Olen täysin väärinymmärretty rapu. Olen nousevaltakin vielä rapu, joten elämä on aika tunnepohjasta.
Saatan kuulla että olen kiusannut jotai ihmistä, vaikka oikeasti flirttailin, minua pidetään valehtelijana (kerron kaiken avoimesti ja rehellisesti, joten sehän ei voi olla mahdollista, vaan valehtelen tietysti), ihmissuhteeni ei toimi koskaan, minua pidetään joskus ilkeänä ja omahyväisenä vaikka kärsin huonosta itsetunnosta ja yritän olla mukava, mutta olenkin vaan vittuillut taas.
Ärsyttävä piirre mussa on se että kun kuulen loukkauksen, niin se jää kyllä mieleen ja kostan myöhemmin sanomalla takaisin. Sitten musta puhutaan kuinka olen typerä ja lapsellinen kun vaan kiusaan ihmisiä.
Minua ei ymmärretä
7
1852
Vastaukset 7
- rapu itsekin
että sun ongelma ei ole niinkään se miten sinut ymmärretään tai mitä muut sinusta ajattelee, vaan se että liikaa mietit noita asioita. Rohkeasti vain, ja ole oma itsesi niin kyllä ennen pitkää löydät kanssasi samalla aaltopituudella olevia ihmisiä ja
voit vähät välittää muiden mielipiteistä. - rapu täälläkii
hei, elä nyt masennu jos jotku sanoo siua lapselliseksi ja typeräksi tai että kiusoittelet toisia. Elä ajattele asioita noin syvällisesti vaan ole omaittes. En osaa ihan auttaa,sillä olen enemmän kuuntelija tyyppiä. Mutta auttaisko jos sanon että miuu ja monta miu kavereita on sanottu myös lapselliseksi ja että niille on sanottu loukkauksia ja että nille sekin on jäänyt päähän? eikä suurosa ees oo rapuja. Lapsellisuus on hieno piirre, sillä eihän kukaan aikuinen tosikko haluaisi olla?
Taidat olla aika nuori? Kuule, ole rohkea ja katso asioita omilla silmillä eläkä välitä mitä muut sanoo. Puhuminen auttaa ^^ - rapumirekkonen
kyllä se näin on.
- Siusta varmaan tuntuu siltä
vain koska he ovat niin sanoneet. Luulen että on monta jotka ymmärtävät siuta!
- puppis
Hei, Rapumiekkonen!
Toivon, että Sinua lohduttaa tieto siitä, että kaikki (jos joku väittää muuta, niin puhuu skeidaa)ovat kokeneet tuon saman tunteen, että kukaan ei ymmärrä. Se kuuluu ihmisen kehitykseen ja yleensä loppuu siihen, että ihminen tapaa samanhenkisiä ihmisä. Liikutko itsellesi "vieraassa" porukassa? Välttämättä se vakio kaveriporukka ei tyydytä sinun henkistä janoasi tällä hetkellä vaan kaipaat ehkä jotain syvällisempää keskustelua? Älä luovuta, sulle on olemassa samanhenkistä porukkaa. Etsi ja löydä, mutta ethän sekaannu uskovaisiin äläkä muihinkaan huumehörhöihin ;)
- rapu n.51v
Onkos koskaan käynyt mielessäsi, että jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Meistä ei ole kukaan huonompi toista, joskaan ei parempi. Ole tyytyväinen itseesi!!!!.
Ellet huomaa itsessäsi vikaa, jota et itse sulata. Se onkin se ainoa raati.
Lopeta hyväksynnän hakeminen, koska ainoa arvo, mikä on tärkein, on itsetunto.
Varmaan tiesitkin tuon. Kokoa itsesi, ja noudata itsellesi hyvää mieltä tuottavaa elämää.!
Ja se faktahan tässä oli, ettei kukaan muu kuin sinä, voi saada itseäsi onnelliseksi.
Aika tyhmää on antaa minunkin neuvoja. Oma elämä on jotenkin perseellään, en vain tiedä miten. Jos totta puhun olen leski, lapset elävät omaa elämäänsä, ja itse kuljen rollaattorilla ulkona. Ei se silti ole omakuvaan(henkisesti) . muuttanut. Hogasitko sä? Mähän aloin sönköttää omaa elämääni. Sorgen Jörgen, nyt lopetan, tämän - rapunainen**
olen rapunainen ja koen samallatavalla ajoittain. olen ilkeä silloin kun olen epävarma ja miehet ihastuvat minuun ensin palavasti mutta epävarmuuteni joka herää silloin kun ihastun ja herkkä ja impulsiivinen luonteeni tuntuvat saavan miehen kuin miehenkin kyllästymään. tää on todella raskasta, itsekin kun vielä olen tosi herkkä. rapuhan on horoskopeista v-mäisin mutta silti ilmeisesti empaattisin. vaikeaa elää tunteidensa kanssa:) mutta hyvää on se että osataan elää täysillä tunteessa ja ollaan hyviä rakastajia kun puitteet ovat ravun mieleen. ja kyllä uskon että rapunakin pärjää aivan loistavasti. ehkä sorrumme vaan liian usein itsesyytöksiin, joka on oma ongelmani... ravun täytyy vaan tehdä enemmän töitä itsetuntonsa kanssa tai ainakin tunnepuolen kanssa yleensä. näin olen itsestäni ja rapuystävistäni päätellyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241205Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.79793Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
- 36515
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää47506- 45492
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86482- 19466