Jälleen kuulen nuo sanat
jotka saavat minut muistamaan
Näen uudelleen nuo kasvot
joihin pystyisi en luottamaan
kai enää koskaan
Muistelen hiljaa
Sanat, kerran kirjoitetut
viiltävät sisintäni
Vaikka kerroin, antaisin anteeksi
yhä edelleen kärsin
Muistelen hiljaa
Tuo kysymys silloin ilmoille heitetty
kuin ilkikurinen vitsi,
pilkka, suolaa haavoilleni
juuri kun olin sälöinä edessäsi
muutenkin
Tahdoit satuttaa,
niin muistelen hiljaa
Ja silloin sisälläni vyörymään lähtenyt
lumipallo kasvaa kasvamistaan,
jyrää minut alleen uudelleen
kuin haudatakseen ikuiseen uneen
Muistelen hiljaa
Nuo epäluotettavat kasvotkin
toistavat vain samoja virheitään
kuin opittuja kaavoja
Ne eivät lohduta
vaan rikkovat rikottua
Muistelen hiljaa
Sisustin huoneesi uudelleen
Maalasin seinät harmaiksi
vaihdoin verhosi mustiin,
mattosi ruskeisiin, tummanpuhuviin
Poistin kattolamput
laitoin pöytälampuillesi hatut
Muistelen hiljaa
En minä ole kynttilä huoneessasi
vaan varjo
Etkä sinä loista edessäni
kuin tähti
Ja tuo kolmas on kuin kasvoton
hirviönkin irvikuva
Muistelen hiljaa
pieninä pirstaleina
Toivoen voivani unohtaa
Kaiken
Hiljaa
jotka saavat minut muistamaan
Näen uudelleen nuo kasvot
joihin pystyisi en luottamaan
kai enää koskaan
Muistelen hiljaa
Sanat, kerran kirjoitetut
viiltävät sisintäni
Vaikka kerroin, antaisin anteeksi
yhä edelleen kärsin
Muistelen hiljaa
Tuo kysymys silloin ilmoille heitetty
kuin ilkikurinen vitsi,
pilkka, suolaa haavoilleni
juuri kun olin sälöinä edessäsi
muutenkin
Tahdoit satuttaa,
niin muistelen hiljaa
Ja silloin sisälläni vyörymään lähtenyt
lumipallo kasvaa kasvamistaan,
jyrää minut alleen uudelleen
kuin haudatakseen ikuiseen uneen
Muistelen hiljaa
Nuo epäluotettavat kasvotkin
toistavat vain samoja virheitään
kuin opittuja kaavoja
Ne eivät lohduta
vaan rikkovat rikottua
Muistelen hiljaa
Sisustin huoneesi uudelleen
Maalasin seinät harmaiksi
vaihdoin verhosi mustiin,
mattosi ruskeisiin, tummanpuhuviin
Poistin kattolamput
laitoin pöytälampuillesi hatut
Muistelen hiljaa
En minä ole kynttilä huoneessasi
vaan varjo
Etkä sinä loista edessäni
kuin tähti
Ja tuo kolmas on kuin kasvoton
hirviönkin irvikuva
Muistelen hiljaa
pieninä pirstaleina
Toivoen voivani unohtaa
Kaiken
Hiljaa
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo nicisi muuten saa aina hymyn huulille, niin
ihana se on.
Mutta runostasi sitten.
Niin hiljaa ja koskettavasti muistelet kaikkea,
mikä taakse on jäänyt.
Niin satuttavasti kerrot, kuinka sisustit huoneen
uudelleen, tummin sävyin.
Ja kuinka sydäntä riipaisevasti runosi sitten
päättyy. Voin kuvitella kaiken tuon tapahtuneek-
si, niin sen täytyy olla. Tuskin olisit saanut
näin satuttavaa tekstiä syntymään, kuin koetusta.
Vaikka tietysti sekin on mahdollista.
Vaikka runosi onkin hyvin liikuttava, niin pidin
siitä - tai ehkä juuri sen vuoksi, kiitos.
Hyvä, että nimimerkki hymyilyttää! Tarkoin valittu... ;-)
Runoni on omakohtainen. Onpa hyvinkin. Tosin huone, jonka "sisustin", on sydämessäni. Kuvainnollinen siis. Mukanani menneisyys, jonka tahtoisin jättää taa. Unohtaa ikävät tunteet, huonot muistot. Sanat, joita vieläkään en voi ymmärtää, ilman selitystä jääneet. Ehkä liikaa väärinkäsityksiä, joihin ei saa selvyyttä.
Se on elämää se. Tumma on sydämeni huone. Toivon, valoisampi tulevaisuus! =)