miten kirous vaikuttaa?

Kun kaikki asiat tuntuvat menevän koko ajan vuosi toisensa jälkeen vaikeaksi ja pieleen tai ihanhilkulta piti- tyyliin, näitä ongelmia ja tilanteita setviessä alkaa väkisinkin miettiä, onko tämä enää edes realiteettien perustein ja loogisesti ajateltuna mahdollista tapahtua.

Mitä ootte mieltä, mikä tai kuka voi tehdä sellaista, että vaikutuksena tuntuu kuin kaikki mihin vähänkin on yhteydessä, joutuu vaikeuksiin, ongelmiin ja kahnauksiin. Selvitettävää on arkipäivässä monesti niin paljon, että sitä voisi tehdä päätyökseen jos siitä leivän saisi. Tätä omituista epäonnea olen sietänyt noin kymmenvuotiaasta asti ja pahemmaksi se on mennyt etenkin kun aloin seurustella vakavasti ja sain ensimäisen lapseni parikymmentä vuotta sitten. Ongelmat jatkuvat elämänkin muuttuessa ja jatkuessa. Niitä on tälläkin hetkellä tosi paljon, isoja juttuja elämässä, ja vaatii hyvin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, että saa nämä alati muuttuvat ongelmat/asiat jonkinlaisella tolalle edes, yksi asia kerrallaan. Kaikki tarmo ja aika menee..siis, olenko jonkun manaama?
4155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et ole kenenkään manaama, ongelmissasi ei ole mitään "outoa" - ikäviähän ne varmasti ovat.

Mainoksessa sanotttin: "Elämä on"

Äänestä
  • Että jos ihmiset käyttäytyvät eri tavoin ja myös kaiki asiat kääntyvät käyttäytymään ei-odotetulla tavalla yhden ihmisen kyseessä ollen, on tavallista?

    Kuinka moni ihminen on joutunut kokemaan niin paljon vastoinkäymisiä, että sen tuntee kropassaankin jokainen sekunti hereillä ollessa, ellei opettele sinnikkäästi irrottamaan pelkästä kivusta ajatuksiaan, joka on siis näiden epäonnisten sattumien aikaansaama tila, siis jo pelkästään ennen kaikkea edellä tarkoitettua? Eli nämä mystiset ongelmat alkavat ihan fyysisestä perustilasta ja jatkuvat erittäin hankaliin sukulaisiin ja tilanteisiin, toistuvasti. Näyttää vielä siltä, että ihmiset jotka elävät kuten itsekin teen eli aiheuttamatta itselle ja muille tietoisesti hankaluuksia, heillä ei ole ongelmia niin paljon suhteessa kuin itselläni, huomaan. Minulle ne pulmatilanteet lankeavat kuin tyhjästä, jatkuvana virtana.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Että jos ihmiset käyttäytyvät eri tavoin ja myös kaiki asiat kääntyvät käyttäytymään ei-odotetulla tavalla yhden ihmisen kyseessä ollen, on tavallista?

    Kuinka moni ihminen on joutunut kokemaan niin paljon vastoinkäymisiä, että sen tuntee kropassaankin jokainen sekunti hereillä ollessa, ellei opettele sinnikkäästi irrottamaan pelkästä kivusta ajatuksiaan, joka on siis näiden epäonnisten sattumien aikaansaama tila, siis jo pelkästään ennen kaikkea edellä tarkoitettua? Eli nämä mystiset ongelmat alkavat ihan fyysisestä perustilasta ja jatkuvat erittäin hankaliin sukulaisiin ja tilanteisiin, toistuvasti. Näyttää vielä siltä, että ihmiset jotka elävät kuten itsekin teen eli aiheuttamatta itselle ja muille tietoisesti hankaluuksia, heillä ei ole ongelmia niin paljon suhteessa kuin itselläni, huomaan. Minulle ne pulmatilanteet lankeavat kuin tyhjästä, jatkuvana virtana.

    Pystyisitkö kertomaan esimerkin jonkin asian kulusta ja siihen vaikuttavista ongelmista?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Pystyisitkö kertomaan esimerkin jonkin asian kulusta ja siihen vaikuttavista ongelmista?

    Rengas puhkeaa hiljattain ostetusta autosta, vaikka sen piti olla vara-autona jos toinen auto menee huoltoon. Tästä syystä ostan uuden auton, josta puhkeaa hetikohta samasta kohtaa rengas, selviää syy, joka on harvinainen, useasta kohdasta vuotaa ilmaa. Toinen auto on pakko korjauttaa heti, maksoi mitä maksoi.
    Lisäksi läheiset ympärillä ovat omituisen välinpitämättömiä omissa asioissaan, luovuttavat normaalit juoksevat asiat lähes kokonaan ja yritän tehdä salapoliisityötä saadakseni edes jotakin pelastettua. Puhe ei auta. Toisaalta on yksi läheinen sukulainen joa tekee samaa kuin minä, mutta hyvin mustavalkoisella ja ajattelemattomalla tavalla, hyökäten jatkuvasti toisten asioihin, suorastaan häiritsemällä.
    Tällaista on vuodesta toiseen, asioiden viivästystä, korjausta muokkausta ja toivotonta taistelua jotta ei pahinta pääsisi tapahtumaan. Jos ei ole alati varuillaan, jotakin kuitenkin tapahtuu, halusi tai ei. Kalenteri täyttyy välillä asioista, joiden kuuluisi mennä ilman tökkimistä läpi, mutta minulla ne odottavat korjausvuoroaan, koska eivät menneet juuri minun kohdallani läpi.Lista on hyvin, hyvion pitkä eikä tämä teksti anna oikeata kuvaa, en valita tyhjästä. Olisiko tässä yhtään mitään juurta, halusitko auttaa vai udella?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


manattu ongelmapesäke? kirjoitti:

Kun kaikki asiat tuntuvat menevän koko ajan vuosi toisensa jälkeen vaikeaksi ja pieleen tai ihanhilkulta piti- tyyliin, näitä ongelmia ja tilanteita setviessä alkaa väkisinkin miettiä, onko tämä enää edes realiteettien perustein ja loogisesti ajateltuna mahdollista tapahtua.

Mitä ootte mieltä, mikä tai kuka voi tehdä sellaista, että vaikutuksena tuntuu kuin kaikki mihin vähänkin on yhteydessä, joutuu vaikeuksiin, ongelmiin ja kahnauksiin. Selvitettävää on arkipäivässä monesti niin paljon, että sitä voisi tehdä päätyökseen jos siitä leivän saisi. Tätä omituista epäonnea olen sietänyt noin kymmenvuotiaasta asti ja pahemmaksi se on mennyt etenkin kun aloin seurustella vakavasti ja sain ensimäisen lapseni parikymmentä vuotta sitten. Ongelmat jatkuvat elämänkin muuttuessa ja jatkuessa. Niitä on tälläkin hetkellä tosi paljon, isoja juttuja elämässä, ja vaatii hyvin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, että saa nämä alati muuttuvat ongelmat/asiat jonkinlaisella tolalle edes, yksi asia kerrallaan. Kaikki tarmo ja aika menee..siis, olenko jonkun manaama?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu