En tiedä moniko tämän muistaa lukeneensa, mutta tosi on, että Peugeot 406 purettiin Toyotalla perusteellisesti osiin ja tutkittiin miten auto oli tehty. Kehitteillä oli uusi Avensis ja esikuvaksi kelpuutettiin ainakin 406, joka oli melkoinen testimenestyjä ja jonka ominaisuuksia kehuttiin useissa eri lehdissä.
Kun Avensis sitten tuli markkinoille vuonna 1998, oli siinä paljon Peugeotilta opittua: mukavuus ja hiljaisuus ja parantuneet ajo-ominaisuudet Carina kakkoseen verrattuna. Näitä ranskalaisvaikutteita Toyota on siitä eteenpäin aika onnistuneesti hyödyntänyt Avensiksessaan.
Pitäisiköhän Peugeotin sitten puolestaan ottaa joissain asioissa oppia Toyotalta?
406 oli Avensiksen esikuva
4
1195
Vastaukset 4
- 406:n kopio
tuo vanhan mallinen Avensis. Pitää tulla maantiellä aika lähelle taakse ennenkuin kuin erottaa kumpi farkku on kyseessä. Ei Avensis silti pääse lähellekään 406:n tyylikkyyttä mutta on muotoilultaa paras Toyota. Tosin nyky Avensis on hirvittävän näköinen. Ei varmasti tarvitse Pösö Tojon oppia.
- Mi vuan
Kyllähän Pösö ja Tojo tekevät yhteistyötä nytkin, ihan virallisestikin, joten ehkä Tojolla on jotain annettavaa. Diesel-tekniikkaa ei kannata kuitenkaan Tojotalta opetella eikä robottivaihteiston valmistusta - ei ainakaan, jos on tarkoitus myydä tuotteita tänne sohjolaan.
- myös nykyaikainen
Voihan uusi Avensis teidän iki-konservatiivien mielestä olla hirvittävän näköinen, mutta samalla se on myös nykyaikaisen näköinen. Vanhakoppainen Ave on sen rinnalla kiistatta vanhanaikainen. Ja kyllä se ikä painaa myös 406:n muotoilussa, joka on itse asiassa hieman pyöristettykulmaisempi versio 405:stä. Peruslinjat ovat ainakin samat.
Ajellessani katselen omaa autoani lähinnä sisäpuolelta. Avensiksen tapauksessa puolisokeakin näkee, kumpi versio on tuoreempi. Itsetuntoni valitettavasti sietää auton muka-ruman ulkomuodon, jos muut ominaisuudet vastaavat tarpeitani.
Monen muunkin automerkin tapauksessa uusi malli (esim. Saab 9-5:n nykyinen imurinsuutinkeula) saa edellisen mallin näyttämään vanhanaikaiselta, olkoon se kuinka "ruma" tahansa. - Tim
myös nykyaikainen kirjoitti:
Voihan uusi Avensis teidän iki-konservatiivien mielestä olla hirvittävän näköinen, mutta samalla se on myös nykyaikaisen näköinen. Vanhakoppainen Ave on sen rinnalla kiistatta vanhanaikainen. Ja kyllä se ikä painaa myös 406:n muotoilussa, joka on itse asiassa hieman pyöristettykulmaisempi versio 405:stä. Peruslinjat ovat ainakin samat.
Ajellessani katselen omaa autoani lähinnä sisäpuolelta. Avensiksen tapauksessa puolisokeakin näkee, kumpi versio on tuoreempi. Itsetuntoni valitettavasti sietää auton muka-ruman ulkomuodon, jos muut ominaisuudet vastaavat tarpeitani.
Monen muunkin automerkin tapauksessa uusi malli (esim. Saab 9-5:n nykyinen imurinsuutinkeula) saa edellisen mallin näyttämään vanhanaikaiselta, olkoon se kuinka "ruma" tahansa.Kyllä 406 on klassisen kaunis. Hakkaa mennen tullen 407:n, joka näyttää kuin etu ja takapää olisi suunniteltu eripareina. Tötterökorkeat mallit nykyautoissa ovat helppoja valmistaa: Pallorakenteeseen tulee jäykkyyttä ja tilavuutta. Kilpa-autot ovat edelleen matalia ja linjakkaita.
Toyotoihin en ota mitään kantaa, en oikein perusta niistä, paitsi Celicasta, joka on aina ollut kaunis.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on191315Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701072Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041070- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57762Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27729Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee559630Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84578
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 31551
- 7544
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14525- 43523
- 44511
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499