Olen hankkimassa kaupunkiajoon pieniruokaista autoa. Kia Ceed 1.4 voisi olla sellainen.
Se ei ole aivan parhaiden kilpailijoiden veroinen laatuvaikutelmaltaan eikä kaikilta ominaisuuksiltaan mutta hinta suhteessa laatuun on riittävän kohdallaan. Enkä ole kiinnostunut keskustelemaan sen naapuriarvostuksesta tai muusta toisarvoisesta. Olen ajanut sitä ja hyväksynyt sen siltä osin. Koeajoauto oli isommalla koneella mutta pienemmät hevosvoimat riittävät minulle.
Minulle tärkeintä on sen kulutus jatkuvassa kaupunkiajossa jota minulle tulee seuraavan viiden vuoden aikana sata tuhatta kilometriä.
Mikä on sen kulutus kaupunkipyörityksessä? En usko että valmistajan ilmoittama 7.6 litraa riittää. Millaisia lukemia olette saaneet? Vai onko kellään pikkukoneista?
Se ei ole aivan parhaiden kilpailijoiden veroinen laatuvaikutelmaltaan eikä kaikilta ominaisuuksiltaan mutta hinta suhteessa laatuun on riittävän kohdallaan. Enkä ole kiinnostunut keskustelemaan sen naapuriarvostuksesta tai muusta toisarvoisesta. Olen ajanut sitä ja hyväksynyt sen siltä osin. Koeajoauto oli isommalla koneella mutta pienemmät hevosvoimat riittävät minulle.
Minulle tärkeintä on sen kulutus jatkuvassa kaupunkiajossa jota minulle tulee seuraavan viiden vuoden aikana sata tuhatta kilometriä.
Mikä on sen kulutus kaupunkipyörityksessä? En usko että valmistajan ilmoittama 7.6 litraa riittää. Millaisia lukemia olette saaneet? Vai onko kellään pikkukoneista?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei silti, ettenkö voisi ostaa Cee'diä itsekkin, mutta Hyundai/Kia konsernilla on taipumus ilmoittaa kulutuslukemat optimistisesti. Eli jos kulutus on tärkeä, niin kannattaa tutustua autolehtien testeihin.
Jos Kia ilmoittaa kulutuksen litran alle Auriksen samalla koneen koolla niin ei kuulosta realistiselta.
Kian 1.4-moottorissa on kuitenkin paljon enemmän tehoa (109hv) kuin Auriksen vastaavassa, tämän ovat kyllä autolehdetkin vahvistaneet....samaan blokkiin muuten perustuu tuo 1.4 kuin suurempi 1.6
Tuulilasi mittasi penkissä Corollan 1.4-litraisesta yli 110 hevosta.
Olen ajanut eri autoja. Normaaliliikenteessä en huomaa eroa ripeydessä Ceed 1.6, Auris 1.4, Auris 1.6 ja Golf 1.6 välillä. En vedä asuntovaunua tai aja isolla lastilla moottoritiellä eli kaikkien tehot riittävät minulle. Polttoainenkulutus kaupungissa on tärkeintä minulle.
harkitsisin myös
HYUNDAI i30 1.6 CRDi 5d 66 Classicia. Hieman kalliimpi mutta ilmastointi, parempi laatuvaikutelma sekä mukavampi ja taloudellisempi moottori.
Hundai-myyjä, hus hus takaisin työn ääreen täältä netistä. Jos dieseliä miettii, niin Ceedillä on huomattavasti parempi hinta-laatusuhde kuin i30:llä.
Itselläni on tuo 1,4-litranen ja keskikulutus ajotietokoneen mukaan on nyt syksyllä ollut hieman yli seitsemän litran pinnassa, oisko joku 7,2 viimesin noteeraus. Kesällä maantiepainotteinen keskikulutus pyöri välillä jopa alle 6,5-litran ja tämä on tankkaamalla myös todennettu. Uutuuden nahkeuden hieman karistessa tuo 1,4-litranen on kulultaan aika pirteä menijä ja ero 1,6-litraseen jota olen myös kokeillut, ei taajama-ajossa anna paljoa lisäetua. Ero tulee vasta ohituksissa ja kuormalla ajettaessa. Ja auto pelaa kuin unelma.
Kaikkihan tietävät, ainakin ne jotka autoista jotakin ymmärtävät, että autojen, etenkin halpisautojen ajotietokoneisiin ei juuri ole luottamista, todelliset kulutuslukemat ovat reilun litran enemmän, kuten kian ilmoittamat normikulutuksetkin ovat aivan liian optimistisia, sen voit todeta lukemalla alan lehtien tekemiä vertailuja.
Ei kannata uskoa kaikkea mitä pojat kertoo. Itselläni on 1.6 bensaceed ja ajotietokoneen näyttämät tankillisella ovat vaihdelleet -0.2 litrasta 0.5 litraan verrattuna tankkauksista laskettuihin. Olen huomannut sen, että tankki ei tule joka kerran yhtä täyteen, joten se aiheuttaa ison osan heitosta suhteessa ajotietokoneeseen.
Pitkän matkan keskikulutus (n.7000km) on ollut noin puoli litraa ilmoitettua eu-kulutusta isompi. Autossa on automaatti-ilmastointi, joka on aina päällä. Peräkärryn vetoa on n.200km.
Tuota 7,2 syyskulutusta en ole tankkaamalla varmistanut, mutta minähän kirjoitin, että tuo kesäkulutus on tankkaamalla todennettu, joten kohtuullisen tarkka tuo ceedin ajotietokone on. En usko muutenkaan, että auton hinnalla olisi tekemistä jonkun ajotietokoneen kulutuksen laskennan tarkkuuden kanssa, sillä jos kyseinen systeemi purettaisiin, löisin taalani vetoa siitä, että komponentit ovat samoja monessakin autossa hintaan katsomatta. Ainakin ceedissä sähkötekniikkaa on toimittanut Boshc ja siemens, enkä usko, että esim. Siemensin linjan päässä elektroniikkakomponentteja lajitellaan automerkin ja mallin mukaan. Vai onko esim. ceedin alla pyörivät Michelin Energytkin jotkut "halpaversiot" oikeista Michelin Energyistä ja näin ollen huonommat kuin jonkun laatumerkin alla pyörivät vastaavat Michelinit. Ymmärsitkö pointin?
Oman kesäkuussa hankitun 1,4 LX:n kulutus on ollut puhtaassa kaupunkiajossa 8 litran molemmin puolin. Ajo on kaupunkipyöritystä 40 - 60 km/h rajoituksilla työmatka-ajossa noin 4 km suuntaansa.
Ja ensinnäkin kiitos! Onko sinulla valoristeyksiä matkallasi?
On reitistä riippuen kahdet tai viidet valot. Kaksien valojen reitillä on lisäksi yksi kiertoliittymä. Nämä siis työmatkalla. Lisäksi ajan vielä Oulun keskustassa jonkin verran. Autoni tiedot ovat myös www.tankkaus.com - palvelussa, jossa merkitsen joka tankkauksen jälkeen tiedot.
Ajosi on aika lailla samanlaista kuin minulla. Kiertoliittymiä ja valoja on minulla vielä enemmän mutta silti luulisin että kulutuslukemat täsmäävät hyvin.
AB Suomi nro 17 testasi kuusi autoa, Golf 1,6, Ceed 1,4 , Mazda 3 1,6, Auris 1,4, Nissan Qashqai 1,6 ja Hyundai i30 1,4. Siinä kulutus ja ympäristö-arvostelussa max pisteet olivat 40. Kia ja Hyundai sai 36 pistettä ja muut 35 pistettä siis aika tasaista, kun otetaan myös ympäristö mukaan. Lue se testi, niin saat lisää tietoa.
Tekniikan maailman 1.6-litraisten vertailussa kulutuslukemat (l/100km) menivät seuraavasti:
Maantieajo 83km/h / Kaupunkiajo 38km/h
Ceed: 6,4 / 7,1
Auris: 6,6 / 7,1
Astra: 6,6 / 7,4
Focus: 6,6 / 7,6
Golf: 6,8 / 7,5
307: 6,8 / 8,0
Tulosten perusteella uskaltaisin epäillä, että 1.4-moottori voi mennä maantieajossa hieman vähemmällä, mutta kaupungissa kulutuslukema lienee vähintään sama.
Helsinki-Kokkola-Helsinki kulutus oli 1.6ex:lla oli tasan 6l/100km ja kaupunki ajossa keskikulutus on aina jotakuinkin sen tasan 7.2
Kiitos sinullekin.
Yleensä pienemmän koneen edut tulevat juuri kaupunkiajossa silloin kun kone on kuitenkin riittävän tehokas. Alitehoisella kulutus ei laske kaupunkiajossa. Siksi näistä yksnelosista minua kiinnostaakin eniten Ceed ja Auris. Niiden koneet ovat riittävän tehokkaita. Edellisen mallin Corollassa normiero 1.4/1.6 oli kaupunkiajossa 0.8l ja se on myös käytännössä todettu oikeaksi. Maantieajossa eroa ei ole kuin pari desiä.
Ja jos kaupunkiajossa päästään 38km/h keskinopeuteen on se esikaupunkiajoa. Keskustassa liikutaan alle 30km/h keskinopeuksissa koko tankillisissa mitattuna.
Oletkos harkinnut Honda Jazzia?. Itselläni tuommoinen on ja kulutus vaihtelee välillä 5.4-7.2L/100km riippuen ajelenko enemmän maantiellä vai taajamassa. Ja tämä siis tuolla portaattomalla CVT-automaatilla. Tehoa on vähemmän kuin Ceedissä, mutta toisaalta "vaihdelaatikossa" on aina paras mahdollinen välityssuhde valittuna, joten auto tuntuu ihan riittävän ripeältä. Ja automaatilla on mukava pörräillä kaupungissa.
Valmistajan ilmoittamat kulutukset ko automaatille ovat 5.0/5.7/7.2 ja ne tuntuvat olevan melkolailla kohdallaan.