Pöllöjen äänet

Metsän reunassa

Moi!

Osaisiko joku neuvoa mistä löytäisin pöllöjen ääninäytteitä. Huhuilut ja puputukset tunnistan, mutta entäs ne muut äänet, jotka muistuttavat enemmän kirkumista?

Asumme metsän reunassa Etelä-Hämeessä ja täällä kuulee paljon pöllöjen ääniä. Nyt kuitenkin talomme viereisessä kuusikossa viihtyy hämärän aikaan suuri lintu, joka kirkuu kimeästi, ei lehtopöllömäisesti. Olen nähnyt sen silhuetin taivasta vasten kun se pölähtää lentoon. Lento on äänetöntä ja silhuetista näkee, että pää on iso. Lintu tuntuu pitävän passia päivittäin n. 20 metrin päässä talostamme.

Lähinnä haluaisin varmistua lajista siksi, että meillä on kaksi 5 kg painoista koiraa, enkä haluaisi, että joutuisivat huuhkajan kynsiin. Olen ulkoiluttanut niitä hämärän aikaan taskulampun kanssa ja pitänyt huolen, etteivät ole kaukana minusta. Harmittaa kun voisi antaa niiden temmeltää pitkin pihaa vapaasti, mutta se mahdollinen huuhkain on riski.

Tietysti jos osoittautuu, että kyseessä on huuhkaja, niin elämme sen mukaan ja hämärässä liikkumista rajoitetaan ja huuhkain saa olla möllöttää lähimetsässä :).

Eikö huuhkaja kuitenkin ole ainoa pöllö näillä leveyksillä, joka saalistaisi tuon kokoisia otuksia?

Laittakaa linkkejä ääniin, tai kuvailkaa niitä.

Kiitos etukäteen :)

15

8543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ac dc
      • Metsän reunassa

        Kiitos ac dc :). Nämä huhuilu äänet onkin ihan tuttuja, mutta kyselenkin niitä kirkumisen kaltaisia pöllön ääniä. En tosin tiedä mitkä kaikki pöllöt niitä päästelee, jotkut kuitenkin.

    • pöllöjen kirkumista

      Itsekin olen kyseisiä ääninäytteitä etsinyt, mutta netistä en ainakaan ole löytänyt.

      On totta, että pöllöt pitävät eriskummallisempia ääniä. Meillä on pihassa pesinyt lehtopöllö monen monta vuotta pöntössä. Varsinkin näin syysaikaan huhuilua ei juuri kuule, jännää puputusta kylläkin ja myös juuri niitä kiekaisuja! On kyllä aika pelottava ääni, jos ei tietäisi mistä se tulee. Sitä ei edes kuvailla lintukirjoissa.

      Mulla on mielikuva, että huuhkaja ei liiemmin kilju. Lehtopöllö siitä on kuitenkin tunnettu, onhan sen vanha nimi kissapöllö siis juuri naukumisensa vuoksi.
      Tiedätkö mikä pöllölaji teidän nurkissa ainakin asustelee? Jos se on lehtopöllö, niin todennäköisyys, että huuhkajakin olisi samalla seudulla, on hyvin pieni. Eivät siedä toisiaan, ts. huuhkaja pistää muut pöllöt poskeensa. Jopa viirupöllön.

      Joo, eivät muut pöllöt missään nimessä koske noin isoihin koiriin. Vaan enpä tiedä tapausta, että huuhkajakaan olisi sellaista napannut, mutta onhan se teoriassa mahdollista.

      • Metsän reunassa

        Kevättalvella kuuluu ainakin lehtari, helmari ja huuhkaja. Eivät välttämättä läheltä, mutta pihaan asti kuitenkin.

        Lehtaria tai viirupöllöä olen epäillyt, mutta ei oikein lehtarilta kuulosta ja viirupöllön kirkumisesta en tiedä, millainen on. Voihan se olla, että lehtarilla on eri variaatioita äänissään.

        Mullekin on epäselvää se, onko huuhkajalla tuollaista kirkumisääntä.

        Sen tiedän varmuudella, että huuhkajat ovat napanneet kissoja, eikä nuo meidän koirat sen isompia ole...

      • Öllö
        Metsän reunassa kirjoitti:

        Huuhkajalla on ainakin sellainen ääni, jota on kuvattu pirunnauruksi. Vaikea kuvata, mutta itekin olen kerran luonnossa kuullut ja kuvaus pirun nauruksi kutsuminen on kyllä oikeutettua! Ja sen jälkeen tajusin että sitä on käytetty tehosteena jossain elokuvien jännityskohdissa.

      • ac dc

        Siis lehtopöllöllä on se kirkuva,katkonainen ja loppua kohti nouseva ääni.

        Olen pitänyt sitä hiiripöllön äänenä!

        Aina näköjään viisastuu.Kiitos!

      • Metsän reunassa
        ac dc kirjoitti:

        Siis lehtopöllöllä on se kirkuva,katkonainen ja loppua kohti nouseva ääni.

        Olen pitänyt sitä hiiripöllön äänenä!

        Aina näköjään viisastuu.Kiitos!

        Saattaa olla just tuollanen pirunnauru, alkuun katkonainen ja loppuun pidempi kimeä kirkaisu.

        No, ei auta muu kuin pitää varansa piskien kanssa.

        Olisihan se upeaa, jos huhuilisi kevättalvella soidintaan tuossa mökin kulmalla, voipi olla korvatulpat tarpeen, jos haluaa nukkua :).

      • Metsän reunassa
        Metsän reunassa kirjoitti:

        Saattaa olla just tuollanen pirunnauru, alkuun katkonainen ja loppuun pidempi kimeä kirkaisu.

        No, ei auta muu kuin pitää varansa piskien kanssa.

        Olisihan se upeaa, jos huhuilisi kevättalvella soidintaan tuossa mökin kulmalla, voipi olla korvatulpat tarpeen, jos haluaa nukkua :).

        Vaikka tuo kuvaukseni kuulostaa vähän samalta kuin ac dc:n lehtarin kuvaus, niin tämä meidän metsästä kuultu on kirkumista, ei pehmeydestä ja huhuilusta tietoakaan.

        Harmi, ettei sitä ole nyt viikkoon kuulunut, vaikka lintu lehahteleekin ympäristössä joka ilta ja aamu, voisin yrittää äänittää sen, on todella vaikea kuvailla sitä. Jotain kaakkurin ja harmaapäätikan tyylistä, mutta repivämpää ja monitahoisempaa.

      • onkin kaksi pöllöä

        Se kirkuja vois olla varpuspöllö, jolla on kokoonsa nähden yllättävän kova ääni. Ja se isompi, jonka olet nähnyt, joku muu isommista pöllöistä.

      • Metsän reunassa
        onkin kaksi pöllöä kirjoitti:

        Se kirkuja vois olla varpuspöllö, jolla on kokoonsa nähden yllättävän kova ääni. Ja se isompi, jonka olet nähnyt, joku muu isommista pöllöistä.

        Pitää etsiä lisää ääniä, ainakaan täällä http://www.lintukuva.fi/ oleva varpuspöllön ääni ei ole samanlainen. Tuollaistako tarkoitit?

      • tuota ääntä
        Metsän reunassa kirjoitti:

        Pitää etsiä lisää ääniä, ainakaan täällä http://www.lintukuva.fi/ oleva varpuspöllön ääni ei ole samanlainen. Tuollaistako tarkoitit?

        Varpuspöllöllö on toinenkin ääni, jota kuulee syksyllä ja keväällä alkuillasta ja ja aamusta, kun on jo/vielä pimeää. Se on sellainen erittäin kuuluva, nouseva kirkaisujen sarja, jota se toistelee pari kolme kertaa minuutissa.

      • keskusteluun

      • Metsän reunassa
        keskusteluun kirjoitti:

        tällä sivustolla

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000022&conference=603&posting=22000000005712800#22000000005712800

        Jos ei avaudu, niin pane tuohon yläpuolelle hakuun varpuspöllö.

        Kyllä se taitaa olla hankalaa tunnistaa kirkujaa ilman kunnon ääninäytettä. Pakko jatkaa holhottuja koiran ulkoilutuksia. Voin vain kuvitella, kuinka nyrkin kokoinen varpuspöllä hihittää oksalla pörheänä ja tuntee itsensä huuhkajaksi... Suotakoon sille nämä egohetket :D.

    • Pirun nauru
    • korpikuus

      www.tarsiger.com

      löytyy ääniä myös pöllöistä, osassa muitakin ääniä kuin perus soidinääni.

      http://www.xeno-canto.org/europe/

      tuolta löytyy varmaan vielä enemmän, mutta enkunkielinen sivusto

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      60
      3186
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      23
      2974
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2862
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2668
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2558
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2540
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2301
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2188
    9. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2082
    10. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2078
    Aihe