Motskarireissulla

vaimo nai vierasta

Teemme joka kesä vaimoni Pian kanssa motskarireissun johonkin päin suomea. Viime elokuussa menimme Ouluun, ja siellä tietysti Nallikarin leirintäalueelle.
Vuokrasimme mökin, ja illan tullessa kävimme kaupungilla syömässä, ja parilla oluella.

Palatessamme mökille, kävelimme sellaisten vanhempien mökkien ohitse, kohti omaamme. Huomattiin, että erään vanhan mökin pihalla oli kaksi pyörää, joista toinen samanlainen kuin meillä. Miehet olivat ulkona tupakoimassa pyöriensä luona. Juteltiin heidän kanssaan vähän aikaa, tuntuivat olevan jo sopivassa nousussa.
Miehet pyysivät meitä jäämään kaljalle, ja makkaranpaistoon johonkin läheiselle nuotiopaikalle.
Itselläni väsytti päivän ajaminen jo sen verran, että kohteliaasti kieltäydyin. Toinen miehistä, sanoi sitten että kyllähän heille pelkkä naisseurakin kelpaisi..., ja nauroi antaen ymmärtää heiton olleen huumoria.
Huomasin kyllä Pian juttelevan miesten kanssa oikein kiinnostuneena, huomasin hänen hieman flirttailevankin sen pidemmän kanssa.

Kohta menimme mökkiimme, tuolloin Pia ehdotti, josko mentäisiin sinne miesten luokse viettämään loppuiltaa. Sanoin vain hänelle että en todellakaan jaksa, ja että mene sinä jos kerran niin kiinnostaa.
No en onneksi sen pahemmin sanonut hänelle asiasta, kyllähän se vähän sapetti, kun vaimo niin selvästi antoi ymmärtää, että hänellä kiinnostaisi miesten seura.
Olemme joskus aiemmin puhuneet, että kokeiltaisiin vierasta, käytännön toteutus on vielä jäänyt tekemättä. Nyt Pia otti asian puheeksi, että vieläkö haluaisin hänen kokeilevan vierasta.
Mietin asiaa tosissani hetken aikaa, kävin ulkona tupakalla, ja päätin että kokeillaan nyt sitten, kävi miten kävi.

Sovimme Pian kanssa, että hän voi mennä miesten luo, ja katsoo sitten, mihin asia johtaa.

Itselläni alkoi kihelmöidä vatsassa, kun ajattelin Piaa siellä miesten luona...

Pia alkoi vielä vaihtamaan alusvaatteitaan, tuolloin tunsin jo melkoista mustasukkaisuutta, kun näin hänen laittavan pienet stringit jalkaansa..., mutta nam, hyvännäköinen hän kyllä oli 169 cm ja 57 k:n vartalossaan..

Kohta hän lähti, ja olimme sopineet, että hän laittaa viestiä, mikäli miehet ovat vielä mökillään.
Kohta tuli viesti, että "Ovat, ja ilostuivat".

Pitkiin aikoihin ei kuulunut mitään, kunnes reilun tunnin päästä tuli viesti "Mennään mökkiin, menee varmaan aikaa".

Olin kuin tulisilla hiilillä, kun ajattelin, että siellä kaksi umpioutoa miestä kähmii ja panee kaunista vaimoani. Pia kun on vielä aika ujo noin nnormaalisti, mutta sopivassa noussa aika villiluontoinen.
Halusin mennä vaikka ikkunasta kurkkimaan, joko he ovat panemassa vaimoani, mutta pakotin itseni jäämään mökkiin mökille. Otin konjakkipullosta muutan napsun, ja kurkin vähän väliä pihalle, joka rakkaani olisi tulossa.

