Tein tuon BDI mielenterveys (?) testin. Onkohan se toimiva? Lääkäri kehoitti tehdä testin ja soittaa psykologille, mikäli testistä tulisi yli kymmenen pistettä.
Oletko tehnyt testiä? Onko siihen uskominen?
Sain itse 27 pistettä. Olen tässä nyt muutaman päivän miettinyt, että tulisiko soittaa.. En halua leimautua "masentuneeksi" ja sairaaksi. Pelkään muiden reaktioita.
Jos minut todettaisiin masentuneeksi, tulisiko minun kertoa siitä tutuilleni? Entä jos en todellakaan halua?
*huokaus*
Oletko tehnyt testiä? Onko siihen uskominen?
Sain itse 27 pistettä. Olen tässä nyt muutaman päivän miettinyt, että tulisiko soittaa.. En halua leimautua "masentuneeksi" ja sairaaksi. Pelkään muiden reaktioita.
Jos minut todettaisiin masentuneeksi, tulisiko minun kertoa siitä tutuilleni? Entä jos en todellakaan halua?
*huokaus*
Vastaukset 6
Vanhimmat
TOTUUS asiassa> siitä voi lähteä eteenpäin.
Jos alkaa peittelemään sairauttaan eikä hyväksy sen olemassaoloa> alkaa pelkäämään ihmisiä ja toisten läheisyyttä. Alkaa pelkäämään jos ne kyselee minulta jotain. Lopulta erakoituu täysin.
Ensin terveys, sen jälkeen muut.
Tule sellaisena kuin olet. Hyväksy itsesi, uskalla elää.
Sinun on elettvä omaa elämääsi, eikä yrittää kulkea toisten "talutusnuorassa" niinkuin koira.
Vapaus ja elämä lähtee siitä että hyväksyy ITSENSÄ.
itsensä jos itsetunto pieksettiin pois jo lapsena? Siihen kun lisää koulu- ja työpaikkakiusaamisen niin on tosi hyvä keitos. Aina kun on yrittänyt olla oma itsensä se on repimällä revitty. Hyväksyntää ei ole koskaan mistään tullut. Paitsi sairauksian muodossa. Ne taas vei terveyden ja sen myötä toimeentulon. Mihin vanhaa huuhkajaa enää tarvitaan?
Eihän se itsensä hyväksyminen ole helppoa, varsinkin jos on ihan yksinäinenkin. Minusta ainakin tuntuu siltä, että jos vähänkään olen oppinut hyväksymään itseäni, niin sitten pian itseinho taas jostain nousee esiin ja kaikki romahtaa. Miksihän tämä maailma on tällainen surkea paikka, että joiltakin murskataan elämä heti alussa ja sitten joutuu niitä rikkinäisen minän palasia keräämään ja kasaamaan koko loppuelämänsä. Toisilla sitten minäkäsitys muodostuu lapsuudessa sen verran hyväksi ja kestäväksi, että elämä maistuu, kaikki on mielekästä eivätkä vastoinkäymiset tunnu liian suurilta.
Sitä pitäisi vaan jotenkin pystyä opettelemaan arvostamaan itseään ja hyväksymään itsensä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, kun ei ole mitään pohjaa mille rakentaa. En ole jaksanut olla positiivisin mielin enää pitkiin aikoihin ja tulevaisuus näyttää niin lohduttomalta. Tuntuu, että elämä on lopuillaan vaikka nuori aikuinen vasta olenkin. En vain enää jaksa lohduttautua sillä ajatuksella, että tulevaisuudessa voi tapahtua mitä vain ja että kaikki voi yhtäkkiä kääntyä paremmaksi. Kyllähän minäkin tuohon hokemaan aikani uskoin, mutta eihän se niin mene, enkä enää vain jaksa kärvistellä tätä paskaa elämää kovin kauaa.
Olen ymmärtänyt, että BDI-testi on yleisesti käytetty mielialan arviointitapa ja myös toimiva. Niin, en minäkään tahtoisi olla masentunut, saamaton, väsynyt, näköalaton, muistamaton ja ties mitä, mutta olen kaikkea tuota ja vielä muutakin. En sitä ole paljon ihmisille huudellut. En tahdo vielä kaiken muun lisäksi saada ihmisten reaktioita päälleni ja puolustautua, tuntea itseäni yhä syyllisemmäksi tai sitten turhan valittajaksi. Kerrot sen verran kuin itse tunnet oikeaksi ja tarpeelliseksi.
Ei masennus välttämättä näy ulospäin. Minäkin yritän pitää julkisivuni sen verran normaalina, ettei kaikki heikkouteni näkyisi koko maailmalle. Avun hakeminen ja vastaanottaminen ei ole mikään häpeä. Hoito parantaa omaa vointia ja olen tyytyväinen, että olen uskaltanut ottaa sen vastaan. On niin hassua, että siinäkin asiassa pitää epäillä tarvitseeko apua vai ei.
ja haet apua niin mieti tarkkaan kelle siitä puhut ja mitä puhut. Huomioi että suuri osa ihmisistä ei kykene käsittämään tälläisiä asioita. Itsekin häpeät ja ennakkoasenteesi on kovin negatiivinen. Jaksatko tässä vaiheessa selitellä muille ongelmiasi ?
Lääkärille asiasta olisi ehdottomasti syytä mainita. Niin kaavakkeen pisteistä kuin tuntemuksistaankin. Minulla sekamuotoinen kaksisuuntainen mielialahäiriö ja mieli jatkuvasti todella matalalla. Olen kroonisesti sairas, mutta siinä missä vaikkapa astmaatikko. Sairauteni on psyykkinen ja liittyy aivojen serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöön tietääkseni.
Joka tapauksessa ei tässä omaa sairauttaan pidä hävetä. Toki sitä ei kaikille tarvitsekaan kuuluttaa, mutta täällä netissä anonyyminä asioista on helpompi puhua. Hyvä, että kysyit, mitä tehdä. Hae apua ihmeessä. - Niin "hyvät" ku "huonotki" elämät on tarkoitettu elettäviksi, sanoi eräs läheiseni mulle kerran, ja sen mukaan iteki elän. Mielialani vaihtelee, mutta lähes aina on voitu todeta keskivaikea tai nykyisin vaikeakin masennus. Suuntaa antavana on juuri tuo BDI-testi, josta tämäniltaiset pisteeni 61. En enää jaksa edes hakea itse apua, mutta onneksi minulla oli lähete terapiaan jo valmiina uuden kotikaupunkini hoitopaikassa. Se oli laitettu, koska itse vuosia kävin terapiassa toisella paikkakunnalla.
Mutta, rohkeasti vaan soittamaan paikalliselle psykiatrian polille tai vaikka ihan terveyskeskukseen ainakin alkuun. Sinun elämäsi on aivan yhtä arvokas kuin muidenkin. Minulla ainakin muuten on auttanut alkuun pääsemään tuontyyppisissä asioissa, kun on tehnyt itselleen muistilistan hoidettavista asioista ja laittanut tiettynä päivänä kellon herättämään asioiden hoitoa - kuten ajanvarausta - varten. Kyllä juttelu minua ainakin on auttanut jaksamaan päivästä toiseen. Siihen rinnalle on vielä mielialalääkitys, niin se tuntuu ihan hyvältä yhdistelmältä.