskuksesta pyytämässä lähetettä johonkin syömishäiriöitä käsitteleviin yksiköihin tai koulun terkkarilla tai jotain.
Vaikka on tosi tärkeää, että on lähellä ystäviä, jotka tukevat, eivät he voi ymmärtää sairauttasi, kuten jo mainitsitkin. Siksi on hyvä hakea jotain asiantuntevaa apua. Tsemppiä sinulle!
.. mutta kuulemma voi olla jopa 2kk:n jono psykologille, ja tuntuu ettei kyseinen terkkari muutenkaan oikein ymmärtänyt pointtia. onko yleistä, että hoitoon pääseminen kestää kauan?
Sä kuulostat aivan multa muutama kuukausi sitten. Olin aivan lukossa, kuin taantuneessa tilassa, sumussa. Mistään ei tullut iloa. Päällimmäiset tuntemukset olivat ahdistus ja suru. Joskus vaan turruus. Syömishäiriö on iso osa sitä, mutta sitten on sitä masennustakin. Mutta se on alkanut helpottamaan. Menin lääkäriin ja sain masennuslääkityksen, jonka avulla olen alkanut piristymään. Hiljalleen. Motivaatio syödä paremmin, on myös kasvanut ja tuntuu jo pikkuhiljaa siltä, että mä pystyn taas hallittemaan elämääni. Kovan työn takana se on kuitenkin ja jatkuvasti mä haluan itseäni rääkätä tavalla tai toisella.
Mutta se, miten mun paraneminen lähti käyntiin oli, että mä menin anonyyminä kriisipalvelupisteeseen (kriisimobile), jossa kävin muutaman kerran juttelemassa. Sen jälkeen siirryin opiskelijapsykologille. Molemmat palvelut ovat olleet maksuttomia ja hyviä tukevia elementtejä. Ettei tuntisi olevan aivan yksin tämän kaiken kanssa.
Sun täytyy nyt kertoa tilanteestasi oikein perusteellisesti jollekin todella läheiselle ihmiselle. Se on hyvin tärkeää! Siis kerrot kaiken!! Siitä se parantuminen lähtee. Mitä pidempään esität sitä reipasta tyttöä ja vedät roolia, sitä enemmän sä tukahdutat sitä omaa ittees. Sitä vaikeempi sen on tulla esiin. Sitä kauemmin tää kestää ja sen pahemmaksi se menee, mitä kauemmin sitä jatkat. Yritä ravistella itsesi pois siitä!
Kuten jo olet itsekin huomannut, ja mikä tärkeintä, että olet todennut, ettei tilasi ole normaali. Jokin on muuttunut. Et voi hyvin. Älä siis aliarvioi sitä tunnetta. "Jollakin on paljon pahemmin", "mun ongelmat on niin vähäisiä" jne. Sun ongelmat ON suuria, sillä sä oireilet noin voimakkaasti!
Tää on pitkä prosessi, mutta on hyvä että tiedostat tilasi. Tule syömishäiriöisten nettipalstalle juttelemaan. Siellä saat vertaistukea. Suomi24 sivuilla saatat vaan motivoitua tekemään itsellesi tuhoa. "Kokemuksen syvällä rintaäänellä" ;)
Ehkä tapaamme siis tuolla?
Voimia!
olipa ihanaa lukea sun viesti. jotenkin sain lisää voimaa yrittää päästä yli tästä kaikesta. jotenkin tuntuu, että eihän tällasta elämää pysty kukaan pidemmän päälle viettämään. mikä toi kriisipalvelupiste on, ja löytyykö sellasta tampereelta? sylin sivut ei näköjään toistaseks toimi. :(
Joo, en tiiä mikä nyt on Sylin sivujen ongelmana. Toivotaan, että ne saadaan pian kuntoon!
Tampereen suunnalla taitaa olla Kriisikeskus Osviitta ihan samalla periaatteella toimiva, maksuton kriisipalvelupiste. Eri nimellä vaan menee.. Kannattaa kokeilla, ei voi menettää mitään :) Voimia!
Tässä sivut tuonne yritykseen:
http://www.osviitta.fi/index2.htm
elikkäs www.syomishairioliitto.fi :) Pitäisi toimia