oon kohta 18 vuotias tyttö ja ollu kiinnostunu yhestä jätkästä reilun vuoden. oon tienny lähes koko ajan,ettei se oo kiinnostunu musta; se ite sano niin mulle,ystävällisesti kuitenkin. tä jätkä on aivan mahtava tyyppi,ehdottomasti arvostan sitä eniten miessukupuolisista!meillä on paljon yhteistä,samanlaisia mielipiteitä,samanlainen huumori.. kuitenkaan se ei kiinnostunu musta.ehkä enemmän kaverimieles,mutta koska se on niin ujo,se ei enää kehtaa puhua mun kans ku kännis,koska se tietää mun tunteista sitä kohtaan. pitkään aikaa me ei puhuttukaa sanaakaa toisillemme. aloin pikkuhiljaa unohtamaan sen,tai en unohtamaan sitä ihmistä ja rakkautta sitä kohtaan,mut sen kivun ja surun,jota tunsin. kuitenkin täs hetki sitte me puhuttii pitkästä aikaa,pidettiin hauskaaki aluks,naurettiin yms. mut ilmeisesti se oli virhe puhua sen kans,koska vanhat tunteet palas pintaan,kun muistin miten ihana ihminen se olikaan! loppuilta meni mulla itkiessä tän "havainnon" takia. mulle ei loppujen lopuks tehny yhtää hyvää puhua sen kans..vaikka aluks siltä tuntukin.
pitääkö mun taas oottaa vuoden verran että sen voin unohtaa,vai mitä teen? en pysty ihastumaan muihinkaan jätkiin enää..ennen tätä viimeisintä keskusteluamme olin jo ihastunut jonkin verran erääseen toiseen jätkään..nyt taas tuntuu,että mun pitäs unohtaa se ihastus tuon suurimman ihastuksen takia,vaikka mitä se hyödyttäs mua mitenkään??
tiedätte varmaan tunteen,ku sydän murtuu yhes hetkes tuhansiks pirstaleiks? nyt ku vihdoin sain ne sirpaleet jotenkuten kasattua hennosti yhteen,ne rikkoutu uudestaan!
se jätkä sano,että se pitää musta tosi paljon ihmisenä,että mä oon aivan mahtava tyyppi,kuitenkin vaan kaverimieles. mutta..vaan joskus harvoin KÄNNIS toisillemme puhutaan.
mulle on aina ollu tosi tärkeetä pitää oma ylpeyteni,aina pitäny esittää muka välinpitämätöntä muille yms,mut tuon ihmisen silmis mä oon kyl oman arvokkuuteni menettäny.sillon mä sen menetin ku se kerto ettei oo kiinnostunu musta..ja mua hävettää ja kaduttaa se.. en tiiä saatteko mitään tolkkua mun kirjotuksista,ei se mitään,en mäkään saa!
apua kaipailisin?onko vaa parasta että en enää ikinä puhu sille sanaakaan? sekin ois kuitenki mulle nii suuri menetys..en mä tiedä,en mä tiedä..:(
pitääkö mun taas oottaa vuoden verran että sen voin unohtaa,vai mitä teen? en pysty ihastumaan muihinkaan jätkiin enää..ennen tätä viimeisintä keskusteluamme olin jo ihastunut jonkin verran erääseen toiseen jätkään..nyt taas tuntuu,että mun pitäs unohtaa se ihastus tuon suurimman ihastuksen takia,vaikka mitä se hyödyttäs mua mitenkään??
tiedätte varmaan tunteen,ku sydän murtuu yhes hetkes tuhansiks pirstaleiks? nyt ku vihdoin sain ne sirpaleet jotenkuten kasattua hennosti yhteen,ne rikkoutu uudestaan!
se jätkä sano,että se pitää musta tosi paljon ihmisenä,että mä oon aivan mahtava tyyppi,kuitenkin vaan kaverimieles. mutta..vaan joskus harvoin KÄNNIS toisillemme puhutaan.
mulle on aina ollu tosi tärkeetä pitää oma ylpeyteni,aina pitäny esittää muka välinpitämätöntä muille yms,mut tuon ihmisen silmis mä oon kyl oman arvokkuuteni menettäny.sillon mä sen menetin ku se kerto ettei oo kiinnostunu musta..ja mua hävettää ja kaduttaa se.. en tiiä saatteko mitään tolkkua mun kirjotuksista,ei se mitään,en mäkään saa!
apua kaipailisin?onko vaa parasta että en enää ikinä puhu sille sanaakaan? sekin ois kuitenki mulle nii suuri menetys..en mä tiedä,en mä tiedä..:(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ronja, itse oon 15-vuotias, eikä ihastukseni ole kestänyt kun vasta muutaman kuukauden. Kys. henkilö tieää mun tunteista ja mä tiiän ettei se oo kiinnostunu. Ja kun vielä tiiän etten välttämättä nää kys. henkilöä enää koskaan, ellei se sitte vaan kävele kaupungilla vastaan. Mulla on sen puh. nro ja mailiosote, mutten viitti lähestyä, koska se kai luulis että mä yritän jotain.. Kun se kaikenlisäks on vielä varattukki.
Musta tuntuu, että tää henk. luulee etten mä tiiä sen tyttöystävästä. Tai sitten se luulee että mä tiedän ja siks käyttäydyn jotenki törkeesti tätä kys. tyttöä kohtaan. Ei, se vaan vahingossa kerran tuli vastattua vähän törkeesti. Ei liity asiaan mitenkään. Mä toivon näille henkilöille mitä parhainta onnea, mustasukkaisuus ei oo mun juttu. (No ehkä silti vähän..)
Kun vaan olisin pystyny puhumaan tälle ihanuudelle kun tilaisuus oli. (Tilaisuuksia oli viikon ajan joka päivä, joka tunti melkein, mutta nyt ei varmaan enää tuu) Jos pysytisin selvittämään asiat sen kanssa, niin ehkä tähän munkin itkemisee ja ikävään tulis joku tolkku...
Koita Ronja jaksella, ja hyvät kesät!
suosittelen et unohdat kylmänviileesti tuntees ihastustas kohtaan... (tai annat hänen ymmärtää niin) mulla on samantapainen kokemus, kolmen vuoden ajan oon rakastanu miestä joka ei halua musta muuta kuin kaveria itelleen. siinä vaan satuttaa itteensä enemmän jos ei mee elämässä eteenpäin.
Toi on niiiin tuttua mullekki ja täytyy sanoa, että ainoa keino MULLA oli olla näkemättä sitä ollenkaa pitkään aikaan. Nyt en oo tätä jätkää (mun ensirakkaus) nähny pariin vuoteen ja oon onnellinen näin, uuden miehen kainalossa! Kyllä se aika parantaa haavat!
Tuttu tunne mullekin... Mä ihastuin joskus 14 vuotiaana yhteen jätkään, viiteen vuoteen mä en nähny ketään muuta koko maailmassa. En pystyny ihastumaan kehenkään muuhun, ei kukaan ollu puoliakaan siitä mitä se oli.
Sitten mä päätin että saa riittää, mä en jaksanu enää kattella sivusta miten vieraat naiset piiritti sitä, mä olisin halunnu et meistä ois tullu jotain enemmän, mut se ei tuntenu samoin kuin mä.
Mä vaihoin koulua, etten enää näkis sitä, se lähti armeijaan, ja nyt me asutaan eri puolella Suomea. Mä en oo nähny sitä kunnolla reiluun vuoteen, ja oon tosi onnellinen mun nykysen poikaystävän kanssa. Vappuna näin sitä entistä suurta rakkauttani, muttei se hetkauttanu enää laisinkaan niinku ennen, ja se kipu oli poissa...
Siis koitat vaan olla näkemättä sitä tyyppiä enää.Niin kamalalta kun se kuulostaakin, aika parantaa haavat, etkä sä enää tartte sitä jätkää sillä lailla, kauniina muistona se kannattaa muistaa. Etti ittelles jonku muu kun aika tuntuu sopivalta ja sydän niin käskee, et löydä samanlaista, äläkä vaan etsi "korviketta", vaan jonku muun ihanan ihmisen joka pikkuhiljaa ihan huomaamatta vallottaa sun sydämes ennen ku huomaatkaan...
kiitos neuvoista..ongelma on vaan se,että näen sitä koulussa joka päivä.nyt on onneks kyllä kesäloma,jolloin en näe sitä niin usein.joskus viikonloppusin ehkä. toivottavasti tän kesän aikana voisin Häntä hieman unohtaa.. tuntuu kyl vaan,että kaikki muut ois korvikkeita.ajattelen aina kun juttelen joidenkin jätkien kanssa,että eihän noi oo mitään verrattuna Häneen yms..tuntuu nii pahalta,että pidän sitä ihmistä niin suures arvos,fiksuimpana,syvällisimpänä,ihanimpana ku ketää toista jätkää. mutta eipä täs voi muuta ku koittaa päästä yli..
mä oon monesti miettiny,et voisko tä olla rakkautta,mitä tunnen sitä jätkää kohtaan? en osaa sanoa.yleensä aattelen et rakkauden pitää olla molemminpuoleista,ennenku se on Oikeaa Rakkautta.. tä tunne vaan on niin iso,että mahdan vaan miettiä kuinka isolle oikea Rakkaus tuntuu..?
kiitos kaikille,jotka ovat mua auttaneet ja jaksaneet lukea mun valituksia!!