Mä oon niin yksin. Tämä on ollut jo vuosia ongelmana,tarkemmin sanottuna peruskoulusta lähtien. Silloin ei ollut samanhenkisiä kavereita/ystäviä,eikä ole myöhempinäkään vuosina ollut. Muutamat kaverit mitä on ollut,ne on tullut ja mennyt. He joko asuvat toisella puolella suomea,tai heitä ei muuten kiinnosta olla kanssani. Tuntuu että kaikilla on jo ne omat ystävät ja sen lisäksi joillakin oma kulta. Arkipäivät menee koulussa,josta en myöskään ole saanut ystäviä,saatikka omaa kultaa,joiden kanssa vois viettää aikaa ja tehdä kaikkea kivaa. Olisi kiva käydä vaikka elokuvissa,uimassa,tehdä ostoksia kaupungilla,käydä syömässä/kahvilla...kaikkea mahdollista,mitä nyt ikinä keksii. Elokuvissakaan en ole vuosiin käynyt,kun ahdistaa olla yksin ihmisten seassa. Iltaisin muutamia harrastuksia on,mutta niistäkään ei tunnu samanhenkistä seuraa löytyvän,pitäisiköhän vaihtaa harrastukset johonkin toiseen? viikonloput ja lomat menee tietokoneella ollessa ja telkkua kattellessa. Kun on ahdistavaa olla yksin,niin käyn vanhempieni luona kylässä ja oon siellä yötäkin välillä,tai sitten soitan heille,tai kummitädilleni,joka myös tietää tästä asiasta. Vanhemmillani on kaksi kissaa,jotka kohentavat mielialaani,kun niitä silitän,annan ruokaa jne. Äiti ehdottikin,että ottaisin heidän toisen kissan ns. koeajalle esim. 3 kuukaudeksi ja kattoisin,kohentaako se mielialaa ja miten sen kanssa pärjään. Jos menee hyvin,niin sitten hankkisin oman kissan. Toisaalta siinä on semmonen juttu,että jos oon vaikka matkoilla pitemmän aikaa,niin kuka kissaani hoitais sen aikaa? tykkään nimittäin matkustella aina,kun vaan varaa on. Oon ollut välillä masentunut yksinäisyyden takia. Äidin kanssa mietittiin,olisiko jostain terapiasta apua tähän,tai jos muuttaisin johonkin tukiasuntoon,jossa tukea sais tarvittaessa? nyt asun yksikseni vuokra-asunnossa,jossa kuntoutusohjaaja käy parin viikon välein kattomassa,että kaikki on okei ja juttelemassa asioista. Onneksi on sentään vanhemmat elossa ja muutaman sadan metrin päässä asuvat. Jos heitä ei olisi,niin sitten olisin tosi yksinäinen.
Tästä tuli pitkä sepustus,mutta oli pakko purkaa pahaa oloa johonkin. Olisi kiva kuulla,miten te muut koette yksinäisyyden ja sen aiheuttaman pahan olon. Onko teillä läheisiä,joiden luokse menette pahan olon tullessa tai soitatte heille,vai ootteko ihan yksin?
Tästä tuli pitkä sepustus,mutta oli pakko purkaa pahaa oloa johonkin. Olisi kiva kuulla,miten te muut koette yksinäisyyden ja sen aiheuttaman pahan olon. Onko teillä läheisiä,joiden luokse menette pahan olon tullessa tai soitatte heille,vai ootteko ihan yksin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi että kun löytäisit samanhenkisen ystävän!!!
Elämä olisi sinulle varmasti sen jälkeen paljon mielekkäämpää. Et kerro mikä mieltäsi painaa ja ei sinun tarvitsekaan ellet tahdo mutta oletko etsinyt ystävää netin kautta? Kirjoitat itsestäsi katsoen ketkä kiinnostuvat sinusta? TSEMPPIÄ
Tsemppiä sulle!! Musta on mahtavaa että sä pystyt puhumaan vanhemmillesi näistä asioista, mä en vanhemmille enkä muillekaan ja se ehkä onkin osa mun ongelmaa....mä en käy missään terapiassa jne. enkä ole kellekään näistä puhunut mutta ehkä mä sit terapioin itse itseäni ja tännekin kirjoittaminen auttaa tosi paljon! mutta mene ihmeessä kokeilemaan terapiaa jos siltä tuntuu.
mulla oli tänä viikonloppuna aika raskasta, jotenkin se yksinäisyys iski raskaasti päälle kun kämppiskin lähti omille menoilleen. tänään kuitenkin päätin tehdä oman ulkoilupäivän, olin koko päivän kulkemassa tuolla luontopoluilla poissa kaupungin hulinasta (hassua että joskus yksinäisenkin pitää päästä olemaan yksin saadakseen paremman olon!!). mun oloa auttaa siis tuo liikunta todella paljon ja usein käyn lapsuudenkodissani myös. mutta se ei vielä ainakaan ole se paikka minne voisin kaiken pahan olon purkaa. mutta kaikki tekeminen ja meneminen vaikka yksinkin niin ne auttavat, tänään saatan lähteä leffaan, mua ei tippaakaan haittaa käydä siellä yksin!!
jos sulla on mahdollisuus, ota ihmeessä lemmikki, kissat ovat maailman mahtavimpia otuksia, samoin koirat! rupea vaikka harrastamaan lemmikin kanssa jotain, käy näyttelyissä ja kohtaa muita eläinrakkaita. ja jos sä pidät matkustelusta (mikä on myös tosi positiivinen piirre sussa, ettet vaan jää kotiin makailemaan), niin voithan viedä vanhempiesi luokse lemmikin hoitoon? on myös eläinhoitoloita jos rahatilanne antaa periksi.
ehkä se yksinäisyys johtuukin masennuksesta eikä toisin päin? mulla taitaa olla näin. ala-asteelta lähtien mulla on ollut muutama ystävä mutta mä olen aina ollut se ujo, vetäytyvä ja passiivinen siinä porukassa ja nyt on porukka hajaantunut ympäri maailmaa.
no, mä selviän tästä niin että ajattelen aina jotain positiivista ikävistäkin asioista ja yritän keksiä jotain muuta puuhasteltavaa kuin tietokoneella/tv:n ääressä olemista, vaikka sitten yksin sinne leffaan :) tärkeintä että ei jumahda paikalleen säälimään itseään :)))
Ei mun mieltä varsinaisesti paina mikään,ellen laske muutamia sairauksia tähän,mitä mulla on. Niitä en ole täysin hyväksynyt,kun haluaisin olla terve jne. Tiedä häntä,onko ne syynä tähän yksinäisyyteen,vai pelkästään ystävien puute? kun rupesin miettimään,keitä ihmisiä tunnen,niin on mulla yks pariskunta,joiden luona joskus käyn ja he meillä,mutta heitä en kuitenkaan koe ystäviksi,koska he viettävät keskenään paljon aikaa. Käyvät elokuvissa,matkustelevat jne. Heitä yritin houkuttaa ensi kevään reissuun ulkomaille,mutta he eivät suostuneet siihen,vaan menevät Saariselälle. Tämän olen jo monet kerrat huomannut,kun ihmiset pariutuu,niin ystävät unohdetaan tyystin. Ei mukamas ole aikaa tavata toista,ja tehdä jotain kivaa,vaikka ennen olisikin tavannut joka viikko tyyliin. Pitää mukamas aina olla oman kullan kanssa aikaa viettämässä. Mielestäni hyvä ystävä on semmonen,jolla on aikaa nähdä n. tunti parin viikon välein ja itsekin ehdottaa,mentäiskö sinne tai tonne,etten se aina ole minä.
Sitten on yks mika ( nimi muutettu),jonka kanssa pari vuotta sitten seurustelin. Hän on luotettava,kunnollinen poikamies ja kun nähdään jossakin,niin kyllä kuulumiset vaihdetaan jne,mutta noin muuten yhteydenpito on minun vastuulla. Mika soittaa vaan silloin,kun on asiaa. Häntä yritin äsken houkutella sinne kevään reissuun,joka suuntautuis Madeiralle tai johonkin kaupunkiloma kohteeseen. Mika lupas soitella paremmalla ajalla,kun pyysin,että voitais enempi jutella ja suunnitella matkaa. Tässäkin tulee nyt se juttu,että voiko mies ja nainen ystävinä majoittua samaan huoneeseen? siinä tulee kuitenkin suihkussa käyntiä,vaatteiden vaihtoa ja kun tällä hetkellä emme seurustele. Pidän Mikaa muuten hyvänä ystävänä,kunhan hänkin vaan rupeais pitämään yhteyksiä minuun päin,etten aina minä. Hän on ainoa tuntemani ihminen,johon voin luottaa niin matkakumppanina,kuin muutenkin. Jos jotain tapaamisia suunnitellaan Mikan kanssa,niin kaikki tulee minun aloitteesta,joka ei mielestäni ole oikein,koska ystävyys on molempipuolista kanssakäymistä.
Nyt varsinkin,kun pimeys vaan lisääntyy,niin se voimistaa yksinäisyyden tunteita. Kesälläkin yksinäisyys on läsnä,muttei sitä silloin tule ajatelleeks,kun on paljon toimintaa ja valoisa vuodenaika. Jotenkin tää alkusyksy on vaikeinta aikaa yksinäiselle,ainakin mulle,muista en tiedä,miten he kokevat pimeyden vaikuttavan asiaan.
Voi olla,että jotkut asiat menivät aiheen vierestä,mutta näin mä koen yksinäisyyden. Jos haluan pitää tuttuihin ihmisiin yhteyttä,niin se olen aina minä,joka soittelee,kyselee kuulumisia ja ehdottaa esim. elokuviin menoa (lukuunottamatta vanhempiani,joiden kanssa lähes vuorotellen soitellaan). Niin kun joku teistä vastaajista sanoikin,että jos löytyis hyvä ystävä,joka myös pitää yhteyksiä minuun päin,niin sitten olisin enemmän,kun tyytyväinen.
Ei parisuhde kyllä tarkoita sitä ettei ystäville ole enää aikaa. Taitaa olla enempi niin että ne parammat ystävät sitten jää ja muut joutuvat vähemälle huomiolle tai unohtuvat kokonaan.
Hyvällä ystävällä tulisi kyllä olla aikaa päivittäin. Toi "tunti joka toinen viikko" kuulostaa kyllä enempi hyvän päivän tutulta. Vaikuttaisi että olet tarkertunut ihmisiin jotka haluavat liikkua muissa ympyröissä. Ei sinussa välttämättä mitään vikaa ole mutta et vain ole sellanen tyyppi joka on heidän makuun. Joten jos sieltä tulee joka kerta sellanen vastaus että "katellaan joku toinen kerta" niin kannattaa tehdä itselleen ja heille palvelus ja antaa vaan olla.
Koska kerrot että yksinäisyys on ollut vuosia ongelmasi, niin on syytä pohtia syvällisemmin asiaa. Näkisin niin että voisit alkaa kokeilla lähestyä muita vaikka tekosyyllä. Keskustelun aiheena voi olla ihan mikä vaan tilanteesta riippuen. Mielestäni ei kannata odottaa vain että joku tulee ja auttaa ongelmassa, alkamalla ystäväksi.
Itse on aloite tehtävä viimekädessä, sillä eiväthän kanssaihmiset ehkä tiedä että haluaisit ystävän. Ystävillä pitää olla jotain yhteistä; vaikka harrastus tai jokin muu yhdistävä tekijä.Sillä tavoin voi ystävyys alkaa vaikka ihan sattumalta, kun viihdytään samoissa ympyröissä ja opitaan tuntemaan siinä samalla toisiamme.
Eikä ystävän kanssa tarvitse olla kaiken aikaa ja kaikkialla. Ystäviä voi olla useampiakin, sillä kun alkuun pääsee niin piiri voi laajentua kuin itsestään.Hymyä ja iloisuutta kasvoille, ja avoimella sekä uteliaalla asenteella uusia ihmisiä tapaamaan. Entisistä asenteista poisoppimalla, voi edistystä tapahtua.
Vaikkei heti onnistaisikaan, yrittäminen kannattaa aina ja se mitä kovasti haluaa olla, alkaa toteutua kuin itsestään.
"Mä oon niin yksin. Tämä on ollut jo vuosia ongelmana,tarkemmin sanottuna peruskoulusta lähtien. Silloin ei ollut samanhenkisiä kavereita/ystäviä,eikä ole myöhempinäkään vuosina ollut."
Monilla nuorilla on se ongelma, etteivät ole löytäneet autenttista itseään kouluaikoina.
"Olisi kiva käydä vaikka elokuvissa,uimassa,tehdä ostoksia kaupungilla,käydä syömässä/kahvilla...kaikkea mahdollista,mitä nyt ikinä keksii. Elokuvissakaan en ole vuosiin käynyt,kun ahdistaa olla yksin ihmisten seassa."
Mihin sinä elokuvissa ystävää tarvit ? Pitämään kädestä kiinni jännittävissä paikoissa ? ;) Höpöhöpö mene elokuviin ja pidä hauskaa =)
En tiedä. Minulla on kokoajan yksinäinen olo. En jaksa puhua kenenkään kanssa paria minuttia pidempään, yleensä jutut loppuu jo ennen sitä. Väsynyt olo tulee helposti, jokapäivä, vaikka kuntoilen, tuntuu että kukaan ei voi kinnostua minusta. Olin kyllä ihastunut jne. mutta ei tullut mitään, helposti voin moittia itseäni, koen itseni puolirumaksi ja tyhmäksi. Tyhmyydestä olen satavarma, mutta muusta en tiedä. Vali vali vali... yms. kotona tulee joskus käytyä, eläimet nostavat mielialaa, sen olen huomannut. Ystävätkin olisivat kivoja, pari puoliystävää on, mutta eipä oikeastaan ole. no joo lopetan tähän.