Susipelko

Kertokaa minulle mistä johtuu tämä susipelko.

Siis todellakin tarkoitan susipelkoa, kun karhu on tappanut ihmisen muutama vuosi sitten ja niistä ei puhuta mitään, vaan sutta täytyy jostain ihmeen kumman syystä pelätä, kuin ruttoa.
Se nyt ei tosin tappanut ihmistä edes viime vuosisadalla. En pysty ymmärtämään tätä ristiriitaa.

Asiallisia vastauksia, kiitos.
211168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Turha tappaja, tulee pihoihin vaikka metsässä olisi ruokaa. Eikä metsään ole menemistä ilman asetta missään päin maata. Tappaa pian ihmisen, ja se ei liity mitenkään ihmisten rikollisiin tekoihin.

Äänestä
  • Turha tappaja, tulee pihoihin vaikka metsässä olisi ruokaa. Eikä metsään ole menemistä ilman asetta missään päin maata. Tappaa pian ihmisen, ja se ei liity mitenkään ihmisten rikollisiin tekoihin.

    olen pyörinyt ympäri metsiä ja yhden suden jopa nähnyt, asetta en kanna mukana, kun en näe sille mitään tarvetta.

    ja juuri tuota "kohta tappaa" tarkoitinkin.
    Karhu ON JO tappanut, mutta kukaan ei keuhkoa, että tapetaan kaikki karhut.

    Ihmisten rikolliset teot eivät nyt liittyneet asiaan.

    Äänestä

Omaa luokkaansa. Kirjoitetun historian ajalta löytyy tuhansiin nouseva luku tapaettuja ihmisiä.

Äänestä
  • itse asiassa, historia ei tunne yhtäkään todennettua tapausta, jossa susi olisi tappanut yhtäkään ihmistä.
    Terve susi väistää ihmistä, se on arka eläin jota ei voisi ihminen vähempää kiinnostaa.
    Pelko liittynee ihan kansantarustoihin joilla on peloteltu aikanaan lapsia tai jotain.

    Susi on laumaeläin, joten se verrattuna vaikkapa karhuun voi olla pelottava ajatus.

    Suteen verrattuna vaikkapa kettu on söpö ja ilves jännä, vaikka molemmat verottavat ihan yhtälailla kotieläimiä, ketut vievät kissoja,kanoja,kaneja pihasta, ilvekset samoin - itseasiassa taatusti enemmän kuin sudet. Miksi siis sama vaino ei kohdistu niihin?

    Siksi moinen susi hysteria on lähinnä surkuhupaisaa ja kurja juttu hienon eläimen puolesta, joka on älykäs, lojaali ja tärkeä osa luonnon omaa ekosysteemiä.

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    itse asiassa, historia ei tunne yhtäkään todennettua tapausta, jossa susi olisi tappanut yhtäkään ihmistä.

    kirjoitustasi:"Terve susi väistää ihmistä....".
    Onko nämä pihoihin tulevat rietat terveitä?
    Eivät taida pelätä,tai olla hyvinkään arkoja.
    Sinäkin olet ottanut mallisi tältä susipelleltä,joka väittää olevansa suden asialla,haukkumalla maaseudun asukkaita.Luuletkohan kyseisellä kirjoittelulla tekeväsi hyvää,vai huonoa susille?
    Vastaa kunnolla,älä "räkyttämällä".

    Äänestä

  • Kettunen.. kirjoitti:

    minä kerroin vain oman mielipiteeni. Miksi haukkuisin maaseudun asukkaita?
    Itsekin maaseudulla enimmäkseen asuneena.
    Niissä kylissä jossa olen asunut, ihmiset suojelivat lähimetsissä asuvia eläimiä, kukaan ei vouhottanut karhusta, susista tai ilveksistä, joita asui ihan nurkalla, päin vastoin, niistä oltiin ylpeitä, että vielä jossakin niitäkin asuu ja pääsee näkemään.

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    itse asiassa, historia ei tunne yhtäkään todennettua tapausta, jossa susi olisi tappanut yhtäkään ihmistä.
    Terve susi väistää ihmistä, se on arka eläin jota ei voisi ihminen vähempää kiinnostaa.
    Pelko liittynee ihan kansantarustoihin joilla on peloteltu aikanaan lapsia tai jotain.

    Susi on laumaeläin, joten se verrattuna vaikkapa karhuun voi olla pelottava ajatus.

    Suteen verrattuna vaikkapa kettu on söpö ja ilves jännä, vaikka molemmat verottavat ihan yhtälailla kotieläimiä, ketut vievät kissoja,kanoja,kaneja pihasta, ilvekset samoin - itseasiassa taatusti enemmän kuin sudet. Miksi siis sama vaino ei kohdistu niihin?

    Siksi moinen susi hysteria on lähinnä surkuhupaisaa ja kurja juttu hienon eläimen puolesta, joka on älykäs, lojaali ja tärkeä osa luonnon omaa ekosysteemiä.

    sulla mahtaa oikein nämä tilastosi perustua...? En ole kyllä vielä kuullut että esim. ilves olisi vienyt pihasta jonkun koiran, raadellut ja lopuksi syönyt sen. Aika vilkas mielikuvitus taitaa olla joo... Mulla on sama mielipide kaikkia petoja kohtaan että jos tilaisuus vain tulee niin ovat siirtoistutettuja olohuoneeni seinälle.

    Äänestä

  • pikku peto kirjoitti:

    tällöin vei ilves maatilalta kanan ja pari kissan poikastakin kerran. Usein näkyi kevät talvella istuskelevan pellon laidassa aivan maatilan nurkilla, oli oppinut että sieltä saa helpot eväät tarvittaessa.

    Petohan sekin on pedoilla nyt on tapana raadella ja syödä saaliinsa.
    Kesy kissat hiiriä, villit sukulaisensa vähän isompaa apetta.

    Tulosta nyt vähän jotain esteettisempää kuitenkin seinällesi, aika kuivakasta taidetta tuommoinen.

    Mikä ihminen on arvostelemaan eläinten ruokakulttuuria - itse kun se on ainoa peto joka nimeää eläimen, ruokkii, hoivaa ja hellii ja lopuksi pistää lahtiin ja syö.
    Samaako pitäisi metsän eläintenkin tehdä, niin olisi jotenkin hyväksyttävämpää? Vai ruveta vegaaneiksi koko poppoo, ettei tule ihmiselle paha mieli?

    Äänestä

että kun nämä sudet pyörivät nykyään nurkissa
niin tottakai niistä on syytä olla huolissaan kun ei siihen LAILLISESTI voi puuttua eikä viranomaistaholtakaan tehdä mitään mutta annappa olla kun yksi mesikämmen eksyy lähelle asutuskeskusta niin varmasti ollaan karkottamassa
erämaahan ja jos erehtyy palaamaan takaisin niin
varmasti kohtaa tiensä pään, eipä pääse uhkaamaan kenenkään turvallisuutta. susille pitäisi olla sama kuri ja laki..

Äänestä
  • että ihminen on tunkeutumassa eläinten alkuperäiselle reviireille hävittämällä niiden asuinalueita ja verottamalla niiden luonnollista ravintokantaa?
    Mutta ei se mitään,pääasia että "luomakunnan kruunulla" on kivaa, muut tapetaan pois jaloista.

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    että ihminen on tunkeutumassa eläinten alkuperäiselle reviireille hävittämällä niiden asuinalueita ja verottamalla niiden luonnollista ravintokantaa?
    Mutta ei se mitään,pääasia että "luomakunnan kruunulla" on kivaa, muut tapetaan pois jaloista.

    ole tullut mieleen,että maaseutu on autioitunut viimeisten vuosikymmenien aikana siitä mitä se joskus on ollut? Kaupunkilaiset,nämä varsinaiset kruunut laajentavat jatkuvasti asuinalueitaan eläinten reviireille.
    Miksi teidän luonnosta vieraantuneiden,johon kastiin sinäkin lukeudut,on reviirillenne harhautuneet hirvet,karhut ym.lopetettava välittömästi?
    Oletkin ottanut maaseudun morkkaamisen tehtäväksesi.Raaputuksissasi ei ole mitään asiaa!

    Äänestä

  • itsellesi kirjoitti:

    Mistä sait päähäsi, että olisin luonnosta vieraantunut maaseudun morkkaaja? Minähän tässä koitan nimenomaan SUOJELLA niitä hirviä ja karhuja sun muita hysteerisiltä luontokammoisilta?

    Äänestä

laiskanpulskeiden maaseudun pk-poikien oluenturvottamasta luonnosta vieraantumisesta.

Nämä lippiseinarit eivät pääse mihinkään ilman mootoriajoneuvoja, eivät tunne luontoa, kasveja tai eläimiä, ampuvat kaiken liikkuvan, kaikki outo ja tuntematon on uhka jota toljotetaan vihamielisesti puolikieroilla tihrusilmillä.

Onneksi ne eivät enää lisäänny, naisia eivät saa muualta kuin maajussille morsian -järjestelyjen kautta.

Äänestä
  • , pukeutuneena merkkivaatteisiin ja Ray Ban'it silimilla ja
    citymasturin vierelle seisoen, selittää olevansa suuri luonnonsuojelija ja asiantuntija.

    Hän voisi mennä Nuuksioon, mutta kun pitäsi nousta pois autosta,
    jos mieli kävellä maastossa.
    Siellähän voisi näppäskengät paskaantua.
    Ei helvetti, parempi ajella puiston reunamilla.
    Voi katella "luontoa" kivasti, istuen maasturin penkillä...

    Äänestä

  • Tuo kuvaus tihrusilmäisistä maaseudun nyky-poikamiehistä pitää NIIN paikkansa! Olen elänyt sellaisten keskuudessa. Niille ei mikään muu eläin merkitse mitään paitsi oma koira, sekin vain sen takia koska siitä on maksettu.

    Luonnosta ei ymmärretä mitään, ei edes haluta ymmärtää. Nuotiopaikat on makkaranpaistoa ja juopottelua varten, kaljapullot voi surutta viskoa metsään. Todella ristiriitaista, eletään muka luonnon keskellä, muttei arvosteta sitä lainkaan.

    Äänestä

susi -toisin kuin muut suurpedot- syö koiria, esim. tänä syksynä yksistään Ruokolahdella parikymmentä, viime viikolla Pirkanmaallakin kolme. Nyt en tarkoita mitään sylikoiria, vaan arvokkaita, omistajilleen tärkeitä metsästyskoiria, joiden hoitoon ja harjoittamiseen on käytetty paljon aikaa, vaivaa ja miksei rahaakin. Sutta ei saa opettaa siihen, että se väijyy saalistaan pihapiirissä,se hankkii ravintonsa sieltä, mistä helpoimmalla saa. En halua, että sen ruoka on koirani, lampaani tai lehmäni. Joskus se saattaa sitten käydä ihmisenkin kimppuun. Eläköön rauhassa salomailla ja syököön hirviä, mutta nämä laumastaan karkoitetut pihasudet saa ampua.

Äänestä

peto. Joka vie sun lemmikkis. Joka on kesyyntynnyt niin että kuljeksii pihapiirissä kuin kotonaan. Siksi että pienten lasten henki on tärkiä, enkä ottais riskiä jättää lasta enää yksin pihalle leikkimään. Koska lemmikkini on mulle arvokkaita, enkä näe mitään hyvää syytä siihen miksi mun pitäis antaa koirani sujelle lounaaks. Niinkauan ku susi pysyttelee omissa oloissaan mettässä, olkoon siellä. Mutta siinä vaihees kun joka aamu huomaan susihukan käynneen pihallani, ymmärtämys loppuu. Ja jokainen tervejärkinen pitäis ajatella asiaa myös omalta kantilta eikä vain vöyhöttää jotaki jonninjoutavaa suojeluspuhetta. Ja sitä ettei susi tapa, tappaahan se aina ku saa mahollisuuden, joha siitä on lehet täynnä. Hakee koirat pihasta, tappaa lampaat huvikseen raateluhimossaan. Miks tällaista pitäis hyväksyä? Entäs ne määrät poroja mitä ne raatelee, joillakin on elanto kiinni niissä, niin joittenki mielestä asia on ihan ok, pitäähän sudenki syyä?. ei sellanen mee jakeluun ei.Onneks asiaan ollaan puuttumassa, jos ei muuten niin ihan jokainen omalla tavallaan. Ja oman elantonsa taikka perheensä/lemmikkiensä puolesta. Minun pihapiirini on minun , lasteni ja lemmikkien aluetta, ja sen vuoksi joakinen vastuuntuntonen ihminen tekee sellasesta alueesta turvallisen, keinolla millä hyvänsä. Susihysteria sanaa en käyttäis, hysterian on saannu aikaseks susien suojelijat jonninjoutavilla puolustuspuheillaan. Ja kun näitä palstoja lukennu, ykskään suojelija ei pysty asiallisesti vastaamaan yhteenkään kysymykseen, Haukkumista ja mollaamista vain. Eikö perustelut olis siltäkin osin ootettavissa? Miks suojella niitä petoja jokka änkeytyy pihapiiriin?

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, että kaikki "piha"sudet pitäisi kaataa ja välittömästi, mutta puhunkin nyt sudesta sen luonnollisessa ympäristössä, koska on olemassa susia, jotka elävät laumassa ja metsästävät riistaa metsässä.

    Mutta, jos palataan asiaan, niin ilmeisesti nämä suden lähivierailut aiheuttavat tämän pelon, koska alkuperäinen kysymys koski suunnilleen tätä:

    Miksi sutta vihataan enemmän, kuin karhua, vaikka karhu tappaa ihmisen tasaisen väliajoin. Susi ei ole tappanut yli 100 vuoteen.

    Äänestä

  • apapapap kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, että kaikki "piha"sudet pitäisi kaataa ja välittömästi, mutta puhunkin nyt sudesta sen luonnollisessa ympäristössä, koska on olemassa susia, jotka elävät laumassa ja metsästävät riistaa metsässä.

    Mutta, jos palataan asiaan, niin ilmeisesti nämä suden lähivierailut aiheuttavat tämän pelon, koska alkuperäinen kysymys koski suunnilleen tätä:

    Miksi sutta vihataan enemmän, kuin karhua, vaikka karhu tappaa ihmisen tasaisen väliajoin. Susi ei ole tappanut yli 100 vuoteen.

    olikohan niin, että susi on tappanut ihmisen viimeksi 1800-luvun loppupuolella...? jotain sinne suuntaan kuitenkin. sen jälkeenhän kanta pieneni hyvin pieneksi ja on kasvanut viime vuosikymmenien aikana ja on nyt jo melko suuri. eli ihmisen kimppuun ne eivät ole käyneet luultavasti siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä ei juuri ole ollut, vai kuinka? mutta kuka tietää, tällä menolla ehkä piankin...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    olikohan niin, että susi on tappanut ihmisen viimeksi 1800-luvun loppupuolella...?

    -Juu ja kuten tiedämme tuon päivän dokumentointi ja tutkimus ei ollut ihan tämän päivän tasoa, eli siitäkään ei varmasti tiedetä, onko omannut esim. koiran verta tämä susi, muitakin arvioita esitetty, esim ihmisen kasvattama.

    sen jälkeenhän kanta pieneni hyvin pieneksi ja on kasvanut viime vuosikymmenien aikana ja on nyt jo melko suuri. eli ihmisen kimppuun ne eivät ole käyneet luultavasti siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä ei juuri ole ollut, vai kuinka?

    -No tästähän ei voi kukaan sanoa totuutta, vaikka niitä olisi yksi jäljellä, niin se voi silti käydä ihmisen kimppuun, silti susi kuuluu suomen luontoon.

    mutta kuka tietää, tällä menolla ehkä piankin...

    -Juuri tälläista pidän naurettavana, että kohta käy.. Vähän sama kun menisi moottoritien varteen odottelemaan, että kohta tulee ruumiita.
    (Eli siis nämä ehkäpiankinjoskustoivottavastikohtavastaukset ei nyt olleet kiinnostuksen aihe)

    Ja alkuperäinen kysymys kuului:
    Karhu ON JO tappanut ihmisiä -susi ei, silti sitä vainotaan, miksi? (ja karhun vainoa ei ole näkynyt)

    ELI siis kysytään nyt vielä kerran, mikä tekee sudesta karhua pelottavamman, kun karhu on jo tappanut ihmisiä ja susi ei. (puhutaan nyt vaikka ihmisen eliniänaikana)

    Äänestä

hirveä ajatus, että susi tappaa, raatelee ja syö lapsesi...

Pelkoa ei tosin tunneta läheskään niin paljoa rattijuoppoa kohtaan, joka paljon sutta todennäköisemmin autollaan tappaa, raatelee ja jättää syömättä lapsesi.

Hmm. Jos kerran tappaa ja raatelee, niin ehkä paras sitten syödäkin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

en ymmärrä kirjoitti:

Kertokaa minulle mistä johtuu tämä susipelko.

Siis todellakin tarkoitan susipelkoa, kun karhu on tappanut ihmisen muutama vuosi sitten ja niistä ei puhuta mitään, vaan sutta täytyy jostain ihmeen kumman syystä pelätä, kuin ruttoa.
Se nyt ei tosin tappanut ihmistä edes viime vuosisadalla. En pysty ymmärtämään tätä ristiriitaa.

Asiallisia vastauksia, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu