Tuuli tuiversi tytön tulen punaisissa hiuksissa. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan keskittyi kasvattamaan versoa.
”Juuri noin Ambri.” Sanoi ääni hänen korvansa juuresta, kun verso alkoi kasvattaa lehtiä. Tyttö käänsi päätään ja katsoi vanhoja kasvoja. ”Opit nopeasti.” Vanha nainen hymyili tytölle rohkaisevasti.
Ambri päästi otteensa versosta ja perääntyi askeleen. ”Mutta täytyy lopettaa ajoissa, jotta se voi itse kasvaa.”
”Niin, Ambri” Vanhan naisen katseessa oli surumielinen ilme kun hän jatkoi ”olet valmis, osaat jo kaiken minkä tiedän.”
Tyttö katsoi naista vakavana, muttei sanonut mitään. Ei ollut mitään sanottavaa. Ambri huokasi ja antoi katseensa vaeltaa suuren metsän reunaa, jonka äärellä hekin nyt seisoivat. Tyttö tunsi kyynelten tulevan ja pyyhkäisi ne hätäisesti sivuun, jottei vanhus huomaisi, mutta myöhästyi.
”Voi Ambri” Tämä huokasi ”minun tulee ikävä sinua.” Tyttö katsoi vanhusta ja halasi tätä sitten.
”Niin minunkin sinua.. ja kotia.” Vanhus katsoi kyyneleisiin vihreisiin silmiin ja huokasi. Häntä suretti että tämän lahjakkaan tytön, jota hän rakasti kuin omaansa oli lähdettävä, mutta asiaa ei voinut auttaa, hän oli tiennyt sen aina.
Siinä heidän halaillessaan metsän varjoista erkani yksi ja lähti hitaasi tyttöä ja vanhusta kohti. Vanhus huomasi hahmon ensimmäisenä.
”Valtiatar” Hän sanoi ja niiasi. Ambri kääntyi, muttei tehnyt elettäkään vaan tuijotti naista uhmakkaana. Vanha nainen tönäisi tyttöä. ”Ambri! Kumarru niin kuin kuuluu.” Vanhuksen käsi tytön olkapäällä pakotti tämän kumartamaan.
”Anna olla, Maliv. Ei hänen tarv..” vahus keskeytti naisen napakasti. ”Tarvitseepas. Hänen täytyy oppia kunnioitusta.” Maliv mulkaisi Ambria, joka vastasi katseeseen rävähtämättä. Nainen heidän edessään huokaisi ja painoi päänsä, mutta nosti sen heti ylös ja katsoi suoraan Ambriin. Nuori tyttö sävähti naisen silmien vihreyttä ja päättäväistä ilmettä, joka kuitenkin tuntui pakotetulta kasvoille.
”Tiedän että sinua on koko elämäsi valmistettu tähän” Nainen sanoi. Ambri puhui ennen kuin hän ehti jatkaa.
”Niin. Kuin kilpahevosta jota valmennetaan ja kun aika on se myydään ja se joutuu siitostammaksi!”
”Ambri!” Maliv tiuskaisi ”hieman kunnioitusta, oletko unohtanut kaiken minkä opetin!”
” Et ole äitini!” Ambri huusi ”Etkä sinäkään!” Hän kiljaisi valtiattarelle. Nainen sävähti kuin iskun saaneena ja Ambri hiljeni hetkeksi.
”En tekisi tätä sinulle, jos jokin muu vaihtoehto olisi.” Naisen ääni oli tahmea ja kireä. Hänen kasvoistaan oli pois kaikki se jäykkä arvokkuus ja tilalla oli vain tuskaa.
”Adissa.” Vanha nainen tarttui hellästi nuoremman käteen ja mulkaisi Ambria niin jäätävästi että tyttö painoi päänsä. Ambri polvistui ja mumisi: ”Olen pahoillani, valtiatar. Minä vain... Tämä vain on niin turhauttavaa.” Nainen ravisti Malivin irti ja kumartui tytön puoleen. Hän auttoi nuoren jaloilleen ja katsoi häntä silmiin. ”Sinä et voi tietää kuinka pahoillani olenkaan, mutta ei tämä tarkoita että elämäsi olisi ohi.” Valtiatar hymyili surumielisesti ”Menet vai naimisiin. Ei se ole niin kamalaa.”
”Menen naimisiin ihmisen kanssa.” Tyttö miltein sylki sanan suustaan. ”enkä halua lapsia.”
Valtiatar hymyili hiukan.” Lapsista sinun täytyy puhua aviomiehesi kanssa, ja eivät ihmiset nyt niin kamalia ole.”
Ambri ravistautui irti.” Noutaja saapui.” Hän totesi.
Nainen ja vanhus kääntyivät ja näkivät kuninkaallisen lakeijan tulevan kahden hevosen kanssa.
”Valtiatar, vartiokaarti valmiina palvelukseen” Mies kumarsi heidän luokseen päästyään.
”Menehän Ambri ” Valtiatar sanoi päättäväisesti ja lisäsi vielä miehelle: ”Viekää hänet turvallisesti perille.” Mies kumarsi ja antoi toisen hevosista Ambrille ja nousi itse toisen selkään.
Maliv ja Adissa katselivat miten Ambri, lakeija ja vartiokaartilaiset katosivat metsään. Silloin nuorempi naisista murtui ja kaatui nyyhkyttäen heinikkoon.
”Voi, Adissa. Rauhoituhan.” Vanha nainen silitteli valtiattarensa kultaisi hiuksia ja kuiski hiljaa.
”Minä olisin niin halunnut kertoa hänelle.” Adissa sai sanottua. ”Mutta hän on niin vihainen.. ja..”
”ja et olisi voinut kertoa,” toinen sanoi ”hänen oman turvallisuutensa vuoksi ja mitä vihaan tulee.. se lauhtuu.” Maliv auttoi Adissan ylös. ”Nyt, ryhdistäydy. Tästä se alkaa” hän sanoi.
”Ei” Adissa vastasi ”se alkoi jo vuosia sitten.”
Maliv kietoi suojelevasti kätensä Valtiattaren ympärille ja lähti taluttamaan häntä kohti metsää.
Ja sade alkoi juuri ennen kuin vanha nainen ja keijukuningatar ehtivät metsän suojaan.
Ambri seisoi jalustimillaan ja tähyili laaksoon, joka levittäytyi hänen alapuolellaan. Laaksossa kohosi suurin kaupunki mitä Ambri oli koskaan nähnyt.
”Tervetuloa Tomeraan, neiti” vartiokaartilainen sanoi hänen vieressään. Ambri vilkaisi mieheen ja nähtyään heikon hymynkareen tämän huulilla, tyttö kätki hämmästyneen ilmeensä tiukan naamion taakse. Mies katseli miten tyttö laskeutui takaisin satulaan ja kylmä ilme palasi tämän kasvoille.
”Jatketaanko?” Ambri kysyi jäätävästi ja hoputti hevosensa liikkeelle, niin että sotilas jäi hieman jälkeen.
Talo kohosi suurena ja massiivisena takorautaisen portin takana ja Ambri joutui taas salaamaan hämmästyksensä. Hän katseli suurta puutarhaa ja siellä kasvavia isoja tammia ja tytön tuli ikävä metsää. Talo tai pikemminkin kartano sijaitsi kaupungin laitamilla ja sen ympärillä oli laajat laidunmaat sekä hieman metsää. Kartanon ohitse kulki hieman vähemmän käytetty kärrypolku, jota pitkin pääsi kuitenkin helposti kaupunkiin, niin ettei olo ollut kuitenkaan eristäytynyt.
Päästyään kartanon etupihalle Ambri ja vartiokaartilainen laskeutuivat ratsailta ja antoivat väsyneet ratsunsa hämmentyneen näköiselle tallipojalle.
Ambri oikoi hieman ruskeita nahkahousujaan ja kun hän nosti katseensa, alas kartanon rappusia oli kävelemässä kaksi miestä. Toinen oli vanhempi ja tämän rinnalla käveli hieman nuorempi mies.
”Herrani, tässä hän nyt on.” Sotilas esitteli Ambrin, kuin parhaankin palkinto eläimen. Tyttö katsoi kylmästi nuorempaa herraa, joka oli tarkastellut häntä koko matkan rappusia alas.
”Hän tosiaankin on niin kaunis kuin valtiatar lupasi.” mies päästi sellaisen hymyn että Ambria oksetti.
”Harmi ettei hän itse päässyt tulemaan. Mutta sanokaa terveiseni.” mies jatkoi ja viittasi hämmentyneelle tallipojalle, joka oli palannut. ”Poika tuo teille levänneen hevosen, niin voitte palata. Tehtävänne on suoritettu ja teitte sen erinomaisesti.”
” Kiitos, sir. Oli ilo matkustaa kanssanne, neiti” vartiokaartilainen vastasi ja kiipesi uuden ratsun selkään. Ambri tyytyi vain irvistämään ja katsoi miten viimeinenkin side menneisyyteen ratsasti pois...
”Juuri noin Ambri.” Sanoi ääni hänen korvansa juuresta, kun verso alkoi kasvattaa lehtiä. Tyttö käänsi päätään ja katsoi vanhoja kasvoja. ”Opit nopeasti.” Vanha nainen hymyili tytölle rohkaisevasti.
Ambri päästi otteensa versosta ja perääntyi askeleen. ”Mutta täytyy lopettaa ajoissa, jotta se voi itse kasvaa.”
”Niin, Ambri” Vanhan naisen katseessa oli surumielinen ilme kun hän jatkoi ”olet valmis, osaat jo kaiken minkä tiedän.”
Tyttö katsoi naista vakavana, muttei sanonut mitään. Ei ollut mitään sanottavaa. Ambri huokasi ja antoi katseensa vaeltaa suuren metsän reunaa, jonka äärellä hekin nyt seisoivat. Tyttö tunsi kyynelten tulevan ja pyyhkäisi ne hätäisesti sivuun, jottei vanhus huomaisi, mutta myöhästyi.
”Voi Ambri” Tämä huokasi ”minun tulee ikävä sinua.” Tyttö katsoi vanhusta ja halasi tätä sitten.
”Niin minunkin sinua.. ja kotia.” Vanhus katsoi kyyneleisiin vihreisiin silmiin ja huokasi. Häntä suretti että tämän lahjakkaan tytön, jota hän rakasti kuin omaansa oli lähdettävä, mutta asiaa ei voinut auttaa, hän oli tiennyt sen aina.
Siinä heidän halaillessaan metsän varjoista erkani yksi ja lähti hitaasi tyttöä ja vanhusta kohti. Vanhus huomasi hahmon ensimmäisenä.
”Valtiatar” Hän sanoi ja niiasi. Ambri kääntyi, muttei tehnyt elettäkään vaan tuijotti naista uhmakkaana. Vanha nainen tönäisi tyttöä. ”Ambri! Kumarru niin kuin kuuluu.” Vanhuksen käsi tytön olkapäällä pakotti tämän kumartamaan.
”Anna olla, Maliv. Ei hänen tarv..” vahus keskeytti naisen napakasti. ”Tarvitseepas. Hänen täytyy oppia kunnioitusta.” Maliv mulkaisi Ambria, joka vastasi katseeseen rävähtämättä. Nainen heidän edessään huokaisi ja painoi päänsä, mutta nosti sen heti ylös ja katsoi suoraan Ambriin. Nuori tyttö sävähti naisen silmien vihreyttä ja päättäväistä ilmettä, joka kuitenkin tuntui pakotetulta kasvoille.
”Tiedän että sinua on koko elämäsi valmistettu tähän” Nainen sanoi. Ambri puhui ennen kuin hän ehti jatkaa.
”Niin. Kuin kilpahevosta jota valmennetaan ja kun aika on se myydään ja se joutuu siitostammaksi!”
”Ambri!” Maliv tiuskaisi ”hieman kunnioitusta, oletko unohtanut kaiken minkä opetin!”
” Et ole äitini!” Ambri huusi ”Etkä sinäkään!” Hän kiljaisi valtiattarelle. Nainen sävähti kuin iskun saaneena ja Ambri hiljeni hetkeksi.
”En tekisi tätä sinulle, jos jokin muu vaihtoehto olisi.” Naisen ääni oli tahmea ja kireä. Hänen kasvoistaan oli pois kaikki se jäykkä arvokkuus ja tilalla oli vain tuskaa.
”Adissa.” Vanha nainen tarttui hellästi nuoremman käteen ja mulkaisi Ambria niin jäätävästi että tyttö painoi päänsä. Ambri polvistui ja mumisi: ”Olen pahoillani, valtiatar. Minä vain... Tämä vain on niin turhauttavaa.” Nainen ravisti Malivin irti ja kumartui tytön puoleen. Hän auttoi nuoren jaloilleen ja katsoi häntä silmiin. ”Sinä et voi tietää kuinka pahoillani olenkaan, mutta ei tämä tarkoita että elämäsi olisi ohi.” Valtiatar hymyili surumielisesti ”Menet vai naimisiin. Ei se ole niin kamalaa.”
”Menen naimisiin ihmisen kanssa.” Tyttö miltein sylki sanan suustaan. ”enkä halua lapsia.”
Valtiatar hymyili hiukan.” Lapsista sinun täytyy puhua aviomiehesi kanssa, ja eivät ihmiset nyt niin kamalia ole.”
Ambri ravistautui irti.” Noutaja saapui.” Hän totesi.
Nainen ja vanhus kääntyivät ja näkivät kuninkaallisen lakeijan tulevan kahden hevosen kanssa.
”Valtiatar, vartiokaarti valmiina palvelukseen” Mies kumarsi heidän luokseen päästyään.
”Menehän Ambri ” Valtiatar sanoi päättäväisesti ja lisäsi vielä miehelle: ”Viekää hänet turvallisesti perille.” Mies kumarsi ja antoi toisen hevosista Ambrille ja nousi itse toisen selkään.
Maliv ja Adissa katselivat miten Ambri, lakeija ja vartiokaartilaiset katosivat metsään. Silloin nuorempi naisista murtui ja kaatui nyyhkyttäen heinikkoon.
”Voi, Adissa. Rauhoituhan.” Vanha nainen silitteli valtiattarensa kultaisi hiuksia ja kuiski hiljaa.
”Minä olisin niin halunnut kertoa hänelle.” Adissa sai sanottua. ”Mutta hän on niin vihainen.. ja..”
”ja et olisi voinut kertoa,” toinen sanoi ”hänen oman turvallisuutensa vuoksi ja mitä vihaan tulee.. se lauhtuu.” Maliv auttoi Adissan ylös. ”Nyt, ryhdistäydy. Tästä se alkaa” hän sanoi.
”Ei” Adissa vastasi ”se alkoi jo vuosia sitten.”
Maliv kietoi suojelevasti kätensä Valtiattaren ympärille ja lähti taluttamaan häntä kohti metsää.
Ja sade alkoi juuri ennen kuin vanha nainen ja keijukuningatar ehtivät metsän suojaan.
Ambri seisoi jalustimillaan ja tähyili laaksoon, joka levittäytyi hänen alapuolellaan. Laaksossa kohosi suurin kaupunki mitä Ambri oli koskaan nähnyt.
”Tervetuloa Tomeraan, neiti” vartiokaartilainen sanoi hänen vieressään. Ambri vilkaisi mieheen ja nähtyään heikon hymynkareen tämän huulilla, tyttö kätki hämmästyneen ilmeensä tiukan naamion taakse. Mies katseli miten tyttö laskeutui takaisin satulaan ja kylmä ilme palasi tämän kasvoille.
”Jatketaanko?” Ambri kysyi jäätävästi ja hoputti hevosensa liikkeelle, niin että sotilas jäi hieman jälkeen.
Talo kohosi suurena ja massiivisena takorautaisen portin takana ja Ambri joutui taas salaamaan hämmästyksensä. Hän katseli suurta puutarhaa ja siellä kasvavia isoja tammia ja tytön tuli ikävä metsää. Talo tai pikemminkin kartano sijaitsi kaupungin laitamilla ja sen ympärillä oli laajat laidunmaat sekä hieman metsää. Kartanon ohitse kulki hieman vähemmän käytetty kärrypolku, jota pitkin pääsi kuitenkin helposti kaupunkiin, niin ettei olo ollut kuitenkaan eristäytynyt.
Päästyään kartanon etupihalle Ambri ja vartiokaartilainen laskeutuivat ratsailta ja antoivat väsyneet ratsunsa hämmentyneen näköiselle tallipojalle.
Ambri oikoi hieman ruskeita nahkahousujaan ja kun hän nosti katseensa, alas kartanon rappusia oli kävelemässä kaksi miestä. Toinen oli vanhempi ja tämän rinnalla käveli hieman nuorempi mies.
”Herrani, tässä hän nyt on.” Sotilas esitteli Ambrin, kuin parhaankin palkinto eläimen. Tyttö katsoi kylmästi nuorempaa herraa, joka oli tarkastellut häntä koko matkan rappusia alas.
”Hän tosiaankin on niin kaunis kuin valtiatar lupasi.” mies päästi sellaisen hymyn että Ambria oksetti.
”Harmi ettei hän itse päässyt tulemaan. Mutta sanokaa terveiseni.” mies jatkoi ja viittasi hämmentyneelle tallipojalle, joka oli palannut. ”Poika tuo teille levänneen hevosen, niin voitte palata. Tehtävänne on suoritettu ja teitte sen erinomaisesti.”
” Kiitos, sir. Oli ilo matkustaa kanssanne, neiti” vartiokaartilainen vastasi ja kiipesi uuden ratsun selkään. Ambri tyytyi vain irvistämään ja katsoi miten viimeinenkin side menneisyyteen ratsasti pois...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan jees.
Eikö ketään kiinnosta antaa palautetta? Olisin kiitollinen...
No olen aika huono sanomaan tästä mitään koska en ole koskaan päässyt minkään oman tarinani loppuun, mutta jos tuo olisi kirjan alkusivuja jatkaisin lukemista. En kuitenkaaan pidä tätä erityisen hyvänä, koska mitään kovin persoonallista en huomannut. Siinä verson kasvatuksessa oli yksi kaunis ajatus, ei muuta koko novellissa. Mutta jatkapa kirjoittelua ja koita löytää omat oudot juttusi :)