Näin se etenee?

Näinpäs unta hieman tarinan muodossa. Toivottavasti joku osaisi unta vähänkään tulkita, koska sillä voisi olla paljonkin merkitystä. ;)

Aluksi minut leikkimielisesti yritettiin laittaa pahviseen laatikkoon ja jotenkin päädyinkin sinne laatikkoon, mutta toinen päädyistä oli auki. Yhtäkkiä kuulin jotakin ja lähdin juoksemaan aukiolevasta päädystä ulos, pihalle.

Ulkona eräs mies, jonka tiedän ihastuneen minun todellisuudessakin, kehottaa kiertämään jonkin mäen takakautta. Pihalla on eräänlainen tilaisuus, jossa luokkakaverini on pääösassa. Paljain jaloin nousen jonkin ruohoisen mäennyppylän ylös ja jään hyvään paikkaan kuuntelemaan tilaisuutta. Joku nainen kertoo, kuinka tämä oppilas on kokenut kovia ja nyt hän kirjoittaa kirjaa niistä ja kustantamokin tulee esille, mutta nimeä en muista.

Olen jossakin katoksen alla ja tuo edellä manittu ihastunut mies on vähän kauempana. Katsotaan suoraan silmiin ja hymyillään. Tällä kertaa antaa taas jonkin leikkimielisen ehdotuksen johonkin bändiin liittyen, mikä saa minutkin nauramaan. Sitten lähellä oleva toinen oppilas toteaa, että näinkös sitä asioita hoidetaan vinkaten tähän mieheen.

Sitten näin tuon miehen yksin jonkin pöydän äärellä. Toinen mies kertoo hänelle, että mies on käyttänyt rahaa yli satojen tuhansien edestä johonkin naiseen, minuun, jotta saisi minut. Sitten tämä "minun" mies toteaa, että onko sitä todellakin mennyt niin paljon.

Tämän jälkeen olen hänen kanssaan hänen asunnossaan. Kysyn häneltä, että tiedätkö mitä täältä puuttuu. Taulut. Taidetaan sitten halatakin.

Tässäpäs se uni. :) Tästähän voi tietenkin huomata, että aluksi ei olla oikein missään tekemisessä miehen kanssa, mutta loppujen lopuksi olen jo hänen asunnossaan. Oisko vielä muuta?
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niinku aarteen haltija, ja sitten on kaikenlaisia hyväksikäyttäjiä , jotka vaan hyötyy sinusta. Hieno uni, vau.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uumoilija. kirjoitti:

Näinpäs unta hieman tarinan muodossa. Toivottavasti joku osaisi unta vähänkään tulkita, koska sillä voisi olla paljonkin merkitystä. ;)

Aluksi minut leikkimielisesti yritettiin laittaa pahviseen laatikkoon ja jotenkin päädyinkin sinne laatikkoon, mutta toinen päädyistä oli auki. Yhtäkkiä kuulin jotakin ja lähdin juoksemaan aukiolevasta päädystä ulos, pihalle.

Ulkona eräs mies, jonka tiedän ihastuneen minun todellisuudessakin, kehottaa kiertämään jonkin mäen takakautta. Pihalla on eräänlainen tilaisuus, jossa luokkakaverini on pääösassa. Paljain jaloin nousen jonkin ruohoisen mäennyppylän ylös ja jään hyvään paikkaan kuuntelemaan tilaisuutta. Joku nainen kertoo, kuinka tämä oppilas on kokenut kovia ja nyt hän kirjoittaa kirjaa niistä ja kustantamokin tulee esille, mutta nimeä en muista.

Olen jossakin katoksen alla ja tuo edellä manittu ihastunut mies on vähän kauempana. Katsotaan suoraan silmiin ja hymyillään. Tällä kertaa antaa taas jonkin leikkimielisen ehdotuksen johonkin bändiin liittyen, mikä saa minutkin nauramaan. Sitten lähellä oleva toinen oppilas toteaa, että näinkös sitä asioita hoidetaan vinkaten tähän mieheen.

Sitten näin tuon miehen yksin jonkin pöydän äärellä. Toinen mies kertoo hänelle, että mies on käyttänyt rahaa yli satojen tuhansien edestä johonkin naiseen, minuun, jotta saisi minut. Sitten tämä "minun" mies toteaa, että onko sitä todellakin mennyt niin paljon.

Tämän jälkeen olen hänen kanssaan hänen asunnossaan. Kysyn häneltä, että tiedätkö mitä täältä puuttuu. Taulut. Taidetaan sitten halatakin.

Tässäpäs se uni. :) Tästähän voi tietenkin huomata, että aluksi ei olla oikein missään tekemisessä miehen kanssa, mutta loppujen lopuksi olen jo hänen asunnossaan. Oisko vielä muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu