Naispappeus

Naispappeus tuntuu olevan suuri tabu vl-piireissä, miksi? Miksi sukupuoli, joka käytännössä synnyttää ne sadat ja tuhannet uudet "meikäläiset", ei saa saarnata? Tässäpä taas oiva esimerkki vl-liikkeen kivikautisuudesta, on jo sinänsä ihme, ettei ko. liike syntynyt kuolleena ajatuksena. Noh, nykyaikana ainakaan tuo meno ei voi loputtomiin jatkua, onneksi. Mikäli sääntöjä muutetaan, tarkoittaa se sitä, että vl-liike siirtyy lähemmäs "muita maailman ihmisiä, syntisiä, vääräuskoisia", jolloin kaikki pakkosyötetty propaganda menettää merkityksensä ja ympäröivä maailma avautuu vl-ihmisillekkin. Jospa silmät aukeaisivat viimeinkin.
10778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tämä on hyvin sanottu:

"Mikäli sääntöjä muutetaan, tarkoittaa se sitä, että vl-liike siirtyy lähemmäs "muita maailman ihmisiä, syntisiä, vääräuskoisia", jolloin kaikki pakkosyötetty propaganda menettää merkityksensä..."

Monet säännöt ovat jo muuttuneet ja paljon. Ainakin minulle tuo merkitsi sitä, että erosin koko liikkeestä. En voinut enää sulattaa sitä älyllistä epärehellisyyttä, että muka ihminen ei voi näitä asioita järjellä käsittää ja Taivaan Isä vain uskon kautta avaa ne.

Äänestä

Eikös pappi tarkoita samaa näin käytännön tasolla, kuin seurakunnan paimen.?
Jos näin on ,niin Raamatun mukaan seurakunnan johtajan tulee olla mies.
Ei Raamatun Sana mihinkään muutu, vaikka ihmiset ja heidän mielipiteensä muuttuisivatkin

Äänestä
  • Hahhah, sanon minä. Luuletko, että naiset eivät ikinä ole olleet paimenia missään? Eiköhän sitä lampaat tottele ihan yhtä lailla asiansa osaavaa naista kuin miestäkin...

    Äänestä

  • pikkusieluista näpertelyä, peitetään opilliset ongelmat tälläisten me-henkeä kohottavien "dilemmojen" varjoon. eikö olisi peiliinkatsomisen paikka vl-liikkeellä, ts. sen pääpiruilla, koska rivilesta ei uskalla poiketa lammaslaumasta ilman auktoriteetin lupaa. kohta ei ole ev.lut. kirkon palkkalistoilla ainuttakaan vl:aa, koska kaikki jotka kieltäytyvät työstä naispapin kanssa erotetaan :)

    Äänestä

  • on vain yksi uskonnollinen (opas)kirja.

    Äänestä

  • Agnostismus kirjoitti:

    Hahhah, sanon minä. Luuletko, että naiset eivät ikinä ole olleet paimenia missään? Eiköhän sitä lampaat tottele ihan yhtä lailla asiansa osaavaa naista kuin miestäkin...

    Jos seurakunnan kaitsijaksi kelpaa joku joka osaa paimentaa, silloin siihen virkaan kelpaa vaikka koira, joka on etevämpi paimentamistehtävässä kuin ihminen. Että silleen, jos aletaan pilkkuja nus..maan.

    Äänestä

  • Paimenkoiran kasvattaja kirjoitti:

    Jos seurakunnan kaitsijaksi kelpaa joku joka osaa paimentaa, silloin siihen virkaan kelpaa vaikka koira, joka on etevämpi paimentamistehtävässä kuin ihminen. Että silleen, jos aletaan pilkkuja nus..maan.

    paimentamaan VL-joukkoa. Varmasti olisi ystävällisempi ja humaanimpi kuin kukaan vl-johtohahmo.

    Äänestä

aikoinaan tekivät sopimuksen vl-pappien kaksinaamaisuudesta, eikö Paarmasta ole purkamaan sitä ja heittämään vl:t kirkosta ulos?

Äänestä

miksi ihmeessä naisten pitää on niin suuri halu
päästä puhujaksi vastoin Jumalan tahtoa.Lisäksi puhujan tehtävään ei voi hakea,vaan Jumala kutsuu
siihen miehen,jolle hän on raamatun selittämisen
lahjan antanut.Kyllä Jumalan valtakunnassa riittää tehtäviä myös naisille.Mutta suurin tehtävä on Pyhän
Hengen pappeus,joka Jumalan lapsille annettu on
iästä ja sukupuolesta riippumatta l.syntien an-
teeksi antamisen armoevankeliumin saarnaamisen.

Äänestä
  • Herra, Jeesus Kristus on suuri ylimmäinen pappi. Tämän lisäksi Uusi liitto ei tunne muuta pappeutta, paitsi juuri tuon, "Pyhän Hengen pappeudeksi" kutsumasi - jokainen Jeesuksen oma on pappi uskosta osattomalle.

    Raamattu ei tunnusta kirkonpappeutta, niin kuin se ei tunnusta hajaannusta aiheuttavia uskonnollisia puolueitakaan. Raamatunkohdat, joilla kirkonpapin virkaa perustellaan, puhuvat oikeasti seurakunnan vanhimmista. Nämä eivät ole samoja virkoja siinäkään tapauksessa, että emme kiinnitä huomiota kirkonpappeuteen puoluevirkana. Se selviää yksinkertaisesti vertailemalla näihin virkoihin kuuluvia tehtäviä.

    Mitä Raamattu opettaa seuraavista kirkonpappeuteen kuuluvista tehtävistä:

    - Ehtoollisen JAKAMISESTA ja sen JAKAJASTA?
    - Hautaan SIUNAAMISESTA?
    - Avioliittoon VIHKIMISESTÄ ja VIHKIJÄSTÄ?
    - RISTIÄISISTÄ ja niiden TOIMITTAJASTA?
    - LITURGIA, LITURGI?


    Jäljelle taitaa jäädä ainoastaan seurakunnan johtaminen. Muista Raamatussa mainituista, vanhimmille kuuluvista tehtävistä ei voi sanoa, että ne kuuluisivat ainoastaan heille. Jumalan sanan puolesta kiivailevan olisi syytä tarkistaa, minkä puolesta hän oikeasti kiivaileee - Onko kyse todella Jumalan sanasta, vaiko perinnäissäännöistä ja muista ihmisopeista?


    Tutkimusta voisi vielä jatkaa vaatimuksilla kirkonpapin tehtävään:

    - Ev.lut. puolueen jäsen?
    - Konfirmoitu?
    - Soveltuva yliopistotutkinto?
    - Tuomiokapitulin nimittämä?
    - Kirkonpapiksi vihitty?

    Niin, ja miksi kirkonpappien pomot, piispat, peittävät rukoillessaan Päänsä hiippalakilla? Mitä sillä tahdotaan viestittää?

       
       Kristus on jokaisen miehen Pää
       . . .
       Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä,
       häpäisee Päänsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ateismus kirjoitti:

Naispappeus tuntuu olevan suuri tabu vl-piireissä, miksi? Miksi sukupuoli, joka käytännössä synnyttää ne sadat ja tuhannet uudet "meikäläiset", ei saa saarnata? Tässäpä taas oiva esimerkki vl-liikkeen kivikautisuudesta, on jo sinänsä ihme, ettei ko. liike syntynyt kuolleena ajatuksena. Noh, nykyaikana ainakaan tuo meno ei voi loputtomiin jatkua, onneksi. Mikäli sääntöjä muutetaan, tarkoittaa se sitä, että vl-liike siirtyy lähemmäs "muita maailman ihmisiä, syntisiä, vääräuskoisia", jolloin kaikki pakkosyötetty propaganda menettää merkityksensä ja ympäröivä maailma avautuu vl-ihmisillekkin. Jospa silmät aukeaisivat viimeinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu