Kohmelo

- Tuulla? Mitä sinä Rytkönen taas hourit, ei täällä tuule. Tulla katsomaan kuinka sinä ja Räsänen pärjäätte. Kun jäitte vähä velkaa eilen. Kumpikin kaks kertaa, muistaa vielä?
Irina oli edelleen seksikäs, vaikka kova ammatti oli kuluttanut ja turvottanut. Mutta naisillahan on konstinsa.
- Nyt kuules Irina, yritti Rytkönen vastustella, - ei kai me eilen. Ja mitäs sinä nyt, kavereitahan tässä ollaan. Ota tupakki tosta ni mennään kahveelle.
- Hei kuule suomi-poika, Irinankin täytyy elää. Rahaa tarvitaan...
Irinan puheen keskeytti Räsäsen kömpiminen rupisesta, sekaisesta huoneestaan:
- Mitäs se nuoripari täällä metelöi?
- Hei miehet, Irina otti ohjat käsiinsä, mine voin kyllä seurustella teidän kanssa, mutta nyt tarvitaan rahaa, cäshiä ju nou.
- Muistatsä, jäätiinkö me eilen Irinalle velkaa, kysyi Rytkönen Räsäseltä.
- Nyt pojat, keskeytti Irina ja vinkkasi Ladaan päin.
Ladan hanttimiehen ovesta nousi näytille mies. Siis niin saatanan iso, ruma ja vaarallisen oloinen karju, että sellaisia ei ole kuin filmeissä ja tarinoissa.

Skeba kirjoitti:

- Tuulla? Mitä sinä Rytkönen taas hourit, ei täällä tuule. Tulla katsomaan kuinka sinä ja Räsänen pärjäätte. Kun jäitte vähä velkaa eilen. Kumpikin kaks kertaa, muistaa vielä?
Irina oli edelleen seksikäs, vaikka kova ammatti oli kuluttanut ja turvottanut. Mutta naisillahan on konstinsa.
- Nyt kuules Irina, yritti Rytkönen vastustella, - ei kai me eilen. Ja mitäs sinä nyt, kavereitahan tässä ollaan. Ota tupakki tosta ni mennään kahveelle.
- Hei kuule suomi-poika, Irinankin täytyy elää. Rahaa tarvitaan...
Irinan puheen keskeytti Räsäsen kömpiminen rupisesta, sekaisesta huoneestaan:
- Mitäs se nuoripari täällä metelöi?
- Hei miehet, Irina otti ohjat käsiinsä, mine voin kyllä seurustella teidän kanssa, mutta nyt tarvitaan rahaa, cäshiä ju nou.
- Muistatsä, jäätiinkö me eilen Irinalle velkaa, kysyi Rytkönen Räsäseltä.
- Nyt pojat, keskeytti Irina ja vinkkasi Ladaan päin.
Ladan hanttimiehen ovesta nousi näytille mies. Siis niin saatanan iso, ruma ja vaarallisen oloinen karju, että sellaisia ei ole kuin filmeissä ja tarinoissa.

Lue lisää

Karju lähti kävelemään suoraan Rytköstä kohti ja se näytti siltä ettei silläkään ollut paras mahdollinen päivä. Takana luimuillut Räsänen ilmoitti käyvänsä vessassa ja hävisi sisälle. Irinan ilme oli nyt tiukka ja se alkoi puhua tupakan karhentamalla äänellään:
-Sinun pitä nyt Rytköinen tajuta oma parhaasi. Olet velka kuten Räisäinenkin ja minä tarvitsen raha heti. Jos et anna, Juri saatta hermostua.
-No älähän nyt, kyllähän tässä maksellaan... mutta kun käteiset on lopussa ja pankkikorttikin hävisi jo viime viikolla. Voin maksaa parin päivän päästä.
-Sinä ei nyt tajua, Irina sanoi ja kääntyi Karjun puoleen sanoen sille jotain venäjäksi.

Karju nappasi Rytköstä rinnuksista ja heilutteli niin että Rytkönen tunti tarvetta uusintakierrokselle vessaan.
-Juri on vihainen sinulle Rytköinen. Jos et maksa, Juri lyödä läpsiä sinua poskille.
-No, sano että lopettaa tuon...en minä tässä paljon maksamaan pysty kun tuo repii.
Irina sanoi jotain venäjäksi ja Karju lopetti riuhtomisen.
-Annat auto minulle pantiksi, saat takaisin kun rahat sinulta ja Räisäiseltä maksettu.
-En minä sinulle autoa voi antaa, tarvitsen sen itse. Millä helvetillä minä mihinkään pääsen liikkumaan?
Irina kääntyi Karjua kohti ja meinasi avata suunsa. Rytkönen ähkäisi.
-No perkele, olkoon sitten.. Haen avaimet takin taskusta, ne on tuolla sisällä.

Rytkönen hävisi sisälle ja huusi Räsäsen nimeä. Räsänen ilmestyi huoneestaan ja katseeli Rytköstä kauhusta laajennein silmin.
-Mitä perkelettä sinä siinä tuijotat? Se huora kärttää niitä rahojaan ja vie auton. Ja jos se ei sitä autoa saa, se pistää tuon hullun tulemaan niskaan.
-No anna se autosi sille, ei me voida muutakaan.
-Anna, anna. Sen auto on liian arvokas tuolle akalle hajotettavaksi. Missä täällä on ikkuna? Minä lähden vetämään.
-Älä jätä minua, et sinä voi lähteä nyt, Räsänen vaikeroi.
-Pakko se on..lähde mukaan. Ne on tuolla pihalla eikä arvaa mitään. Päästään hyvin takaa ja saadaan etumatkaa.
Räsänen ei sanonut mitään; se meni vessaan ja veti oven kiinni. Pysyköön siellä perkele, Rytkönen ajatteli ja meni takahuoneeseen. Ikkuna näytti pieneltä mutta Rytkönen arveli siitä mahtuvansa ja pakkohan se oli. Rytkönen nousi pöydälle ja laittoi toisen jalkansa ikkunasta ulos.
Sitten ote lipesi ja Rytkönen horjahti.

??--?? kirjoitti:

Karju lähti kävelemään suoraan Rytköstä kohti ja se näytti siltä ettei silläkään ollut paras mahdollinen päivä. Takana luimuillut Räsänen ilmoitti käyvänsä vessassa ja hävisi sisälle. Irinan ilme oli nyt tiukka ja se alkoi puhua tupakan karhentamalla äänellään:
-Sinun pitä nyt Rytköinen tajuta oma parhaasi. Olet velka kuten Räisäinenkin ja minä tarvitsen raha heti. Jos et anna, Juri saatta hermostua.
-No älähän nyt, kyllähän tässä maksellaan... mutta kun käteiset on lopussa ja pankkikorttikin hävisi jo viime viikolla. Voin maksaa parin päivän päästä.
-Sinä ei nyt tajua, Irina sanoi ja kääntyi Karjun puoleen sanoen sille jotain venäjäksi.

Karju nappasi Rytköstä rinnuksista ja heilutteli niin että Rytkönen tunti tarvetta uusintakierrokselle vessaan.
-Juri on vihainen sinulle Rytköinen. Jos et maksa, Juri lyödä läpsiä sinua poskille.
-No, sano että lopettaa tuon...en minä tässä paljon maksamaan pysty kun tuo repii.
Irina sanoi jotain venäjäksi ja Karju lopetti riuhtomisen.
-Annat auto minulle pantiksi, saat takaisin kun rahat sinulta ja Räisäiseltä maksettu.
-En minä sinulle autoa voi antaa, tarvitsen sen itse. Millä helvetillä minä mihinkään pääsen liikkumaan?
Irina kääntyi Karjua kohti ja meinasi avata suunsa. Rytkönen ähkäisi.
-No perkele, olkoon sitten.. Haen avaimet takin taskusta, ne on tuolla sisällä.

Rytkönen hävisi sisälle ja huusi Räsäsen nimeä. Räsänen ilmestyi huoneestaan ja katseeli Rytköstä kauhusta laajennein silmin.
-Mitä perkelettä sinä siinä tuijotat? Se huora kärttää niitä rahojaan ja vie auton. Ja jos se ei sitä autoa saa, se pistää tuon hullun tulemaan niskaan.
-No anna se autosi sille, ei me voida muutakaan.
-Anna, anna. Sen auto on liian arvokas tuolle akalle hajotettavaksi. Missä täällä on ikkuna? Minä lähden vetämään.
-Älä jätä minua, et sinä voi lähteä nyt, Räsänen vaikeroi.
-Pakko se on..lähde mukaan. Ne on tuolla pihalla eikä arvaa mitään. Päästään hyvin takaa ja saadaan etumatkaa.
Räsänen ei sanonut mitään; se meni vessaan ja veti oven kiinni. Pysyköön siellä perkele, Rytkönen ajatteli ja meni takahuoneeseen. Ikkuna näytti pieneltä mutta Rytkönen arveli siitä mahtuvansa ja pakkohan se oli. Rytkönen nousi pöydälle ja laittoi toisen jalkansa ikkunasta ulos.
Sitten ote lipesi ja Rytkönen horjahti.

Lue lisää

Rytkönen rojahti lattialle spagaatiin kuin Mariinski teatterin tanssija Nurejev. Että pitikin sattua!

Eipä se Kantti-Iivanasta tupsahtanut Igor ensin tehnyt sen kummempaa vaikutusta kumpaiseenkaan kaverukseen, ei Räsäseen eikä Rytköseen. Puffufff, he ajattelivat vain: ”Noh, nämä siilitukat kyllä tunnistaa kaukaa. Ei ihme, että silloin siellä Pietarissakin olivat hännillä kuin perskärpäset mentiin minne hyvänsä.”

Sillä olipa taannoinen Pietarinmatka kaveruksilla vielä hyvinkin tuoreessa muistissa, kun Irinan opastuksella yrittivät sulautua valtaväestöön. Heti retkibussista ulos astahdettuaan olivat törmänneet Irinaan. Naikkonenhan kujerteli kuin peipponen kesäillan hämyssä, ja tuotapikaa heittäytyi heille oppaaksi ja vei heidät kiireesti yksityisklubille ennenkuin olivat ehtineet sanoa trastuittavarits. Sielläpä Irinan hovissa ja siipien suojassa oli hyvä olla, mutta heti seuraavana päivänä lähtivät Nevskille shoppailemaan, sillä Irina ei enää kestänyt katsella Räsästä ja Rytköstä lenkkareissaan ja tuulipuvuissaan.

Nevskillä oli kyllä aikamoiset hinnat. Törkeät suorastaan. Pakkohan heidän oli pienen matkakassansa takia painua sivukujien liikkeisiin. Sieltäkin löytyi ihan laadukkaita putiikkeja, joiden hinnat olivat sopivampia, mutta kuitenkin samat merkit niskalenkeissä kuin Nevski prospektin boutigueissa. Irinan yllyttämänä ostivat sitten ne liituraitaiset, jotta sulautuivat muodonmuutoksensa jälkeen pimeän taxin sisuksiin kuin hirvet metsään, ja Irinakin kellanvihreine ilveksensilmineen jaksoi taas hymyillä heille.

Iisakin kirkon kultakupoli punaisesta graniitista louhittuine pilareineen palautui Rytkösellekin taas mieleen. Hän kun oli sitä mykistyneenä tuijotellut Astoria hotellin sviitin parvekkeelta. Kyllä Irina osasi sopivasti yllättää. Hankkia nyt reissumiehille kotikaupunkinsa upeimmasta hotellista huoneet. Ei mikään vaatimaton tytöntyllerö. Siellä olivat sitten illan tullen olleet suittuina ja puettuina odottelemassa Irinan järjestämää Roskolnikovin kaupunkikierrosta. Edellisillan rymyämisestäkö mahtoi johtua, että he olivat olleet niin kovasti hengissä ja hyvällä tuulella. Suuren maailman sutinat. Nuo likaiset Pietarin kadut, mutta niin kauniit rakennusten julkisivut. Eremitaasin loisto. Iisakin kirkko. Baarien elävää musiikkia, hyvä meininki. Onneksi Irina sanoi etukäteen, että vodka shot on sitten näissä kuppiloissa mitaltaan pari desiä, joten tiesivät etukäteen ettei ehkä kannattaisi heti ensitilauksessa varata kymmentä shottia pöytään.

On se niin erilaista siellä miljoonakaupungissa. Oi auvoisia muistoja!

Räsänen näytti nyt todellisuuteen herättyään todella pelästyneeltä. Vähältä piti, ettei tukka lähtenyt päästä kun hän näki vikkeläliikkeisen Irinan susiturkiksissaan livahtavan ovesta sisään kuin kotiinsa. Irina heitti turkkinsa huolettomasti retkottamaan olohuoneen nahkasohvalle ja kiirehti vessaan, mutta tuli sieltä heti salamana takaisin huudahtaen:

-   Ongko Räisäiseldtä piiganen piässyt kaigkoamaan, kun nyt niin on sotkuiset paikat ?

-   Ei se ole karannut vaan meni töihin Siwan kassalle. Siellä tienaa kuulemma paremmin kuin täällä navettapiikana.

scarabaeus kirjoitti:

Rytkönen rojahti lattialle spagaatiin kuin Mariinski teatterin tanssija Nurejev. Että pitikin sattua!

Eipä se Kantti-Iivanasta tupsahtanut Igor ensin tehnyt sen kummempaa vaikutusta kumpaiseenkaan kaverukseen, ei Räsäseen eikä Rytköseen. Puffufff, he ajattelivat vain: ”Noh, nämä siilitukat kyllä tunnistaa kaukaa. Ei ihme, että silloin siellä Pietarissakin olivat hännillä kuin perskärpäset mentiin minne hyvänsä.”

Sillä olipa taannoinen Pietarinmatka kaveruksilla vielä hyvinkin tuoreessa muistissa, kun Irinan opastuksella yrittivät sulautua valtaväestöön. Heti retkibussista ulos astahdettuaan olivat törmänneet Irinaan. Naikkonenhan kujerteli kuin peipponen kesäillan hämyssä, ja tuotapikaa heittäytyi heille oppaaksi ja vei heidät kiireesti yksityisklubille ennenkuin olivat ehtineet sanoa trastuittavarits. Sielläpä Irinan hovissa ja siipien suojassa oli hyvä olla, mutta heti seuraavana päivänä lähtivät Nevskille shoppailemaan, sillä Irina ei enää kestänyt katsella Räsästä ja Rytköstä lenkkareissaan ja tuulipuvuissaan.

Nevskillä oli kyllä aikamoiset hinnat. Törkeät suorastaan. Pakkohan heidän oli pienen matkakassansa takia painua sivukujien liikkeisiin. Sieltäkin löytyi ihan laadukkaita putiikkeja, joiden hinnat olivat sopivampia, mutta kuitenkin samat merkit niskalenkeissä kuin Nevski prospektin boutigueissa. Irinan yllyttämänä ostivat sitten ne liituraitaiset, jotta sulautuivat muodonmuutoksensa jälkeen pimeän taxin sisuksiin kuin hirvet metsään, ja Irinakin kellanvihreine ilveksensilmineen jaksoi taas hymyillä heille.

Iisakin kirkon kultakupoli punaisesta graniitista louhittuine pilareineen palautui Rytkösellekin taas mieleen. Hän kun oli sitä mykistyneenä tuijotellut Astoria hotellin sviitin parvekkeelta. Kyllä Irina osasi sopivasti yllättää. Hankkia nyt reissumiehille kotikaupunkinsa upeimmasta hotellista huoneet. Ei mikään vaatimaton tytöntyllerö. Siellä olivat sitten illan tullen olleet suittuina ja puettuina odottelemassa Irinan järjestämää Roskolnikovin kaupunkikierrosta. Edellisillan rymyämisestäkö mahtoi johtua, että he olivat olleet niin kovasti hengissä ja hyvällä tuulella. Suuren maailman sutinat. Nuo likaiset Pietarin kadut, mutta niin kauniit rakennusten julkisivut. Eremitaasin loisto. Iisakin kirkko. Baarien elävää musiikkia, hyvä meininki. Onneksi Irina sanoi etukäteen, että vodka shot on sitten näissä kuppiloissa mitaltaan pari desiä, joten tiesivät etukäteen ettei ehkä kannattaisi heti ensitilauksessa varata kymmentä shottia pöytään.

On se niin erilaista siellä miljoonakaupungissa. Oi auvoisia muistoja!

Räsänen näytti nyt todellisuuteen herättyään todella pelästyneeltä. Vähältä piti, ettei tukka lähtenyt päästä kun hän näki vikkeläliikkeisen Irinan susiturkiksissaan livahtavan ovesta sisään kuin kotiinsa. Irina heitti turkkinsa huolettomasti retkottamaan olohuoneen nahkasohvalle ja kiirehti vessaan, mutta tuli sieltä heti salamana takaisin huudahtaen:

-   Ongko Räisäiseldtä piiganen piässyt kaigkoamaan, kun nyt niin on sotkuiset paikat ?

-   Ei se ole karannut vaan meni töihin Siwan kassalle. Siellä tienaa kuulemma paremmin kuin täällä navettapiikana.

Lue lisää

Rytkönen oli juuri hiipimässä hiljakseen takahuoneesta esiin valkeana kuin lakana, kun ulko-ovelta kuului senpäiväinen rytke ja kolkutus. Eipä ollut Rytkösessä nyt vauhtia eikä elämänjanoa, mutta ehti kuitenkin ensimmäisenä eteiseen avaamaan. Ulko-ovi oli paukahtanut läiskähtäen lukkoon Irinan jäljiltä. Jurihan siellä koputteli rystysiään, aivan kuin olisi jotakin koodia naputellut.

- Rukiver! Rukiver! ... Juri !

huudahti Irina nyt keittiöstä iloisena, ja siinä samassa kaikki miehet hieman naureskelivat helpottuneina toisilleen. Irinahan se oli varsinainen sanasieppo tänään, eikä mikään whiskyhaukkainen petolintu enää. Hyvä etteivät miehet alkaneet kolmena tenorina laulaa La donna é mobile... tuo naikkonen on niiiiiin ... huikentelevainen.

”On niillä kuitenkin noilla rajanaapureilla sellainen omanlaisensa attityydi, korkee kantti.” oli Rytkönen ajatellut avatessaan oven. Siinäpä tuo Juri siilitukka oli näyttänyt hänen silmissään taas ihan aidolta mafiosolta. ”On niillä niin omanlaatuisensa releet. Mistä ne tuon mallin oikein nappaavat, televisiosarjoista ja agenttifilmeistä. Vai päinvastoin?” Rytkönen mietiskeli astellessaan olohuoneen puolelle Jurin kintereillä, ja istahti sohvalle kietaisten Irinan pehmoisen susiturkin ympärilleen. Lämpöä hän nyt kaipasi, ja sisuksissa alkoi heti tuntuakin sellainen susimainen olo. Siinäpä hän nyt ojenteli kapisia kinttujaan, ja yritti naama puuduksissa väenvängällä jopa hymyillä Jurille ja Irinalle, joka nyt tuli kiireellä keittiöstä kantaen isoa tarjotinta. Se oli ääriään myöten täynnä kippoja ja kappoja, höyryäviä teemukeja ja sakuskaa.

Räsänenkin havahtui kotoiseen pullantuoksuun, ja alkoi tyhjentää nolon oloisena olohuoneen pöydän roskia ja sotkuja sohvan viereltä hamuamaansa muoviämpäriin, joka oli jo ennestään puolillaan pistäväntuoksuista vellovaa massaa. Kumpi lie ollut aamuyöstä asialla? Kenelläpä ei toisinaan yllättävän kehno viinansietokyky tuppaisi roiskumaan yli. Hän lähti kiikuttamaan haisevaa ämpäriä pihalle.

Räsänen loikki navetan taakse pitkin harppauksin mietteliäänä. ”Nyt kun jälkiviisaana järjellä ajattelee, niin ehkä se maasturi olisi sittenkin pitänyt säilyttää. Että pitikin niin heppoisesti luopua hyvästä rakkineesta. Olihan se toki kestänyt Lissun ronskia käyttöä hyvin, mutta Rytkönenkin oli ollut sitä mieltä, että hyvä siitä oli kuitenkin luopua, kun Lissu oli niin yllättäen vuokrannut sen asunnon kirkolta uuden työpaikkansa läheltä.”

Touhukkaana Irina pyyhkäisi vielä pannulapulla pöydänpinnalta pari töhryä ja alkoi ladata herkkuja pöytään. Koska Rytkösen epäonnistunut karkausyritys takahuoneen ikkunasta oli jäänyt kaikeksi onneksi muilta salaisuudeksi, hän oli jokseenkin helpottuneena auttelemassa Irinaa pöydän kattauksessa. Sohvapöytä täyttyikin hetkessä. Oli vadelmahilloa ja pullaa, rusinoita ja pähkinöitä, omenoita, hedelmämakeisia, sultsinoita, suolakurkkuja, hapanleipää ja kermaleivoksia. Pöytä koreana, vaikka ei joulu vielä ollut lähimaillakaan. Irina oli taikonut oikein kunnon brunssin kaikilla mausteilla Ladan takakontista.

”Mikä tämän kaiken takana oikein on?” Rytkönen ihmetteli, ja otti lautaselleen muutaman suolakurkkuviipaleen sipaisten tottuneesti niihin hunajaa. Siinä hän nyt mussutteli niitä, sillä olo alkoi muuttua yhä vain oudommaksi. ”Miten tästä autojupakastakin nyt selville vesille pääsisi? Vähän ajettu A-mersu oli tullut juuri Valerin kanssa haettua Saksanmaalta. Harmillista. Irinalleko se upea johtotähti nyt pitäisi luovuttaa? Miksi ihmeessä se vanha rotisko, se maasturi, tuli niin halvalla myytyä Valerille? Eipä tällä kertaa tullut enneunia tulevasta! Valerihan oli vikkelänä poikana sumeilematta vienyt nelivetoisen mennessään, vaikka pellit, puskurit, helmat ja vanteet olivatkin naarmuuntuneet ja kolhiintuneet pahanlaisesti. Lissun ajotapa oli ollut sen verran suurpiirteistä ja ronskia, kun oli sillä päräytellyt metsässä menemään ihan ajankulukseen.

Niin yllättäen Lissu oli hypännyt leveäläskiseen jaguaariinsa eräänä kauniina aamuna. Ei jäänyt raitille kuin kitkerä savuvana. Hyvinpä Lissu nykyisin pärjäsi työmatkat kaksipaikkaisellaan, kirkolla kun oli sitä eu-rahalla rakennettua uutta liikenneympyrää ja asvaltinpätkää, ja katuvalojakin oli lisätty.”

Lissun kuva alkoi kyllä piirtyä yhä syvemmin Rytkösen mieleen, mutta siitä vanhasta jaggesta ei ollut piironginlaatikossa enää muistona kuin siirtokilvet ja ostoskuitit, toinen aito ja se toinen tekaistu, joka on kirjoitettu pienemmälle summalle ihan vain verottajaa varten. Niinhän se Valeri oli aikoinaan neuvonut tekemään, ja mitäpä niitä ammattilaisten koukkuja sitten enempiä mietiskelemään. Jäipähän enempi aikaa fundeerata omia sinisiä ajatuksiaan, kun ei liikaa puuttunut kaikenmaailman konnankoukkuihin.

Irina ja Juri juttelivat nyt keskenään venäjäksi eloisasti elehtien. Heidän äänensä nousivat ja laskivat soinnukkaasti, mutta eipä siitä kieltä taitamaton tolkkua saanut. Toinen kyllä taisi puhua aidasta ja toinen aidanseipäästä, sen verran epätahtista säksätystä kuitenkin.

”Hommat hoituvat kyllä aina jollakin tavalla.” Rytkönen jupisi itsekseen, ja katseli hiljaisena ikkunasta avautuvaa pihamaisemaa. Olivathan nuo ulkorakennukset vähän harmaita ja ränsistyneitäkin, mutta pysyneet pystyssä jo kohta vuosisadan. Metsääkin kasvoi ympärillä sankasti. Oli latteaa laidunmaata ja rehevää järvenrantaa. Kaunista maalaismaisemaa lähes silmänkantamattomiin, eikä kirkolle ollut siitä huolimatta isommasti matkaa. Tämä oli niin Rytköselle kuin Räsäsellekin seutua, josta ei hevillä lähdettäisi. Olipa sekin tullut molemmilla nuorempana koettua. Eipä ollut heillä halua lähteä uudelle kierrokselle kerrostalolaatikoihin.

- A. Missä Valeri ? Jogo uutta lastia hakemaan lähtenyt ?

kysäisi Irina uteliaana kaataessaan kuppeihin lisää teetä.

Ennen kuin Rytkönen ehti vastata, ulkoa kuului kipakkaa koiranhaukuntaa. Huoneessa olijat katsahtivat uteliaina ikkunaan eikä aikaakaan, kun metsästysasuinen mies näkyi tulla viuhtovan ylös rinnettä koira kintereillään. Irinan katseeseen tuli välkettä, kun hän elohopeana kysäisi:

- A. Jogo te tänään hirvimetälle menemäs?

- Sinnepä sinne tästä pikapuolin on tarkoitus hiippailla passipaikoille.

Rytkönen vastasi Räsäsen palatessa sisälle metsästäjäasuisen miehen kanssa.

- Aha! Avot harasoo! Nut jummarran!

Jurikin huudahti innostuneena ottaen tummat aurinkolasit silmiltään niin, että nahkatakki narahti, ja hymyili koko kultaisella hammaskalustollaan silmät tuikkien. Jurin hätkähdyttävä yhdennäköisyys muistutti olemukseltaan täsmälleen sitä televisiosta keväällä tulleessa dokumentissa esiintynyttä miestä, joka räiski kalasnikovillaan taivaalle tervehtiessään datsansa pihamaalla länsimaisia vieraitaan. Se oli juuri se dokumenttisarja, jossa kaksi lännenveijaria moottoripyörillään kiersivät tuhansia kilometrejä välillä hyvinkin vaikeakulkuisessa maastossa äheltäen ja ihmetellen suurta ja mahtavaa Venäjänmaata. Rytköstä tosiaan vieläkin hieman puistatti hänen sanoessaan harvakseltaan ja mitenkään liikaa intoilematta:

- Taitaapa Juri metsästysasioita todellakin jummartaa paremmin kuin meikäläiset.

Kaikki miehet nyökäyttivät tietäväisen näköisinä toisilleen, sillä jokainen heistä oli pistänyt merkille Jurin nahkatakin kireän pullistelun, ja tuumaillut, että taisi olla useampikin käsiase kainalokoteloissa ja saattaisipa olla lisää jopa saappaanvarsissakin.

scarabaeus kirjoitti:

Rytkönen oli juuri hiipimässä hiljakseen takahuoneesta esiin valkeana kuin lakana, kun ulko-ovelta kuului senpäiväinen rytke ja kolkutus. Eipä ollut Rytkösessä nyt vauhtia eikä elämänjanoa, mutta ehti kuitenkin ensimmäisenä eteiseen avaamaan. Ulko-ovi oli paukahtanut läiskähtäen lukkoon Irinan jäljiltä. Jurihan siellä koputteli rystysiään, aivan kuin olisi jotakin koodia naputellut.

- Rukiver! Rukiver! ... Juri !

huudahti Irina nyt keittiöstä iloisena, ja siinä samassa kaikki miehet hieman naureskelivat helpottuneina toisilleen. Irinahan se oli varsinainen sanasieppo tänään, eikä mikään whiskyhaukkainen petolintu enää. Hyvä etteivät miehet alkaneet kolmena tenorina laulaa La donna é mobile... tuo naikkonen on niiiiiin ... huikentelevainen.

”On niillä kuitenkin noilla rajanaapureilla sellainen omanlaisensa attityydi, korkee kantti.” oli Rytkönen ajatellut avatessaan oven. Siinäpä tuo Juri siilitukka oli näyttänyt hänen silmissään taas ihan aidolta mafiosolta. ”On niillä niin omanlaatuisensa releet. Mistä ne tuon mallin oikein nappaavat, televisiosarjoista ja agenttifilmeistä. Vai päinvastoin?” Rytkönen mietiskeli astellessaan olohuoneen puolelle Jurin kintereillä, ja istahti sohvalle kietaisten Irinan pehmoisen susiturkin ympärilleen. Lämpöä hän nyt kaipasi, ja sisuksissa alkoi heti tuntuakin sellainen susimainen olo. Siinäpä hän nyt ojenteli kapisia kinttujaan, ja yritti naama puuduksissa väenvängällä jopa hymyillä Jurille ja Irinalle, joka nyt tuli kiireellä keittiöstä kantaen isoa tarjotinta. Se oli ääriään myöten täynnä kippoja ja kappoja, höyryäviä teemukeja ja sakuskaa.

Räsänenkin havahtui kotoiseen pullantuoksuun, ja alkoi tyhjentää nolon oloisena olohuoneen pöydän roskia ja sotkuja sohvan viereltä hamuamaansa muoviämpäriin, joka oli jo ennestään puolillaan pistäväntuoksuista vellovaa massaa. Kumpi lie ollut aamuyöstä asialla? Kenelläpä ei toisinaan yllättävän kehno viinansietokyky tuppaisi roiskumaan yli. Hän lähti kiikuttamaan haisevaa ämpäriä pihalle.

Räsänen loikki navetan taakse pitkin harppauksin mietteliäänä. ”Nyt kun jälkiviisaana järjellä ajattelee, niin ehkä se maasturi olisi sittenkin pitänyt säilyttää. Että pitikin niin heppoisesti luopua hyvästä rakkineesta. Olihan se toki kestänyt Lissun ronskia käyttöä hyvin, mutta Rytkönenkin oli ollut sitä mieltä, että hyvä siitä oli kuitenkin luopua, kun Lissu oli niin yllättäen vuokrannut sen asunnon kirkolta uuden työpaikkansa läheltä.”

Touhukkaana Irina pyyhkäisi vielä pannulapulla pöydänpinnalta pari töhryä ja alkoi ladata herkkuja pöytään. Koska Rytkösen epäonnistunut karkausyritys takahuoneen ikkunasta oli jäänyt kaikeksi onneksi muilta salaisuudeksi, hän oli jokseenkin helpottuneena auttelemassa Irinaa pöydän kattauksessa. Sohvapöytä täyttyikin hetkessä. Oli vadelmahilloa ja pullaa, rusinoita ja pähkinöitä, omenoita, hedelmämakeisia, sultsinoita, suolakurkkuja, hapanleipää ja kermaleivoksia. Pöytä koreana, vaikka ei joulu vielä ollut lähimaillakaan. Irina oli taikonut oikein kunnon brunssin kaikilla mausteilla Ladan takakontista.

”Mikä tämän kaiken takana oikein on?” Rytkönen ihmetteli, ja otti lautaselleen muutaman suolakurkkuviipaleen sipaisten tottuneesti niihin hunajaa. Siinä hän nyt mussutteli niitä, sillä olo alkoi muuttua yhä vain oudommaksi. ”Miten tästä autojupakastakin nyt selville vesille pääsisi? Vähän ajettu A-mersu oli tullut juuri Valerin kanssa haettua Saksanmaalta. Harmillista. Irinalleko se upea johtotähti nyt pitäisi luovuttaa? Miksi ihmeessä se vanha rotisko, se maasturi, tuli niin halvalla myytyä Valerille? Eipä tällä kertaa tullut enneunia tulevasta! Valerihan oli vikkelänä poikana sumeilematta vienyt nelivetoisen mennessään, vaikka pellit, puskurit, helmat ja vanteet olivatkin naarmuuntuneet ja kolhiintuneet pahanlaisesti. Lissun ajotapa oli ollut sen verran suurpiirteistä ja ronskia, kun oli sillä päräytellyt metsässä menemään ihan ajankulukseen.

Niin yllättäen Lissu oli hypännyt leveäläskiseen jaguaariinsa eräänä kauniina aamuna. Ei jäänyt raitille kuin kitkerä savuvana. Hyvinpä Lissu nykyisin pärjäsi työmatkat kaksipaikkaisellaan, kirkolla kun oli sitä eu-rahalla rakennettua uutta liikenneympyrää ja asvaltinpätkää, ja katuvalojakin oli lisätty.”

Lissun kuva alkoi kyllä piirtyä yhä syvemmin Rytkösen mieleen, mutta siitä vanhasta jaggesta ei ollut piironginlaatikossa enää muistona kuin siirtokilvet ja ostoskuitit, toinen aito ja se toinen tekaistu, joka on kirjoitettu pienemmälle summalle ihan vain verottajaa varten. Niinhän se Valeri oli aikoinaan neuvonut tekemään, ja mitäpä niitä ammattilaisten koukkuja sitten enempiä mietiskelemään. Jäipähän enempi aikaa fundeerata omia sinisiä ajatuksiaan, kun ei liikaa puuttunut kaikenmaailman konnankoukkuihin.

Irina ja Juri juttelivat nyt keskenään venäjäksi eloisasti elehtien. Heidän äänensä nousivat ja laskivat soinnukkaasti, mutta eipä siitä kieltä taitamaton tolkkua saanut. Toinen kyllä taisi puhua aidasta ja toinen aidanseipäästä, sen verran epätahtista säksätystä kuitenkin.

”Hommat hoituvat kyllä aina jollakin tavalla.” Rytkönen jupisi itsekseen, ja katseli hiljaisena ikkunasta avautuvaa pihamaisemaa. Olivathan nuo ulkorakennukset vähän harmaita ja ränsistyneitäkin, mutta pysyneet pystyssä jo kohta vuosisadan. Metsääkin kasvoi ympärillä sankasti. Oli latteaa laidunmaata ja rehevää järvenrantaa. Kaunista maalaismaisemaa lähes silmänkantamattomiin, eikä kirkolle ollut siitä huolimatta isommasti matkaa. Tämä oli niin Rytköselle kuin Räsäsellekin seutua, josta ei hevillä lähdettäisi. Olipa sekin tullut molemmilla nuorempana koettua. Eipä ollut heillä halua lähteä uudelle kierrokselle kerrostalolaatikoihin.

- A. Missä Valeri ? Jogo uutta lastia hakemaan lähtenyt ?

kysäisi Irina uteliaana kaataessaan kuppeihin lisää teetä.

Ennen kuin Rytkönen ehti vastata, ulkoa kuului kipakkaa koiranhaukuntaa. Huoneessa olijat katsahtivat uteliaina ikkunaan eikä aikaakaan, kun metsästysasuinen mies näkyi tulla viuhtovan ylös rinnettä koira kintereillään. Irinan katseeseen tuli välkettä, kun hän elohopeana kysäisi:

- A. Jogo te tänään hirvimetälle menemäs?

- Sinnepä sinne tästä pikapuolin on tarkoitus hiippailla passipaikoille.

Rytkönen vastasi Räsäsen palatessa sisälle metsästäjäasuisen miehen kanssa.

- Aha! Avot harasoo! Nut jummarran!

Jurikin huudahti innostuneena ottaen tummat aurinkolasit silmiltään niin, että nahkatakki narahti, ja hymyili koko kultaisella hammaskalustollaan silmät tuikkien. Jurin hätkähdyttävä yhdennäköisyys muistutti olemukseltaan täsmälleen sitä televisiosta keväällä tulleessa dokumentissa esiintynyttä miestä, joka räiski kalasnikovillaan taivaalle tervehtiessään datsansa pihamaalla länsimaisia vieraitaan. Se oli juuri se dokumenttisarja, jossa kaksi lännenveijaria moottoripyörillään kiersivät tuhansia kilometrejä välillä hyvinkin vaikeakulkuisessa maastossa äheltäen ja ihmetellen suurta ja mahtavaa Venäjänmaata. Rytköstä tosiaan vieläkin hieman puistatti hänen sanoessaan harvakseltaan ja mitenkään liikaa intoilematta:

- Taitaapa Juri metsästysasioita todellakin jummartaa paremmin kuin meikäläiset.

Kaikki miehet nyökäyttivät tietäväisen näköisinä toisilleen, sillä jokainen heistä oli pistänyt merkille Jurin nahkatakin kireän pullistelun, ja tuumaillut, että taisi olla useampikin käsiase kainalokoteloissa ja saattaisipa olla lisää jopa saappaanvarsissakin.

Lue lisää

Juri ojensi nyt kätensä tervehdykseen Räsäsen ja Rytkösen metsästäjäkaverille, joka istahti nojatuoliin ja Irina haki hänellekin teekupposen keittiöstä, ja palatessaan täytti sen ääriään myöten ja tarjosi tulokkaalle pöydän antimia.

-   Vai on tupaan tupsahtanut Pietarista tuttuja. Ai-jai Irina, tulit siis sittenkin katumapäälle ja otit veljesi Jurin mukaan ohjastamaan Ladaasi. Johan ajattelinkin, että puhuit minulle viimeksi tavatessamme palturia. Silloinhan sanoit ja vakuutit, ettet tarvitse autokuskia, vaan väännät aina itse rattia. Ja tuo ulkona oleva Ladako sitten on se kehumasi museoauto? No mikäpä siinä, vähän häijy väri kyllä, mutta eiköhän se meidän automuseoon ole ihan omiaan. Puuttuukin juuri tuollainen aito laatikko. Paljonkos me autoklubin jäsenet nyt sitten olemmekaan velkaa tuosta meille toimittamastasi antiikkiesineestä?

-   Siis toitko sä Irina meidän automuseoon ton Iivanan?

Räsänen kysyi silmät loistaen ja tosi ilahtuneena, sillä nythän koko juttu alkoi selkiämään kertakaikkiaan!

-   Voi gultanubbuset mie lubaukset piän tasatarkgaan gyl siit ei kosgan ole puute ollut! Eihän! Mie Jurillekin jo aikoja sitten lupasin, jos tänne ajoissa jou´utaan nii hää saa teiän keralla hirvimettälle mennä.

-   Ohhoh, jotain rajaa sentään! Kaikkea sinä menetkin lupailemaan Irina, eihän meilläpäin hirviporukkaan voi ihan kuka tahansa lennosta hypätä kuin heinäsirkka! Eipä täällä tosiaankaan riitä, että tienvarsille on ajoissa pystytettynä varoitustaulut, ja metsälle sännätään kuin rikkilän rakit. Jahti-isäntähän se meillä määrää ketkä osallistuvat, ja tarkistaa luvat ja asusteet. Isännällä on päätettävänään tarkat ajoreittien suunnat ja ajomiehet, ja metsästysmiehillä tulee olla myös vaatetuksena punaiset tai oranssit päähineet sekä liivit, takit tai vastaavat vaatekappaleet. Eipä se Jurillakaan riitä, että kulkee maastopukuisena maailmalla nahkatakki niskassa aurinkolasit silmillään. Hirvestys on taitolaji! Taitolaji sanon minä!

-   A sie kuule Räisäinnen, uso sie vain lämbpimigses mie en turhia pajattele ees velipojallein. Ja siehän se hirvipiällikkö olet, niin Valeri miulle huastel. A vot !

Tilannetta rauhoittaakseen Irina kujerteli ja heitteli lentosuukkoja kullekin vuorollaan niin, että miesten poskia alkoi kummallisesti kuumottamaan. Räsäsellekin tuli taas jotenkin kevytkenkäinen olo. Samanlainen kuin Pietarinreissun päätyttyä, kun oli Rytkösen kanssa bussista loikannut niin tohkeissaan, suorastaan maailmanmatkaajan elkein, omalle kotipysäkilleen. Kevyt oli sen reissun jälkeen kotipolkua askeltaa niissä Pietarin sivukujalta ostetuissa kengissä... ho-hohhh-hoh... sillä italialaiset kengäthän Irina heille oli tietysti valinnut. Sielläpä miljoonakaupungin vuosisataisilla parketeilla, Eremitaasissa varsinkin, kengänkannat suorastaan kopisivat kotoisasti. Huima kokemus sinänsä. Kotimaisemissakin kun Räsänen oli sitten tepastellut kirkonkylän kulmakuppilaan ihan sukkana niissä nahkakengissään... koko ilta oli ollut kuin taikaa. Johan oli alkanut tuttujenkin päät illan mittaan kääntyillä, että mitäh?... mistä nuo vauhdikkaat valssinpyörteet... ja karaokelaulukin kuulosti ihan erilaiselta, oli kuin poispyyhkäistynä sellainen marssilaulun jytke ”aikuinen nainen, aikuinen nainen”... tilalle oli kuin salaa hiipinyt surumielinen ”metsässä ei liikahda lehtikään” ujellus, kun Rytkönen ja Räsänen vetivät sen antaumuksella kaksiäänisesti itänaapurin tyyliin. Olihan siitä illasta mukavia muistoja jäänyt. Sillä varmaankin kenkien ansiosta oli kainaloon tarttunut uusi navettapiika. Lissu. Sitä muistellessaan Räsänen myhäili silmät puoliummessa, ja sanoi itselleenkin yllätykseksi ääneen:

-   No. Eiköhän Juri voi tulla metsälle mukaan, onhan Valerikin tällä kerralla osallistumassa jahtiin ja voi tarpeen tullen opastaa ja toimia tulkkina. Yhteispelillä me poijjaat toimimme ! Joten nämä kekkerit sikseen. Valeriltakin tuli vähän aikaa sitten kännykkääni tekstiviesti. Eipä se poika yleensä jää turhia kuhnastelemaan. Nyt ilmoitti, että tulee maasturilla suoraan lähtöpaikalle. Kyllä sillä on patruunat, kovapiippuiset sun muut puuttuvat tarvikkeet mukanaan, aivan niin kuin on sovittukin.

Hyvinpä siis tuntui Irinakin asioista olevan perillä. Räsänen toimi todellakin metsästysporukan jahtipäällikkönä. Jurikin oli nyt enemmän kuin tyytyväinen. ”Vaikuttaa sittenkin olevan järkimiehiä, joka ei takerru pikkuseikkoihin.” hän ajatteli helpottuneena, ja oli nyt intoa täynnä sujuttautuessaan oransseihin liiveihin, ja lähtiessään nappasi eteisen naulakosta punaisen lippalakin täydentämään asuaan.

Niin miehet lähtivät matkaan, ja Irinakin tuppasi itsensä näpsäkkänä kiepaisuna A-mesen etupenkille Rytkösen viereen, sillä hänkin halusi olla aina siellä missä tapahtuu. Peruutuspeilissä roikkuvan Wunderbaumin tuoksut yhdistyneenä Irinan voimakkaaseen parfyymiin saivat miesten päät suorastaan euforisen sekamelskaisen henkeäsalpaavaan tilaan. Hirvikoira Oivapoika aivasteli heistä ensimmäisenä, vaikka oli sekin jo elämänsä varrella kaikenlaiseen pöllytykseen tottunut, mutta tämä hajusinfonia oli sillekin jokseenkin tyrmistyttävä sekoitus, josta ei haukkomatta selvinnyt. Rytkönen paineli vipstaakeja ja sai sähköikkunat auki tuulettaakseen hieman. Happea oli nyt saatava sisään. Edessä aukeava kiemurainen metsätie oli lähes lumeton, sillä muutaman päivän takaisen lumimyräkän tuoma valkoinen maanpeite oli sään lämmetessä jo ehtinyt sulaa. Metsässä kyllä oli paikoin valkoista, ja muutamissa tuulelta suojassa olleissa puissa oli oksatkin vielä lumen peitossa. Rytkönen painoi topakasti kaasua rinta rottingilla, kylläpä olikin ilo ajaa tähtimerkillä.

Lähtöpaikalla oli kuhinaa. Metsästysporukka kuunteli yksissä tuumin Räsäsen ohjeita, ja jahti pääsi alkamaan. Kevyttä oli meno, sillä lähes puolijuoksua edeten kaikki miehet askelsivat nyt lujasti metsän siimeksessä hajaantuen yksi toisensa jälkeen omille passipaikoilleen.

Nyt voi vain toivoa, että hirvet kulkisivat totuttuja reittejään.

Kuusitiheikössä lunta rapsahtelee niskaan. Ilmassa on sen verran pakkasta, että hengitys höyryää. Lumella on koiran laukkajälkiä, vai olisivatko sittenkin suden... Juri muistelee isoisäänsä, joka oli ollut aikoinaan taitava metsämies. Hänen seuranaan oli tullut oltua niin monet kerrat. Mielessään nyt kaikki ne unohtumattomat metsästysreissut. Lukemattomien nuotioiden äärellä kokoontumiset, ukin vunukan, pojankoltiaisen ympärillä kaikki nuo tuulissa ja myrskyissä parkkiintuneet miehet. Havujen ja tervaksien tuoksu, nokipannukahvit. Kuinka Juri nyt nauttiikaan. Hämäräliikemies ja eilisen pölyiset kadut kuin poispyyhkäistyinä. Tuuhean kuusen suojassa hän näytti nyt erämieheltä, salojen kulkijalta. Sulautuneena utuisen hiljaiseen maisemaan, ympärillään metsän himertelevä harmaus, puiden suhina, joka oli täynnä lupauksia.

Vielä on päivää jäljellä.

Jostakin kauempaa kuuluu oravan naksutus. Jurin mieli oli kirkas kuin auringon loisteessa säkenöivät huurteiset heinänkorret. Juuri kun hän oli ajatellut järvelle päin katsoessaan, että siellä järven syvyyksissä muikkujen parvet liikehtivät, hän huomasi edessään hirven jäljet. Juri läimäytti vierellään seisovaa Rytköstä kepeästi olalle, ja he molemmat pysähtyivät kuin lumottuna. Nyt oli kiire perääntyä varovasti tuulen alle ja kiertää paikka.

Pyynti-into kiihtyi.

Juri ei ollut ensi kertaa metsästämässä, ja muisti tarkkaan isoisänsä hyvät neuvot siitä, että liika innostus ei koskaan ole hyväksi. Metsässä on aina hyvä harkita ennen toimintaa. On hyvä sopeutua maisemaan kuin naavaiset kuuset. Nyt hirvikoirakin oli saanut hirven hajun ja lähti matkaan. Eipä aikaakaan, kun kuului jo haukku. Oivapoika ei tälläkään kertaa pettänyt, vaan toi taitavasti hirven passimiesten luokse. Haukun perusteella passimiehet tiesivät nyt missä hirvi liikuskeli ja tarkkailivat salon sydämessä kaikessa rauhassa lähestyvää eläintä. Pakkasta oli muutama aste ja maa kuurassa. Rytkönen ja Juri olivat passissa metsätiellä, kun läheisestä pensaikosta alkoi kuulua rytinää. Sielläpä hirvi vilahteli, tullen esiin tieaukolle.

Haukun rämähdys leikkaa ilmaa. Selkeä seisontahaukku. Hymy pyrkii suupieliin, ja Rytkönen ja Juri saavat liikettä jalkoihinsa. Siinäpä nyt koiran edessä seisoo kuin seisookin isokokoinen hirvi. Koira touhuilee ihan omiaan, hirvi pysyy paikoillaan ja Rytkönen jo manailee, että se on liian kaukana...

Laukaus.

Laukaus pamahtaa ilmassa katkaisten hiljaisuuden... kimpoaa rakettina ja komea hirvi kaatuu hengettömänä kanervikolle, yhdellä laukauksella.

Erämiesten riemu.

Paikalle riensivät kaikki lähistöllä olleet. Koira teutaroi metsästäjien ympärillä, ja miesten kehumisesta ei ollut puutetta. Oli siinä nyt hirviporukan passimiehillä vähäksi aikaa nieleskelemistä. Kyllä tapahtumasta juttua ja vihaisia katseita riittäisi ehkä pidemmäksikin aikaa, sillä Juri oli posauttanut hirven 300 metrin päästä. Laukaus ei ollut todellakaan raapaisu. Täsmälleen oikea ampumakorkeus.

Irinahan oli tietysti oikein elementissään säntäilemässä turkiksenliepeet hulmuten, tuo toisinaan niin typerä suupaltti, pelkkä leyhyvä hajuvesipilvi, joka järjestää päivästä toiseen ikiomat kaaokset. Irina korkeakorkoisisa saappaissaan oli varsinainen näky metsän keskellä. Tosin kaikki miehet ihailivat katseillaan nyt vain sarvipäätä, mutta toki Irinallekin valistivat hartaina, että kyseessä oli oikein kunnon sarvipää, 12 piikkiä. Olihan se Irinallekin vähän häijyä katseltavaa, kun Juri pisti hirven, avasi ja suolisti sen. Vähältä piti, ettei pyörtyä muksahtanut siihen paikkaan ja vieläpä oksentanut, mutta sai sentään koottua itsensä. Hyvinpä kaikki Jurilta sujui. Asiantuntijan otteet, eipä ollut ensikertalainen.

Metsästystorven toitantaa.

Ympärillä kohiseva erämaa, hiljainen metsän suhina. Taivaalla lumipyryn uhka, mutta tämä jahti on päättynyt. Jahdin päätteeksi kokoonnutaan nuotion äärelle ja tarkistetaan, että kaikki ovat palanneet metsästä. Nämä olivat Räsäselle tuttuakin tutummat metsästysmaastot, karttaa ja kompassia ei nyt tarvittu. Hänen kiiruhtaessaan nuotiolle oikopolkua yht´äkkiä yläpuolella oksa rasahtaa ja hämmästyneenä ja yllätyksekseen hän sai kuin saikin tähdättyä ukkometsoon. Hieno homma. Kertakaikkiaan. Onnenkantamoinen.

Nuotion ääressä oli jo meneillään makkaroiden paisto. Nokipannukahvit. Siinä yhdessä sitten kertaillaan metsästyspäivän tapahtumat ja aletaan jo suunnitella seuraavaakin metsästysoperaatiota. Rytkönen kertaa, kuinka oli epäröinyt ampua hirveä niin kaukaa, mutta kaveri vierellä ei empinytkään. Valeri tulkitsee Jurille puhetulvaa:

”Oli sillä kiikarin säätönapsut kohillaan ja kykyä losauttaa vähän kauempaakin. Kokemusta... kokemusta tuntui olevan... tuntuipa siilitukka tietävän tasan tarkkaan mihin luoti osuisi. Hyvät olivat säädöt, eipä haavakkoa järjestänyt hirviporukalle.”

Havujen ja tervaksien tuoksua.

Aivan kuin metsästä saisi lisää voimaa ja mielenrauhaa. Siinä turistessa ollaan kuin uusia ihmisiä, eikä kukaan heistä enää ajatellut Jurista, että se nyt on vain itsevarma mafioso ja kiivas pukari. Makkaranpaiston jälkeen, kun Valeri ja Juri nuotiolla virittelivät kitaroitaan ja kaikki sitten lauloivat yhteen ääneen Iltanuotiolla, niin viimeistään silloin kaikki tiesivät, että Juri oli sittenkin oikea pesunkestävä erämies ja sen lisäksi taitava trubaduuri. Tuo monitaitoinen mies, joka päivän päätteeksi nuotion ääressä hiljaisena hypisteli rukousnauhaansa. Valerin toimiessa tulkkina Juri kertoili nyt asiantuntevasti heille Venäjän metsästystavoista, kuinka siellä vielä on runsaasti metsästettäviä nisäkkäitä: susi, kettu, naali, supikoira, karhu, ilves, ahma, mäyrä, näätä, kärppä, hilleri, minkki, saukko, jänis, majava, myyrä, orava, piisami, villisika, villiporo ja hirvi. Linnuista metsästetään esimerkiksi hanhia sekä sorsa- ja kanalintuja. Hän voisi hyvinkin Valerin kanssa järjestää heille joskus tulevaisuudessa eräretken Karjalan maille. Porukalle se tuntui jo ajatuksena liiankin hyvältä, mutta ei mahdottomalta. Kaikki nyökyttelivät innoissaan ja laulettiin vielä pari laulua kuin yhteiseksi sopimukseksi tulevasta reissusta, ja porukka lähti nuotiolta palailemaan autoilleen. Kun hirvi sitten kuljetettiin metsästä, niin Juri ihan oikeaoppisesti otuksen kaatajana osallistui vielä hirven nylkemiseenkin, ja kun se paloiteltiin ei enää kukaan ihmetellyt, kun Juri asiantuntevin ottein osallistui siihenkin touhuun. Metsästysseuran hirviporukan sääntöjen mukaisesti sarvet, talja ja pää kuuluvat kaatajalle, ja lihat jaetaan samanarvoisiin ja yhtä moneen kasaan kuin on ollut jäseniä pyynnissä mukana.

Hirviporukalla oli taas yksi kokemus lisää repussa, ja tiedossa hirvipeijaiset. Sielläpä ne kunnon kekkerit taas vietettäisiin ja keittokin maistuisi. Siinäpä vasta maukas soppa!
Hirvikeitto

hirven lapaa tai paistia
lanttua
porkkanaa
sipulia
purjoa
perunaa
maustepippuria
suolaa
vettä
Laita hirvenliha kiehumaan, kuori muodostuva vaahto pinnalta pois, ennen mausteiden lisäämistä.
Keitä liha kypsäksi.ja ota se liemestä jäähtymään. Siivilöi keitiliemi, lisää kuutioidut juurekset ja sipuli kun ne on puolikypsiä lisää lohkotut perunat ja purjo renkaat.Lisää kuutioitu hirvenliha, anna hautua. Tarkista maku.

Mietteliään näköisenä Rytkönen odotteli jo A-mersussa kyydittäviään. Hän starttasi ja tööttäilikin kärsimättömänä pari kertaa, ja käänsi lämpöä vähän suuremmalle. ”Missä ne oikein kuppaavat? ... tulisivat nyt jo...” ja nakkasi haisevan Wunderbaumin ikkunasta ulos.