Pitkä liitto on päättynyt asumuseroon. 15vuotta ei hetkessä unohdu ja onneksi ei myös tarvitse. Nyt ovat repivät riidat takanapäin.Omasta halusta lähdin,kun en jaksanut.Mutta intohimo jäi kummittelemaan.Vieraita naisia ei ollut, mutta nyt kaipaan aikuista 35-50v naista lähelle. Tuntuu hurjalle ajatukselle haaveilla jostakin toisesta, vaikka tiedän sen olevan normaalia.Olen ihan ok näköinen alle 50v.mies. Haluan pidellä naista sylissäni ja TUNTEA pitkästä aikaa jotain.
Intohimo jäi
jäljelle
3988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jossa ei läheisyyttä, pitkään on oltu yhdessä. Vaan nyt kauhea kaipuu toisen lähelle, kaikki päin jotakin. Mies syyllistää minua ja minä miestä, kumpikaan ei osaa olla toisen kanssa. Raastavaa ja tuskallista. Kaipaan erästä toista, vaan toivon kuitenkin meidän vielä onnistuvan.
Tuttu tunne tuo. Kun kaikesta syyllistetään, niin väkisin menee rajat sekaisin kuka aloitti ja milloin. Ainahan se on kahden kauppa. Ei kukaan yksin riitele. Silloin mieli hakeutuu kohti sellaista ihannetta, miten vaikkapa aidon välittämisen käsittää. Oma tunne kulkee laidasta laitaan, mutta päätöstä en kadu. Suren kyllä, mutta se tuntuu auttavan kun asioita miettii. Hoitoalalla kun työskentelee, niin kauniita naisia olen nähnyt päivittäin,mutta ei se ole ollut se "juttu". Pettäminen ei ollut se laastari jota hain. Pitkän suhteen jälkeen tuntuu vaan vaikealta lähestyä millään tasolla sanoakseen naisia, että hei! tämä mieskin kaipaa
naista. Olet välittömästi sovinisti irstailija. Mutta juna kulkee ja elämä myös. Jaksamista kaikille!!
onkin parempi katsoa ja odottaa..se oikea sattuu kohdalle vielä jossain. Minä en ole pettänyt miestäni ja en aio pettää, vaikka houkutuksia on pilvin pimein..minusta paistaa läheisyydentarve läpi ja kerään kai niitä miehiä ympärilleni.
Olisin varmasti ihan samassa tilanteessa jos eroaisin..en osaisi olla lähellä ketään, enhän osaa olla nytkään. Ja kaipaus on valtava..voimia sinulle ja rakkautta..