Olen sitä mieltä, että lihavuus on todellinen sairaus, sekä mielen että kehon sairaus.
Se ei ole mitään epämääräistä luonteenheikkoutta, sillä se edellyttää addiktiota lihottaviin ruoka-aineisiin. Ihminen voi saada erityistä mielihyvää mm. seksistä, ruoasta, liikunnasta, pelin jännityksestä, alkoholista, huumeista, tupakasta tai ruoasta. Mielihyväkeskus sijaitsee aivoissa samalla alueella...
On siis opittava pois totutuista tavoista, jotka stimuloivat mielihyväkeskusta, se on tässä laihtumisessa suurin vaikeus. Sokerisen ja rasvaisen ruoan mättäminen tai oluen lipittäminen on helppo tapa tyydyttäytyä nopeasti. Pitää oppia hitaaseen kiiruhtamiseen, elämäntavan muutokseen. Se on vaikeaa, mutta yhtä kaikki mielenkiintoista ja lopputulos on hieno: laihtuminen /raitistuminen, joka jo avaa ovia uudenlaiseen, terveeseen elämään.
Se ei ole mitään epämääräistä luonteenheikkoutta, sillä se edellyttää addiktiota lihottaviin ruoka-aineisiin. Ihminen voi saada erityistä mielihyvää mm. seksistä, ruoasta, liikunnasta, pelin jännityksestä, alkoholista, huumeista, tupakasta tai ruoasta. Mielihyväkeskus sijaitsee aivoissa samalla alueella...
On siis opittava pois totutuista tavoista, jotka stimuloivat mielihyväkeskusta, se on tässä laihtumisessa suurin vaikeus. Sokerisen ja rasvaisen ruoan mättäminen tai oluen lipittäminen on helppo tapa tyydyttäytyä nopeasti. Pitää oppia hitaaseen kiiruhtamiseen, elämäntavan muutokseen. Se on vaikeaa, mutta yhtä kaikki mielenkiintoista ja lopputulos on hieno: laihtuminen /raitistuminen, joka jo avaa ovia uudenlaiseen, terveeseen elämään.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Totta joka sana, jonka kirjoitit! Syöminen, ahmiminen, on riippuvuussairaus. Sehän on luokiteltukin syömishäiriöihin siinä missä anoreksia ja bulimia. Ahmiminen on vain siitä niin ikävä, että se näkyy päällepäin.
Itselläni on diagnosoitu BED ja saan siihen jo kolmatta vuotta hoitoa. Hoito on ollut tuloksellista, sillä enää pitkään aikaan ei ole ollut tarvetta ahmia mielialaan kuin mielialaan.
Turha odottaa, että kaikki ihmiset sen ymmärtäisivät sairaudeksi. Monet pitävät sitä pelkkänä ahneutena ruokaan, jonka voi itse lopetta, jos vain tahtoo. BED:ssä ruoka toimii kuin "lääke", mutta sellainen, jolla ko. sairautta ei ole, ei voi/tahdo ymmärtää sitä. Mutta mitä väliä? Kun itse tietää mistä on kyse, se riittää.
Ja kun hoidossa on päästy hyvään alkuun alkaa kilojakin tippua ilman mitään laihdutusta, koska ei ole tarvetta ahmia. Laihduttaminenhan kielletäänkin heti ensi käynillä, koska BED-ahmijalla "laihdutuskuureja" on takana kymmeniä.
Hyvä, kun joku kirjoittaa asiaakin tänne!
Kerropa millaista se hoito sitten on? Kielletäänkö siinä vain ahmiminen ja annetaan terveysvinkkejä, vai tuotetaanko jollain lääkeaineilla antabusreaktio? ;)
Suurin osa lihavista on ihan vain laiskoja ja nautinnonhaluisia ahmatteja. Mättö maistuu ja perse on liimattuna autonpenkkiin tai kotisohvalle.
Tällä ilmiöllä ei ole mitään tekemistä sairauden kanssa ellei velttoutta ja saamattomuuttta selllaiseksi lasketa.
Huvittava oli muuten tuo sinun "syöminen on riippuvuussairaus".. Noh, siinä tapauksessa me kaikki elävän kirjoissa olevat siitä kärsimme.
Hoito on tietenkin monipuolista terapiaa. Mielenterveyden hoitamista, keskusteluita, oman itsensä löytämistä ja käyttäytymisensä ymmärtämistä, sekä uusien käyttäytymistapojen opettelua. Voihan tämän kaiken oppia ja toteuttaa ihan yksikseenkin, mutta monesti syömishäiriöinen tarvitsee ulkopuolista opastusta, tukea ja kuuntelijaa. Kaikilla ei ole ystäviä, ja vaikka olisikin ystäviä, ystävät eivät välttämättä pysty ymmärtämään asioita, eivätkä siten myöskään auttamaan. Ravintoneuvonnasta ja liikkumiseen patistamisesta ei välttämättä ole mitään hyötyä, niin kauan kuin ihmisen "minä" on hukassa. Syömishäiriöiset (siis nimenomaan lihavat) ovat harvemmin voineet välttää tietoa ravitsevasta, terveellisestä ja oikeasta ruokavaliosta sekä liikunnan hyödyllisyydestä ja tärkeydestä. He tietävät että "väärin syöty" kertyy liikapainoksi ja se yhdistettynä vähäiseen liikkumiseen aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja, diabetesta, jne jne. Yleensä ongelmana on kaiken hyvän toteuttamiseen tarvittavien henkisten avainten puuttuminen.
..ettet oikein tiedä mistä puhut.
Ahmimishäiriö on riippuvuussairaus, niin typerältä kuin se kuulostaakin. Kaikki elävien kirjoissa eivät suinkaa kärsi tästä riippuvuussairaudesta, vaikka elämän jatkuminen riippuukin syömisestä. Ihminen tarvitsee myös nestettä, mutta kaikki eivät ole alkoholisteja. Ihmisen perustarpeisiin kuuluu tarve toisen ihmisen läheisyyteen, kaikki eivät silti ole läheisriippuvaisia -tai seksiriippuvaisia.
Kaikki lihavat eivät todellakaan ole ahmimishäiriöisiä, siinä olet oikeassa. Mutta ahmimishäiriöttömillä, siis niillä jotka kuitenkin syövät kulutukseensa nähden liikaa, vähän liikkuvilla voi olla kuitenkin mielenterveysongelmia. Enemmän ja vähemmän. Lihavuus johtuu monesti siitä, että ei pysty käsittelemään elämän ongelmia oikeilla tavoilla, vaan pyrkii peittämään ne jollain keinolla: syömällä (jotain mielihyvää edes hetkeksi herkullisista mauista, koska elämä on tylsää, rahat on loppu, ei ole ystäviä, töissä ahdistaa, murkkuikäinen lapsi tuo huolia, avioero tuloillaan, isä sairastaa, ainainen kiire stressaa,..), tyhjentämällä mielen ja kadottamalla ulkopuolisen maailman seuraamalla tv:tä tuntikausia päivittäin. Liikkuminen ei ole merkityksellistä, on helpompi uppoutua kotisohvan lämpöön, katsoa tv:tä ja syödä, sillä tavoin ei tarvitse kohdata ketään, ei tarvitse selittää eikä kerrata epämiellyttäviä mieltävaivaavia asioita.. Se on tietysti väärä tapa kohdata elämän ongelmat joita väistämättä jokaisella on, mutta ihmiset ovat erilaisia. Joillekin ongelmat ovat vain ikävä tosiasia, kun taas toisilla pienikin murhe tuntuu kaatavan koko maailman. Tähän ongelmien käsittelyn oppimiseen ihmiset tarvitsisivat apua, mutta harva sitä kehtaa tai edes osaa lähteä hakemaan, ja jos lähteekin, niin monesti avun hakija lannistuu/lannistetaan sillä ettei ongelmia oteta vakavasti (ajoissa!) tai että resurssipulan vuoksi apua saavat vain "todella avun tarpeessa" olevat mielenterveyspotilaat ja akuutin kriisiavun tarvitsijat.
Velttous ja saamattomuus voidaan laskea sairaudeksi, koska ne ovat monesti ilmentymiä sille, ettei ihminen kykene henkisesti käsittelemään kaikkia elämänsä osa-alueita. Kaikki eivät ole ns. vahvoja ihmisiä. Mutta ihmistä voitaisiin auttaa terapialla olemaan vahvempi ja selviämään elämässä muutenkin kuin syömällä ja telkkua tuijottamalla.
Kerronpa sinulle tarkemmin omasta syömishäiriöstäni, kun kerran olet "kiinnostunut". Hoito on terapeutilla käymistä, itse käyn kerran viikossa, jo kolmatta vuotta, sekä hoitavalla psykiatrilla tarpeen mukaan. Terapian lisäksi hoitoon kuuluu lääkitys.
Hoidossa ei "kielletä" mitään, ei anneta "terveysvinkkejä" eikä sellailta lääkettä ole kuin alkoholismiin antabus. Lääkehoito on aivan erilaista. En tiedä, kysytkö tosissasi vai piruiletko vain.
Hoitoon on tosi vaikea päästä kunnallisella puolella ja tavallisilta terveyskeskuslääkäreiltä puuttu lähes kaikki tieto syömishäiriöiöistä, etenkin BED:stä. Oma hoitoni toteutetaan yksityisellä puolella, että älä ainakaan sure, että sinun verorahasi siihen kuluvat. Itse, omasta kukkarostani, olen hoidon rahoittanut. No, sen verran, mitä Kela korvaa, mikä ei ole kovin paljon. Käynti psykiatrian erikoilääkärillä maksaa 120€ 10€ toimistokuluja. Kelan korvausten jälkeen itselle jäävä osuus on lähes 100€. Terapeuteilla on erilaisia taksoja, joku on kalliimpaa, joku vähän halvempaa, mutta yhtäkaikki kallista. Että jos pelkästään piruilu mielessä kysyit, niin tässä asiassa jäät pahasti alakynteen. Sattuu olemaan itselle niin tuttu juttu.
Minulle on yks hevon kakka ymmärrätkö vai oletko ymmärtämättä. Se ei minua kaada. Olen onnellinen, että olen saanut apua, vaikka kallista, koska ilman hoitoa, en olisi koskaan selvinnyt. Terapia loppuu tammikuussa, että loppusuoralla ollaan.
Syitä, jotka johtavat BED:hen on varmaan monia, enkä voi puhua kuin omasta puolestani. Omat syyni juontavat juurensa niin aikaiselta ajalta lapsuudessa, että minulla ei ole niistä edes muistikuvaa. Ainoastaan ns. tunnemuisti, jos ymmärrät mitä se tarkoittaa. Olin tosi hajalla aloittaessani yli kolme vuotta sitten hoidon. Nyt olen kuin eri ihminen. En sen vahvempi kuin ennenkään, mutta olen oppinut kääntämään herkkyyteni vahvuudeksi, sillä muuta vahvuutta ihmisellä ei olekaan kuin ymmärtää oma heikkoutensa.
En siis ole sen "hullumpi" kuin sinäkään. Sairas on se, joka ei omaa tilaansa tajua, vielä jotensakin terve osaa ja tajuaa hakea apua.
Menikö perille vai vieläkö on lisää kysyttävää?
liialliseen syömiseen.
Olenkohan väärässä, jotainolen lapsena jäänyt paitsi.
Minä muistan ainaisen nälän lapsuudestani.
En ollut tervetullut tähän maailmaan.
Jäin lähestulkoon heitteille.
Tämä ei sitten ole piruilua.
Lapsuudestahan ne traumat useimmiten ovat peräisin. Niin kuin tuossa ylempänä kirjoitin, ei asioita edes muista, kun on ollut niin pieni. Jokaisella on kuitenkin tunnemuisti, joka muistaa. Esim. jos joku sanoo jostain asiasta jotain, ei siis ilkeyttään minulle, saattaa iskeä hirveä ahdistus ja paniikki, että täältä on päästävä pois, vaikka ei itsekään tajua mistä on kysymys.
Em. ei ole minun keksintöäni, vaan terapiassa opittua tietoa, jolloin oppii myös ymmärtämään itseään ja reaktioitaan.
Kirjoitat, että "muistan ainaisen nälän lapsuudestani", niin tuli mieleen, johtuuko se siitä, ettet saanut tarpeeksi ruokaa vai olisiko se henkistä nälkää? Tai ehkä molempia?
Jos koet, että "et ollut tervetullut tähän maailmaan", niin jostainhan sinun on ollut se kuultava tai aistittava aikuisten käytöksestä. Lapset, ihan vauvatkin, tunnemuistavat kaltoinkohtelun, eikä se tunne häviä minnekään aikuisenakaan, jos asiaa ei saa käsitellä jonkun kanssa.
Ruoka on "hyvä" keino sammuttaa ajatukset, joita ei halua ajatella, mutta se ei muuta mitään. Kohta on taas edessä uusi hetki sammuttaa ajatukset ruualla. Sen jokainen tietää mitä siitä seuraa: lihomista, joka ei olotilaa paranna yhtään.
Apua on saatavilla kunhan sitä sinnikkästi hakee. Jos tunnet tarvetta terapiaan, niin yritä psykiatrin kautta päästä puhumaan asioistasi.
nälkää.
En saanut mistään myönteistä palutetta ja minua vieroksuttiin.
En muista olleeni äitini sylissä koskaan, saati sitten isäni.
Äiti laittoi vain isälle ja veljelle ruokaa, minulle sanottiin että syö leipää.
Leipää onneksi onneksi oli ja margariinia.
Sain noin kerran viikossa lämpimän aterian kotona.
Koulussa onneksi sai syödä.
Miksi ihmeessä sinua kohdeltiin noin? Miksi äitisi ei laittanut sinullekin ruokaa, niin kuin olisi kuulunut? Miksi ihmeessä äitisi käyttäytyi noin? Miksi isäsi ei puuttunut asiaan?
Minulla ei ole kuin kysymyksiä ja olen ihan kauhistunut kokemastasi. Oletko pystynyt puhumaan äitisi kanssa myöhemmin asiasta? Mitä tunteitaan äitisi mahtoikaan sinuun purkaa? Lapseen?
aikuisena.
Äitini ei voinut sietää tyttölapsia.
Olin pettymys jo sukupuoleni takia.
Lisäksi isäni epäili alkuperääni vaikka olinkin hänen näköisensä.
Voi kunka paljon olisi kaikenlaista, mutta en jaksa niistä kirjoittaa.
Onhan se jälkensä jättänyt, silti olen pärjännyt kohtalaisesti.
Nykyisin ostan kaikkea mitä mieli tekee.
Saan hillttyä syömistäni siirtämällä sitä hetki kerrallaan tuonnemmaksi.
Ei se aina onnistu.
Voi, että olen pahoillani puolestasi! Eihän se lapsen vika ole, jos äiti ei voi sietää tyttölapsia. Äidilläsi täytyy olla tosi paha identtiteettikriisi oman naiseutensa kanssa. Ja sinä jouduit sijaiskärsijäksi.
Minullakin olisi sinulle niin paljon sanottavaa, yrittäisin lohduttaa ja painottaa, että muista, ettet ole äitisi, et ole huono, paha, ilkeä, ei-toivottu. Olet paras juuri sellaisena kuin olet!
Jos äidilläsi on ongelmia, se ei ole sinun vikasi. Muista se! Vaikeaa se tietenkin on, kun on joutunut tuollaista kohtelua saamaan, mutta yritä olla itsellesi armollinen, yritä jankuttaa itsellesi, että toista sinun kaltaistasi ei ole. Olet uniikkikappale miljardien ihmisten joukossa, olipa äitisi mitä mieltä tahansa!
Sinä olet ansainnut kaikkea hyvää mitä maailma vain voi tarjota ja toivon, että se kaikki hyvä ja sinä kohtaatte!
Jos jaksat, kirjoittele lisää. Täällä on yksi, joka haluaa olla tukenasi, vaikka näin nettikirjoituksen avulla.
Kiitos sinulle.
Kirjoittelen joskus lisää.
Mitenkäs hoidetaan niitä ihmisiä, joilla ei ole elämässä mitään muuta kuin syöminen? Monet vaan kattoo TV:tä ja syö kun ei ole mitään muuta elämää, ja laihduttaminenkin tuntuu hyödyttömältä.
vittu vitut paskat vittu
vituttaa?
Tuliko syötyä liian rasvainen lounas, ja kun paino on alunperinkin yli sata kiloa, niin ymmärtäähän tuon purkauksen.
ollenkaan tänään kun noin huonosti menee. Voi sua parkaa.. =(
Joidenkin kohdalla lihavuus on varmasti sairaus mutta ei kaikkien. Ellei nyt sitten pelkkä hyvästä ruuasta paljo nauttiminen ole sairaus tai liikunnan inhoaminen ole sairaus.
Mutta montakohan yli 200-kiloista miestä Suomesta löytyy? Ja onko oikeasti yli 200-kilosia naisia Suomessa? Kuvittelisin että silloin nainen olisi ainakin 180 senttiä pitkä. Mutta siltikin?
Aivan. Joka toinen aikuinen on ylipainoinen, hirvittävä määrä mielestäni. Tuskin kaikki todellakaan on sairaita, suuri osa laiskoja, välinpitämättömiä ym. Jotkut eivät yksinkertaisesti välitä ulkonäköasioista. Jotkut taas tuijottaa ja kauhistelee jokaista ylimääräistä senttiä vyötäröllä. Meitä on moneen junaan.
Luonteeltaan laiskat ja herkuttelijat saattavat käyttää hyväksi näitä kaikenlaisia sairaus- ja traumaselityksiä jotta eivät joutuisi muuttamaan elintapojaan. On helpompaa mässäillä ja makoilla ja jatkaa vanhaa mukavaa meininkiä kuin ruveta tsemppaamaan ja miettimään mitä suuhunsa laittaa. Sehän on niin toisarvoista se terveellinen elämä ja hyvä olo... vai onko?
..et siis ilmeisesti oivaltanut yhtään mitään?meitä todellakin on moneen junaan,miten itse ajattelit muuttaa vittumaista asennettasi?saammeko sille selityksen? eli hyvä käytös ja toisten kunnioittaminen ovat sinulle toisarvoisia asioita?
Sellainen pieni korjaus kirjoituksesi, että ennen kuin minulla diagnosoitiin bulimiatyyppinen BED, en suinkaan vain makoillut laiskana ja mässäillyt. Päinvastoin, olin aina jollain "laihdutuskuurilla", ja ne lopullisesti sekoittivat koko syömisen ja siihen vielä lisänä masennus, joka oli ensin. Yritn kai tehdä itsestäni parempaa ihmistä laihduttamalla.
En voi puhua muiden puolesta, enkä aiokaan, mutta luulen, että on harhaluulo, että kaikki lihavat vain mässäilevät ja makaavat tekemättä mitään. Usein juuri tämä lihomis-laihtumiskierre johtaa johonkin syömishäiriöön.
Ennen kuin itse sain tuon em. diagnoosin, oli aikoja, jolloin olin melko hoikassa kunnossa. Minä vain en koskaan nähnyt peilistä muuta kuuvaa kuin lihavan. En, vaikka vaaka olisi näyttänyt mitä tahansa. Niin sekaisin voi ruumiinkuva mennä jatkuvista "kuureista". Jälkeenpäin, kun olen katsellut kuvia noilta ajoilta, olen ollut tosi hämmästynyt. Olenko tuo minä? Enhän edes ole lihava.
Että se siitä laiskuudesta ja mässäilystä. Lihavuus on paljon monimuotoisempi ongelma kuin pelkkä syöminen, enkä varmasti ole ainoa, jolla se menee noin.
..eipä tuohon ole mitään lisättävää:)
Omasta mielestäni on aivan naurettavaa sanoa lihavuutta sairaudeksi. Lihavuus, tupakointi, alkoholismi tai huumeiden käyttö ovat kaikki itse aiheutettuja. Syöpä on sairaus. Diabetes on sairaus.
Täysin tekopyhää väittää että joillakin on taipumus "sairastua" lihavuuteen tai älyttömin kuulemani eli geenien vaikutus lihavuuteen. Pelkkää selittelyä sille, että olet oppinut huonoja ruokailutottumuksia tai muita elämäntapoja.