Kumin vanheneminen?

Ostin juuri uudet nastarenkaat joissa on valmistuspäiväys 0504 joten silloinhan nuo renkaat ovat jo melkein 4 vuotta vanhat ennenkuin ne ensimmäisen kerran pannaan alle. Ostin kun sain edullisesti. Mitenkähän paljon pitoa prosenteissa noista on kerinnyt hävitä melkein 4 vuotta varastossa seisoessaan? Onkohan mulla nyt alla vaarallisen liukkaat renkaat?
51193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kumin vanheneminen ilmenee renkaan pinnan kovenemisena.Nastarenkaista en tiedä,mutta kitkarenkaissa tuota voi testailla painelemalla kulutuspintaa sormen päillä. Itse kaivoin kakkosautoon kerran varastosta 8 vuotta vanhat vähän ajetut kitkarenkaat ja jopa rengasliikkeestä annettiin vihreää valoa kun näytin renkaita siellä varmuuden vuoksi.Renkaita olin säilyttänyt oikeaoppisesti pimeässä ja viileässä varastossa.

Äänestä

Renkaiden vanheneminen
Kaikissa renkaissa tapahtuu vanhenemista iän myötä. Usein
vanheneminen ilmenee esim. renkaan kulutuspintakumin kovuuden
kasvuna. Kovuus lisääntyy sekä renkaan varastoinnin että käytön
aikana.
Varastoinnin aikana kovuus voi kasvaa noin 1–1,5 ShA-yksikköä
vuodessa, jos varastointiolosuhteet ovat oikeat.
Ilmiöön vaikuttavat muun muassa:
- jälkivulkanoituminen eli hidas kemiallinen prosessi, joka
nostaa lievästi vulkanoitumisastetta ja saattaa vaikuttaa kovuuteen.
- täyteaineen ja kumin välille syntyvät fysikaaliset sidosvoimat
(van der Waals -voimat)
- pehmittimien kulkeutuminen kulutuspinnasta renkaan muihin
osiin
Kovuuden mittaustarkkuus laboratorio-olosuhteissa on noin
± 2 ShA (20 °C).
Varastointilämpötila ja ennen kaikkea mittauslämpötila vaikuttavat
renkaan kovuuteen huomattavasti. Vaihteluväli on
kumisekoitustyypistä riippuen 2-5 ShA/10 °C ja se korostuu
kylmävarastoinnissa ja kylmissä olosuhteissa mitattaessa.
Kun ajamaton rengas, myös varastossa ´vanhentunut´, otetaan
käyttöön ja sillä ajetaan 10 –20 kilometriä normaalinopeudella,
renkaan kovuus vähenee sekoituksesta riippuen 3–5 shA.
Varastoinnin aikana syntyneet fysikaaliset sidokset purkautuvat
eikä kovuus välttämättä palaa alkuperäiseen tasoonsa vaan jää
1–2 ShA pienemmäksi.
Erityisesti talvirenkaan pintamallia suunniteltaessa otetaan
kulutuspintasekoituksen ominaisuudet huomioon siten, että
pintamallin lamellointi- ja seosominaisuudet, kuten jäykkyys ja
kovuus, sopivat yhteen.
Renkaan suunnittelussa on lähdetty siitä, että kulutuspintasekoituksen
kovuus sopii renkaan kuvioon ajotilanteessa. Kun rengas vanhenee,
sen kumisekoitus kovenee. Renkaan ajo-ominaisuuksiin ja
turvallisuuteen kumin koveneminen ei oikeastaan vaikuta.
Pitkän käytön aikana rengas kovettuu dynaamisen rasituksen
myötä. Tähän ilmiöön vaikuttavat renkaan rakenne ja renkaassa
käytetyt kumisekoitukset.
Käytön aikana myös pehmitinaineita saattaa huuhtoutua
kulutuspintasekoituksesta, mikä lisää renkaan kovuutta lievästi.
Valmistajien ja maahantuojien rengasvarastoinnin olosuhteet ovat
sellaiset, että renkaan vanheneminen on minimoitu. Oikeaoppinen
varastointipaikka on viileä tila, joka on suojattu liialliselta UVsäteilyltä.
Ilmastointia on myös vähennettävä, sillä happi ja otsoni
vanhentavat kumituotteita.

Äänestä

Teetä shore- testi ja vertaa tulosta renkaan valmistusajankohdan ilmoitettuun tulokseen.

Maksaa muutaman tuhannen mutta loppuupahan amatöörien spekulointi..

Äänestä

Viime talven ajelin uusina ostetuilla renkailla. Ihmettelin vain, kun upealta näyttävät renkaat olivat mahdottoman liukkaat. Kun asiasta puhuin kaikki kehuivat kilvan merkkiä. Vika siis oli ajajassa. Onneksi eräs tuttavani havaitsi, että renkaat oli valmistettu vuonna 2000. En tiennyt, että renkaillakin on oma elinkaarensa, vaikka sitä ei käytetettäisi se vanhenee. Kumin laatu kovettuu, se ei enää pidä liukkaalla. Renkaan syntymävuosi on merkitty sen reunaan. Kannattaa siis tarkistaa, jos oikein halvalla saa. Myyjä ei mitenkään maininnut asiasta, vain "jonkun aikaa varastossa olleita".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitenkähän on? kirjoitti:

Ostin juuri uudet nastarenkaat joissa on valmistuspäiväys 0504 joten silloinhan nuo renkaat ovat jo melkein 4 vuotta vanhat ennenkuin ne ensimmäisen kerran pannaan alle. Ostin kun sain edullisesti. Mitenkähän paljon pitoa prosenteissa noista on kerinnyt hävitä melkein 4 vuotta varastossa seisoessaan? Onkohan mulla nyt alla vaarallisen liukkaat renkaat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu