Tyttö katsoi ikkunasta. Hän piti mielessään, ettei enää koskaan katsoisi siintä. Sen lasi oli tummunut liasta ja tyttö päätti yhä uudelleen ja uudelleen, että tämä oli viimeinen kerta. Mielesään hän ajatteli miksei voinut katsoa. Siksi, että hän pelkäsi. Pelkäsi tuota ulkomaailmaa, joka oli kuitenkin tavalla, tai toisella osa hänen elämäänsä. Ulkoilmaa peittävä sakea sumu sai kylmät väreet liikkumaan hänen selässään. Kyynel vierahti tuolle kalpealle poskelle ja hän säpsähti ikään kuin transsista. Oliko hän kauankin seisonut siinä tuijottamassa tuota pelkoa. Miten hän sen tietäisi, kun ei tiennyt paljonko kello oli.
Sirot sormet piirsivät yhä uusia ja uusia kaartelevia kaaria ikkunaan, joka oli huurteessa. Tyttö liikutteli kättään ja tiesi mitä hän kaipasi. Yö oli laskeutunut jo aikoja sitten Shewsburyn ylle. Se oli pieni kyläpahanen Walesissa. Hänen pienet ja hennot jalkansa, jotka olivat liidan heiveröt ikäisekseen, kääntyivät ja hän tuijotti suurilla ja ruskeilla silmillään käytävää, jolla seisoi. Hän asteli kylmällä lattialla. Askeleet olivat niin hennot ettei niitä edes kuulunut. Tyttö ohitti makuuhuoneen, josta kuului vaimeata tuhinaa. Hän hymyili ja pysähtyi ovelle aikeissa avata sen ja kurkata sisälle, mutta eväsi aikomuksensa. Käytävä, jolla hän käveli, oli todella avara. Se toi mieleen kauhuelokuvan, jossa aave kulkee kartanen käytävillä. Tietenkin olihan tuo käytävä osa sitä suurta kartanoa, jossa hän perheineen asui. Siis kahden sisarensa ja vanhempiensa kanssa. Hän saapui suurille oville. Noiden ovien takana häntä odottaisi vapautuminen.
Ovi narahti, kun tyttö iskeytyi siihen kaikilla voimillaan. Hän kirosi, vaikkei ääntä tullutkaan. Miksi hänen täytyi olla niin heiveröinen. "Alikehittynyt", kuului monesta suunnasta. Hän katsoi lopultakin sitä. Oven kiinni menemisestä johtuva jysäys kaikui kauan seinissä. Siintä tyttö ei välittänyt. Häntä kiinnosti vain se. Sen musta pinta, joka kiilsi kuun kimmellyksessä ja jo kuluneet koskettimet. Hän siveli flyygelin pehmeää pintaa ja istuutui tuolille. Koskettimet olivat ajan myötä tummuneet, tai ainakin siintä asti, kun hän ne oli viimeksi nähnyt. Vuosia sitten hän oli viimeksi istunut tällä samaisella tuolilla, tässä samassa tunne tilassa. Etsiessään oikeita koskettimia hän katsoi vielä kuuta, kuin se olisi hymyillyt hänelle. Pianon hiljaiset sävelet kaikuivat salissa ja tyttö soitti hieman jäykästi. Yhä enemmän soittaessaa hän pehmeni. Hän pääsi tunteeseen, jota ei voinut sanoin kuvailla. Hän oli pääsemässä taas vapauteen.
Sirot sormet piirsivät yhä uusia ja uusia kaartelevia kaaria ikkunaan, joka oli huurteessa. Tyttö liikutteli kättään ja tiesi mitä hän kaipasi. Yö oli laskeutunut jo aikoja sitten Shewsburyn ylle. Se oli pieni kyläpahanen Walesissa. Hänen pienet ja hennot jalkansa, jotka olivat liidan heiveröt ikäisekseen, kääntyivät ja hän tuijotti suurilla ja ruskeilla silmillään käytävää, jolla seisoi. Hän asteli kylmällä lattialla. Askeleet olivat niin hennot ettei niitä edes kuulunut. Tyttö ohitti makuuhuoneen, josta kuului vaimeata tuhinaa. Hän hymyili ja pysähtyi ovelle aikeissa avata sen ja kurkata sisälle, mutta eväsi aikomuksensa. Käytävä, jolla hän käveli, oli todella avara. Se toi mieleen kauhuelokuvan, jossa aave kulkee kartanen käytävillä. Tietenkin olihan tuo käytävä osa sitä suurta kartanoa, jossa hän perheineen asui. Siis kahden sisarensa ja vanhempiensa kanssa. Hän saapui suurille oville. Noiden ovien takana häntä odottaisi vapautuminen.
Ovi narahti, kun tyttö iskeytyi siihen kaikilla voimillaan. Hän kirosi, vaikkei ääntä tullutkaan. Miksi hänen täytyi olla niin heiveröinen. "Alikehittynyt", kuului monesta suunnasta. Hän katsoi lopultakin sitä. Oven kiinni menemisestä johtuva jysäys kaikui kauan seinissä. Siintä tyttö ei välittänyt. Häntä kiinnosti vain se. Sen musta pinta, joka kiilsi kuun kimmellyksessä ja jo kuluneet koskettimet. Hän siveli flyygelin pehmeää pintaa ja istuutui tuolille. Koskettimet olivat ajan myötä tummuneet, tai ainakin siintä asti, kun hän ne oli viimeksi nähnyt. Vuosia sitten hän oli viimeksi istunut tällä samaisella tuolilla, tässä samassa tunne tilassa. Etsiessään oikeita koskettimia hän katsoi vielä kuuta, kuin se olisi hymyillyt hänelle. Pianon hiljaiset sävelet kaikuivat salissa ja tyttö soitti hieman jäykästi. Yhä enemmän soittaessaa hän pehmeni. Hän pääsi tunteeseen, jota ei voinut sanoin kuvailla. Hän oli pääsemässä taas vapauteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoitat selvää ja hyvää kieltä.Rasitteena on aiheiden kliseemäisyys: nuoren tytön yksinäisyys, maailman pelkääminen, musta piano/flyygeli, vapauden kaipuu jne. Ja kaiken lisäksi olet niputtanut nämä kaikki näin lyhyeen tekstiin?!
Ehdottomasti sinun kannattaa jatkaa kirjoittelua, mutta pohdi ensin mitä oikein haluat sanoa.
Ehken halua sanoa tuossa vielä kaikkea..Eihän esipuheessa selvennetä koko kirjaa... Ja siis tuo oli vain esipuhe.. Tiedän, että kaikki on liidan kliseemäistä... =) En vain voi sille minkään, mutta tarkoituksena olisi saada tytön elämä helvetiksi ja kuitenkin selvittää hänet sieltä pois... Ja tiedostan jo nyt että hiljaisuus tarkoittaa sitä, että tyttö on mykkä.. Mietin vielä kirjan alkua ja olen saanut keski-osan valmiiksi.. Kaiketi julkaisen sen.. Siis tänne.. Kiitos kuitenkin hyvistä kommenteista =)
Luin tekstisi. Mikä kumma on siin? "Hän tuijotti siintä" merenkö pinta vai taivas? Alusta saa kuvan, että tyttö on todellakin kovin nuori, mutta sitten hän soittaakin taas pianoa, jota on soittanut joskus monta monta vuotta sitten. Kuinka vanha tyttö sitten oikein on? Kiinnostus kyllä heräsi:) Miksi tytön jalat ovat niin hennot, ja mikä se pelko on?
Hei! Tässä muutama juttu, jotka ainakin kaipasivat korjausta...
Ihan ensiksi kannattaa kiinnittää huomiota ns. "faktoihin." Esimerkiksi flyygelin pinta tuskin on pehmeä, paremminkin kova ja kiiltävä. Jos flyygelin pinnalla on esim.paksu pölykerros silloin se on pehmeä, mutta sekin pitää mainita.
..."Siksi, että hän pelkäsi. Pelkäsi tuota ulkomaailmaa..."
->>Yksi ohje, älä koskaan toista samaa sanaa seuraavan lauseen alussa, kertoo amatöörimäisyydestä ja on erittäin klisee! Kuulostaa ehkä sinun korviisi dramaattiselta, mutta kustantaja nauraa tuollaisille perus mokille.
Asutko Walesissä? Oletko vieraillut siellä useasti? Jos olet, niin sitten ookoo, jos et, niin kannattaa asiavirheiden kannalta sijoittaa tapahtumat ympäristöön, josta tietää jotakin ja joka on tuttu itselle. Varsinkin jos haluaa kirjoittaa vakavammassa mielessä.
"...Se toi mieleen kauhuelokuvan, jossa aave kulkee kartanen käytävillä."
->>Tämä vertaus on aika tökerö, sen voisi kenties muotoilla kokonaan uusiksi tai ottaa pois. Tai voit yrittää saada lukijan aistimaan aavemaisen tunnelman muunlaisella kuvauksella.
"Tietenkin olihan tuo käytävä osa sitä suurta kartanoa, jossa hän perheineen asui.Siis kahden sisarensa ja vanhempiensa kanssa..."
->>Siis sana pois, vaikuttaa selittelyltä.
Tekstisi on tässä muodossaan ensilukemalta aika monimutkaista, jotenkin liian sekavaa, ehkä vosit yrittää yksinkertaistaa sitä hieman ja jäsennellä selkeämmäksi.