Parin tunnin odottelun jälkeen Pia astui mökkiin, minä tietysti sutena kimppuun, että mitä tapahtui.
Pia ei oikein pystynyt kertomaan minulle suoraan, mitä siellä oli tapahtunut, mutta myönsi kyllä että olihan sitä naiskenneltu, kummankin kanssa. Mitä? Kummankin!!?
Pian ujoudesta johtuen, en saanut häneltä yksityiskohtia ongittua, muuta kuin että miehet olivat antaneet hänelle suuta ja munaa, ja hän heille suuta ja koloaan. Kumpikin mies oli käyttänyt kortsua, ja kumpikin oli tullut nainnin aikana. Pia myönsi itsekin saaneensa orgasmin suuseksin aikana... VAU!

Tästä kiihottuneena aloin vain riisumaan Piaa kyselemättä hänen mielipidettään mahdolliseen naintiin, ja eipäs mennyt kuin hetki, kun laukesin hänen sisälleen.

No seuraavana päpivänä sitten päätimme, että mikäli miehet vielä ovat mökillään, voisi tietysti ottaa uusinnan...:)

Pia laittoi stringibikinit ylleen, ja oli muka kävelemässä "muuten vaan" miesten mökin ohitse, tarkoituksena tarkastaa miesten paikallaolo.

Siellähän he olivat, lähdössä rannalle pyyhkeineen. Itse en enempää jäänyt mökkimme pihalta töllöttämään kuin että näin heidän menevän mökkiin sisälle.

Taas poltteli vatsanpohjalla, ajatellessani Piaa naimassa kahden miehen kanssa.

Reilun tunnin päästä, ollessani mökin terassilla tupakalla, Pia tuli hieman vaikeasti kävellen. Ihmettelin, että mitä hän peittelee käsillään, koska hän piti toista kättään koko ajan häpykumpunsa edessä. Menin hänen perässään sisälle mökkiimme, ja pakotin hänet näyttämään, mita salattavaa hänellä on.
Yllätys oli melkoinen, kun näin, että oranssien stringien läi tuli selvästi jotain märkää! Kysyin häneltä, että onkos tuo sitä itseään!? Pia alkoi pyytelemään heti anteeksi, ja sanoi että kun ei niillä ollut kortsuja sen illallisen tapaamisen jälkeen enään.
Herraisa! Piaa oli pantu ilman kortsua, ja kumpikin mies oli lauennut hänen sisäänsä, ampuen spermansa MINUN vaimoni vaginaan!!!
No, en viitsinyt nostaa asiasta sen kummempaa meteliä, kuin että ainakin testeissä on käytävä, ennen kuin minä kosken häneen sormellanikaan.

Pia kertoi, että kun oli tavannut miehet siellä mökin edustalla, toinen oli heti ehdottanut uusintaa edelliselle illalle.
Pia alkoi kertoa jo hieman avoimemmin tapahtumaa.

Mökkiin sisälle päästyään, miehet olivat alkaneet hyväillä Piaa suulla ja kädellä vähän joka puolelta. Kohta toinen miehistä oli laittanut hänet istualleen sängylle, ja ottanut hänen stringit pois. Mies oli samalla alkanut hitaasti nuolla Pian jalkoväliä, edeten koko ajan kohti klitorista. Toinen mies oli hyväillyt hänen rintojaan, ja suudellut vähän väliä, joka paikasta.
Sitten tämä pillun nuolija oli vain tullut päälle, ja alkanut naimaan häntä. Toinen mies oli alkanut samaan aikaan sormellaan hieroa klitorista, ja kohta oli Piaa viety jo orgasmitaivaaseen!
Mieskin oli nytkyen lauennut Pian sisään, kyselemättä sen kummempia.
Siten miehet suorittivat vaihdon. Lyhyempi mies tuli Pian päälle, ja työnsi munansa hänen sisään.
Samalla pidempi kaveri tuli Pian kasvojen eteen, ja antoi spermaisen kalunsa Pialle suuhun otettavaksi...!
Itse en ole saanut häntä koskaan sitä tekemään, että nainnin jälkeen hän ottaisi suuhun!!! Ja nyt hän sitten näille vieraille miehille antaa ja tekee ihan mitä vain!!!

Kohta oli toinenkin mies ruiskuttanut spermansa Pian vaginaan.

Tämän jälkeen miehet olivat vain nousseet, ja laittaneet uikkarinsa jalkaan. Pia oli kysynyt miehiltä, olisiko heillä paperia tai jotain muuta, mihin hän voisi siivota sisältään valuvat spermat. Paperia ei löytynyt, eipä siinä tyttö muuta voinut kuin laittaa stringit jalkaan ja lähteä omalle mökilleen.

Lähtiessä olivat vielä sopineet, että jos illalla onnistaa, Pia olisi kuulemma tervetullut taas käymään...

7

16840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jdalhlhelsla

      Kivasti kirjoitettu, todellisuuden makua vaikka olikin novelli ;)
      Kirjoita jatko-osa.

      • Kirjoittaja

        Tottahan tuo olikin, ihan itse koettua. Jälkeen päin ajatellen hyvinkin mukava kokemus, myös Pian mielestä...


      • Kirjoittaja
        Kirjoittaja kirjoitti:

        Tottahan tuo olikin, ihan itse koettua. Jälkeen päin ajatellen hyvinkin mukava kokemus, myös Pian mielestä...

        Jos totta puhun niin olihan se meidän unelmamme Pian kanssa, mutta ehkäpä joskus toteutamme sen. Tai siis minun unelmani, olen tälläinen onneton luuseri joka ei pysty edes vaimoaan tyydyttämään vaan haluaa muiden tekevän sen.


      • jaödfddg
        Kirjoittaja kirjoitti:

        Jos totta puhun niin olihan se meidän unelmamme Pian kanssa, mutta ehkäpä joskus toteutamme sen. Tai siis minun unelmani, olen tälläinen onneton luuseri joka ei pysty edes vaimoaan tyydyttämään vaan haluaa muiden tekevän sen.

        apua varmasti löytyy.


      • feikkaat mun kirjoitukseen?
        Kirjoittaja kirjoitti:

        Jos totta puhun niin olihan se meidän unelmamme Pian kanssa, mutta ehkäpä joskus toteutamme sen. Tai siis minun unelmani, olen tälläinen onneton luuseri joka ei pysty edes vaimoaan tyydyttämään vaan haluaa muiden tekevän sen.

        Mitä ihmeen syytä sulla on tollasta kirjotella?
        Onko omassa seksielämässä jotain korjaamista?
        Vai puuttuuko se kokonaan?


    • yhtenä iltana

      Olin saunassa ja heitin löylyjä. Kun tuli kuuma lähdin ulos vilvoittelemaan, istuessani penkillä huomasin vaimoni Pian tulevan pillusilteen naapurista, käveli vaikeasti käsi haaroissaan. Kun Pia tuli lähemmäksi kysyin mitä vittua oikein teet, hän sanoi tulleensa naapurin poikamiehien luota, olivat just nussineet häntä paljaalla ja kunnolla.
      Mee huora saunaan pesemään ittes, en nussi sinua kuukauteen, tokaisin. Pia meni pesemään pillunsa ja pyllynsä. En nussinut kuukauteen.
      Oli ne tavallisisa mönkijämiehiä, ei kuulemma ollut ees paperia...

    • Meillä kanssa vaimo kävi naapuri mökissä iltasaunassa vierailulla. Lopputulos oli sama, ilman pikkareita pelkässä mekossa tuli takaisin. Punastellen kertoi että naapuri mökin miehet olivat naineet paljaaltaan ja porukassa. Uhkaisn selibaatilla enkä uskonut. Heitti mekon pois ja pöydälle selälleen. En mahtanut mitään vaan pakko oli nuolla kermat pois polvista napaan ja siitä välistä kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3010
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2184
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1594
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1057
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe