Pistän tän tännekkin.. on tuol jatkonovelleissa... =) Mut näis molemmis pyörii eriporukkaa jne jne.. =)
Selasin valokuva-albumia. Jokaisella sivulla nauroin ystävieni kanssa, joita nykyään en edes nähnyt. He välttelivät minua ja tuskin tilanne tulisi muuttumaan kesäloman loputtua. Painoin albumin rintaani vasten. Suljin silmäni ja toivoin, että he tulisivat takaisin. Tai toivoin, että hän jolle tei pahinta mitä maailmassa voi tehdä. Muut ystäväni pelkäsivät, että tekisin heille sen saman ja sen takia he välttelivät minua. "Helmi ", kuiskasin ja kyyneleet kirposivat silmiini. En pyyhkinyt yksinäistä ja erakkoa kyynelhelmeä pois poskeltani. Se oli helmi ja yksi miljoonista kyyneleistä, joita olin vuodattanut.
"Mariannee !" äitini huusi keittiöstä. Pyyhin kostuneet silmäni kuiviksi ja räpyttelin turvotusta pois. "Nii ?" huusin takaisin ja avasin huoneeni oven. "Ruokaa olis ", äiti sanoi ja hänen päänsä kurkisti oviaukosta. "Tuun kohta ", huokaisin ja korjasin poskille valuneita meikkejä. "Tuu, tuu, syömään tuu ", pikkusisareni lauleskeli ovella Fröbelin palikoiden sävelin. "Tuun, tuun ", naureskelin. Nappasin Sonjan syliini ja kävelin keittiöön. "Älä odota gourmé-illallista. Rahat oli niukoissa, mutta huomenissa pitäisi tulla lisää !" äiti sanoi ja lastasi spagettia lautaselleni. "Nam ", hihkaisin, vaikka inhosin koko sydämestäni jauhelihaa. Mutta äidin mieli oli ollut apea isän viestin jälkeen: "Ehkä me voisimme pitää hieman väliä. Suhde on tainut karikkoitua ". Äiti oli päättänyt odottaa paluuta, mutta sanoi minulle: "Ei tuosta ole paluuta". Kaikki mikä vain kohotti äidin mieltä aioin käyttää.
"Ruoka maistui ?" äiti kysyi ja hymyili. Ruokalautaseni oli tyhjä, mutta niin oli myös vatsani. Nyökkäsin ja nousin pöydästä. Laitoin servetin roskakoriin, jotta pienimmätkin näkymät spagetista peittyisivät. Hymyilin äidille, joka hyräili tiskatessaan. Pikkuveljeni Rasmus oli uhmaiässä ja kiukkusi ruoan kanssa. "Syös nyt ", sanoin ja tungin haarukan Rasmuksen suuhun. Näytin toruvaa sormea, kun hän meinasi turskauttaa kaiken pihalle. Sonja kikatteli syöttötuolissa ja tunki tyhjää lusikkaa suuhunsa. "Ei sulla kuule ole mitää suuhun pantavaa", naurahdin ja Sonja katsoi minua surullisesti. "Haluu litää", Sonja komensi ja hakkasi pöytää. "Mennään mielummin leikkiin."
Tunnin tai parin päästä löysin itseni olohuoneen lattialta lopen uupuneena. "Vielä balbilla ", Sonja sössötti ja tunki kädetöntä barbia minua kohti. "Ei nyt enää ", torjuin ja nousin. "Illemmalla sitten. Unissa ", sanoin ja näpäytin hänen nenäänsä. Sonja katsoi minua enkeli silmillään ja nyökytti päätään. "Meen ulos", huusin eteisestä ja nappasin takin naulakosta. Ilma oli hieman kolea ja vedin takkia tiukemmin ylleni. Kuin toivoen jonkun huomaavan minut, kävelin lähiteillä. Ohi kirjaston, kohti Helmin taloa. "Älä mee", Helmin sointuva ääni sanoi ylhäälläni. Tai se soi päässäni. Kun katsoin taivasta näin Helmin enkelinä edelläni. "Miks ?" kysyin ja katsoin Helmin taloa, mikä näkyi muutaman korttelin päässä. "Mä tiiän etten tehny sitä. Se olin mä, mut ne ei tiiä sitä ", niillä Helmi tarkoitti kaikkia muita. Hymyilin ja nyökkäsin. Hetken vain katsoin tuota kuvajaista, joka hälveni hetki hetkeltä. "Miten niin sä ?" kysyin vihdoin, kun olin miettinyt tarpeeksi. Kuvajainen oli kadonnut.
"Se sano", mä kuiskasi kuva-albumille. Se oli ystäväni. Suukotin kansia ja kipusin sängylleni. Se oli kaappien ja kirjotuspöydän varassa. Laskin lampaita ja, jopa pieniä pisteitä katossa, kunnes huomasin, että silmissäni ne pisteet olivat. Palasin mielessäni taaksepäin. Yhä siihen päivään kun Helmi kuoli.
"Hei relaa ny. Ei täs voi mitää pahaa olla ", Helmi sanoi ja kipusi verkkoaidan ylitse. "No mut tuol on kameroit !" minä huudahdin ja osoitin turvakameroita vastakkaisella seinällä. "Hitto vie sunkaa ! Tää on varmast eka ja vika kerta, ku sä pääset pelastusveneesee !" Helmi jatkoi ja kosketti toiselta puolelta puolelta sormiani, jotka olivat puristuneet verkkoon. "Luota muhu ", hän sanoi. Rohkaisin mieleni ja kipusin aidan yli. "Toista kertaa ei tuu !" naurahdin, kun tömähdin maahan. "Mennää kato tonne ", Helmi sanoi ja osoitti pelastusveneitä, jotka riipuivat veden yllä. Hiivimme kuin varkaat kameroiden ohitse ja huomasin, että kuu mollotti jo taivaalla. "Paljo kello on ?" kysyin ääni hieman väristen. "No, koht 12", Helmi kuiskasi ja veti minut kädestä pitäen yhteen pelastusveneistä. "Voi, Marianne, laske tät vähä alemmas ", helmi aneli. Nousin turvallisesti maalle. Löystin köyttä hieman. "Viel toista. "Helmi huusi. Tarrasin toiseen köyteen. "Älä liiku ", sanoin Helmille. Köysi karkasi käsistäni, mutta sain tarrattua siihen vielä. Outo nykäys sai otteeni kirpoamaan. "Helmi ", kiljuin. Vene jäi roikkumaan toisesta köydestä viskaten Helmin veteen. "En voi uida. Vesi on jäätävää !" Helmi huusi ääni vapisten. Paniikissa haroin vain hiuksiani osaamatta laittaa tikkuakaan ristiin. Vene huojui ja vilkaisin köyttä, jonka varassa se roikkui. Se oli katkeamaisillaan. " Ui pois alta ", kiljuin Helmille, mutta ääneni tuskin kuului alas asti, sillä Helmi uiskenteli ja vähän väliä vajosi veden alle kuin päätön kana. Sitten se tapahtui. Köysi katkesi ja vene tippui ja Helmi jäi alle. "Helmi !" kiljuin ja aprikoimatta hetkeäkään hyppäsin veteen. Se oli todellakin jäätävää. Vastahan jäät olivat sulaneet. Sokkona sukeltelin ja uiskentelin vedessä hapuillen Helmin kättä. Kun työnsin venettä pois tieltä. Helmin käsi hipaisi jalkaani. Tarrasin siihen ja vedin hänet pinnalle. "Voi Helmi ", itkin, kun katsoin hänen elottomia kasvoja. Uin ja uin peläten pahinta. "Älä ", kuiskasin Helmille ja puristin hänen kättään kovemmin. "Ponnistele vielä", sanoin Helmille, kun hän yski vettä kurkustaan maalle. "Laula se meidän lempi laulu ", hän kähisi ja velttoni käsiini. Tiesin, mitä hän tarkoitti ja aloitin kylmyydestä ja itkusta vapisevalla äänellä laulun: "Every night in my dreams. I see you, I feel you". Jatkoin laulun loppuun, vaikka Helmi olikin jo kuollut aikoja sitten käsivarsilleni. "Hyvästi ", kuiskasin ja annoin suudelman hänen otsalleen. Hän oli niin hauras. Itkin häntä vasten ja itkin vielä, kun pelastusmiehet tulivat. Sain kiittää omasta eloonjäämisestänikin turvakameroita.
" Ymmärrätkö ?" Helmi kysyi, kun ajatukseni loppuivat. "En ", sanoin ja olin ymmälläni. " Kaikki syyttävät sinua siitä, että laskit tahallasi irti köydestä ja ettet rientänyt pelastamaan minua. Mutta se oli minun vikani. Minä hyppäsin veneessä, jotta otteesi irtoaisi ja esitin uimakyvytöntä, että joutuisit paniikkiin. Raastoin vielä toiseen köyteen pienen loven, ettei se kestäisi veneen painoa. Minä aiheutin kuolemani !" Helmi huusi. "Miten saatoit ", kysyin, mutta Helmi hävisi. Jäin järkytykseni kanssa yksin. Painoin pääni takaisin tyynyyn ja yritin saada järkeä ajatuksilleni. Mutta mikäli Helmi puhui totta olin minä syytön. Kukaan muu ei sitä vain tiennyt. Ehkei kenenkään tarvinnut. Oma tietoni oli parasta.
Tää on omistettu mun ystäville...
Selasin valokuva-albumia. Jokaisella sivulla nauroin ystävieni kanssa, joita nykyään en edes nähnyt. He välttelivät minua ja tuskin tilanne tulisi muuttumaan kesäloman loputtua. Painoin albumin rintaani vasten. Suljin silmäni ja toivoin, että he tulisivat takaisin. Tai toivoin, että hän jolle tei pahinta mitä maailmassa voi tehdä. Muut ystäväni pelkäsivät, että tekisin heille sen saman ja sen takia he välttelivät minua. "Helmi ", kuiskasin ja kyyneleet kirposivat silmiini. En pyyhkinyt yksinäistä ja erakkoa kyynelhelmeä pois poskeltani. Se oli helmi ja yksi miljoonista kyyneleistä, joita olin vuodattanut.
"Mariannee !" äitini huusi keittiöstä. Pyyhin kostuneet silmäni kuiviksi ja räpyttelin turvotusta pois. "Nii ?" huusin takaisin ja avasin huoneeni oven. "Ruokaa olis ", äiti sanoi ja hänen päänsä kurkisti oviaukosta. "Tuun kohta ", huokaisin ja korjasin poskille valuneita meikkejä. "Tuu, tuu, syömään tuu ", pikkusisareni lauleskeli ovella Fröbelin palikoiden sävelin. "Tuun, tuun ", naureskelin. Nappasin Sonjan syliini ja kävelin keittiöön. "Älä odota gourmé-illallista. Rahat oli niukoissa, mutta huomenissa pitäisi tulla lisää !" äiti sanoi ja lastasi spagettia lautaselleni. "Nam ", hihkaisin, vaikka inhosin koko sydämestäni jauhelihaa. Mutta äidin mieli oli ollut apea isän viestin jälkeen: "Ehkä me voisimme pitää hieman väliä. Suhde on tainut karikkoitua ". Äiti oli päättänyt odottaa paluuta, mutta sanoi minulle: "Ei tuosta ole paluuta". Kaikki mikä vain kohotti äidin mieltä aioin käyttää.
"Ruoka maistui ?" äiti kysyi ja hymyili. Ruokalautaseni oli tyhjä, mutta niin oli myös vatsani. Nyökkäsin ja nousin pöydästä. Laitoin servetin roskakoriin, jotta pienimmätkin näkymät spagetista peittyisivät. Hymyilin äidille, joka hyräili tiskatessaan. Pikkuveljeni Rasmus oli uhmaiässä ja kiukkusi ruoan kanssa. "Syös nyt ", sanoin ja tungin haarukan Rasmuksen suuhun. Näytin toruvaa sormea, kun hän meinasi turskauttaa kaiken pihalle. Sonja kikatteli syöttötuolissa ja tunki tyhjää lusikkaa suuhunsa. "Ei sulla kuule ole mitää suuhun pantavaa", naurahdin ja Sonja katsoi minua surullisesti. "Haluu litää", Sonja komensi ja hakkasi pöytää. "Mennään mielummin leikkiin."
Tunnin tai parin päästä löysin itseni olohuoneen lattialta lopen uupuneena. "Vielä balbilla ", Sonja sössötti ja tunki kädetöntä barbia minua kohti. "Ei nyt enää ", torjuin ja nousin. "Illemmalla sitten. Unissa ", sanoin ja näpäytin hänen nenäänsä. Sonja katsoi minua enkeli silmillään ja nyökytti päätään. "Meen ulos", huusin eteisestä ja nappasin takin naulakosta. Ilma oli hieman kolea ja vedin takkia tiukemmin ylleni. Kuin toivoen jonkun huomaavan minut, kävelin lähiteillä. Ohi kirjaston, kohti Helmin taloa. "Älä mee", Helmin sointuva ääni sanoi ylhäälläni. Tai se soi päässäni. Kun katsoin taivasta näin Helmin enkelinä edelläni. "Miks ?" kysyin ja katsoin Helmin taloa, mikä näkyi muutaman korttelin päässä. "Mä tiiän etten tehny sitä. Se olin mä, mut ne ei tiiä sitä ", niillä Helmi tarkoitti kaikkia muita. Hymyilin ja nyökkäsin. Hetken vain katsoin tuota kuvajaista, joka hälveni hetki hetkeltä. "Miten niin sä ?" kysyin vihdoin, kun olin miettinyt tarpeeksi. Kuvajainen oli kadonnut.
"Se sano", mä kuiskasi kuva-albumille. Se oli ystäväni. Suukotin kansia ja kipusin sängylleni. Se oli kaappien ja kirjotuspöydän varassa. Laskin lampaita ja, jopa pieniä pisteitä katossa, kunnes huomasin, että silmissäni ne pisteet olivat. Palasin mielessäni taaksepäin. Yhä siihen päivään kun Helmi kuoli.
"Hei relaa ny. Ei täs voi mitää pahaa olla ", Helmi sanoi ja kipusi verkkoaidan ylitse. "No mut tuol on kameroit !" minä huudahdin ja osoitin turvakameroita vastakkaisella seinällä. "Hitto vie sunkaa ! Tää on varmast eka ja vika kerta, ku sä pääset pelastusveneesee !" Helmi jatkoi ja kosketti toiselta puolelta puolelta sormiani, jotka olivat puristuneet verkkoon. "Luota muhu ", hän sanoi. Rohkaisin mieleni ja kipusin aidan yli. "Toista kertaa ei tuu !" naurahdin, kun tömähdin maahan. "Mennää kato tonne ", Helmi sanoi ja osoitti pelastusveneitä, jotka riipuivat veden yllä. Hiivimme kuin varkaat kameroiden ohitse ja huomasin, että kuu mollotti jo taivaalla. "Paljo kello on ?" kysyin ääni hieman väristen. "No, koht 12", Helmi kuiskasi ja veti minut kädestä pitäen yhteen pelastusveneistä. "Voi, Marianne, laske tät vähä alemmas ", helmi aneli. Nousin turvallisesti maalle. Löystin köyttä hieman. "Viel toista. "Helmi huusi. Tarrasin toiseen köyteen. "Älä liiku ", sanoin Helmille. Köysi karkasi käsistäni, mutta sain tarrattua siihen vielä. Outo nykäys sai otteeni kirpoamaan. "Helmi ", kiljuin. Vene jäi roikkumaan toisesta köydestä viskaten Helmin veteen. "En voi uida. Vesi on jäätävää !" Helmi huusi ääni vapisten. Paniikissa haroin vain hiuksiani osaamatta laittaa tikkuakaan ristiin. Vene huojui ja vilkaisin köyttä, jonka varassa se roikkui. Se oli katkeamaisillaan. " Ui pois alta ", kiljuin Helmille, mutta ääneni tuskin kuului alas asti, sillä Helmi uiskenteli ja vähän väliä vajosi veden alle kuin päätön kana. Sitten se tapahtui. Köysi katkesi ja vene tippui ja Helmi jäi alle. "Helmi !" kiljuin ja aprikoimatta hetkeäkään hyppäsin veteen. Se oli todellakin jäätävää. Vastahan jäät olivat sulaneet. Sokkona sukeltelin ja uiskentelin vedessä hapuillen Helmin kättä. Kun työnsin venettä pois tieltä. Helmin käsi hipaisi jalkaani. Tarrasin siihen ja vedin hänet pinnalle. "Voi Helmi ", itkin, kun katsoin hänen elottomia kasvoja. Uin ja uin peläten pahinta. "Älä ", kuiskasin Helmille ja puristin hänen kättään kovemmin. "Ponnistele vielä", sanoin Helmille, kun hän yski vettä kurkustaan maalle. "Laula se meidän lempi laulu ", hän kähisi ja velttoni käsiini. Tiesin, mitä hän tarkoitti ja aloitin kylmyydestä ja itkusta vapisevalla äänellä laulun: "Every night in my dreams. I see you, I feel you". Jatkoin laulun loppuun, vaikka Helmi olikin jo kuollut aikoja sitten käsivarsilleni. "Hyvästi ", kuiskasin ja annoin suudelman hänen otsalleen. Hän oli niin hauras. Itkin häntä vasten ja itkin vielä, kun pelastusmiehet tulivat. Sain kiittää omasta eloonjäämisestänikin turvakameroita.
" Ymmärrätkö ?" Helmi kysyi, kun ajatukseni loppuivat. "En ", sanoin ja olin ymmälläni. " Kaikki syyttävät sinua siitä, että laskit tahallasi irti köydestä ja ettet rientänyt pelastamaan minua. Mutta se oli minun vikani. Minä hyppäsin veneessä, jotta otteesi irtoaisi ja esitin uimakyvytöntä, että joutuisit paniikkiin. Raastoin vielä toiseen köyteen pienen loven, ettei se kestäisi veneen painoa. Minä aiheutin kuolemani !" Helmi huusi. "Miten saatoit ", kysyin, mutta Helmi hävisi. Jäin järkytykseni kanssa yksin. Painoin pääni takaisin tyynyyn ja yritin saada järkeä ajatuksilleni. Mutta mikäli Helmi puhui totta olin minä syytön. Kukaan muu ei sitä vain tiennyt. Ehkei kenenkään tarvinnut. Oma tietoni oli parasta.
Tää on omistettu mun ystäville...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.