Olen jo iäkkäämpi naishenkilö; samassa työpaikassa pitkään viihtynyt.
Ongelmakseni on noussut "epäsosiaalisuuteni" työyhteisössä. Koen olevani erilainen, hiljainen tiukkapipo, joka ei osaa nauraa eikä jutella "keveitä" juttuja. Vetäydyn mieluusti syrjään ja olen ahdistunut , koska koen olevani vähemmän "suosittu" yhteisössäni. Työhöni myös tartutaan, arvostellaan jne, jota aiemmin ei tehty. Usein tämä tapahtuu seläntakana, joka kantautuu myöhemmin korviini.
Olen väsynyt. Eläkkeeseen on vielä muutamia vuosia. Rämminkö näin vuosi vuodelta eteen päin, vai löydänkö valoa vielä työhöni, josta pidän.
Näissä mietteissä sunnuntaiaamuna.
Ongelmakseni on noussut "epäsosiaalisuuteni" työyhteisössä. Koen olevani erilainen, hiljainen tiukkapipo, joka ei osaa nauraa eikä jutella "keveitä" juttuja. Vetäydyn mieluusti syrjään ja olen ahdistunut , koska koen olevani vähemmän "suosittu" yhteisössäni. Työhöni myös tartutaan, arvostellaan jne, jota aiemmin ei tehty. Usein tämä tapahtuu seläntakana, joka kantautuu myöhemmin korviini.
Olen väsynyt. Eläkkeeseen on vielä muutamia vuosia. Rämminkö näin vuosi vuodelta eteen päin, vai löydänkö valoa vielä työhöni, josta pidän.
Näissä mietteissä sunnuntaiaamuna.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kun sentään pidät työstäsi.Keskity siihen äläkä epäolennaiseen, muka sosiaalisuuteen ja pinnalliseen small talkiin. Itsekin olen "epäsosiaalinen" siinä mielessä, mutta inhoan työtäni ja joka minuuttia jonka joudun työpaikallani viettämään(lusimaan). Ahdistaa, kuristaa ja oksettaa, kauhea väsymys ja tylsyys iskee harva se päivä, eläkeikään on vielä liian kauan. Muuta työtä tai työpaikkaa ei ole löytynyt, tämänkin sain pitkän työttömyyden jälkeen. Valitettavasti. Kärsin kovasti, mutta en uskalla irtisanoutua, kun ei muutakaan ole tiedossa ja yhteiskunta suhtautuisi varmaan kovin nihkeästi.