Hoitajien merkillinen

Miksi hoitajat eivät voi toimittaa irtisanomistaan lain edellyttämällä tavalla? Minusta tuntuu, että he halusivatkin (TEHYN johto halusi) vain jättää työnantajalle paperin, josta myöhemmin tiukan paikan tullen voisivat todeta, etteihän kyseessä ollutkaan varsinainen irtisanoutminen, eikä työsuhteet oikeasti olekaan päättyneet. Mitenkähän TEHYN puheenjohtaja on aikonut aikonut pitää lupauksensa työntekijöiden työsuhteiden säilymisestä irtisanomisen yhteydessä jos irtisanomiset toimitetaan työsopimuslain edellyttämällä tavalla, sillä silloinhan työsuhteet myös oikeasti päättyvät. Onhan vaan ihmeellistä asioiden hoitamista, mutta kaikkea näkee kun vanhaksi elää.
2464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tulee olemaan hoitajien palkkaaminen takaisin entisillä työehdoilla. Sitten päälle uskomaton 600 euron palkankorotus. (Työttömän palkka on noin 500 e/kk).

Äänestä
  • työpaikat laitetaankin julkisesti haettaviksi. Saisivat pätkätöitä ja sijaisuuksia tekävät hoitoalan ammattilaiset vakinaiset työpaikat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


irtisanoutuminen. kirjoitti:

Miksi hoitajat eivät voi toimittaa irtisanomistaan lain edellyttämällä tavalla? Minusta tuntuu, että he halusivatkin (TEHYN johto halusi) vain jättää työnantajalle paperin, josta myöhemmin tiukan paikan tullen voisivat todeta, etteihän kyseessä ollutkaan varsinainen irtisanoutminen, eikä työsuhteet oikeasti olekaan päättyneet. Mitenkähän TEHYN puheenjohtaja on aikonut aikonut pitää lupauksensa työntekijöiden työsuhteiden säilymisestä irtisanomisen yhteydessä jos irtisanomiset toimitetaan työsopimuslain edellyttämällä tavalla, sillä silloinhan työsuhteet myös oikeasti päättyvät. Onhan vaan ihmeellistä asioiden hoitamista, mutta kaikkea näkee kun vanhaksi elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu