Toivottavasti hyvää. Katselin vanhoja valokuvia pitkästä aikaa ja sä olit siellä. Muutamassa kuvassa olit onnellisen näköinen ja toisissa olit ihan ajatuksissasi ja alakuloinen. Meillä oli monta hyvää hetkeä, ennen kuin sotkettiin kaikki, harmittaa näin jälkikäteen, mutta minkäs sitä tunteilleen voi.
Olen miettinyt olisiko asiat toisin, jos oltais tavattu aiemmin. Mitähän olis tapahtunut sitten. Nyt oli liikaa asioita välissä. Mulla on elämä ihan eri vaiheessa kuin sulla ja en usko että olisit sopeutunut siihen kuvioon, ainakaan helposti. Tuntuu nyt että ikävä on ainakin helpompi kestää, kun ei olla nähty muutamaan kuukauteen. Joku jossain kirjoitti, että on ihana nähdä toista, mutta jälkikäteen on viikon "krapula", mikä kyllä pitää paikkansa, nyt ainakin se krapula puuttuu, on vaan ikävä.
Mulla on kaikki "perushyvin", tasaista ja rauhallista ja kiirettä, lopun aikaa keksin tekemistä, jotta olisi helpompi olla ja ei kerkeäisi ajattelemaan. Joskus vaan toivoisin, että tulisit vaikka vahingossa vastaan.. Parempi kuitenkin näin. Ja vielä me varmasti törmätään, mutta se on joskus sitten, myöhemmin.
Mun tarkoitus ei ole ollut sotkeentua/puuttua kenenkään elämään, mutta ilmeisesti olen siinä onnistunut. Nyt en aio enään sotkeentua tiettyjen henkilöiden elämään "sisustusjutuillani" ja en aio tuoda huonosti käyttäytyviä lapsiani kylään tai tuhlata muiden rahoja, joskin uskon että siihen minun apuani ei kyllä ole tähänkään mennessä tarvittu, enkä ole ketään kehottanutkaan. Enkä valitettavasti osaa/ei kiinnosta keskustella autoista/autonosista, joten minä keskityn ystäviin, jotka arvostavat minua minuna itsenäni.
Sinuun rakastuin jostain syystä, tuntui kuin olisit ollu se "puuttuva palanen", en tiedä miksi. En tiedä loppujen lopuksi mitä ajattelit, olinko sulle tärkeä.
Nyt elän tätä päivää ja nautin niistä pienistä asioista mitä eteen tulee. Tiedän ettei mikään enään niin satuta mua ja jokainen päivä on edellistä helpompi. En olisi itsestäni uskonut että olen joskus tällaisessa tilanteessa, mutta näin vaan on päässyt käymään.
En tiedä johtuiko tietyt asiat tästä jutusta, vai mistä, mutta toivoisin että miettisit myös mitä tapahtui. Uskon että olet pohjimmiltasi sellainen kuin kuvittelin ja johon tutustuin/rakastuin, mutta oliko painetta liikaa?
Kirjoitin siksi, että nyt ei tarvitse miettiä enään näitä asioita omassa päässään ja jonain päivänä ei ehkä enään ollenkaan.
Olishan se ollut kiva olla ihan ystäväkin, mutta ei meistä olisi ollut siihen, mutta nyt se ei olisi enään mahdollistakaan, kiitos apulaisille, ihmettelen vain mitä he tästä jutusta saivat, toivottavasti edes hyvän mielen, tai jännitystä omaan tylsään elämään.
Kylläpä teki muuten hyvää kirjoittaa tämä, suosittelen muillekkin.
Sinulle puuttuva palanen toivon mukavaa syksyn jatkoa, olit todella tärkeä minulle :)
Olen miettinyt olisiko asiat toisin, jos oltais tavattu aiemmin. Mitähän olis tapahtunut sitten. Nyt oli liikaa asioita välissä. Mulla on elämä ihan eri vaiheessa kuin sulla ja en usko että olisit sopeutunut siihen kuvioon, ainakaan helposti. Tuntuu nyt että ikävä on ainakin helpompi kestää, kun ei olla nähty muutamaan kuukauteen. Joku jossain kirjoitti, että on ihana nähdä toista, mutta jälkikäteen on viikon "krapula", mikä kyllä pitää paikkansa, nyt ainakin se krapula puuttuu, on vaan ikävä.
Mulla on kaikki "perushyvin", tasaista ja rauhallista ja kiirettä, lopun aikaa keksin tekemistä, jotta olisi helpompi olla ja ei kerkeäisi ajattelemaan. Joskus vaan toivoisin, että tulisit vaikka vahingossa vastaan.. Parempi kuitenkin näin. Ja vielä me varmasti törmätään, mutta se on joskus sitten, myöhemmin.
Mun tarkoitus ei ole ollut sotkeentua/puuttua kenenkään elämään, mutta ilmeisesti olen siinä onnistunut. Nyt en aio enään sotkeentua tiettyjen henkilöiden elämään "sisustusjutuillani" ja en aio tuoda huonosti käyttäytyviä lapsiani kylään tai tuhlata muiden rahoja, joskin uskon että siihen minun apuani ei kyllä ole tähänkään mennessä tarvittu, enkä ole ketään kehottanutkaan. Enkä valitettavasti osaa/ei kiinnosta keskustella autoista/autonosista, joten minä keskityn ystäviin, jotka arvostavat minua minuna itsenäni.
Sinuun rakastuin jostain syystä, tuntui kuin olisit ollu se "puuttuva palanen", en tiedä miksi. En tiedä loppujen lopuksi mitä ajattelit, olinko sulle tärkeä.
Nyt elän tätä päivää ja nautin niistä pienistä asioista mitä eteen tulee. Tiedän ettei mikään enään niin satuta mua ja jokainen päivä on edellistä helpompi. En olisi itsestäni uskonut että olen joskus tällaisessa tilanteessa, mutta näin vaan on päässyt käymään.
En tiedä johtuiko tietyt asiat tästä jutusta, vai mistä, mutta toivoisin että miettisit myös mitä tapahtui. Uskon että olet pohjimmiltasi sellainen kuin kuvittelin ja johon tutustuin/rakastuin, mutta oliko painetta liikaa?
Kirjoitin siksi, että nyt ei tarvitse miettiä enään näitä asioita omassa päässään ja jonain päivänä ei ehkä enään ollenkaan.
Olishan se ollut kiva olla ihan ystäväkin, mutta ei meistä olisi ollut siihen, mutta nyt se ei olisi enään mahdollistakaan, kiitos apulaisille, ihmettelen vain mitä he tästä jutusta saivat, toivottavasti edes hyvän mielen, tai jännitystä omaan tylsään elämään.
Kylläpä teki muuten hyvää kirjoittaa tämä, suosittelen muillekkin.
Sinulle puuttuva palanen toivon mukavaa syksyn jatkoa, olit todella tärkeä minulle :)
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja miksihän sinä kirjoitat imperfektissä. Toivon, että olit silloin sairaana kun se opetettiin koulussa, ei tollasta virhettä voi muuten tehdä. Luuletko tosiaan, et se oli siinä, pakattuna valmiiksi roskalaatikkoa varten ja voi tosta noin vain heittää menemään. Aivan kuin tää elämä olis jo eletty ja nähty, ja vanhana muistelis taakseppäin kaikenlaista. :) Säkään et sentään niin vanha vielä ole.
En mä tiedä itsekkään olinko sellainen vai käyttäydyinko niin ja olenko muuttunut ja mikä olen. Tarviiko tietääkkään?
Mulla ei ole susta montaa kuvaa, mut yks on erityisesti tosi rakas, joka on piilossa mulla tuolla jemmassa. Sen hankkimiseenkin liittyy ihania ja hilpeitä muistoja, etkä sä tiedä siitä mitään. ;)
En mä olis voinut tavata sua aikaisemmin, välillä tuntui, että silloinkin ihan varmasti liian aikaisin, ja niin se taisi ollakkin. mut onpahan nyt jotain mussakin kypsynyt ehkä.
Mikä on sun mielestä sellainen asia, et se on liikaa? Oma ylpeyskö? Viimes kun näin sut niin nauroit ja olit onnellinen ja teki niin mieli..
ei hitsi, en mä voi kirjottaa, kun alkaa jotenkin niin liikuttaan ja herkisteleen. No se oli silloin.
Vaik yks juttu. oon elänyt elämäni tasapainoisinta ja ehkä rauhallisinta aikaa jotenkin. Ei oo tarvinnut hötkyillä mihinkään. Sä olet jossain ja mä tiedän sen ja ei oo mihinkään kiire ja nautin omista asioista täysin siemauksin, niin hullulta kuin se kuulostaakin, ei ole mistään riippuvainen, eikä tarvitse nyt tällä hetkellä mitään mistään enkä kenestäkään eikä ole mitään pakkoa mihinkään tai olla kenenkään kanssa. Ja tiedän, et jos sä et olis mennyt niin sulla olis hiertänyt se asia aina, eiks niin? Sun piti mennä, siitähän sä haaveilit monesti.
Mut miks sä silti puhut niin luovuttaneesti. Jos sä haluat dramatisoida asioita, niin senkun, mut jos sä oikeasti ajattelet täysin noin, niin en ymmärrä. Et sä kertakaikkiaan luovuta noin vähästä ja varsinkin tyhmistä ja omituisista syistä, en usko susta koskaan.
Mä oon saanu ihan hillittömästi itseluottamusta, ehkä sunkin suhteen. Nyt osaisin paukauttaa päin naamaa kaikki ne asiat, joista sait mut muka huomaamattomilla sutkautuksillasi täysin raivon partaalle, jota mä en ikinä näyttänyt. Muistaksä, yritit monesti ärsyttää ihan viime tippaan saakka. Mikskähän sekin nyt naurattaa, silloin ärsytti todella. Mut mähän olinkin ihastunut ja höyrähtänyt murmeli, joka unohti miten puhutaan.
Hyvää mulle muuten kuuluu. Aion vaihtaa työtä, asuntokin menee varmaan vaihtoon ja muuten oikeinkin leppoisaa eloa melko sekalaisen seurakunnan kanssa. Mut nyt en jouda kirjottaan enempää. pakko mennä kun en ehdi enää kohta tälle iltaa liikkumaan jos en nyt het mene. ugh olen puhunut ja jatkan seuraavalla kerralla.
Muisk! Ensi kerralla sitten lisää.
Luin tuon kirjoituksesi ja sydän meinasi pysähtyä,
olen vieläkin aika järkyttynyt. Kuulostit niin paljon eräältä ihm(e)iseltä, etten tiedä mitä pitäisi ajatella.. Tai tiedän. Tuossa kirjoituksessa oli niin paljon. Paljon yhteneväisyyksiä, paljon myös sellaista mitä toivoisin kuulevani juuri häneltä. Varmastikin juuri tuo "toivetta" käsittelevä osuus saa tekstisi kuulostamaan niin järkyttävän osuvalta.
Mulla on siis tyhmä sydän(kin), joka saa korvatkin kuulemaan/ymmärtämään juuri kuten se itse tahtoo. Mutta paljon sanoisin minäkin hänelle tänään. En olisi mykkä tomaatti, joka pystyi hengittää normaalisti vasta kun hän oli kilometrin päässä. Sanoisin niin paljon, ja tulenkin sanomaan, enkä enää pelkäisi häntä. En pelkäisi sanoa, miten suuri ihminen olit/olet silmissäni..enkä sitä kaikkea muutakaan..
Sä taas puhut konditionaalissa... miksi
kaiken sanoa mulle ihan koska vain haluat..?
:)
Kirjoitin konditionaalissa monia kohtia omassa viestissäni, koska jotain täytyy tapahtua ennenkuin aikamuoto muuttuu toiseksi.Luulen että se aika vielä tulee, ja silloin saan tilaisuuden sanoa..
Täällä on jokseenkin turha huhuilla, mutten muutakaan voi. Vielä.
tulee siis vaihtumaan preesensiin,
se on sitten hyvä niin :)
Totuushan on, että aikamuotojen vaan täytyy olla oikein! Epäröivät lauseet nurkkaan ja varmuutta esiin.. Ai niin, täs olikin puhe oikeinkirjoituksesta.. :)
pitkä aika? Kyselen vaan, etten turhaan luule ajan menneen ohitse liian aikaisin..
Aikamoista aika-keskustelua..:)
Mut se miten pitkä aika menee,
riippuu ihan hänestä. Sitten kun hän antaa,
tavalla tai toisella jonkin luvan-tapaisen lauseen..Sit se aika täyttyy. Ja aikamuoto muuttuu:)
sallitaan, jos asia tulee muuten kirjoituksesta selväksi.:) Onhan niitä sellasia kirjoituksia(engl.), joissa on kokonaisia lauseita, joiden sisältämissä sanoissa kirjaimet on eri järjestyksessä ja silti tekstistä saa ihan hyvin selvää.... En nyt muista mihin se perustuukaan se tekstin ymmärtäminen näissä, mutta toimii.
Ensimmäinen ja viimeinen kirjain sanoissa piti olla oikein, jotenkin noin sen muistan. Oma kirjoitustyyli pitkälti noudattaa samaa linjaa.. Oikeita kirjaimia kyllä pääosin oikeilla paikoillaan, mut "ajatus sieltä ja välillä vaikka tuolta, kunhan alku ja loppu on oikein". Ja toimii sekin.
kyydistä - luvan tapaisen lauseen???
ja mulla verbikin usein menee kieliopillisesti väärään paikkaan. Laitan sen siihen, mihin se omissa korvissani parhaiten sopii, vaikka tiedän kyllä ettei se oikeesti kuulu siihen ja muutenkin omat sanajärjestykset on välillä aika hauskoja:) Johtuu siitä kun ajattelen jo paljon pidemmälle mitä ehdin kirjoittaa.
Paremmin sanottuna siis; Lause, joka tavallaan antaa luvan. Sain sen sanottua helpomminkin, mutta vaikeampi muoto kuvaa hyvin kirjoittajaa. Vaikea. :)
saa pyytämällä. Pyysitkö jo lupaa?
ihan varma, ettet ole lupaa vielä saanut? Et siis ilmeisesti suoranaista kieltoakaan, joten viittaahan sekin jo jonkinlaiseen lupaan, jos asiaa siltä pohjalta miettii :)
Nyt on parempi mennä nukkumaan, jos meinaa aamulla heräilläkin jossain vaiheessa.
Lupia odotellessa, hyvät yöt:)
Jälkeenpäin, aikojen päästä, omien kirjoitusten lukeminen on aika hauskaa. Useimmiten nauran niille, kun ne vaan lentää niin "kauniisti". Välillä vailla mitään hajuakaan opeista ja säännöistä. Hauskaa:) Tosin joskus tulee mietittyä, että kannattaako kuitenkin opetella sitä juttua mitä aina kirjoittamisen yhteydessä suositellaan tehtäväksi.. Mikäs se nyt olikaan.. Oikoluku?! :)
En kumpaakaan ole saanut. En lupaa, mutten kieltoakaan. Siksi tahdonkin vain jotain sinne päin, eli "luvan-tapaisen".. Miten varma tässä nyt pitäiskään olla, siinäpä sitä miettimistä.. :)
Hyvää yötä ja pirteää heräämistä :)
Tavallaan olen siis lupaa "pyytänyt",
mut en kai kuitenkaan oikeasti. Jos nyt yritystä avata keskusteluyhteyttä voi luvan pyytämiseksi sanoa, niin siinä tapauksessa olen sen tehnyt. Yhteys vaan on sen verran pätkivää, että epäilen joko olleeni liian neutraali höpöttäjä..tai sitten lupaa ei ole myönnetty.
olen todellakin tainnut nukkua silloin, kun niitä mielenkiintoisia kielioppijuttuja käytiin läpi, mitäpä muutakaan.
Kirjoitat niin, että voisit olla mies jolle viesti oli osoitettu. Tosin tein vain tilaa muille ajatuksille, kun ei taas arkiset asiat meinanneet sinne mahtua, siksi kirjoitin.
Miksi vastasit, tunnistitko itsesi jotenkin, vai?
Kerro jotain tuntomerkkejä minusta, joku tuttu asia tai millainen olen?
Ja en ole mitään roskiin heittänyt tai heittämässä, mutta todellisuus puree, valitettavasti. Olet silti mun jokaisessa päivässä ja ajatuksessa. Niin se vain on, vaikka olen muuta yritänyt keksiä.