kiitollinen

Toivon sulle ja isällesi paljon voimia ja rohkeutta. Keuhkosyövästä en paljon tiedä, itselläni on levinnyt rintasyöpä. Vanhemmilla ihmisillä solut ovat jo niin laiskoja ettei syöpä leviä niin nopeesti kuin nuoren terhakoissa soluissa. Pienenä lohdutuksena voin sanoa että ainakin omalla kohdallani huomasin että läheiset surevat sairauttani enemmän kuin itse. Se vain menee jotenkin niin että kun itse sairastuu niin siinä on niin paljon kaikkia asioita ettei niin kauheesti pysty tai haluakkaan surra. Tottakai välillä itkee ja suree mutta minusta ainakin tuntuu siltä että läheisille sairaus on rankempaa. Yritä olla isällesi tukena ja muista huolehtia myös omasta jaksamisestasi. Neuvoksi voisin sanoa että minä ainakin haluan sairaanakin elää mahdollisimman normaalia elämää. Joten kannattaa tukea ja auttaa isääsi että hänkin saa tehdä niitä samoja asioita joista on saanut iloa ennen sairastumistaan. Voimia ja rohkeutta!

elinikäennuste on. Oman lähimmäisen kohdalla lääkäri kertoi, että aikaa oli diagnoosivaiheessa vajaasta vuodesta jopa kolmeen vuoteen. Riippuen miten sytö auttaa. No meillä aika oli sitten tuo alle vuosi. Palliativiinen hoito on tärkeää. Keskustelut siitä mistä lähimmäinen haluaa itse keskustella. Jos puhuu kuolemasta, siitä pitää myös muiden pystyä puhumaan, ei kääntää puhetta aiheesta pois tai karttaa ko. aihetta. Jos muistelee menneitä yhä uudelleen ja uudelleen, niin niistä asioista sitten keskustellaan ja otetaan kantaa siihen miltä se muistelu tuntuu. Tärkeintä on olla lähellä ja ymmärtää sairastunutta kuolevaa lähimmäistä. Kun viettää aikaa lähimmäisen kanssa oppii myös huomaamaan milloin toisella on kipuja ja milloin tarvitaan lepoa. Loppuaikana ruokailu ei enää onnistu ollenkaan. Siitä ei saa tehdä numeroa. Kuoleva ei kuole nälkään kuitenkaan, vaikka ruoka ei maistu eikä sitä edes pysty syömään. Juominen ja juomien ravintoarvoa voi yrittää lisätä, mutta tärkeintä on että kuoleva juo ja syö mitä itse pystyy ja kykenee. Yleensä mikään lämmin ei käy, kaikki pitää olla viileää, mieluiten kylmää ja nestemäistä. Meillä vain vettä ihan viimeisinä päivinä. Lisähappea ei enää halunnut, koki sen pahana, joten happiviikset olivat käytössä jos hän halusi, tai sitten ei. Aina ei tarvitse puhua, kuoleva ei ehkä jaksa itse puhua, mutta haluaisi kuunnella mitä muille kuuluu. Keskustelkaa valmiiksi asioita siihen tilanteeseen, kun kuolevan voimat eivät enää palaudu, eikä hän jaksa itse puhua. Mitä haluaa ja miten sen ilmaisee, kun puhe ei enää onnistu. Kaikki mahdollinen aika sairastuneen kanssa on tärkeää, mutta hänen ehdoillaan. Kun hän tarvitsee lepoa, niin väistytään ja sitä lepoa hänelle annetaan.

Voimia lähimmäisesi viimeisten hetkien jakamiseen. Aika on rikasta, jos sen niin vain jaksaa nähdä.

kun keuhkosyöpä todettiin. Aikaa diagnoosista kuolemaan kului kahdeksan kuukautta.

Kiitos paljon lohduttavistakin sanoistanne.
Tällä hetkellä sairastunut voi vielä jotenkin,kun pystyy vähän vielä kävelemään.
Hänet kotiutetaan 10 aivoihin suunnatun sädehoidon jälkeen.
Mutta itse asun kaukana ja en pääse kovin usein katsomaankaan.Hänen puolisostaan ei ole näihin viimeisiin "hoitamisiin" kun ei ole tarpeeksi terve hoitajaksi.
Missähän vaiheessa sairaala ottaa takaisin sisään?
Kammottavia asioita edessä kuten se ettei pysty syömään tai juomaankaan.
Kun ei tämmöisiin ole osannut mitenkään valmistautua.
Sairaala missä isääni hoidetaan,on huonoimmasta päästä ihan jo siinä mielessä,ettei syöpää hoitava lääkäri pysty ottamaan vastaan läheisiä ja kertomaan sairaudesta mitään.
Kaikki on siis vain asian odottelua ja ihmettelyä.
Kyllä näin vakavan sairauden edessä pitäisi yhteistyön jotenkin sujua.mutta kun ei niin ei...