Tein tänään raskaustestin ja se näytti plussaa. En oikein jaksanut uskoa että olisin raskaana koska pari viikkoa sitten rakastellessani kohdusta valui jotain kuukautisveren kaltaista.
Olen tähän päivään saakka juopotellut n. 2 viikon välein ja olen juonut energiajuomia jonkin verran.
Tämä päiväinen testi oli järkytys. Kadun syvästi kaikkea jupottelua. En ole alkoholisti, enkä mitään sinne päinkään. Suht "sivistyneesti" sitä alkoholia on tullut otettua. Mutta silti. Enpä todellakaan olisi uskonut olevani raskaana.
Mahtaakohan alkio olla kunnossa? En halua synnyttää vammaista lasta. Saako abortin tehdä raskausviikoista huolimatta kunhan vain ilmenee että lapsi on vammainen?
Alkoholi, energiajuomat ja 8. raskausviikko
21
16316
Vastaukset
- Sara
Tuskin on lapsesi vaurioitunut noin vähästä, tiedän tapauksia jotka ovat juoneet enempikin ja saaneet terveen lapsen. Tärkeää on että nyt olet kunnolla ja hoidat itseäsi ja lasta!
- Raskaana
Tän päivänen raskaustesti saikin paljon aikaan. Heti otin imurin käteen ja puhdistin paikat :D
Alkoholiin kosken vasta synnytyksen jälkeen ottamalla lasin kuohuviiniä tai jotain :)
Tiedätkö muuten aiheuttaako jatkuva jännitys jotain lapselle? Hermostuttaa niin että oksettaa :p - Jade
Raskaana kirjoitti:
Tän päivänen raskaustesti saikin paljon aikaan. Heti otin imurin käteen ja puhdistin paikat :D
Alkoholiin kosken vasta synnytyksen jälkeen ottamalla lasin kuohuviiniä tai jotain :)
Tiedätkö muuten aiheuttaako jatkuva jännitys jotain lapselle? Hermostuttaa niin että oksettaa :pEi kannata stressata yhtään tuon takia. Arvaa vaan kuinka monelle on käynyt samoin. =) Nyt otat yhteyttä neuvolaan ja jos mietityttää niin puhu siellä asioista, niillähän pitäisi olla varmaa tietoa. Onnellista odotusta sulle ja olen kyllä melko varma että kaikki on kunnossa!! =)
- elli
Ei hätää! Ystäväni raskaus eteni todella todella pitkälle ennenkuin hän sai tietää olevansa raskaana ja hän dokasi kunnolla. Häntä pelotti että vauva on kärsinyt siitä juopottelusta. Tietenkin kun hän sai tietää nin hän ei ottanut pisaraakaan. Vauva on ihana ja terve! No hätä.
- Myammar g
Outo asenne sulla. saisinko ab jos sikö olisi vammainen? En tiedä saisitko, mutta sikiölle taitaisti olla paras ratkaisu, sinusta ei ihan vähällä tule äitiä. tarkoitan vastuullista äitiä. kenestä tahansa voi tulla äitiä mutta minkälaista on sitten jo aivan eri asia. miksi sinun täytyy juopotella " sivistyneesti" ollenkaan? onko se jotenkin fiksua vai tai näyttääkö se kivalta kun nuori nainen on pää pönttönä kaupungilla? Huh huh mitähän sun äiti on jättänyt sulle kertomatta ihmisen elämästä ja vastuusta?
- Raskaana
Ja mistäköhän mahdat päätellä että olen nuori äiti? Hmm. mielenkiintoista.
Ja on se aika kumma millä asenteella itse olet lähtenyt kommentoimaan minun viestiäni. Alat ensin arvostelemaan minua ja sitten vielä minun äitiäni. Ja kaiken kukkuraksi tuntematta minua saatikka äitiäni lainkaan. Tekisipä mieli sanoa että kasva itse ensin vähän. - vammaisen lapsen äiti
Kyllä tosiaan olet oudolla asenteella liikkeellä. Itse vammaisen lapsen saaneena ja hänet menettäneenä voin sanoa, että ei se elämä niinkään ole ihan helppoa, ei ainakaan lapselle. En toki kannata sitäkään, että vain "täydelliset lapset" saavat syntyä, mutta jos tietäisin, että lapsellani olisi vakava vamma, en varmasti jatkaisi raskautta. Todella naurettavaa sinulta alkaa haukkumaan toisen äitiä, puhumattakaan "juopottelusta", lienee aika maltillista juomakulttuuria juoda vain parin viikon välein. Ikävää käyttäytymistä alkaa arvostella toisen valmiuksia äidiksi omien, tiukkapipoisten kriteerien avulla. Minä en juo lainkaan, mutta oma äitini esimerkiksi lapsi ollessani aina silloin tällöin. Silti koen olevani hyvin kasvatettu lapsi ja ihan hyvä äiti lapselleni. Yhdyn raskaana olevan kommentteihin; toivon että kasvaisit vähän. Kypsyys kun ei ole aina iästä kiinni, toivottavasti elämä opettaa sinulle asioita.
- Raskaana
vammaisen lapsen äiti kirjoitti:

Sinä kerroit että sinulla oli vammainen lapsi. Haluaisin tietää että kuinka vammainen? Voisi olettaa lapsen lyhyestä iästä että downin syndrooma?
Tiesitkö että lapsesi on vammainen ennen kuin se syntyi? Vai onko ajatuksesi vammaisen lapsen abortoinnista muuttunut kokemuksesi jälkeen?
Olisi mukavaa keskustella asiasta kokeneen ihmisen kanssa. Minun mieleni ensi järkytyksestä on hieman muuttunut. Tehtyäni testin mielessäni kävi heti ensimmäiseksi alkoholin mahdolliset tuomat vauriot. Nyt ajattelen ettei lievemmät vammat haittaa yhtään, ja että pidän lapsen kunhan on tarpeeksi terve elämään normaalia elämää. Tai edes lähes normaalia elämää. En usko, että vakavasti vammaisen ihmisen elämä on elämisen arvoista. Aika karusi sanottua, tiedän. Mutta minulla tosiaan on suvussa vammaisia ihmisiä ja he ovat erittäin masentuneita. Yksi heistä jopa yritti itsemurhaa teini-ikäisenä. Ja yksi syy myös miksi saattaisin tehdä abortin vammaiselle sikiölle on se, etten usko kestäväni vammaisenkaan lapseni mahdollista (biologista) kuolemaa nuorella iällä. Miten sinä olet selvinnyt lapsen kuolemasta? - äitykkä
Raskaana kirjoitti:
Sinä kerroit että sinulla oli vammainen lapsi. Haluaisin tietää että kuinka vammainen? Voisi olettaa lapsen lyhyestä iästä että downin syndrooma?
Tiesitkö että lapsesi on vammainen ennen kuin se syntyi? Vai onko ajatuksesi vammaisen lapsen abortoinnista muuttunut kokemuksesi jälkeen?
Olisi mukavaa keskustella asiasta kokeneen ihmisen kanssa. Minun mieleni ensi järkytyksestä on hieman muuttunut. Tehtyäni testin mielessäni kävi heti ensimmäiseksi alkoholin mahdolliset tuomat vauriot. Nyt ajattelen ettei lievemmät vammat haittaa yhtään, ja että pidän lapsen kunhan on tarpeeksi terve elämään normaalia elämää. Tai edes lähes normaalia elämää. En usko, että vakavasti vammaisen ihmisen elämä on elämisen arvoista. Aika karusi sanottua, tiedän. Mutta minulla tosiaan on suvussa vammaisia ihmisiä ja he ovat erittäin masentuneita. Yksi heistä jopa yritti itsemurhaa teini-ikäisenä. Ja yksi syy myös miksi saattaisin tehdä abortin vammaiselle sikiölle on se, etten usko kestäväni vammaisenkaan lapseni mahdollista (biologista) kuolemaa nuorella iällä. Miten sinä olet selvinnyt lapsen kuolemasta?Kiitos mielenkiinnosta.. sairastan perinnöllistä tautia, jonka lapsistani toinen peri minulta. Hänellä oli paha aivovamma, ja hän menehtyi pian syntymän jälkeen. Rakastan kaikkia lapsiani, mutta samaa en halua kokea uudestaan. Lapsemme ei luullakseni kärsinyt lainkaan. Ongelmallista tässä "viassa" on se, että toisille se aiheuttaa vammaisuutta ja saattaa johtaa vaikeisiin aivovaurioihin, ja toisilla, kuten minulla, se ei näy eikä tunnu missään. Odotan nyt viidettä lastamme, ja lapsivesipunktio tehtiin.. downin syndrooma olisi minulle ongelmista pienin, sellaisen lapsen kyllä tähän perheeseen ottaisin, mutta kuolemaa en enää toivo vieraaksemme. Kiitos ymmärtämisestä,ja onnea omalle odotuksellesi. Minun odotukseni ovat olleet aina onnellisia, silloinkin, kun tiesin, että lapsemme tulee menehtymään. Hän oli vain erilainen lapsi, mutta kaunis ja äidille ja isille niin rakas. Hän sai nimen Toivo, koska uskomme että toivoa pitää olla.. Nyt odottamemme tyttö on ilmeisesti terve!
- jaana
Ja sun ongelmasi oli..?
- Raskaana
äitykkä kirjoitti:
Kiitos mielenkiinnosta.. sairastan perinnöllistä tautia, jonka lapsistani toinen peri minulta. Hänellä oli paha aivovamma, ja hän menehtyi pian syntymän jälkeen. Rakastan kaikkia lapsiani, mutta samaa en halua kokea uudestaan. Lapsemme ei luullakseni kärsinyt lainkaan. Ongelmallista tässä "viassa" on se, että toisille se aiheuttaa vammaisuutta ja saattaa johtaa vaikeisiin aivovaurioihin, ja toisilla, kuten minulla, se ei näy eikä tunnu missään. Odotan nyt viidettä lastamme, ja lapsivesipunktio tehtiin.. downin syndrooma olisi minulle ongelmista pienin, sellaisen lapsen kyllä tähän perheeseen ottaisin, mutta kuolemaa en enää toivo vieraaksemme. Kiitos ymmärtämisestä,ja onnea omalle odotuksellesi. Minun odotukseni ovat olleet aina onnellisia, silloinkin, kun tiesin, että lapsemme tulee menehtymään. Hän oli vain erilainen lapsi, mutta kaunis ja äidille ja isille niin rakas. Hän sai nimen Toivo, koska uskomme että toivoa pitää olla.. Nyt odottamemme tyttö on ilmeisesti terve!
Kerroit että sairastat perinnöllistä tautia. Mistä sait tietää että sinulla on tällaiset perintöainekset? Vai oletko aina tiennyt?
Entä tiedätkö tutkitaanko neuvolassa kaikkien äitien perinnölliset taudit? Ja isien myös? Resessiivisiä perintötekiöitä on aika hankala tosin tutkia.
Muuten, sinun miehesikin varmaan kantaa tämän taudin resessiivistä (aiheuttavaa) alleelia. Ja tämä tauti puhkeaa kun lapsi saa kaksi resessiivistä geeniä. Oletteko tutkineet pahemmin asiaa?
Anteeksi tätä hirveää kysymysparvea.
Lukiessani viestejäsi ei voi muuta kuin ihailla sinua ja sinun rohkeuttasi! Toivo on juuri sopiva nimi, ja kauniskin. Toivottavasti tuleva tyttösi on terve ja elinvoimainen! - äitykkä
Raskaana kirjoitti:
Kerroit että sairastat perinnöllistä tautia. Mistä sait tietää että sinulla on tällaiset perintöainekset? Vai oletko aina tiennyt?
Entä tiedätkö tutkitaanko neuvolassa kaikkien äitien perinnölliset taudit? Ja isien myös? Resessiivisiä perintötekiöitä on aika hankala tosin tutkia.
Muuten, sinun miehesikin varmaan kantaa tämän taudin resessiivistä (aiheuttavaa) alleelia. Ja tämä tauti puhkeaa kun lapsi saa kaksi resessiivistä geeniä. Oletteko tutkineet pahemmin asiaa?
Anteeksi tätä hirveää kysymysparvea.
Lukiessani viestejäsi ei voi muuta kuin ihailla sinua ja sinun rohkeuttasi! Toivo on juuri sopiva nimi, ja kauniskin. Toivottavasti tuleva tyttösi on terve ja elinvoimainen!Kyllä meillä on aina tiedetty, että moinen ikävä sairaus suvussa kulkee, isällänikin on se, ja minulta tutkittiin teini-ikäisenä. Kyseinen geenivirhe on sellainen jonka lapsi voi saada a)toiselta vanhemmaltaan b)geenimutaation seurauksena. Riittää siis, kun se periytyy toiselta vanhemmalta, fataali tämä vaiva on harvoin. n.1/5000 lapsesta saa tämän. Toivo oli yksi näistä ja yksi niistä 2% sairauden saaneista, jotka menehtyvät siihen. Mieheni on onneksi tästä geenivirheestä vapaa, muuten se tulisi kaikille lapsillemme. Toivolla oli vain hirveän huono onni, ja meillä tietysti myös. Saa tästä kysellä, nyt kun asian kanssa on itse sujut, on asiasta helpompi puhua.
- Raskaana
äitykkä kirjoitti:
Kyllä meillä on aina tiedetty, että moinen ikävä sairaus suvussa kulkee, isällänikin on se, ja minulta tutkittiin teini-ikäisenä. Kyseinen geenivirhe on sellainen jonka lapsi voi saada a)toiselta vanhemmaltaan b)geenimutaation seurauksena. Riittää siis, kun se periytyy toiselta vanhemmalta, fataali tämä vaiva on harvoin. n.1/5000 lapsesta saa tämän. Toivo oli yksi näistä ja yksi niistä 2% sairauden saaneista, jotka menehtyvät siihen. Mieheni on onneksi tästä geenivirheestä vapaa, muuten se tulisi kaikille lapsillemme. Toivolla oli vain hirveän huono onni, ja meillä tietysti myös. Saa tästä kysellä, nyt kun asian kanssa on itse sujut, on asiasta helpompi puhua.
Totisesti on harvinainen tauti!
Olen viime aikoina hakenut netistä paljon tietoa perinnöllisistä sairauksista. Yllätyksekseni todella moni ihminen kantaa jonkin sortin tautia.
Paljon tautien tutkiminen maksaa? Ajattelin että olisi viisasta käydä tutkituttamassa itsensä pika puolin. Niin, ja missä niitä tutkitaan? - äitykkä
Raskaana kirjoitti:
Totisesti on harvinainen tauti!
Olen viime aikoina hakenut netistä paljon tietoa perinnöllisistä sairauksista. Yllätyksekseni todella moni ihminen kantaa jonkin sortin tautia.
Paljon tautien tutkiminen maksaa? Ajattelin että olisi viisasta käydä tutkituttamassa itsensä pika puolin. Niin, ja missä niitä tutkitaan?Minulla tutkimukset tehtiin yliopistollisen sairaalan genetiikan yksikössä ihan ilmaiseksi.. Lapsivesipunktio&tutkimukset siihen liittyen maksavat yksityisellä sektorilla satoja euroja, on se tosi kallista. Kai jokaiselta joku pikku virhe jostain geenistä löytyy, mutta harvoinhan niistä mitään haittaa on. Suomessa lapsen kuolleisuus raskauden aikana/heti sen jälkeen on kuitenkin aika vähäistä..
Voi..toivoisin että osaisit nauttia tästä raskaudestasi täysillä etkä huolehtisi kaiken maailman geeneistä ja kaikesta mahdollisesta mikä voi mennä vikaan.. Raskaus on kuitenkin niin ihana asia ja se lapsi jonka saa palkinnoksi.. ah, niin täydellinen kaikkine pilkkuineen ja raitoineen!! Älä keskity liikaa siihen kaikkeen mnikä voi mennä pieleen, tärkeintä on, että huolehdit itsestäsi ja omasta terveydestäsi raskauden aikana. Silloin vaavikin voi hyvin. - Raskaana
äitykkä kirjoitti:
Minulla tutkimukset tehtiin yliopistollisen sairaalan genetiikan yksikössä ihan ilmaiseksi.. Lapsivesipunktio&tutkimukset siihen liittyen maksavat yksityisellä sektorilla satoja euroja, on se tosi kallista. Kai jokaiselta joku pikku virhe jostain geenistä löytyy, mutta harvoinhan niistä mitään haittaa on. Suomessa lapsen kuolleisuus raskauden aikana/heti sen jälkeen on kuitenkin aika vähäistä..
Voi..toivoisin että osaisit nauttia tästä raskaudestasi täysillä etkä huolehtisi kaiken maailman geeneistä ja kaikesta mahdollisesta mikä voi mennä vikaan.. Raskaus on kuitenkin niin ihana asia ja se lapsi jonka saa palkinnoksi.. ah, niin täydellinen kaikkine pilkkuineen ja raitoineen!! Älä keskity liikaa siihen kaikkeen mnikä voi mennä pieleen, tärkeintä on, että huolehdit itsestäsi ja omasta terveydestäsi raskauden aikana. Silloin vaavikin voi hyvin.Vähitellen alan tottua tähän raskauteen ja olen jopa nauttinut tästä välillä (en nauti aamupahoinvoinnista ja väsymyksestä katsos, heh).
Olen stressannut aivan turhaan. Lapsesta tulee sellainen kuin on tullakseen, ja varmana rakastankin sellaisena kuin on. Joten ei tässä mitään murehdittavaa ole.
Kiitos kaikesta ja hyviä vointeja sinulle ja perheellesi! - Ei-vammaista
vammaisen lapsen äiti kirjoitti:
Kyllä tosiaan olet oudolla asenteella liikkeellä. Itse vammaisen lapsen saaneena ja hänet menettäneenä voin sanoa, että ei se elämä niinkään ole ihan helppoa, ei ainakaan lapselle. En toki kannata sitäkään, että vain "täydelliset lapset" saavat syntyä, mutta jos tietäisin, että lapsellani olisi vakava vamma, en varmasti jatkaisi raskautta. Todella naurettavaa sinulta alkaa haukkumaan toisen äitiä, puhumattakaan "juopottelusta", lienee aika maltillista juomakulttuuria juoda vain parin viikon välein. Ikävää käyttäytymistä alkaa arvostella toisen valmiuksia äidiksi omien, tiukkapipoisten kriteerien avulla. Minä en juo lainkaan, mutta oma äitini esimerkiksi lapsi ollessani aina silloin tällöin. Silti koen olevani hyvin kasvatettu lapsi ja ihan hyvä äiti lapselleni. Yhdyn raskaana olevan kommentteihin; toivon että kasvaisit vähän. Kypsyys kun ei ole aina iästä kiinni, toivottavasti elämä opettaa sinulle asioita.
Itse en vammaista lasta pitäisi. Olemme miehen kanssa keskustelleet asiasta ja tämä päätös pitää. Siinä olisi aivan kamala työ. Mielestäni en olisi hirveä äiti jos en vammaista pitäisi.
- kätilö taas..
Monellehan käy noin.. ei kukaan voi tietää jos on raskaus kestänyt vasta muutaman viikon.. moni ryyppää, käy rongtenissä, käyttää lääkkeitä.. huumeitakin joku. Tärkeintä on, että ei sitten enää käytä kun tietää raskaudestaan. Ja energiajuomat on syytä jättää väliin.. Ja mitä erään kirjoittajan mielipiteisiin tulee, asenteesi on mielestäni ihan kohdallaan. Eihän kukaan nyt varta vasten HALUA synnyttää vammaista lasta. En edes minä, joka toimin paljon vammaisten ihmisten kanssa ja olen cp-vammaisen pojan täti. Hienoa elämää he elävät, mutta eihän kukaan halua että omalla lapsella on vamma.. Jonkun verranhan noita keskeytyksiä tehdään noin raskausviikoilla 15 (jolloin voidaan tehdä lapsivesitutkimus, sitä eivät kunnat autom. tarjoa odottajille) raskauden keskeytyksiä geneettisistä syistä, eli lapsen vammaisuuden takia. Tästä syystä sen kyllä saa jos vanhemmat haluavat. Silloin ei kyllä yleensä voida tehdä perinteistä kaavintaa enää.. Rauhallista odotusta sinulle, tuo jännitys yleensä rauhoittuu kun ultraäänet on ollut ja lapsen sydänäänet on kuultu.. Hyviä vointeja!
- Raskaana
Niin. Enhän minä olisi todellakaan juonut, edes lasia viiniä jos olisin tiennyt raskaudesta. Ehkäisy näköjään pettänyt. Ei sitä tosiaan osaa odottaa olevansa raskaana varsinkin jos vuotoakin ilmentyy.
Minä olen kuitenkin harkinnut pitää lapsen vaikka vamma olisi suht lievä. Minun suvussani on kaksi vammaista henkilöä ja heidän elämää seuranneena voin sanoa etten toivoisi että kukaan joutuisi elämään samaa elämää. He eivät ole niitä iloisia vammaisia ihmisiä.
Tapaan muutenkin paljon vammaisia ihmisiä elämässäni, eikä minulla ole mitään heitä vastaan.
Mutta sinä varmaan tiedän paremmin vammaisuudesta kuitenkin kuin minä. Minulla on sellainen mielikuva että alkoholista tulee huomattavasti lievemmät vammat kuin tupakasta. Onko tämä totta? Jos on niin täytyy sanoa että onneksi en tupakoi. - kätilö
Raskaana kirjoitti:
Niin. Enhän minä olisi todellakaan juonut, edes lasia viiniä jos olisin tiennyt raskaudesta. Ehkäisy näköjään pettänyt. Ei sitä tosiaan osaa odottaa olevansa raskaana varsinkin jos vuotoakin ilmentyy.
Minä olen kuitenkin harkinnut pitää lapsen vaikka vamma olisi suht lievä. Minun suvussani on kaksi vammaista henkilöä ja heidän elämää seuranneena voin sanoa etten toivoisi että kukaan joutuisi elämään samaa elämää. He eivät ole niitä iloisia vammaisia ihmisiä.
Tapaan muutenkin paljon vammaisia ihmisiä elämässäni, eikä minulla ole mitään heitä vastaan.
Mutta sinä varmaan tiedän paremmin vammaisuudesta kuitenkin kuin minä. Minulla on sellainen mielikuva että alkoholista tulee huomattavasti lievemmät vammat kuin tupakasta. Onko tämä totta? Jos on niin täytyy sanoa että onneksi en tupakoi.Vaikutat viisaalta,pohdiskelevaiselta ihmiseltä.. Alkoholin käyttöhän voi aiheuttaa ns.FAS:ia, (Fetal Alcohol Syndrome). Tarkkaan ei tiedetä, kuinka paljon pitää "nautiskella" että lapsi tämän saa. Tällöin lapsen ulkoiset piirteet vaikuttavat kovasti down-syndroomaa sairastavan piirteiltä. Lisäksi voi olla esim. tarkkaavaisuushäiriöitä tms. hermostollisista häiriöistä johtuen..Tupakka taas voi aiheuttaa pienikasvuisuutta, levottomuutta ja ärtyisyyttä muutaman mainitakseni. Joskin olen tavannut sellaisenkin äidin, joka kaikkia viittä lasta odottaessaan poltti ja kaikki olivat ihan terveitä ja hyväkuntoisia. Mutta koskaan ei tiedä missä itse kunkin kohdalla on se "kynnys" missä vaurioita alkaa tulla. Mukavaa että olet näin valveutunut!!
- Raskaana
kätilö kirjoitti:
Vaikutat viisaalta,pohdiskelevaiselta ihmiseltä.. Alkoholin käyttöhän voi aiheuttaa ns.FAS:ia, (Fetal Alcohol Syndrome). Tarkkaan ei tiedetä, kuinka paljon pitää "nautiskella" että lapsi tämän saa. Tällöin lapsen ulkoiset piirteet vaikuttavat kovasti down-syndroomaa sairastavan piirteiltä. Lisäksi voi olla esim. tarkkaavaisuushäiriöitä tms. hermostollisista häiriöistä johtuen..Tupakka taas voi aiheuttaa pienikasvuisuutta, levottomuutta ja ärtyisyyttä muutaman mainitakseni. Joskin olen tavannut sellaisenkin äidin, joka kaikkia viittä lasta odottaessaan poltti ja kaikki olivat ihan terveitä ja hyväkuntoisia. Mutta koskaan ei tiedä missä itse kunkin kohdalla on se "kynnys" missä vaurioita alkaa tulla. Mukavaa että olet näin valveutunut!!
Kiitos kohteliaisuudesta ja tiedoista!
Kuulostaa aika vakavalta tuo FAS. Minun aikaisempi miesystävä joutui ja joutuu yhä käyttämään kuulolaitetta koska äiti vahnigossa(?) naukkaili alkoholia raskausaikana. Ettei mitään sen kummempaa vammaa tullut.
En ole koskaan törmmännyt ihmiseen jolla olisi pahoja synnynnäisiä vammoja alkoholin takia. Vaan nämä vammat johtuvat jostain aivan muusta, kuten perinnöllisistä tekijöistä. Ja kuten sanoit että melko monet käyttävät alkoholia tietämättään että ovat raskaana. Ja ylläolevista kommenteista päätellen todennäköisyys saada vammainen lapsi alkoholin käytön vuoksi on aika minimaalinen. Olenko aivan väärässä?
Kai se olisi parasta vain ottaa rauhallisesti. Enhän minä enää voi vaikuttaa sikiön vammaisuuteen tai vammattomuuteen, valitettavasti.
Hienoa kuitenkin että neuvot tällä ihmisiä! En ole varmana ainoa ihminen täällä joka näitä asioita miettii.
- -jonna
ite join joka perjantai ja välillä lauantaisin.joka toinen päivä meni energia juoma ..... tein raskaustestin ja olin silloin 16 viikolla raskaana-huolestuin.mutta menin lääkäriin /neuvolaan ja kaikki oli kunnossa (ainaki näin päällisin puolin) jos lapsi todetaan kehitysvammaiseksi sen saa keskeyttää ennen 25 raskausviikkoa. että älä pelästy. kyllä ne neuvolan tädit osaa kattoo että lapsella on kaikki hyvin =) nyt jo 23 raskausviikolla ja kaikki on todellakin hyvin ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251588- 371449
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊621288Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731280- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883