Uteliaana

löydy kysyisinkin seuraavaa.Tietääkö joku retkeilyä harrastava onko myytävänä armeijan käyttämiä tetsareita?Niitä 90-luvun alussa käyttöön tulleita.Itselläni on ollut se vanha malli ja nyt poika puhui tuollaisen heidän käyttämänsä olevan hyvä kantaa sen hyvien valjaiden vuoksi.Mallia en muista vaikka sen kuulin.

Onko tällaisia myynnissä ja minkä hintaisia mahtavat olla?
21737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

muutama vuosi sitten sellaisesta liikkeestä, jossa myytiin mm. viinitarvikkeita, maihinnousukenkiä ja muutakin armeijahenkistä tavaraa. Liike on lopettanut toimintansa. Alle kahdenkympin muistaakseni oli. Kyllähän ne hihnat on hyviä ja vahvoja, mutta vatsakkaalle retkeilijälle vyötäröremmi oli miltei niukka. Taskut ja reppuosa ovat aika pienet, joten en juuri ole retkeillessä käyttänyt.
Ostaessa ajattelin, että niihin valjaisiin saisi hyvin kiinnitettyä sellaisen narun, jolla voisi vetää lapsenlapsia suksilla,hiihtoretkillä, mutta eipä ole tullut kokeiltua. Reppu/laukku-osassa on sellaiset lukittavat kiinnityshakaset, joilla sen on saanut mukavasti kiinnitetyksi pyörän tarakan ohutputkiseen sivuputkeen.

Äänestä
  • Vaimon kaverin miehellä tuollainen oli varastossaan ja saan käyttää sitä silloin kun sitä tarvitsen.

    Hienosti istuu päällä ja on hyvä käyttää muutenkin.Nyt viikonloppuna käyn kokeilemassa sen kanssa patikointia.Jos tekisi siitä kauppoja myöhemmin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kun ei mistään kirjoitti:

löydy kysyisinkin seuraavaa.Tietääkö joku retkeilyä harrastava onko myytävänä armeijan käyttämiä tetsareita?Niitä 90-luvun alussa käyttöön tulleita.Itselläni on ollut se vanha malli ja nyt poika puhui tuollaisen heidän käyttämänsä olevan hyvä kantaa sen hyvien valjaiden vuoksi.Mallia en muista vaikka sen kuulin.

Onko tällaisia myynnissä ja minkä hintaisia mahtavat olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu