Helsingin metsänainen

Telkkarista tuli jokin aika sitten dokumentti naisesta joka asui Helsingissä jossain mettikössä omassa rakentamassa hökkelissä (ei siis luvalla rakentanut). Nainen syötteli kettuja ja lintuja hökkelin edustalla ja kävi kiertämässä roskiksia kaupungilla.

Muistaako tai tietääkö kukaan tuon naisen nimeä?

Entä tietääkö kukaan mitä tälle naiselle nykyään kuuluu, onko saanut pitää hökkelinsä?
51046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

  • Kiitos, häntä juuri tarkoitin :)

    Äänestä

kivikasassa majailustaan tehnyt suuren numeron

Äänestä
  • Minusta tämä Kati oli sen dokumentin perusteella paljon fiksumpi kuin moni muu. Erityisesti nauratti, kun hän sanoi, että hän sanoo, kun ihminen valittaa, että on nälkä, mutta ei voi mennä torilta poimimaan pudonneita perunoita, kun ruoka pitää saada puhtaana marketin hyllyltä, että "Kuole sitten nälkään!"

    Itsekin tunnen monta, ketkä valittavat olevansa äärimmäisen köyhiä ja ei tule toimeen, nälkää näkevät, mutta ei edes leipäjonon leipä kelpaa, kun on kuulemma kuivaa.

    Voi olla, että Sinenmaalla on psyykenongelmia, mutta kenelläpä ei. Hänellä on myös aktiivinen asenne niihin ja hän ei jää toisten armoille. Ihailtava tyyppi. En nyt tiedä kannatanko sitä, että kaikki rakentaisivat metsään luvatta talon itselleen, mutta minusta tuo rakennusprojektikin on uskomaton. Itse en osaisi moista asumusta rakentaa. Kivikasasta se oli kaukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs nainen kirjoitti:

Telkkarista tuli jokin aika sitten dokumentti naisesta joka asui Helsingissä jossain mettikössä omassa rakentamassa hökkelissä (ei siis luvalla rakentanut). Nainen syötteli kettuja ja lintuja hökkelin edustalla ja kävi kiertämässä roskiksia kaupungilla.

Muistaako tai tietääkö kukaan tuon naisen nimeä?

Entä tietääkö kukaan mitä tälle naiselle nykyään kuuluu, onko saanut pitää hökkelinsä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu