Kun aikanaan saan suhteen YH:n kanssa toimimaan, niin miten lasten kanssa tulisi toimia? Mikä minun tulisi olla lapsille? Isä, kaveri, äidin uusi mies vai mikä?
Ja ennen kaikkea, missä vaiheessa olisi sopivaa tuoda lapset mukaan suhteeseen? Kerran pyysin äitiä tuomaan lapsensa mukaan ensitreffeille, ja tuli sellainen fiilis että se oli VIRHE. Kommentteja?
Ja ennen kaikkea, missä vaiheessa olisi sopivaa tuoda lapset mukaan suhteeseen? Kerran pyysin äitiä tuomaan lapsensa mukaan ensitreffeille, ja tuli sellainen fiilis että se oli VIRHE. Kommentteja?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vaikea juttu. Minua on eniten ärsyttänyt sellainen asia, jos uusi miesystäväni "makeilee" niin paljon lapselleni saavuttaakseen hänen suosionsa, että lapsi ei usko enää minun juttujani ollenkaan.
Parasta olisi olla oma itsensä ja käyttää maalaisjärkeä ja ei lapsen kuullen ole lapsen kasvatuksesta eri mieltä.
Siis sanoohan jo maalaisjärkikin ettei tie naisen sydämeen kulje lasten kautta. Se että mies häiritsee lapsen ja äidin välistä suhdetta, äidin kasvatustyötä, on niin paha teko etten uskalla edes kuvitella tekeväni sitä.
On kyseenalaista kuuluuko lasten kasvatus äidin uudelle miehelle kun suhde on vielä seurustelutasolla.
Ole lapsilekin toinen vastuuntuntoinen aikuinen.
Isä hahmo ei tarvitse olla, itse en ainakaan haluaisi jos alkaisin seurustella että mies leikkisi isää lapsilleni. Heillä on jo isä.
Ei ole tosiaankaan hyvä tuoda lapsia ekoille treffeille. Ehkä siinä vaiheessa jos ja kun alkaa tuntumaan siltä että jutusta voisi kehittyä jotain.
Riippuhan se aika paljon lapsen iästäkin.
Ja voihan sitä jos haluaa ne lapset mukaan niin tavata vaikka leikkipuistossa "sattumalta" ja ihan vaan keskustella niin kuin kavereina.
Ja samalla pikku hiljaa tutustua lapsiin.
Tai vastaavasti joku muu paikka missä käydään lapsien kanssa ja minne on suht luonnollista mennä.
Läheisempi ja tiiviimpi yhdessä olo kannattaa jättää lasten näkyviltä pois niin kauan kun todella alkaa tuntua siltä että homma saattaa toimia.
Saatan olla täysin väärässä, mutta näin toimisin itse Nuorin lapseni on 3v ja häntä kun ajattelen niin haluaisin olla mahdollisimman varma onko suhteella mitään mahdollisuuksia toimia.
on takuuvarmasti pysyvää, voit alkaa olla lapselle "joku", sitä ennen olet vain tuttava. Älä ajattele omaa etuasi. Anna lapsen päättää omassa tahdissaan haluaako hän sinun olevan kaveri, äidin ystävä, isän sijainen tai joku muu. Kenenkään ei edes tarvitse tällaista päätöstä tehdä. Ole oma itsesi omalla etunimelläsi. Anna roolisi perheessä kehittyä itsestään vaikka se veisi vuosia. Tärkeintä on olla turvallinen vastuullinen oikeudenmukainen ja rehellinen aikuinen. Mutta älä näyttele sellaista, jos et ole sellainen.
Minulla oli neljä tyttöstä uuden mieheni astuttua mukaan kuvioihin. Ero oli selvä ja helppo niin kuin se nyt vain voi olla. Lapset kyselivät paljon ja minä vastailin ja siinä sitten pian eron jälkeen tapasin tämän uuden mieheni. Taisi olla aika lailla eroni aikoihin...
Mielestäni asia riippuu siitä miten pitkään äiti ja lapset ovat ehtineet asua miehetöntä arkea... Minulla sitä aikaa ei ollut juuri kulunut, joten ei ollut ehtinyt muodostua sellaista "meidän" perhettä.
Ja lapset olivat kuviossa mukana heti kun varmistui että tää olisi jotain vakavampaakin. Ihan käytännön pakosta, sillä uusi mieheni asui kaukana ja lapset olivat kanssani hänen luonaan pitkiäkin aikoja.
Mieheni ei ole lasteni isä. Isä heillä jo on ja hyvä isä onkin. Jonkinlaista miehenmallia hänestä lapset saavat. Lisäksi hän on arjen jakaja, lasten kuuntelija, vastuunottaja... Ihminen, joka elää kanssamme tätä arkea.
Lapset ottivat hänet todella hyvin vastaan ja luulenpa että mitä nuorempi lapsi sitä helpommin sopeutuminen käy. Omat lapseni ovat 2, 4, 6 ja 8v. Murrosikäisten kanssa ei ehkä ole niin helppoa, mutta kokemusta ei siitä minulla ole.
Ole oma itsesi lapsien läsnäollessa, älä teeskentele. Lapset huomaavat kyllä sen kun olet aito itsesi. Ja ainahan ns. uusperheessä on alussa se vaihe, että perheenjäsenten väliset suhteet ovat kovilla : tämä on sitä paikan hakemista, sitä että etsitään mikä on minun roolini ja paikkani tässä porukassa.
Mutta tsemppiä ja hyvää kesää =).
Mulla on (jonkun mielestä kauhistukseksi) menossa jo toinen pitkä ? suhde sen jälkeen kun erosin lasten isästä ja siten takana yksi kokemus, jota voi puida ja pohtia ajan tuomalla perspektiivillä.
Meille oli muodostunut jo "meidän perhe", olin ollut lasteni kanssa useamman vuoden yksinuoltajana ja avoliiton aikana käytännössä yh muutenkin, lasten isä ei osallistunut perheen ja lasten arkeen millään tavalla.
Lapset olivat aika pieniä, ja etenkin kuopuksen kanssa mies sai aikaan melko hyvän suhteen. Esikoinen temperamenttisempana olisi vaatinut enemmän työtä mieheltä, mutta etenkin sitten kun hänelle tuli hankala murrosikä, välit klikkiytyivät kokonaan hankalat olivat minunja esikoisenkin välit.. mutta oma lapsi on aina oma lapsi, ei sille selkäänsä käännä.. Mies sanoi, ettei hänen "henkiseen perheeseensä" kuulu esikoinen.. mutta siitä ei kauan mennytkään kun mies nakkasi minut ja lapseni ulos elämästään..
Mies tuli siis tavallaan minun ja lasteni väliin. Jälkeenpäin hän valitti, että en antanut hänelle silloin heti alussa vastuuta. Mutta on vaikea ojentaa ohjaksia, kun on niitä itse käsissään pitänyt vuosikausia, on vaikea osata jakaa vastuuta kun aina on itse joutunut kaiken hoitamaan.
Hän ei sitten myöhemmin ollut kiinnostut? ottamaan sitä vastuuta, sitten kun minä olisin ollut valmis sitä antamaan..
Ei kannattaa edetä hitaasti, antaa aikaa sekä lapsille että äidille uuden sopeutumiseen. Heillä on yhteinen menneisyys muistoineen, niistä olet ulkopuolella..
Olemalla oma itse, tottakai, pärjää lasten kanssa, mutta ennenkaikkea pitää osoittaa että välittää lapsista. Ne ovat pieniä juttuja sieltä arkipäivästä: sanoo hyvää yötä, huomenta. Lukee iltasadun, auttaa nappien laitossa, aamupalan teossa, opettaa fillarilla ajamaan jne.
Ottaa mukaan vaikka kahden kesken eri juttuihin.
ne osoittavat että välittää lapsesta. Et ole lapselle isä, mutta olet VÄLITTÄVÄ AIKUINEN. Älä kävele äidin/päähuoltajan kasvatusmetodien yli, älä vähättele millään tavalla lasten biologista vanhempaa, kumpaakaan, edes sitä poissaolevaa.
Eka treffeille ei kannata lasta ottaa mukaan missään nimessä. Olkoon ikä mikä tahansa. Lapselle ei kuulu vanhemmat seurustelut.
Se,että tapaa "sattumalta tutun kiva ihmisen" leikkipuistossa, ei ole ollenkaan hyvä idea - siis minun mielestäni. Me tapasimme sillä tavalla, minä ja tämä uusi mies. Hänellä oli lapset mukana. Olimme aivan asillisia, neutraaleja, emme edes pitäneet kädestä kiinni, emme seisseet lähekkäin.. silti lapset, alle kouluikäiset, arvasivat mistä on kyse, olivat mustasukkaisiakin ja suosiolla minä kävelin kaksi askelta jäljessä kun lapset vievät molemmat isin kyljet....
että lapset vaistoaa nämä asiat tosi hyvin: onko suhde toellakin ystävyyttä ja tuttavuutta vai ei, ja välittääkö, onko aito, se uusi kumppai vai ei.
Kiitos erinomaisesta tekstistäsi (ja teille muillekin, jokaisesta kommentista on hyötyä).
Sen verran haluan vielä kysyä että entä jos miehellä on sellainen asenne, ettei lapsia kannata päästää kahden aikuisen suhteen välille? Suhde kuuluu aikuisille ja niiden väliin, ei lapsille? Tällaisenkin jutun olen kerran lukenut.
Osana YH:n kanssa seurusteu on minusta ilman muuta lasten kasvatus. Juuri iltasatu, aamupala ja muut arkiset askareet.
Mutta, lapsi treffeille oli minun idea, ja kadun että alunperin esitin sen. Toista kertaa en sellaista ehdota.
Kenelläkään jotain sanottavaa siihen että haen itselleni nimenomaan YH-äitiä? Ihan virkistykseksi, alkuperäinen artikkeli löytyy täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000000320092
Ylläpito ei vielä ole poistanut sitä, joten tuskin se asiaton ole.
Hupsis! Mun juttuun oli tullut paha kirotusvire.. siellä lukee. "Ei kannattaa edetä hitaasti.." kun siinä pitäisi ehdottomasti lukea. "ELI kannattaa edetä hitaasti.." jne.
Siis nimenomaan pitää edetä hitaasti, antaa aikaa sekä lapsille että äidille. On varmasti jonkinlaista kyspyyttä, hienotunteisuutta, että osaa luovia siinä äidin = naisen, jota rakastaa ja tämän lasten välissä niin, että huomioi tasapuolisesti molemmat.. exälläni ei tätä taitoa ollut, ja no, ajattelin että hän aikanaan sitten oppii olemaan lasten kanssa, lapseton kun itse oli.
Hän ei kuitenkaan koskaan osannut olla oma itsensä ja toimia omalla mallillaan lasteni kanssa, vaan hän toimi "minun tavallani". HÄn vain ei tajunnut, että on eri asia kun minä räjähdän ja karjun lapsille. Minä pyysin anteeksi, selvitin ja sovittelin riidat myöhemmin, hän ei koskaan. Pieniä hyviä hetkiä, huomiota, kehua, sitä hän ei koskaan osannut antaa lapsilleni.
On myös asioita, joissa tehdään kompromisseja, tai jopa luovutaan jostakin kokonaan - lapsen eduksi.
Tämä uusi mies on siinä mielessä upea (johtuneeko siitä että on itsekin isä) että hän on jo isoille, täysi-ikää lähenteleville, lapsilleni juuri se välittävä aikuinen. Samoin hänen vanhempansa ovat ottaneet upeasti lapseni huomioon, omana itsenään. Ei niin, että verrattaisiin johonkin toiseen..
..mutta kiva jos tekstistäni oli jotain apua, hyötyä, minusta se (edelleenkin) on sekava :/
Minusta ajatus, että aikuiseet seurustelee ja lasta ei PÄÄSTETÄ SIIHEN VÄLIIN on outo. Entäs ns. normaali perhe? Onko heilläkin lapsi parisuhteen ja avioliiton välissä?
Eikö kuuluisi luoda sellainen kahden aikuisen suhde, jossa lapsi on MUKANA, osana sitä suhdetta, perhettä? Eikö ns. ydinperheetkin toimi niin? Eikö uusiperheetkin lähde tältä pohjalta?
Jos molemmat aikuiste ovat kypsiä, osaavat keskutella ja "puhuvat samaa kieltä", niin eikö tuon pitäisi silloin toimia?
Lapsen kotihan on vanhempien (aikuisten) parisuhde. sanoo viisaammat.
Saanko kysyä, miksi haet nimenomaan yh-äitiä? Onko sinulla itselläsi lapsia? Vai etko voi saada lapsia ja haluat ne tätä kautta? Haluat tai haet hoivaa itsellesi? Miksi siis juuri yh-äiti lapsineen - vaikeaan ja vaativaan kuvioon itseäsi olet laittamassa!
Onhan siinä paitsi ne lapset, myös lasten isä ja isän puoleinen suku ja aina ne välit eivät niin kovin hyviä ole! Ja äidillä ja lapsilla on jo muotoutunut arki ja rutiinit, joihin sinun pitäisi kloksahtaa ja jos muutoksia haluat, ne tulisi osata tehdä niin hienovaraisesti, ettei sitä kukaan edes huomaa, ettei ristiriitaa synny eikä riitaa tai kritiikkiä..
Siellä näyttää olevan vielä toinenkin... kirotusvirhe.
Jos luet seuraavan keskustelun: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000000320092
... niin huomaat perusteluni. Se, että nainen on synnyttänyt lapsia, todistaa valmiudesta sitoutua sellaiseen suhteeseen mitä minä haluan. Huomioi etten väitä ettei tämä ominaisuus löytyisi lapsettomastakin.
Kun tällaiseen leikkiin lähtee niin on sanomattakin selvää että suhde toimii aaaaikalailla eri tavalla kun normaali seurustelusuhde.
Totta puhuen, en tiedä voinko saada omia lapsia vai ei. En ole käynyt testeissä. Ei ole mitään syytä olettaa etten voisi saada, mutta olisi kuitenkin ihan kiva saada nämä asiat selville.
.. sepä oli tarkoituksella se kirotusvire. niinku tämäkin. :)
Tuossa touhussa voit joutua toisen kakaran maksumieheksi, oletko ajatellut sitä? Ei se karvainen kolo nyt NIIN hyvää ole!
Yleensä en välitä näistä kommenteista, mutta nyt siis teen poikkeuksen joka vahvistaa säännön.
Niin varakas en sentään ole että olisi varaa ryhtyä varsinaiseksi maksumieheksi. Eli toisinsanoen ei ole varaa elättää ketään vierasta, mutta kuitenkin pärjään niin hyvin etten tarvitse elättiä.
heti alkuun vetää lapsia mukaan.
On oltava kutakuinkin varma että suhteesta tulee jotakin pysyvää.
Lasten kannalta ajatellen ei varmasti ole terveellistä jos uusia "isä/äiti"-ehdokkaita ensi alkuun (varsinkin eron jälkeen) vaihtuu usein.
Lasten kasvatus kuuluu mielestäni pääosiltaan lapsen vanhemmalle, mutta toki keinoemo/-isä voi olla tukena mutta ei kaikkivaltiaana määrääjänä, koska se puolestaan saattaa aiheuttaa pahojakin ristiriitoja uudessa perheessä, varsinkin jos on kysymyksessä jo teini-ikäiset lapset.
Kuten varmasti olen jossain vaiheessa muistanut kertoa niin oli minun ehdotus ottaa mukaan lapsi ensitreffeille. Jälkeenpäin kaduttaa se veto.
Mitä isäpuolen rooliin tulee, niin kannattaa kyllä osallistua lastenkasvatukseen siten että antaa huoltajan/jien tehdä päätökset ja itse tukee parhaansa mukaan. Ehdottomasti ei saa kyseenalaistaa päätöksiä lasten kuullen tai nähden.
ihan avioparisuhteessakin. Jos päätös on lapsen kannalta toisen aikuisen mielestä huono/väärä/vahingoittava/epäoikeudenmukainen, on siihen puututtava. Aikuisen pitäis tuoda esille lapsellekin omat näkökantansa ja perustelut vaikkapa koko perhe yhdessä keskustellen lapsen iän mukaisesti. Lapsi on ajatteleva ja ymmärtävä. Aikuisen on oltava REHELLINEN LAPSELLE, eikä mukauduttava lapselta salaa toisen vanhemman tahtoon. Lapsella pitää saada olla suora luottamus molempaan vanhempaan. Lapsen yli ei saa kävellä.
Lapsella tarkoitan alle yläasteikäistä (12-vuotiasta).
Vanhempien päätökset on näytettävä lapsen silmissä yksimielisiltä. Tämänikäinen lapsi ei ole vielä kyvykäs tekemään omia päätöksiä elämässä.
Jos lapselle annetaan liikaa päätösvaltaa oman elämänsä suhteen niin saadaan hyvällä tuurilla uusavuttomia pullamössöjä jotka eivät ole mistään kiitollisia. Näitä jotka elävät pizzoilla ja hampurilaisilla. Huonolla tuurilla lapsesta tulee vanhempana mummoja potkiva häirikkö, koska hänelle ei ole asetettu lapsena rajoja, kerrottu mikä on oikein ja mikä väärin.
Jos lapsella taas on omia ehdotuksia tai pyyntöjä niin hän voi aivan vapaasti tuoda ne esiin, mutta ihan ilman muuta niitä ei tule toteuttaa.
"Ken kuritta kasvaa, hän kunniatta kuolee."
Tämä vaikuttaa sinuun verrattuna tiukalta linjalta, mutta minä olenkin aika jämäkkä ihminen.
Olen aika lailla samaa mieltä kanssasi kaizu. Lapsen mielipide tulee ottaa huomioon ja kuunnella, mutta ei sitä ole pakko noudattaa. Aina ne ei niin järkeviä ole tai toteuttamiskelpoisia. Sitten vaan perustelmaan miksi ei onnistu. Ettei tule lapselle ihan poljettu olo. Lapsi kun ei osaa nähdä asioita kaikkien kannalta, vain omaltaan. Toki täytyy olla asioita, joissa lapsi saa ihan itse päättää miten juttu etenee..
Aina ei aikuiset tajua missä asiassa lapsen toive tai tahto otetaan huomioon, missä aikuinen päättää.. ruokaostoksia ja viikon ruokalistaa ei päätä lapsi vaan aikuinen. Liian iso vastuu lapselle perheen aterioista. Toiveita voi kuunnella ja sen myötä mieliruokia tehdä, se on eri asia. Mutta jos se on joka pv pizzaa niin sitten kyllä ei..
Tuttavani, yli 3-kymppinen äiti, NEUVOTTELI 4-vuotiaan kanssa joululahjatoivelistasta!! Että "kannattaako sun tuota toivoa, toivo tätä niin sitten pukki voi toteuttaa myös tuon toisenkin toiveen", yhdessä katseltiin Lelumaailma-kirjaa ja sitten hän kertoi miten ostaa työttömyyspäivärahalla, yh, tätä ja tätä - mielettömän hintaista lelua...
Minä en edelleenkään neuvottele, vaikka lapseni ovat lähes täysi-ikäisiä. Toivoa saa, lista "joulupukille" ja joulupukki tuo mitä tuo.
Esimerkki vaan.