Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Moi!

Oon sairastanut viimeiset 7 vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä, tyyppiä II. Se on sairaus jossa mielialat vaihtelevat depression ja itselläni hypomanian (yliaktiivisuus ja ylienergisyys) välillä. Itse kärsin useasti toistuvista mielialan vaihteluista eli mielialat saattavat vaihdella depression ja hypomanin välillä jopa useita kertoja päivässä. Sairaus johtuu siitä, että mielialoja säätelevä järjestelmä, käsittääkseni aivoissa, ei vain toimi hyvin. En ole varma mutta käsittääkseni tietyt välittäjäaineet eivät erity?

Oireita on ollut säännöllisesti viimeiset 7 vuotta. Depressio vaihe on sellainen jossa haluan vain olla yksin, olen ahdistunut, turhautunut, masentunut, toivoton ja en näe mitään järkeä elämässäni. Haluan vain nukkua huonon olon pois. En ole agressiivinen mutta valitettavasti avopuolisoni usein on turhautunut depressio vaiheestani. Hän ei osaa käsitellä minua oikein ja se laukaisee sen, että itse alan tiuskimaan myös ja tämä vain pahentaa tilannetta kannaltani. En todellakaan ole mikään prinsessa eli minulle voi olla myös huonolla tuulella ja ymmärrän sen mutta jos en saa edes pientä tukea, depressio vain pahenee. Mutta silti olen pahoillani ihanan ja kauniin avopuolisoni vuoksi. Hän on saanut kärsiä siitä paljon. Anteeksi kaikesta rakas *****.

Hypomania vaiheessa olen aivan ylitouhukas. Tuntuu, että jaksan mitä vain. En nuku juuri ollenkaan ja ei ole mitään josta en selviytyisi. Päivät venyvät jopa 20 tuntiin jolloin teen koko ajan jotain. Urheilen 4 tuntia päivässä, käyn töissä, luen, touhuan kotona jne. En kertakaikkiaan osaa pysähtyä. Koskaan en ole tehnyt mitään todella tyhmää, ollut estoton tai tuhlannut rahaa jne. Sitten kun hypomania vaihe loppuu, alkaa depressio. Olen väsynyt ja toivoton. Näitä jaksoja tulee jatkuvasti vuorotellen. Viikon ajalla saattaa olla 4 päivää jatkuvia mielialanvaihteluita ja 3 suht tervettä päivää. Olen miettinyt, että haenko näillä vain huomiota mutta sitä en tee. En kertakaikkiaan vain hallitse itseäni. Eniten kärsin siitä, että sairausjaksot tulevat jatkuvasti. En pääse niistä millään eroon. Mutta se johtuu siitä, että elämässäni on liian paljon asioita joita teen. Stressi vaivaa jatkuvasti joka heittää vain bensaa tuleen.

Viime viikolla olin kaikkien aikojen pohjalla. Itsemurha ajatukset saivat minusta täysin vallan ja jos en olisi soittanut ystävälleni, olisin todennäköisesti yrittänyt itsemurhaa. Olin niin kyllästynyt jatkuviin mielialanvaihteluihin.

Olen käynyt jo vuosia sitten lääkärillä kertomassa oireistani. Vuosi sitten psykiatri teki diagnoosin. En uskonut ja välittänyt asiasta ja koko asia jäi unholaan. Söin aluksi myös lääkkeitä mutta ne jäivät koska ne olivat niin kalliita. Myöhemmin lääkkeet jäivät ja oireet palasivat.

Pari päivää sitten rohkaistuin ja aloin lukemaan internetistä sairaudesta. Mykistyin. Minulla todellakin on tämä harvinainen sairaus. Kaikki mitä sairaudesta kerrottiin toteutuvat omassa elämässäni. Ensimmäinen asia joka tuli mieleeni tiedostamisen jälkeen oli miksi juuri minä? Mutta kun luin aiheesta enemmän, tajusin, että en voi asialle mitään. En syytä ketään. Tämä ei ole minun syytäni. Tämä ei ole kenenkään syytä. Tämä on vain valitettavasti todellisuutta minulle.

Nyt olen alustavasti hyväksynyt asian. Minun pitää elää loppuelämäni tämän sairauden kanssa. Tuntuu kuin elämäni alkaisi uudelleen. Sairaus on ollut niin hallitseva viimeiset 7 vuotta, että nyt on aika pysyvälle muutokselle.

Käyn psykiatrilla uudelleen lähiaikoina ja teen hänen kanssaan hoitosuunnitelman. Syön jo lääkkeitä. Tänään olen lukenut kaiken mahdollisen sairaudesta ja kirjoittanut kaikki ohjeet ylös sen hoidosta. Aion tehdä sairaudesta kaverin joka kulkee mukana koko elämäni mutta jota minä jatkossa aion hallita. Aion pikkuhiljaa muuttaa elämäntapani sellaisiksi jotka estävät sairausjaksojen esiintymisen tai ainakin lieventävät niitä. Minä aion vielä joskus olla onnellinen. Vielä en sitä ole ollut 7 vuoteen.

Sairaus on vaikuttanut elämääni paljon. Parisuhteeni ja varsinkin avopuolisoni on kärsinyt siitä paljon kuten jo aiemmin totesin. Mutta toisaalta hän ei ole tiennyt asiasta ja ei ole osannut tukea ja "hoitaa" minua. Hän on tiennyt että jotain on vialla mutta ei vielä tiedä kaikkea. Pelkään, että hän jättää minut jos kerron kaiken. Mutta toisaalta, en voi asialle mitään ja oikealla hoidolla voin elää melkein normaalia elämää. Ja ei ole edes varmaa, että sairaus periytyy lapsilleni. Vielä minulla ei ole lapsia mutta joskus vielä niitä haluan. Tykkään lapsista tosi paljon. Mutta pelkään, että avopuolisoni ei enää halua lapsia kanssani, koska pelkää, että tämä sairaus periytyy. Voi olla, että se periytyy mutta se ei välttämättä merkitse sitä, että sairaus laukeaa. Se ei välttämättä laukea koskaan. Varsinkin jos kasvatan lapsistani terveitä ja terveen itsetunnon omaamia hyviä ihmisiä. Tiedän, että pelkääminen siitä, että kukaan nainen ei halua lapsia kanssani kuulostaa ehkä tyhmältä. En kärsi taudista niin paljon kuin monet muut. Monilla muilla asiat ovat paljon huonommin kuin minulla.

Käyn töissä ihan normaalisti. En ole vielä koskaan ollut poissa töistä sairauden takia. Mutta vaikeaa on ollu töissä välillä. Mielialat heilahtelevat päivänkin sisällä useita kertoja, ilman että pystyn hallitsemaan itseäni. Vaikka tautini on lievempi kuin monilla muilla, se vaikuttaa paljon elämääni, parisuhteeseeni ja työhöni.

Nyt aion ottaa kaiken mahdollisen selvää sairaudesta ja tehdä hoitosuunnitelman. Sitten aion toteuttaa sitä niin hyvin kuin mahdollista. Aion ottaa selvää, voinko elää ja hallita sitä. En usko, että oireet koskaan loppuvat mutta niitä voi lieventää.

Jotenkin on sellainen rauhallinen olo tällä hetkellä. Vihdoin on selvinnyt syy kaikelle. Minä olen sairas. En ole hullu, mielisairaalassa suljetulla osastolla pakkopaidassa oleva ihminen. Olen tavallinen ihminen jolla on vain tällainen harvinainen sairaus. Kun olen sinut asian kanssa, aion kertoa siitä avoimesti rakkaille ihmisille. Uskon avoimuuteen. Oikeastaan en tällä hetkellä häpeä sairauttani, koska tiedän että olen hyvä ihminen ja ihmiset pitävät minusta. Mutta vieraille ihmisille en aio asiasta kertoa. He eivät muutenkaan tunne minua ja en halua, että he tuomitsevat minut sairauteni takia.

Syy, joka laukaisi sairauden oli yksinäisyys ja kaipuu rakkaudesta ihanaan naiseen. Olin 7 vuotta sitten niin yksinäinen ja kaipasin niin paljon ihmissuhdetta, että se laukaisi sairauden. Sitä ennen olin terve. Ymmärsin tämän asian kun mietin historiaani. En voi muuttaa menneitä ja on hyvä, että nyt tiedostan syyn joka laukaisi kaiken.

Nyt aion elää rauhallista, tasapainoista ja stressitöntä elämää. Etsin kokeilemalla oikeat lääkkeet ja aloitan psykoterapian niin pian kuin mahdollista. Yritän myös löytää vertaistukiryhmän. En halua kuitenkaan, että elämäni alkaa pyörimään tämän sairauden ympärillä vaan opettelen uudet toimintatavat ja muutan elääni pikkuhiljaa. Uusista toimintatavoista muodustuu sitten pikkuhiljaa tapoja ja elämä rutinoituu. En aio pelätä sairausjaksoja vaan pitää sairauden kaverinani jota MINÄ hallitsen.

Uskon todella, että voin olla vielä joskus onnellinen. Sanotaanhan, että usko voi siirtää vuoria. Vuoria en osaa siirtää mutta MINÄ OLEN HYVÄ IHMINEN VAIKKA OLENKIN LOPPUIKÄNI TÄMÄN "KAVERINI" KANSSA. Nyt en luovuta vaan aion vain elää päivä kerrallaan.

Kiitos kun jaksoit lukea tarinani! Arvostakaa elämää ja rakastakaa itseänne ja toisianne. Olkaa kiitollisia, että olette terveitä ja että teillä on perhe ja rakas. Älkää pitäkö MITÄÄN itsestään selvyytenä, koska juuri silloin voitte menettää sen asian.

RAKKAUTTA JA VOIMAA KAIKILLE IHMISILLE JA VARSINKIN KOHTALOTOVEREILLENI. MINÄ YMMÄRRÄN TEITÄ RAKKAAT YSTÄVÄNI!!! OLETTE AJATUKSISSANI...