Kun viimeksi kävin Andromedassa, minut lopultakin kastroitiin. Näin sain oikeuden liittyä Andromedan Eunukkipataljoonaan. Vaimoni ei ollut iloinen asiasta, mutta ostin hänelle marsilaisen hieromasauvarobotin.
Aiomme Eunukkipataljoonallamme hyökätä neljänteen ulottuvuuteen 1900-luvulle ja kehottaa Rolf Hitleriä (Adolfin isä, ehkä) menemään munkkiluostariin, eikä tunkea sitä elintään joka paikkaan. Ainakaan sinne mistä Adolf tulee ulos. Ehkä perehdytämme hänet anaaliseksiin, tosin sitten saattaisi syntyä Sarasvuo.
Aiomme Eunukkipataljoonallamme hyökätä neljänteen ulottuvuuteen 1900-luvulle ja kehottaa Rolf Hitleriä (Adolfin isä, ehkä) menemään munkkiluostariin, eikä tunkea sitä elintään joka paikkaan. Ainakaan sinne mistä Adolf tulee ulos. Ehkä perehdytämme hänet anaaliseksiin, tosin sitten saattaisi syntyä Sarasvuo.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sukellus siis kirjokannelle.
Sulautuminen tähtisikermiin, Andromedan valtaväestön kujeisiin …muistetaanhan kuitenkin varmuuden vuoksi hymyillä vain tutuille, ja matkatavarat parasta sujauttaa muovikassiin, ja vähän sassiin. Mitään käteiskassaa sielläkään turha pitää povitaskussaan mukanaan luottokorteista puhumattakaan. Vai olisiko se sittenkään kovin uskottavaa ilman kolikkoakaan kuljeskella tähtisumuissa? Sittenhän ei voisi heittää edes lanttia, eipä taitaisi olla mitään kanttia vaihtaa tyhjätaskuna raittia, tai pysähtyä edes huilaamaan.
Voi matkustajaparkaa, on siinä sitten taas uutta sarkaa, ei naurata arkajalkaa, sillä
Andromedan
ostosparatiisien
kevytkenkäiset
pikkugansterit
tavarahamsterit
pikkunilkkien koplat
täysin moraalittomat
parantumattomat
häntäheikit
pyrähtelevät
seksuaalisissa
pyörremyrskyissään
joiden jäljiltä mikään
ei niin mikään
sielläkään
jää ennalleen
änkyttämättä huutavat
painajaismaisesti
meuhkaavat
ole aina valmis
ole
tiikeri
Iskemätön tyyppi!
Sellaista sammakkoa kuin hän, on aivan turha edes esitellä tähtitaivaan alla.
Hänestä ei kukaan olisi innoissaan. Tiedättehän tapauksen. Taikasammakko. Yht´äkkiä lammen rannalla olisikin taas vain höyhenet, ja sammakko loikkinut tiehensä yön pimeydessä. Tuo koikkelehtiva rontti! Tuo taikamaan velho, huijari. Suuri huijari. Tuo mielenvierre. Illuusio.
Oi Andromedan tähtitomuun heittäytyvät sammakot !
parasta kun
voi vain tähtitomuun hukkua
nukkua
uneksia tuhannesti uneksia
ahdistukset vierittää kiven alle
kauas kotikontuiselle Pohjoisnavalle
eikä muuta olekaan
onnen iskut onnenomiaan
kulkemaan polkujaan
kuin matkamies nurisematta
edeten unien huumassa
kurjat lemmentuskat unohtaen
eteenpäin vain rientäen
ja kuitenkin yhä uudelleen
Oih! ... joko voihkitaan jos ei palaakaan!
antaisi jo olla
turha liikaa mietiskellä
elon kurjuuttahan vain tää
väärin hylätty
väärin uneksittu
vaan eipä menetetä
suuntavaistojamme vielä
ajelehditaan avaruudessa
Pegasos
tuo uljas runoratsu ehkä
salamana karautellen
koht´sillään saapumaisillaan
siis vielä odotellaan
kun ei ole latinlatia
hopeataalaria
ilmaan heittämällä arvuutella
kruuna vaiko klaava
ollako
vai
ei
Vaan taipuu valonsädekin kun lujaa mennään.
Täällä ei sentään pelätä että
päin seinää mennään.
Tai että vastaan tulee vettä.
Mutta kävimmehän kastroimassa pappa Hitlerin.
Vaan taisi olla väärä äijä tuo,
Adolf syntyi kuitenkin.
No, paree sekin kuin tuo Sarasvuo.
Mutta runoilut hetkeksi sikseen. Tarina jatkuu, kenenkään uskomatta, että totta tämä on. Käyntimme ajassa v. 2007, jotain lokakuun paikkeilla jäi historiaan; kävimme nimittäin kirjoittamassa jatkokertomusta jollain ihme suomi-palstalla.
Ei siitä hyvä tullut, mutta tulipahan huono. Meillä Andromedassa ei enää kirjoiteta, se on helvetin vanhanaikaista, kuten kiroilukin.
Vaimoni aikanaan kirjoitteli jotain saatanan scifiä, mutta nyt hänkin sulkeutuu huoneeseensa robottinsa kanssa.
MITÄ VIRKAA MINULLA ENÄÄ ON?
Oukkidoukki !
saippualla suut jo pestään
noitumatta äkseeraamatta
virkaheittoina virumatta
sulkeudutaan kaikki robottien suosioon
siis uskotaan tai ainakin kuvitellaan
jos ei huonost´ kää niin sit hyvin... kää
kun tähtipöly pölähtää !
... ja matka jatkuu.
Tömähdys tähtipölyyn, joka ei koskaan horisontin alapuolelle laskeudukaan.
Taakse jäivät tutut maisemat. Andromeda kahleissaan ypöyksin taivaankaarelle singottuna saarelle ilman turvajoukkojaan. Siellä kyhjöttää kuin varas varkaiden vartijana vajoten omiin mietteisiinsä, hillitysti päätään nyökäytellen, jokseenkin helpottuneena huokaillen, sillä taakse jäivät kuumat ahtaat kadut, outo sakki, jutut kateellisten. Täältä katsottuna Tellus näyttää pannukakulta, mikä lieneekään avaruuden kattilanpesä. Hah! Sen muisteleminenkin saa nyt mielessään vain pikkiriikkisen hermostunutta kuhinaa, kuin mielenvierteistä äkkinäistä yltiöpäistä jylinää, kuin hirviön laahaavaa läähätystä, suuren huijauksen jyrinänä voimistuvaa raahautuvaa tummien varjojen silmänlumeista sähköisen pikselikästä hörhöhattaraa. Vaan kuinka ollakaan, niinkuin yhä lähistöltä kuuluisi eunukkien ja seireenien kaunista laulantaa... levollisena ja rauhoittuneena, jopa tyytyväisenä kuunnellen, helisevää jäiden soittoa, lähestyvää pumpulimaisten poutapilvien kultareunapurppuraa ... kuin kivenä kalliolla hymy hyytyneenä ihmettelee ihmeissään, miten täällä voikin olla niin viileän kostea sää.
Tallella on muistot vain. Kalliojyrkänteellä kahlehdittuna viruen kiltisti ja määrätietoisesti odottaa, katseessaan nuo kirjokannen kuviot kuin kirkkaan älyn valon kajahdukset yhä kauemmaksi kaikoten. Paleltaa. Riittääkö kunhan pitää verensä liikkeellä kohtaloonsa taipuen. Ei pysty irrottamaan menneitä mielestään. Yhä intohimoisesti haluaisi nähdä auringon, vehreät hunajantuoksuiset kukkaniityt, pitkät valkoiset hiekkarannat, inhimilliset kohtaamiset taivaanrannalla.
Pimeys
Enneuniin uskoen, tietäen, nuo oudon mystiset tähtitaivaan eläimelliset kuviot himerrellen alati punovat juonikkaita juonteitaan, kuin muistin sekamelskaiseen irtolehtipainokseen. Vai onko se sittenkin radioaaltoisena pallona kutistettu kallo?
Yhä yltyy tuulenhuminat, mistä ne tulevat, minne ne menevät... niin julmana meri myrskyää, tulvana velloo äärelle saaren, kohoten ylemmäksi yltäen jo rantakallioon. Kuin kauhun kaikuna kilkaten kahleiden raskas kolke iskeytyen jyrkänteiden kumuun. Saarrettuna ahdistuksen ilme tähtisilmissään vimmatusti kaukaisuuteen kaihoten, etsien merkkiä, odottaen pelastusta. Voi tätä pakastuvaa hämärää, huurteisen kosmista säteilyn värinää. Tuhannen tuhannesti uneksitut kierrot Pohjantähden ympäri, ja täällä vastakkaisella puolella jokin outo leppeä tuulenhenkäys tupruttaa kummallista plasmaa... hiukkaspuuroa... mutta tuolla kaukana... kaukana tuolla jossakin loistaa nyt kutsuvana yhä kirkas täysikuu hopeisenhohteisena, niin täynnä intoa ja uteliaisuutta.
Kuutamokeikka
Reissussa iloisina taas... toisella siivet kantapäissään ja toisella siivet selässään... edeten valosta valoon hiukkaskuurona laukaten tähtiavaruudessa matkaamassa tuo oiva runoratsu Pegasos lentävä hevonen ja isäntänsä Perseus, kuin tilauksesta kiviselle rannikolle tuultentappuroina saapuen.
maailmankaikkeudessa
haistellaan tulevia tuulia
ei tarvita navigaattoria
ei nopeusvaroitinta
määrättömästi kirkkaan valkoista valoa
ei tieosuuksien nopeusrajoituksia
ei ylinopeussakkoja
rajattomasti yltiöpäistä värisevää sytkettä
lentoa
vapaana vapaana vapaana
Niin äärettömät avaruudet paratiisien, tähtikuvioiden säkenöivät kohtaukset kirjokansien. Kuin huojuvat eksoplaneetat sykkien nuo siivekkäät taruolennot miltei viimetingassa laskeutuen luokseen pilkkopimeästä aineesta sukeltaen. Katseiden tähtisikermät vapaana valosta valoon avaavat metallikahleet, jotka helähtäen alas kalliolta sinkoutuvat, mennessään leimuten tulentuiskeina kipinöiden.
Sukellukset hyvänolon virtaan
Pyörteisen pyörivinä hyrrinä, nopeammin... nopeammin kuin kiertolaisten lanteiden laulut... kirjokannen taikamattoon takertuvat elämän tuulet ja tyvenet... taivaanrannat tavoittaen tähtikirkkaan yön tähtösinä tuikkivat. Niin vapaina toisiinsa nojaten kauas karauttavat runoratsun laukkaan utuiseen. Kuunsiltaa keinuen, yhdessä sulattaen jäiset vedet vellomaan pyörteisinä koskina laskeutuen maailmanmerille.
ei enää pelkoa prinsessa
kun saapui valkealla ratsullaan
ohikulkumatkallaan
prinssi rohkea
turhia vaelluksia ei olekaan
ja rakkaudessakin
on aina vain alkuja
Ah! ... tää loppumaton haaveiden ja unelmien taika !