Tarjan tekemiset

kiinnostavan täällä melkoisesti,mistähän syystä.
Tarja ja Nightwish käsittääkseni jatkavat omilla tavoillaan,Tarja tulee varmasti esittämään NW:n
vanhoja biisejä mutta tuskin hänellä on edes aikomusta samanlaiseen saundiin,ei ainakaan erään
joulukonsertin perusteella jossa hän esitti Walking
in the airin.Toista NW:tä kun ei ole,Nightwishin
veikkaan kyllä pärjäävän hyvinkin pitkälle nykyisellä kokoonpanollaan(videopätkien perusteella).Mitä Anskuun tulee,tuossa tv haastattelussa hän kertoi olleensa edellisten
kavereiden kanssa 15 vuotta ja he ovat edelleen parhaita ystäviä.Taitaa olla kyse Alyson Avenuesta
jonka kotisivuilla on parhaat onnittelut sekä bändille että solistille(olette valinneet hienon solistin itsellenne)tosi on.Kun perhepiiri on vielä myönteinen asialle niin eiköhän tuo kokonaisuus toimi aika hyvin.
8825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

näyttäis enemmän siltä et "Tarja-faneilla" se täällä kiinnostaa mitä nightwishin ympärillä tapahtuu. Ei kait Tarja ole viimeisen kahden vuoden aikana saanut tehtyä mitään mikä juurikaan ketään voisi kiinnostaa, mutta Nightwishin jätti menestys näyttää kismittävän aika monia jotka luulivat olevan musiikin ammattilaisia kun ennustivat nightwishin loppua ilman Tarjaa.

Äänestä
  • Monikaan ei varmasti osannut odottaa tällaista jatkoa Tarjan lähdettyä,hänestä kun oli tullut melkein ikoni mutta hyväksi tuo valinta on tähän mennessä osoittautunut.Sikäli kun ottaa huomioon
    että hakijoita oli noin 2000 ja vahvoja ehdokkaita
    varmasti useita kymmeniä.

    Äänestä

Rouva Cabul on tehnyt levyn. Hieno homma. Loistava laulajatar, jonka veroista ei Holopainen (valitettavasti) löytänyt. Rouva Olzonilla vaan on se etu Rva Cabuliin verrattuna, että se saa esittää hienoja biisejä. Ihme kakkaa se Tarja joutuu nykyään laulamaan. Turusen levyn suurinta antia on Holopaisen nerokkuuden ymmärtäminen. Kun Tuomas joskus kuolee, voidaan se nostaa Sibben viereen jalustalle.

Äänestä
  • En tiedä saiko Holopainen Tarjan veroista, mutta eihän hän ainakaan etsinyt enää Tarjan tyyppistä laulajaa.
    Omankin kertomuksensa mukaan, Tarja oli niin hyvä omalla tyylillään, ettei kannattanut edes yrittää saman tyylistä laulajaa tilalle.

    Toistaiseksi olen Anetteen tyytyväinen. Joulukuu kertoo sitten jo enemmän kun mimmin näkee livenä.

    Pirteältä näyttää juutuubissa esiintyminen, mutta kun ei niitä voi kuunnella huonon äänentoiston vuoksi.

    Äänestä

  • Jäätynyt karpalo kirjoitti:

    En tiedä saiko Holopainen Tarjan veroista, mutta eihän hän ainakaan etsinyt enää Tarjan tyyppistä laulajaa.
    Omankin kertomuksensa mukaan, Tarja oli niin hyvä omalla tyylillään, ettei kannattanut edes yrittää saman tyylistä laulajaa tilalle.

    Toistaiseksi olen Anetteen tyytyväinen. Joulukuu kertoo sitten jo enemmän kun mimmin näkee livenä.

    Pirteältä näyttää juutuubissa esiintyminen, mutta kun ei niitä voi kuunnella huonon äänentoiston vuoksi.

    Ei minullakaan mitään Anettea vastaan ole. Pointtina kai yritin nostaa Holopaisen erinomaisuutta...Nightwish kuulostaa edelleen Nightwishilta, with or without Tarja ja se on säveltäjän ansiota se ;)

    Äänestä

No sehän on ihan normaalia. ettei Walkin in the air kuulosta NW kappaleelta. Kun eihän kappale edes ole NW alkuperäistuotantoa.

Kuulin ko biisin ja se muistuttikin enemmän alkuperäistä Lumiukko elokuvan teema biisiä.

Eiköhän Tarja yritä vielä ratsastaa NWllä, niin kauan, kuin mahdollista

Äänestä
  • Täällä foorumilla myös kaikki pikkunilkitkin "ratsastaa" NWWEELLÄ.

    Tässä muutama tosi Coypoy: "jarmontieto" "yrjöntieto" "perzeustieto"
    " -YJ- tieto" yms.

    Äänestä

  • laukkaa kirjoitti:

    Täällä foorumilla myös kaikki pikkunilkitkin "ratsastaa" NWWEELLÄ.

    Tässä muutama tosi Coypoy: "jarmontieto" "yrjöntieto" "perzeustieto"
    " -YJ- tieto" yms.

    Puret nilkasta kun et muuhun pysty..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntuvat kirjoitti:

kiinnostavan täällä melkoisesti,mistähän syystä.
Tarja ja Nightwish käsittääkseni jatkavat omilla tavoillaan,Tarja tulee varmasti esittämään NW:n
vanhoja biisejä mutta tuskin hänellä on edes aikomusta samanlaiseen saundiin,ei ainakaan erään
joulukonsertin perusteella jossa hän esitti Walking
in the airin.Toista NW:tä kun ei ole,Nightwishin
veikkaan kyllä pärjäävän hyvinkin pitkälle nykyisellä kokoonpanollaan(videopätkien perusteella).Mitä Anskuun tulee,tuossa tv haastattelussa hän kertoi olleensa edellisten
kavereiden kanssa 15 vuotta ja he ovat edelleen parhaita ystäviä.Taitaa olla kyse Alyson Avenuesta
jonka kotisivuilla on parhaat onnittelut sekä bändille että solistille(olette valinneet hienon solistin itsellenne)tosi on.Kun perhepiiri on vielä myönteinen asialle niin eiköhän tuo kokonaisuus toimi aika hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu