Miten jaksan...

Ja olen todella pahoillani menetyksestä!!!!
Itselläni myös keskenmeno, kuultiin asiasta tämän viikon tiistaina kun mentiin np-ultraan. Eloa ei enää ollut, ei oikeastaan mitään jäljellä. Sain myös lääkkeet, jotta loputkin tulisi pois.
Huomenna vielä labraan, jotta saavat tiistaiksi hcg arvot, ne olivat vielä koholla. Tiistaina tosiaan tarkastus, onko kaikki poistunut kohdusta. Hieman pelottaa, jos vielä jotain jäänyt ja kaavintaan joudun..?
Itke aina kun itkettää! Suru on surtava pois... Mitkään sanat ei lohduta tiedän sen. Itseäni helpotti, kun kirjoitin ajatuksiani paperille. Sitä aion tehdä jatkossakin, kun alkaa suru hiipiä mieleen. Aion myös jostain ostaa lasienkelin, merkkinä siitä lapsesta, joka jäi meidän perheeltä saamatta.
Voimia!!!

Voimia myös sinulle!Olen onnellinen siitä, että sunnuntaina kirjoitin tänne ja olen saanut ihania vastauksia ja naisilta, jotka oikeasti ymmärtävät miltä minusta tuntuu. Olimme niin onnellisia, kun saimme tiedon, että meille tulee vauva...!Tämä tuntuu niin väärältä...miksi juuri me, näin me kaikki naiset ajattelemme.Tiedän, että yritämme saada kolmannen lapsen jossakin vaiheessa...sitä en tiedä milloin, koska minusta tuntuu, että tämä menetys täytyy käydä ensiksi läpi. Lisäksi minua pelottaa...voinko iloita uudesta raskaudesta...tai tietysti voin, mutta keskenmenon koettuani voi olla pelkoja, että sekin pienokainen jää syntymättä. Onko ollut tämänlaisia pelkoja sinulla?

Kiitos ihanasta viestistäsi ja oli kiva lukea jonkun toisenkin oma tarina. Eilen olin kättärillä ja sain suun kautta jotakin lääkkeitä kaksi kertaa. Kolmatta pilleriä en saanut, koska vuotoa tuli kuulema tarpeeksi.Tunsin kovia supistuksia ja sain särkylääkettä kipuihini.Sitten meille (mieheni oli mukana) sanottiin, että voimme lähteä kotiin.Olin vähän ymmälläni, että tässäkö se nyt sit oli? Kysyin kätilöltä, että tuleeko se vaan verenä ulos, niin vastaus oli kyllä ja lisänä joku "klöntti"??? Sanoin miehelleni, että aika jännää ettei lääkäri tutki ollenkaan ennen ku lähdemme...no toivottavasti kaikki menee hyvin. Pääsimme kotipihalle ja lähdettiin kävelemään kotiapäin, niin tunsin,että nyt tulee jotain...säikähdin ihan hirveesti, sillä tunsin, että nyt housuissani on jotakin "ylimääräistä". Vessaan päästyäni huomasin, että kaikki...se...oli housuissani! Olin shokissa en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Huusin miestäni ja hän auttoi minua, koska olin ihan sekasin. Kivut olivat todella kovat koko illan ja ovat vieläkin tallessa, mutteivat yhtä kovina.Välillä on parempi olla...sit yhtäkkiä kaikki murtuu.Eilen illalla, kun makoilin sängyssä ja paijasin masua tuli todella tyhjä olo. Tiedän, että meitä on monen monta naista, jotka kokevat tämän karmivan kohtalon...toivon voimia meille kaikille jaksaa huomiseen ja joka päivä siitä eteenpäin.

äiti80 kirjoitti:

Kiitos ihanasta viestistäsi ja oli kiva lukea jonkun toisenkin oma tarina. Eilen olin kättärillä ja sain suun kautta jotakin lääkkeitä kaksi kertaa. Kolmatta pilleriä en saanut, koska vuotoa tuli kuulema tarpeeksi.Tunsin kovia supistuksia ja sain särkylääkettä kipuihini.Sitten meille (mieheni oli mukana) sanottiin, että voimme lähteä kotiin.Olin vähän ymmälläni, että tässäkö se nyt sit oli? Kysyin kätilöltä, että tuleeko se vaan verenä ulos, niin vastaus oli kyllä ja lisänä joku "klöntti"??? Sanoin miehelleni, että aika jännää ettei lääkäri tutki ollenkaan ennen ku lähdemme...no toivottavasti kaikki menee hyvin. Pääsimme kotipihalle ja lähdettiin kävelemään kotiapäin, niin tunsin,että nyt tulee jotain...säikähdin ihan hirveesti, sillä tunsin, että nyt housuissani on jotakin "ylimääräistä". Vessaan päästyäni huomasin, että kaikki...se...oli housuissani! Olin shokissa en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Huusin miestäni ja hän auttoi minua, koska olin ihan sekasin. Kivut olivat todella kovat koko illan ja ovat vieläkin tallessa, mutteivat yhtä kovina.Välillä on parempi olla...sit yhtäkkiä kaikki murtuu.Eilen illalla, kun makoilin sängyssä ja paijasin masua tuli todella tyhjä olo. Tiedän, että meitä on monen monta naista, jotka kokevat tämän karmivan kohtalon...toivon voimia meille kaikille jaksaa huomiseen ja joka päivä siitä eteenpäin.

Minulla tuli vielä pari päivää istukan ja vauvan jälkeen raskausmateriaalia ulos, ilmeisesti kohdun limakalvoa, aika isoinakin paloina. Tiesin varautua, kun hetkittäin sattui mahaan, että kohta alkaa vielä verenvuoto ja varmaan jotain tulee vielä ulos.

Ikävää, etteivät kättärillä selittäneet tarkemmin sinulle, ja ovat sanoneet nimellä klöntti. Minulle selitettiin, että kohdusta voi tulla erikokoisia paloja, joita he kutsuvat nimellä raskausmateriaali. Minullakin kaikki tulivat kotiin suihkun lattialle kokonaisena yhtenä kappaleena, odottamatta.Tiedän, miltä järkytyksesi tuntuu. Ajattelin itse, että kuolen siihen paikkaan, etten pysty käsittelemään tätä asiaa lainkaan, koska se on niin kammottava järkytys. Minulla meni yli kaksi kuukautta niin, että olin näin jälkikäteen ajatellen masentunut ja äärettömän surullinen. Tyhjyyden tunne oli mukana pitkään. Osa itsestä lähtee vauvan mukana.

Toivottavasti sait kättäriltä numeron, mihin voit soittaa, jos vuoto jatkuu runsaana. Kuullostaa siltä, että sinullakin kävi ns. onnellinen tilanne, että kohtu tyhjenee kunnolla.Eipä se surutyössä auta, kun vauva on kuollut, vauva on kuollut.

Voimia sinulle tulevina kuukausina.

äiti80 kirjoitti:

Kiitos ihanasta viestistäsi ja oli kiva lukea jonkun toisenkin oma tarina. Eilen olin kättärillä ja sain suun kautta jotakin lääkkeitä kaksi kertaa. Kolmatta pilleriä en saanut, koska vuotoa tuli kuulema tarpeeksi.Tunsin kovia supistuksia ja sain särkylääkettä kipuihini.Sitten meille (mieheni oli mukana) sanottiin, että voimme lähteä kotiin.Olin vähän ymmälläni, että tässäkö se nyt sit oli? Kysyin kätilöltä, että tuleeko se vaan verenä ulos, niin vastaus oli kyllä ja lisänä joku "klöntti"??? Sanoin miehelleni, että aika jännää ettei lääkäri tutki ollenkaan ennen ku lähdemme...no toivottavasti kaikki menee hyvin. Pääsimme kotipihalle ja lähdettiin kävelemään kotiapäin, niin tunsin,että nyt tulee jotain...säikähdin ihan hirveesti, sillä tunsin, että nyt housuissani on jotakin "ylimääräistä". Vessaan päästyäni huomasin, että kaikki...se...oli housuissani! Olin shokissa en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Huusin miestäni ja hän auttoi minua, koska olin ihan sekasin. Kivut olivat todella kovat koko illan ja ovat vieläkin tallessa, mutteivat yhtä kovina.Välillä on parempi olla...sit yhtäkkiä kaikki murtuu.Eilen illalla, kun makoilin sängyssä ja paijasin masua tuli todella tyhjä olo. Tiedän, että meitä on monen monta naista, jotka kokevat tämän karmivan kohtalon...toivon voimia meille kaikille jaksaa huomiseen ja joka päivä siitä eteenpäin.

Mulla oli viime torstaina aika neuvolaan, piti olla viikkoja 14 3, mutta ei kuulunut sydänääniä.
Ultrassa näkyi kuollut sikiö(vastasi kokoa 12 6), perjantaina sain sairaalassa suun kautta yhden lääkkeen ja nyt eilen menin uudelleen, jossa kohdun suuhun laitettiin käynnistävä tabletti. Kivut oli melkoiset ja parin tunnin kuluttua sikiö valahti ulos, kun istuin pöntöllä. Jäi napanuorasta roikkumaan, soitin kelloa ja hoitaja tuli leikkaamaan pikkuisen irti. Istukka jouduttiin parin tunnin odottelun jälkeen kaivamaan pihdeillä ulos :( Pääsin onneksi yöksi kotiin, kun tarpeeksi vänkäsin.. Nyt sitten ei ole selvää että joudunko vielä kaavintaan.
Onneksi on kaksi tervettä lasta ja mies, jotka auttavat jaksamaan.

Voimia sulle Ap ja kaikille muillekin saman kokeneelle..

someone80 kirjoitti:

Mulla oli viime torstaina aika neuvolaan, piti olla viikkoja 14 3, mutta ei kuulunut sydänääniä.
Ultrassa näkyi kuollut sikiö(vastasi kokoa 12 6), perjantaina sain sairaalassa suun kautta yhden lääkkeen ja nyt eilen menin uudelleen, jossa kohdun suuhun laitettiin käynnistävä tabletti. Kivut oli melkoiset ja parin tunnin kuluttua sikiö valahti ulos, kun istuin pöntöllä. Jäi napanuorasta roikkumaan, soitin kelloa ja hoitaja tuli leikkaamaan pikkuisen irti. Istukka jouduttiin parin tunnin odottelun jälkeen kaivamaan pihdeillä ulos :( Pääsin onneksi yöksi kotiin, kun tarpeeksi vänkäsin.. Nyt sitten ei ole selvää että joudunko vielä kaavintaan.
Onneksi on kaksi tervettä lasta ja mies, jotka auttavat jaksamaan.

Voimia sulle Ap ja kaikille muillekin saman kokeneelle..

Kävin tänään alkuraskauden ultrassa. Kaksi kertaa aiemmin olen käynyt, ekalla sydänlyönnit nähtiin, mutta alkion koko oli liian pieni, tämä oli rv 7+2. Lääkäri halusi tarkistaa tilanteen vielä muutamaa päivää myöhemmin ja 7+6 kaikki näytti hyvältä. Pienen sydän sykki tarmokkaasti ja oli kasvanut normaalisti edellisestä kerrasta. Lääkäri tuli siihen tulokseen että hedelmöittyminen on tapahtunut luultua myöhemmin. Halusin kaiken tämän jälkeen vielä "varmistuksen" että kaikki on hyvin ennen np-ultraa (johon ois ollut aikaa vielä 3-4 viikkoa) ja tänään siis kävin kolmannen kerran ultrassa, 9+4.
Sydänlyöntejä ei enää löytynyt ja koko oli taas liian pieni viikkoihin nähden. Lääkäri kirjoitti lähetteen ja nyt yritän saada aikaa sairaalaan, missä voidaan varmudella todeta km. En jaksa uskoa että pieni elää siellä enää. Tällä viikolla on vain ollut sellainen olo että kaikki ei ole niin kuin pitää. Raskausoireita on ollut, mutta pahoinvointi vähentyi viimeviikon jälkeen kokonaan, samoin väsymys hellitti. Rinnat ovat vielä turvoksissa ja hyvin arat, samoin vatsa on yhtä turvonut kuin koko tämän raskausajan, ilmaa on valtavasi ja ummetus vaivaa.
Jätin tänään menemättä töihin, tulin lääkäristä suoraan kotiin ja olen itkenyt silmät päästäni. Tää suru on musertava, vaikka mitään ei 100% olekaan vielä todettu. Mä vaan tiedän.
Tunnit matelee eteenpäin. Voi kunpa pääsisin pian varmistamaan tilanteen. Lääkäri jo maintsikin vaihtoehdoista, eli kaavinnasta ja lääkkeellisestä tyhjennyksestä. Kumpi on parempi? Kummasta toipuu nopeammin? Haluamme nimittäin heti yrittää uutta vauvaa.
Selviäkö tästä koskaan?

pohjaton suru kirjoitti:

Kävin tänään alkuraskauden ultrassa. Kaksi kertaa aiemmin olen käynyt, ekalla sydänlyönnit nähtiin, mutta alkion koko oli liian pieni, tämä oli rv 7+2. Lääkäri halusi tarkistaa tilanteen vielä muutamaa päivää myöhemmin ja 7+6 kaikki näytti hyvältä. Pienen sydän sykki tarmokkaasti ja oli kasvanut normaalisti edellisestä kerrasta. Lääkäri tuli siihen tulokseen että hedelmöittyminen on tapahtunut luultua myöhemmin. Halusin kaiken tämän jälkeen vielä "varmistuksen" että kaikki on hyvin ennen np-ultraa (johon ois ollut aikaa vielä 3-4 viikkoa) ja tänään siis kävin kolmannen kerran ultrassa, 9+4.
Sydänlyöntejä ei enää löytynyt ja koko oli taas liian pieni viikkoihin nähden. Lääkäri kirjoitti lähetteen ja nyt yritän saada aikaa sairaalaan, missä voidaan varmudella todeta km. En jaksa uskoa että pieni elää siellä enää. Tällä viikolla on vain ollut sellainen olo että kaikki ei ole niin kuin pitää. Raskausoireita on ollut, mutta pahoinvointi vähentyi viimeviikon jälkeen kokonaan, samoin väsymys hellitti. Rinnat ovat vielä turvoksissa ja hyvin arat, samoin vatsa on yhtä turvonut kuin koko tämän raskausajan, ilmaa on valtavasi ja ummetus vaivaa.
Jätin tänään menemättä töihin, tulin lääkäristä suoraan kotiin ja olen itkenyt silmät päästäni. Tää suru on musertava, vaikka mitään ei 100% olekaan vielä todettu. Mä vaan tiedän.
Tunnit matelee eteenpäin. Voi kunpa pääsisin pian varmistamaan tilanteen. Lääkäri jo maintsikin vaihtoehdoista, eli kaavinnasta ja lääkkeellisestä tyhjennyksestä. Kumpi on parempi? Kummasta toipuu nopeammin? Haluamme nimittäin heti yrittää uutta vauvaa.
Selviäkö tästä koskaan?

Olen pahoillani...tiedän miltä tuntuu ikuisuudelta tuntuva odottaminen. Minulle tehtiin lääkkellinen keskenmeno, eli sain suun kautta pillereitä. Supistukset olivat aika rajuja ja verta tuli paljon. Sen jälkeen kun ns.synnytysmateriaalit olivat tulleet kivut helpottivat vähäsen. Särkylääkkeitä jouduin ottamaan kipuihini. Verta ja supistuksia tulee päivittäin, tänään yllävän paljon.Minua väsyttää kokoajan ja haluaisinkin vetää vain peiton korville ja nukahtaa...eli unohtaa kaiken tapahtuneen. Tyttäreni eivät ole samaa mieltä, että äiti voisi vain nukkua, joten jatkettava on...väkisin! Mieheni kun tulee töistä kotiin on minulla lupa romahtaa ja levätä. Haluisin itkeä, mutta en saa itkua tulemaan vaikka kuinka yrittäisin. Viimeviikolla itkin to-su, mutta se jälkeen olen ollut vähän niinkuin koomassa...pyöritän arkea niinkuin ennenkin, ihan kuin olisin joku kone, jolla ei olisi tunteita.Ihmiset ympärilläni ajattelevat asiaa liian järjellä...ihan kuin tunteita ei saisi olla, se tuntuu pahalta.Miehelläni on oma tapa surra...sen näkee milloin on paha olla, mutta rakkaani ei halua siitä muille puhua. Hänelle riittää, että minä tiedän ja näen...ja hyvä niin. Toivon voimia sinulle ja kaikille muillekin naisille, jotka tämän surun joutuvat kokemaan. Muista aina ei tarvitse olla rohkea...itke silloin kun itkettää, vaikka vieressä olisi miljoona ihmistä!

someone80 kirjoitti:

Mulla oli viime torstaina aika neuvolaan, piti olla viikkoja 14 3, mutta ei kuulunut sydänääniä.
Ultrassa näkyi kuollut sikiö(vastasi kokoa 12 6), perjantaina sain sairaalassa suun kautta yhden lääkkeen ja nyt eilen menin uudelleen, jossa kohdun suuhun laitettiin käynnistävä tabletti. Kivut oli melkoiset ja parin tunnin kuluttua sikiö valahti ulos, kun istuin pöntöllä. Jäi napanuorasta roikkumaan, soitin kelloa ja hoitaja tuli leikkaamaan pikkuisen irti. Istukka jouduttiin parin tunnin odottelun jälkeen kaivamaan pihdeillä ulos :( Pääsin onneksi yöksi kotiin, kun tarpeeksi vänkäsin.. Nyt sitten ei ole selvää että joudunko vielä kaavintaan.
Onneksi on kaksi tervettä lasta ja mies, jotka auttavat jaksamaan.

Voimia sulle Ap ja kaikille muillekin saman kokeneelle..

Luen näitä surullisia tarinoita ja haluaisin itkun ulos, mutta kun se ei tule!!!! Olen todella pahoillani, että sinäkin jouduit tämän kaiken kokemaan. Voimia sinulle ja teidän koko perheelle.