"Ministeriö puuttuu gps-navigaattorien käyttöön"
Jaahhas. Piti se taas arvata. Navi sitten viranomaismääräysten mukaan sijoitettava oikealle paikalle tulevaisuudessa. Eihän se tollo suomalaiskuski osaa. Itsekkin teippaan kyseisen härvelin heti ratin yläpuolelle keskelle näkökenttää. Hassua, kun ei keskieuroopassa missä navit on arkipäivää jo kauan, ole keksitty tätä hyysäämistä. Mut uljas Liikenne- ja viestintäministeriö aina valpas on. Muista aina liikenteessä, ministeriö pyörii eessä.
HipHurraa
154
43792
Vastaukset
- Huolestunut kansalainen
Lyödäänkö vetoa että se "oikea paikka"on hanskalokero tai takaluukku,joka tapauksessa joku sellainen josta sitä ei yllä käyttämään saatika näkemään koko laitetta ettei katse vain kiinity sekunniksi siihen ja joku mummo jää rollaattorin kanssa alle...(tai ministeri..no siitä ei tule vahinkoa).
Syvältä tällänen naurettava holhoaminen ja kaiken kieltämine tai rajoittaminen niin että itse tarkoitus unohtuu !!!!!- en tajua
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
- kojelauta tyhjäksi !
en tajua kirjoitti:

Ensin tulee mielee poliisit ja taksit. Samoin jossain autoissa on ikkunaan heijastava nopeusnäyttö. Ja muistilehtiö häiritsee myös pahasti keskittymistä. Voi vain todeta että voi v...u mitä porukkaa näitäkin pohtii.
- porukka*
kojelauta tyhjäksi ! kirjoitti:

Noi suunnittelijat ovat niitä jotka istuvat auton takapenkillä, eivätkä itse omista autoa, navigaattorista puhumattakaan =)
- Tom-tom-to-tom-tom-tom

Navia on yllättävän hankala saada kiinni tuulilasiin niin että se on oikeassa asennossa ja sen näkee kunnolla. Tuulilasi on sen verran kaareva ja alaosa lähellä kojelautaa ettei sitä saa sinne, eli navi tulee äkkinäisen mielestä väkisin melko ylös.
Navia tai edes sen kiinnitystelinettä ei yleensä kannata jättää tuulilasiin, vaan se pitää ottaa aina mukaansa. Eli takaisin tullessa navi heitetään paikalleen, eikä sitä ehdi eikä viiti kovin tarkkaan täriä optimaaliseen kohtaan.
Navien mukana tulee ainoastaan ikkunaan sopiva imukuppikiinnitys ja kojelautaan tai mittariston viereen sen saa kiinni ainoastaan hankkimalla lisävarusteena mahdollisesti myytävän kiinnitystelineen ja RUUVAAMALLA sen kiinni kojelautaan. Taaskin, jos autossa on teline kiinteästi kiinni, niin huumehörhö saattaa lyödä lasit sisään ja katsoa olisiko itse laitekin paikalla. Eli huono ratkaisu useastakin syystä.
Tuulilasissa oleva navi ei juurikaan estä näkyvyyttä. Näkyvyys on enemmänkin autokohtainen juttu, eli pitäisikö ensin kieltää autot joista on huono näkyvyys, paksut ikkunakehykset (esim. eukeavakattoisissa cabrioissa), tai muuta vastaavaa. - älä höpötä
Tom-tom-to-tom-tom-tom kirjoitti:
Navia on yllättävän hankala saada kiinni tuulilasiin niin että se on oikeassa asennossa ja sen näkee kunnolla. Tuulilasi on sen verran kaareva ja alaosa lähellä kojelautaa ettei sitä saa sinne, eli navi tulee äkkinäisen mielestä väkisin melko ylös.
Navia tai edes sen kiinnitystelinettä ei yleensä kannata jättää tuulilasiin, vaan se pitää ottaa aina mukaansa. Eli takaisin tullessa navi heitetään paikalleen, eikä sitä ehdi eikä viiti kovin tarkkaan täriä optimaaliseen kohtaan.
Navien mukana tulee ainoastaan ikkunaan sopiva imukuppikiinnitys ja kojelautaan tai mittariston viereen sen saa kiinni ainoastaan hankkimalla lisävarusteena mahdollisesti myytävän kiinnitystelineen ja RUUVAAMALLA sen kiinni kojelautaan. Taaskin, jos autossa on teline kiinteästi kiinni, niin huumehörhö saattaa lyödä lasit sisään ja katsoa olisiko itse laitekin paikalla. Eli huono ratkaisu useastakin syystä.
Tuulilasissa oleva navi ei juurikaan estä näkyvyyttä. Näkyvyys on enemmänkin autokohtainen juttu, eli pitäisikö ensin kieltää autot joista on huono näkyvyys, paksut ikkunakehykset (esim. eukeavakattoisissa cabrioissa), tai muuta vastaavaa.sillä tuulilasissa se kyllä peittää ja pahimmassa tapauksessa liian paljon. Jopa rekka voi olla juuri sen takana kun kulma sattuu sopiva. Ja mitä suurempi niin sitä vaarallisempi, Tom Tom One on pienin mutta löytää paljon suurempia ja niistä on takuulla joa vaaraa. Miksi yleensä se pitää laittaa tuulilasiin kun 35 eurolla saa merkkikohtaisen telineen konelautaan? Siksikö kun gps pitää näkyä naapurille?
- teppo1114
en tajua kirjoitti:
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
Taidat olla vaan niin rahaton ettei sinulla riitä rahat GPS niin tulet tänne avautumaan niille kellä se on ? menehän vaikka huoltoasemalle ostamaan kartta niin voit itsekin suunnistaa
- sekin
en tajua kirjoitti:
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
..kello kohta kielletään autosta. Onhan siitä jo kulunut aikaa kun autoradiotkin meinattiin kieltää liikenne turvallisuuteen vedoten. EI VOI KUIN NAURAA KETÄ SIELLÄ MINISTERIÖSSÄ ISTUU.
SAISIPA NIITÄKIN PAIKKOJA ÄÄNESTÄÄ KUKA SINNE PÄÄSEE NIIN KYLLÄ OLISI OVANSARANAT KOVILLA KUN KÄVIS AIKALAINEN VILSKE KUN KANSA PÄÄSISI PUHUMAAN.
Autoverokin piti olla vain kokeilu 2-3 vuotta ja kuin onkaan käynyt???????? - Harzanko
älä höpötä kirjoitti:
sillä tuulilasissa se kyllä peittää ja pahimmassa tapauksessa liian paljon. Jopa rekka voi olla juuri sen takana kun kulma sattuu sopiva. Ja mitä suurempi niin sitä vaarallisempi, Tom Tom One on pienin mutta löytää paljon suurempia ja niistä on takuulla joa vaaraa. Miksi yleensä se pitää laittaa tuulilasiin kun 35 eurolla saa merkkikohtaisen telineen konelautaan? Siksikö kun gps pitää näkyä naapurille?
Jos en väärin muista,on muuton tuulilasiin kiinnittäminen aina ollu laitonta.Sieltä muuton sitten vaan katseleen tieliikenne asetuksista/laista
- sulla
älä höpötä kirjoitti:
sillä tuulilasissa se kyllä peittää ja pahimmassa tapauksessa liian paljon. Jopa rekka voi olla juuri sen takana kun kulma sattuu sopiva. Ja mitä suurempi niin sitä vaarallisempi, Tom Tom One on pienin mutta löytää paljon suurempia ja niistä on takuulla joa vaaraa. Miksi yleensä se pitää laittaa tuulilasiin kun 35 eurolla saa merkkikohtaisen telineen konelautaan? Siksikö kun gps pitää näkyä naapurille?
..Niskat liiku kun sellaisia kulmia tulee sun tuulilasiin. Jos noin jäykkä niskainen kerran olet niin ajokorttikin vois olle poliisiasemalla odottamassa parempia aikoja..
- JeyJey
en tajua kirjoitti:
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
Navit eivät enää ole mitään juppivehkeitä. Eihän ne maksakaan enää kuin 160 Euroo. Itselläni on halpislaite 199 E ja se pitää olla siinä lasissa kiinni koska muuten ei saa kontaktia satelliitteihin. Että silleen. Siksi.
Ja todellakaan se ei estä näkemästä yhtään mummoa, rollaattoria, kissaa, koiraa tai edes oravaa. Tule vaikka katsomaan. - navigaattori on asia erikseen
en tajua kirjoitti:
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
Gps-paikannin on pienempi kuin nakki. Tarkoitatko navigaattoria itseään?
- Tom-tom-to-tom-tom-tom
sulla kirjoitti:
..Niskat liiku kun sellaisia kulmia tulee sun tuulilasiin. Jos noin jäykkä niskainen kerran olet niin ajokorttikin vois olle poliisiasemalla odottamassa parempia aikoja..
Siis navia ei saa esimerkiksi ihan tuulilasin alareunaan sellaiseen asentoon että se osoittaa edes likimain kuljettajan suuntaan. Siinähän pitää pystyä kääntämään itse navi likimain pystyasentoon, mikä tarkoittaa sitä että ylä- ja alapuolella pitää olla riittävästi tilaa. Alhaalla ottaa kiinni kojelautaa ja ylhäällä lasiin ennen kuin saa tosiaan sellaiseen kulmaan että sitä on mahdollista katsoa. Vaikka kuinka kääntelee niskaansa. Kokeile joskus niin huomaat mistä kirjoitan.
Navi peittää apaut samanverran kuin taustapeili, pitäisiköhän sekin kieltää? - Vauvasika
älä höpötä kirjoitti:
sillä tuulilasissa se kyllä peittää ja pahimmassa tapauksessa liian paljon. Jopa rekka voi olla juuri sen takana kun kulma sattuu sopiva. Ja mitä suurempi niin sitä vaarallisempi, Tom Tom One on pienin mutta löytää paljon suurempia ja niistä on takuulla joa vaaraa. Miksi yleensä se pitää laittaa tuulilasiin kun 35 eurolla saa merkkikohtaisen telineen konelautaan? Siksikö kun gps pitää näkyä naapurille?
Mun navigaattoria ei tosiaankaan saa mihinkään tuulilasiin hah kun imukuppi tippuu heti seuraavassa mutkassa kyllä tomtom myy hyviä imukuppeja. Se navigaattori matkaa tarpeen tullen repsikan penkillä ja huutaa ohjeita ja välillä joutuu vaan tarkistaan puhuuko se totta. On kuitenkin navigaattori vähän turvallisempi kuin kartta vaikkei sitä ajon aikana saakkaan käyttää.
Onhan se toisaalta hyvä että navin käyttöä aletaan valvomaan itse en kyllä laittaisi sitä tuulilasiin kiinni enemmin kuljettajan puolen sivuikkunaan jos ikkunaan haluaa sen ja laittaa sen niin kiinni että näkee peiliin ja sivuille. - rekkamiesjuha
Tom-tom-to-tom-tom-tom kirjoitti:
Siis navia ei saa esimerkiksi ihan tuulilasin alareunaan sellaiseen asentoon että se osoittaa edes likimain kuljettajan suuntaan. Siinähän pitää pystyä kääntämään itse navi likimain pystyasentoon, mikä tarkoittaa sitä että ylä- ja alapuolella pitää olla riittävästi tilaa. Alhaalla ottaa kiinni kojelautaa ja ylhäällä lasiin ennen kuin saa tosiaan sellaiseen kulmaan että sitä on mahdollista katsoa. Vaikka kuinka kääntelee niskaansa. Kokeile joskus niin huomaat mistä kirjoitan.
Navi peittää apaut samanverran kuin taustapeili, pitäisiköhän sekin kieltää?Taustapeili peittää näkyvyyden taivaalle. Saatat missata lentokoneen. Jos et usko tai ymmärrä, tarkista ajoasentosi. Taustapeili ei saa olla sellaisella korkeudella että sen taakse voi tiellä liikkujia. Sitäpaitsi taustapeili on autoissa "tummennusrajan" yläpuolella. Tuon rajan alapuolelle ei saa yksinkertaisesti laittaa mitään. Se lukee laissa. Ei kalvoa, tarroja, karvanoppia tai navigaattoria.
Ja hyvät ihmiset, ootteko tosissaan niin vanhanaikaisia ettette tiedä muista kiinnitysmenetelmistä kuin ruuveista?
En ole lakia tiukasti noudattava pappa, vaan autoja rakentava penska jota myös vituttaa nää lait. Ymmärrän kuitenkin että näitä lakeja säädetään niiden idioottien takia jotka eivät perusasioita ymmärrä. - Nimetön
JeyJey kirjoitti:
Navit eivät enää ole mitään juppivehkeitä. Eihän ne maksakaan enää kuin 160 Euroo. Itselläni on halpislaite 199 E ja se pitää olla siinä lasissa kiinni koska muuten ei saa kontaktia satelliitteihin. Että silleen. Siksi.
Ja todellakaan se ei estä näkemästä yhtään mummoa, rollaattoria, kissaa, koiraa tai edes oravaa. Tule vaikka katsomaan.Itellä on kans tuulilasin alareunassa ollu jo pari vuotta gps, eikä kytät oo millää tavalla puuttunu siihen noiden perinteisten ratsioiden aikana - eikä myöskää katsastusmies yhdelläkää kertaa. Ja onhan tuolla ministeriössä ennenki istunu ajokortiton liikenneministeri. Eli ei se ammattitaitoo tai minkäänlaista asiantuntemusta näköjään vaadi toi tollasen päätöksen tekeminen.. Odotan mielenkiinnolla mitä ne siellä järkeilee ja minkälaisia muutoksia ne meinaa saada ajalliseksi..
- Poe
en tajua kirjoitti:
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
Saathansä teipata vaikka jeesusteipillä sun tuulilasis ja aukot silmien kohalle, ihan normaalisti jokainen vastaa siitä ettei telo muita, ei niin että muut vastaa, ettei kukaan vahinkossakaan telois muita.
Iso holhoaminen idättää pidemmän päälle vaan vihaa isommaks ja isommaks, koskaan ei tiedä mikä on se viimeinen pisara, joka räjäyttää koko holhous yhteiskunnan. - Niinp
rekkamiesjuha kirjoitti:
Taustapeili peittää näkyvyyden taivaalle. Saatat missata lentokoneen. Jos et usko tai ymmärrä, tarkista ajoasentosi. Taustapeili ei saa olla sellaisella korkeudella että sen taakse voi tiellä liikkujia. Sitäpaitsi taustapeili on autoissa "tummennusrajan" yläpuolella. Tuon rajan alapuolelle ei saa yksinkertaisesti laittaa mitään. Se lukee laissa. Ei kalvoa, tarroja, karvanoppia tai navigaattoria.
Ja hyvät ihmiset, ootteko tosissaan niin vanhanaikaisia ettette tiedä muista kiinnitysmenetelmistä kuin ruuveista?
En ole lakia tiukasti noudattava pappa, vaan autoja rakentava penska jota myös vituttaa nää lait. Ymmärrän kuitenkin että näitä lakeja säädetään niiden idioottien takia jotka eivät perusasioita ymmärrä.Taidat olla lyhyt mies.. Meillä yli 185 cm miehillä henkilöautoissa, ja minulla jopa pakettiautossa, taustapeili on tiellä. Todellisuudessa se pitäisi olla katossa kiinni, että se ei olisi "näkökentässä" ja silloinhan siitä ei näkisi kovinkaan kauan auton taakse.
- Asiat selvittänyt
en tajua kirjoitti:
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
Etkö tiedä, että nykyautoissa on lasimateriaali sellaista, ettei se läpäise mm. gps-singaalia!
Useassa autossa on johonkin lasin kohtaan tehty sellainen alue, sen näkee verkon omaisena alueena, mistä signaali tulee - hyvin usein tämä alue on peruutuspeilin ympärillä.
Gps-singnaali tulee siitä kohti laitteelle - ei muualta.
Siksi on "pakko" sijoittaa gps-laite siihen kohti - peilin viereen. Siinä sen paikka muutoinkin on järkevin - sehän on tottumuskysymys - kuten kaasun käyttö, kytkimen käyttö etc...
Joissakin merkeissä tämä "piste" sijaitsee takaikkunassa, joten eräiden kommenttien ennuste, että ministeriö määrää gps:n paikan hansaklokeroon, tai takakonttiin toteutuu jo tästä syystä.
Kenenkähän aivot ovat moisen asian oivaltaneet, että gps on häiritsevä tekijä liikenteessä.
Samaahan voisi sanoa vaikka bensamittarista - sen liiallinen tuijottelu siirtää huomion pois ympäröivästä liikenteestä ja aiheuttaa kohtalokkaita virheitä - jopa kolareita.
Näkee kyllä missä ministeriön työpaine on - tyhjänpäiväisessä asioissa!
Laittaisivat vaikka ensimmäisenä venäjän liikenteen rekkajonot kuntoon.
Ihmettelee täällä liikenteen ammattilainen. - pera
On se merkillistä, että tällaisten hyvien ja tarpeellisten laitteiden käyttöä yritetään rajoittaa. Pieni laite kojelaudassa rajoittaa muka näkyvyyttä. Ei pidä paikkaansa, sillä autossa on paljon sellaisia vempeleitä, jotka pitäisi kaikki repiä pois. Pitäisikö koko kojelauta repiä samalla kertaa. Voi p.kele että sapettaa. Kyllä "herrat" tietävät, varsinkin, kun eivät itse joudu, eivätkä varmaan osaa edes autoa ajaa. Kyllä suomi on edelleenkin sarvikuonojen maa. Ensin sallitaan ja sitten kehitetään jokin lakipykälä, joka kieltää moisten laitteiden käytön. Olisi kirveellä töitä taas kerran......
- auristku
Poe kirjoitti:
Saathansä teipata vaikka jeesusteipillä sun tuulilasis ja aukot silmien kohalle, ihan normaalisti jokainen vastaa siitä ettei telo muita, ei niin että muut vastaa, ettei kukaan vahinkossakaan telois muita.
Iso holhoaminen idättää pidemmän päälle vaan vihaa isommaks ja isommaks, koskaan ei tiedä mikä on se viimeinen pisara, joka räjäyttää koko holhous yhteiskunnan.käydä autokoulu?? kai siellä vieläkin opetetaan, ettei B-tolpan (etuovien takana oleva tolppa) etupuolelta saa ikkunoita peittää, tummentaa, tms ajossa olevasa autosta. lievä sävytys sallitaan.
- auristku
Asiat selvittänyt kirjoitti:
Etkö tiedä, että nykyautoissa on lasimateriaali sellaista, ettei se läpäise mm. gps-singaalia!
Useassa autossa on johonkin lasin kohtaan tehty sellainen alue, sen näkee verkon omaisena alueena, mistä signaali tulee - hyvin usein tämä alue on peruutuspeilin ympärillä.
Gps-singnaali tulee siitä kohti laitteelle - ei muualta.
Siksi on "pakko" sijoittaa gps-laite siihen kohti - peilin viereen. Siinä sen paikka muutoinkin on järkevin - sehän on tottumuskysymys - kuten kaasun käyttö, kytkimen käyttö etc...
Joissakin merkeissä tämä "piste" sijaitsee takaikkunassa, joten eräiden kommenttien ennuste, että ministeriö määrää gps:n paikan hansaklokeroon, tai takakonttiin toteutuu jo tästä syystä.
Kenenkähän aivot ovat moisen asian oivaltaneet, että gps on häiritsevä tekijä liikenteessä.
Samaahan voisi sanoa vaikka bensamittarista - sen liiallinen tuijottelu siirtää huomion pois ympäröivästä liikenteestä ja aiheuttaa kohtalokkaita virheitä - jopa kolareita.
Näkee kyllä missä ministeriön työpaine on - tyhjänpäiväisessä asioissa!
Laittaisivat vaikka ensimmäisenä venäjän liikenteen rekkajonot kuntoon.
Ihmettelee täällä liikenteen ammattilainen.onhan koko autoilu vaarallista!!! siis kielletään se!! sillähän tulis monta pienempää ongelmaa ratkaistua, kuten vaikka tämä huoli nykyihmisten fyysisestä kunnosta. HEH
- auristku
Tom-tom-to-tom-tom-tom kirjoitti:
Siis navia ei saa esimerkiksi ihan tuulilasin alareunaan sellaiseen asentoon että se osoittaa edes likimain kuljettajan suuntaan. Siinähän pitää pystyä kääntämään itse navi likimain pystyasentoon, mikä tarkoittaa sitä että ylä- ja alapuolella pitää olla riittävästi tilaa. Alhaalla ottaa kiinni kojelautaa ja ylhäällä lasiin ennen kuin saa tosiaan sellaiseen kulmaan että sitä on mahdollista katsoa. Vaikka kuinka kääntelee niskaansa. Kokeile joskus niin huomaat mistä kirjoitan.
Navi peittää apaut samanverran kuin taustapeili, pitäisiköhän sekin kieltää?miks te käytätte tollaisia POM-POM:ja ja muita rojuja?? Ostakaa känny, jossa on navi-ominaisuus, niin ei tarvi murehtia koosta ja sille on yleensä teline autossa joka tapauksessa. ja jos noi navigaattoreiden ominaisuudet on noin huonot, et pitää olla signaalin takia tuulilasissa, on sekin syy vaihtaa. Nokian 6110 nav toimii keskikonsolistakin ja ohjeet saat HF:llä, eli ei tarvitse kaikkien autossa olijoiden niitä kuunnella. toi nokia ei ollut mainos, mulla nyt vaan sattuu olemaan moinen.
- pakko olla keskellä
en tajua kirjoitti:
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
joissakin gps :ssä on antenni rakennettu laitteen sisään , joten sen on oltava kojelaudan päällä . Kiinnitys on imukupilla ikkunaan . Autossani ei ole kojelaudan vieressä paikkaa johon
sen voisi kiinnittää .Jos se onnistuisikin ,olisi
laitteen hyöty sama kuin sinun asenteellisen jupi-
nasi . nimim. -0 - Lady-Dee
porukka* kirjoitti:
Noi suunnittelijat ovat niitä jotka istuvat auton takapenkillä, eivätkä itse omista autoa, navigaattorista puhumattakaan =)
Hyvin sanottu :)
- Tomppak
kojelauta tyhjäksi ! kirjoitti:
Ensin tulee mielee poliisit ja taksit. Samoin jossain autoissa on ikkunaan heijastava nopeusnäyttö. Ja muistilehtiö häiritsee myös pahasti keskittymistä. Voi vain todeta että voi v...u mitä porukkaa näitäkin pohtii.
Itse entisenä taksikuskina pystyn kyllä ajamaan autoa, näppäilemään navigaattoria joka on suoraan edessä.
Pystyn myös samalla sytyttämään tupakan, puhumaan kaverille, seuraamaan liikennevaloja, seuraamaan liikennettä, puhumaan puhelimessa, ihan mitä vaan, ei se minua ole koskaan häirinnyt, eikä tule häiritsemäänkään:)
Pystyy siihen moni muukin kuin entinen taksikuski:) - onkin
älä höpötä kirjoitti:
sillä tuulilasissa se kyllä peittää ja pahimmassa tapauksessa liian paljon. Jopa rekka voi olla juuri sen takana kun kulma sattuu sopiva. Ja mitä suurempi niin sitä vaarallisempi, Tom Tom One on pienin mutta löytää paljon suurempia ja niistä on takuulla joa vaaraa. Miksi yleensä se pitää laittaa tuulilasiin kun 35 eurolla saa merkkikohtaisen telineen konelautaan? Siksikö kun gps pitää näkyä naapurille?
mulla on 32 tuumane ,joten ajoni on virtuaaliajoa.Ei haittaa ku on absit ja sipsit ja kaikki vitun paska mitä ajotaidottomat tarvii.Voi ku sais vielä jostain takavetosen escotin
- päivänäkään
auristku kirjoitti:
miks te käytätte tollaisia POM-POM:ja ja muita rojuja?? Ostakaa känny, jossa on navi-ominaisuus, niin ei tarvi murehtia koosta ja sille on yleensä teline autossa joka tapauksessa. ja jos noi navigaattoreiden ominaisuudet on noin huonot, et pitää olla signaalin takia tuulilasissa, on sekin syy vaihtaa. Nokian 6110 nav toimii keskikonsolistakin ja ohjeet saat HF:llä, eli ei tarvitse kaikkien autossa olijoiden niitä kuunnella. toi nokia ei ollut mainos, mulla nyt vaan sattuu olemaan moinen.
viitsi puhua autonavikaattorista ja jostain nokian naurettavasta kännystä.
Itselläni Peugeot 407 ja navikaattorina Tom Tom One, navikaattori on kiinnitetty omalla imukupilla tuulilasiin. Tuulilasin muoto rajoittaa laitteen kiinnitystä, nyt se on melko keskellä tuulilasia eikä taatusti haittaa näkyvyyttä. Asiaa kysytty myös poliisilta ja ainakin nykykäytännön mukaan se kelpaa heille että se niistä teidän laeista. Laki ei ole aina niinkuin se luetaan mikä pitää myös pitää mielessä. Liekö asian takana se että navikaattoreihin saa koodattua nuo kameratolpat vai mikä. Tuskin yhtään onnettomuutta on sattunut navikaattoreiden takia, päin vastoin tuo edistää liikenneturvallisuutta kun navikaattori selkeällä äänellä opastaa minne mennään.
Yhtä naurettava on tuo kännykkälaki, itselläni on täydellinen autovarustus ja saan laillisesti puhua aktiiviluuriini, miten tuo poikkeaa kännykästä muuten kuin siten että tuo aktiiviluuri on hankalanpi ja vaarallisenpi kun siinä on se johto. - kännynavilla...
auristku kirjoitti:
miks te käytätte tollaisia POM-POM:ja ja muita rojuja?? Ostakaa känny, jossa on navi-ominaisuus, niin ei tarvi murehtia koosta ja sille on yleensä teline autossa joka tapauksessa. ja jos noi navigaattoreiden ominaisuudet on noin huonot, et pitää olla signaalin takia tuulilasissa, on sekin syy vaihtaa. Nokian 6110 nav toimii keskikonsolistakin ja ohjeet saat HF:llä, eli ei tarvitse kaikkien autossa olijoiden niitä kuunnella. toi nokia ei ollut mainos, mulla nyt vaan sattuu olemaan moinen.
Itse olen käyttänyt/käytän sekä navigaattoreita (4 mallia) että kännyn ohjelmia (2 eri ohjelmaa) ja kaikki antavat ääniohjeistuksella "vääriä" tai muuten omituisia ohjeita jolloin oikea ajoreitti on tarkistettava näyttöön vilkaisulla. Kännyn pienemmän näytön takia tuon kännyn sijoitus helposti katsottavaksi on jopa tärkeämpää kuin suurella näytöllä varustetun navigaattorin. Itselläni juuri tuon takia molemmissa autoissa kännyteline mittariston vieressä kojelaudalla (toisessa teline siirretty navigointiohjelman hankinnan jälkeen), kännyn yläreuna tosin jää tuulilasin alareunan alle eli ei ole "näköesteenä" ja työautossa navigaattori vastaavalla tavalla hyvin näkyvillä.
- viljo12
JeyJey kirjoitti:
Navit eivät enää ole mitään juppivehkeitä. Eihän ne maksakaan enää kuin 160 Euroo. Itselläni on halpislaite 199 E ja se pitää olla siinä lasissa kiinni koska muuten ei saa kontaktia satelliitteihin. Että silleen. Siksi.
Ja todellakaan se ei estä näkemästä yhtään mummoa, rollaattoria, kissaa, koiraa tai edes oravaa. Tule vaikka katsomaan.Luuletko että ministerit suuressa viisaudessaan viitsivät perehtyä siihen ettei se singnaali lasii läpäise,ne kieltää sen ensin,sitten kun oikein valitetaan,ne kittaa ja huomaa ,et saamari ,sehän ei toimi muualla,kuin lasin vieressä heh
- tuollaiset lasit ?
Asiat selvittänyt kirjoitti:
Etkö tiedä, että nykyautoissa on lasimateriaali sellaista, ettei se läpäise mm. gps-singaalia!
Useassa autossa on johonkin lasin kohtaan tehty sellainen alue, sen näkee verkon omaisena alueena, mistä signaali tulee - hyvin usein tämä alue on peruutuspeilin ympärillä.
Gps-singnaali tulee siitä kohti laitteelle - ei muualta.
Siksi on "pakko" sijoittaa gps-laite siihen kohti - peilin viereen. Siinä sen paikka muutoinkin on järkevin - sehän on tottumuskysymys - kuten kaasun käyttö, kytkimen käyttö etc...
Joissakin merkeissä tämä "piste" sijaitsee takaikkunassa, joten eräiden kommenttien ennuste, että ministeriö määrää gps:n paikan hansaklokeroon, tai takakonttiin toteutuu jo tästä syystä.
Kenenkähän aivot ovat moisen asian oivaltaneet, että gps on häiritsevä tekijä liikenteessä.
Samaahan voisi sanoa vaikka bensamittarista - sen liiallinen tuijottelu siirtää huomion pois ympäröivästä liikenteestä ja aiheuttaa kohtalokkaita virheitä - jopa kolareita.
Näkee kyllä missä ministeriön työpaine on - tyhjänpäiväisessä asioissa!
Laittaisivat vaikka ensimmäisenä venäjän liikenteen rekkajonot kuntoon.
Ihmettelee täällä liikenteen ammattilainen.Eipä ole tuollaista autoa tullut vastaan jonka lasit estäisivät GPS signaalin, eipä tuollaisessa toimisi kännykään auton sisällä ;) Tainnut vaan olla heikolla vastaanottimella varustettu laite joka pitää sijoittaa paikkaan josta on mahdollisimman esteetön näkyvyys taivaalle.
Itselläni on vuosia sitten hankittu vanha Garmin38 käsiGPS (niitä ensimmäisiä käsiGPS laitteita vuodelta miekka ja kirves) joka on aika ronkeli sijoituksessa, kojelaudan päällä ihan tuulilasin reunassa toimii hyvin mutta vähänkin taaemmas sijoitettuna alkaa hukata sateliitteja kun auton katto varjostaa signaalia. Uudempi Bluetooth palikka (SiRF II piirillä, eli ei edes uusin/herkin malli) toimii vaikka olisi housun taskussa auton sisällä ongelmitta, kokeiltu myös monessa uudessa autossa eikä mitään ongelmia ole ollut. - ami19
On ne aika tolloja eikse kuulu olla niin että siitä näkee.....
- :-[
"Syvältä tällänen naurettava holhoaminen ja kaiken kieltämine tai rajoittaminen niin että itse tarkoitus unohtuu !!!!!"
Nykymaailmassa holhoaminen ja kaiken kieltäminen ON itse tarkoitus. - Suomalaiset poiitikot
:-[ kirjoitti:
"Syvältä tällänen naurettava holhoaminen ja kaiken kieltämine tai rajoittaminen niin että itse tarkoitus unohtuu !!!!!"
Nykymaailmassa holhoaminen ja kaiken kieltäminen ON itse tarkoitus.Tarvitsevat sulkia hattuunsa,hinnalla millä
hyvänsä,ja valtio rahaa liikennesakkojen
muodossa,kuten kännykkäholhousasetus on osoittanut
Ruotsalaiset olivat siinäkin järkevämpiä.
Luulisi nyt liikenneministerikin tajuavan jos
ylipäätään ajokortin omistaa että navi on sitä
turvallisempi mitä lähempänä näkökenttää se sijaitsee,koska silloin ei tarvitse katsetta
irroittaa tiestä tai kadusta. - paskaa.
pakko olla keskellä kirjoitti:
joissakin gps :ssä on antenni rakennettu laitteen sisään , joten sen on oltava kojelaudan päällä . Kiinnitys on imukupilla ikkunaan . Autossani ei ole kojelaudan vieressä paikkaa johon
sen voisi kiinnittää .Jos se onnistuisikin ,olisi
laitteen hyöty sama kuin sinun asenteellisen jupi-
nasi . nimim. -0Kännykän kaverina on tuommoinen: http://www.insmat.fi/images/kayttoohjeet/InsSirfIII_Manual_Suomi_ver1.04.pdf
Ja toisena vehkeenä on TomTom jossa on tuo sama SiRF III. On aivan sama heittääkö nuo penkin alle tai hansikaslokeroon mutta aina ne toimivat. Nykyisissä vehkeissä ei todellakaan tarvita ulkopuolista antennia. - Harley Taavitsonni
JeyJey kirjoitti:
Navit eivät enää ole mitään juppivehkeitä. Eihän ne maksakaan enää kuin 160 Euroo. Itselläni on halpislaite 199 E ja se pitää olla siinä lasissa kiinni koska muuten ei saa kontaktia satelliitteihin. Että silleen. Siksi.
Ja todellakaan se ei estä näkemästä yhtään mummoa, rollaattoria, kissaa, koiraa tai edes oravaa. Tule vaikka katsomaan.Mulla navigaattori toimii siinä etupenkilläkin. Muuten rolaattorin sivistyneempi nimi on
Harley Parkinson - juppiko?
en tajua kirjoitti:
se gps laite pitää olla keskellä tuulilasia kuten näitä näkee. Siksikö että kaikki näkee että hei minulla on gps? Sen oikea paikka on mittariston vieressä eikä näkökentässä. 10 pistettä sille joka tämän asian saa kuntoon ja liikenneturvallisuus paranee. Mahtaa juppia harmittaa kun nyt ei kohta näy kuin kello enää...
Itse ajan työkseni vuodessa n 60000 km. Sen jälkeen kun nämä gps tulivat niin liikenne turvallisuus on parantunut, kun ei tarvitse käyttää perinteistä paperista karttaa. En käytä gps:ää siviili ajossa juurikaan mutta mennessäni asiakkaan luo niin silloin sitä käytän.
Eli olet taas joku kateellinen kusipää jota ärsyttää jos jollakin on jotain jota sulla ei ole. Gps on työnantajan hankkima. Esim euroopassakin huomattavasti helpompaa ajaa gps:n kanssa. Säälittävää tollainen juppi asenne. Meletäsi itsekin olen juppi kun on vielä puhelin etukin (Nokia 9300i kommnikaattori), puhun siihenkin ajaessani käyttäen HF:ää. Sekin on työkalu.
Eli ei kaikki joilla on gps ym. auto sälää ole juppeja.
Koitappa itse ajaa saman verran vuodessa käyttäen perinteistä karttaa, niin ei 60000 km vuodessa riitä. Eli gps on myös ekologinen teko oletko miettinyt asiaa tältä kantilta? - hhghf
tuollaiset lasit ? kirjoitti:
Eipä ole tuollaista autoa tullut vastaan jonka lasit estäisivät GPS signaalin, eipä tuollaisessa toimisi kännykään auton sisällä ;) Tainnut vaan olla heikolla vastaanottimella varustettu laite joka pitää sijoittaa paikkaan josta on mahdollisimman esteetön näkyvyys taivaalle.
Itselläni on vuosia sitten hankittu vanha Garmin38 käsiGPS (niitä ensimmäisiä käsiGPS laitteita vuodelta miekka ja kirves) joka on aika ronkeli sijoituksessa, kojelaudan päällä ihan tuulilasin reunassa toimii hyvin mutta vähänkin taaemmas sijoitettuna alkaa hukata sateliitteja kun auton katto varjostaa signaalia. Uudempi Bluetooth palikka (SiRF II piirillä, eli ei edes uusin/herkin malli) toimii vaikka olisi housun taskussa auton sisällä ongelmitta, kokeiltu myös monessa uudessa autossa eikä mitään ongelmia ole ollut.Ford, Renault, Ciroen, Opel, Nissan, Mersu... ja yleensä vain vähän paremmilla varusteilla olevat autot. Jos nyt uv-sanoo mitään.
- aaaaaaaaaaaaaaa
juppiko? kirjoitti:
Itse ajan työkseni vuodessa n 60000 km. Sen jälkeen kun nämä gps tulivat niin liikenne turvallisuus on parantunut, kun ei tarvitse käyttää perinteistä paperista karttaa. En käytä gps:ää siviili ajossa juurikaan mutta mennessäni asiakkaan luo niin silloin sitä käytän.
Eli olet taas joku kateellinen kusipää jota ärsyttää jos jollakin on jotain jota sulla ei ole. Gps on työnantajan hankkima. Esim euroopassakin huomattavasti helpompaa ajaa gps:n kanssa. Säälittävää tollainen juppi asenne. Meletäsi itsekin olen juppi kun on vielä puhelin etukin (Nokia 9300i kommnikaattori), puhun siihenkin ajaessani käyttäen HF:ää. Sekin on työkalu.
Eli ei kaikki joilla on gps ym. auto sälää ole juppeja.
Koitappa itse ajaa saman verran vuodessa käyttäen perinteistä karttaa, niin ei 60000 km vuodessa riitä. Eli gps on myös ekologinen teko oletko miettinyt asiaa tältä kantilta?Gps on tosiaa juppi laite maksaa nykyisin jopa 99-400 euroa. Sillä löytää perille turvallisesti ei tarvitse samalla katsoa karttaa, kun ajaa päivittäin eri paikkaan.
Turvallisuus ja uusi teknologiakin on pahasta. Elämisen helpottuminen on jotenkin hankalaa.
On tämä ihmeellinen Digi-tv, ABS, Airbag ja ESP mitä hittoa nämäkin on mitä näillä tekee??!!
Mutta kaikkihan eivät osaa käyttää edes tietokonetta:) - Haakon
tuollaiset lasit ? kirjoitti:
Eipä ole tuollaista autoa tullut vastaan jonka lasit estäisivät GPS signaalin, eipä tuollaisessa toimisi kännykään auton sisällä ;) Tainnut vaan olla heikolla vastaanottimella varustettu laite joka pitää sijoittaa paikkaan josta on mahdollisimman esteetön näkyvyys taivaalle.
Itselläni on vuosia sitten hankittu vanha Garmin38 käsiGPS (niitä ensimmäisiä käsiGPS laitteita vuodelta miekka ja kirves) joka on aika ronkeli sijoituksessa, kojelaudan päällä ihan tuulilasin reunassa toimii hyvin mutta vähänkin taaemmas sijoitettuna alkaa hukata sateliitteja kun auton katto varjostaa signaalia. Uudempi Bluetooth palikka (SiRF II piirillä, eli ei edes uusin/herkin malli) toimii vaikka olisi housun taskussa auton sisällä ongelmitta, kokeiltu myös monessa uudessa autossa eikä mitään ongelmia ole ollut.Katso esim. seur. linkistä Solar Reflex-tuulilasia. Se ei läpäise GPS-signaalia ja tarvitaan lisäantenni, jotta voisi navigaattoria käyttää.
http://www.opel.fi/action/go?page=corsa_equipment&cntryCd=FI&langCd=fi&webSiteId=GBPFI# - Nimetön
Tomppak kirjoitti:
Itse entisenä taksikuskina pystyn kyllä ajamaan autoa, näppäilemään navigaattoria joka on suoraan edessä.
Pystyn myös samalla sytyttämään tupakan, puhumaan kaverille, seuraamaan liikennevaloja, seuraamaan liikennettä, puhumaan puhelimessa, ihan mitä vaan, ei se minua ole koskaan häirinnyt, eikä tule häiritsemäänkään:)
Pystyy siihen moni muukin kuin entinen taksikuski:)Niinhän se pystyi samaan entinen kuskikin vain puhekaveri puuttui (onneksi) on nimittäin nyt rampana sairaalassa ajettuaan tieltä ulos suoraan päin puuta, eikä se kaveria tosiaan enää häiritse kun on mennyt auto ja ajokykykin, ehkä lopullisesti.
- edellinen
Katso edellinen viestiketju alapuolella..
- Pitää näkyy.
Kaikki hilavitkuttmet näkyville.
Että on paaluu.
Tärkeet tyypit ensi ja perille vaikka väärän reitinkautta, mitä välii sill o.
Mä ootan niitä ohjattujen robottien korvapuhelimiin teholediä joka vilkkuu.
Kohotetaan itsetuntoo,saadaan Suomen syysmasentunu tehoyhteiskunta taas vauhtii.
Nähdään kuka on tosi tärkee, kelle tulee puhelu, kenen vieressä täytyy olla häiritsemättä.
Superyksilöt näkyviin.
Nöössöt täällä taas vaan valittaa.
Ja samaa itkijäporukkaa riittää,onks jotku vaalit taas tulossa, kuka poliitikko nyt on keksiny nostaa ittees framille, mistä puolueesta, taasko .....piiip....- .................
turpakiinni! jos toi laki tulee toteen ni lupaan tasan tarkkaan vetää ekaa kyttää turpaa jonka nään ottaa tosi vihaksi ku olis enää ½ vuotta ennenku sais kortin mut sit tulee taas uus määräys...antakaapa pari kansan edustajaa tohon eteen ni vedän niit turpaa!!!
- nettiruikuttaja
................. kirjoitti:
turpakiinni! jos toi laki tulee toteen ni lupaan tasan tarkkaan vetää ekaa kyttää turpaa jonka nään ottaa tosi vihaksi ku olis enää ½ vuotta ennenku sais kortin mut sit tulee taas uus määräys...antakaapa pari kansan edustajaa tohon eteen ni vedän niit turpaa!!!
hyvähän se on uhota näillä palstoilla.....mut lyömättä varmasti jäisi jne....
- ................
nettiruikuttaja kirjoitti:
hyvähän se on uhota näillä palstoilla.....mut lyömättä varmasti jäisi jne....
älä yllytä>:D ei tuota pienintäkää vaikeutta ku hermostuu tarpeeks ja jos ne tekee tosta laista pysyvän ni ne juuri ylitti rajan
- Nimetön
ei taida olla asiat sullakaa kauheen hyvin! pientä rajaa! hei, mulla vm -88 ruosteenraiskaama toyota corolla josta maksoin alle 1000e, teen töitä hoitoalalla, jossa palkat on naurettavat ja ostin navin käytettynä.. ei se kuule kenellekkää muulle mikää status-symboli paitsi sulle!
- Caidemonn
Se on se poliitikko varmaan, jota on alkanut hävettää ettei ole saanut mitään järkevää tai ylipäätään mitään aikaa eduskunnassa ja jotta häpeilyä ja punastelua ei tarttisi enää jatkaa, se on kuumeisesti miettiny, mitä helvetin muka järkevää se keksis, et sais tehtyä oman osuutensa, sitten humalassa taksin takapenkilllä istuessaa saanut älynväläyksen!
- -tankki-
................ kirjoitti:
älä yllytä>:D ei tuota pienintäkää vaikeutta ku hermostuu tarpeeks ja jos ne tekee tosta laista pysyvän ni ne juuri ylitti rajan
Niistäppä nenä ja nosta housut kunnolla jalkaan ja mene nukkumaan, aamulla puuron jälkeen näyttää maailma paremmalta.
- Kalu kuin kalu
Se on todella hyvä apu työssä, jatkuvasti ajaessa työajoja, pystyy keskittymään itse ajoon ja laite neuvoo puhein, sitä ei tarvitse tuijottaa. Se ei estä näkyvyyttä, se on todella vain työkalu - ei mikään juppihomma minulle. Todella yksi parhaimpia apuvälineitä varmasti monelle muullekin ja lisää liikenneturvallisuutta - ainakin minun mielestäni. Ei varmaan niitten mielestä, jotka istuvat päivät konttorissa tai kotona.
- .............
ja jos ne vittuilee ni ite ainakin teippaan sen saakelin navigaattorin keskelle mittareita!!! ja eka poliisi joka valittaa joutuu turpakäräjille
- alemmalla
keskustelujonolla jos verenpaine laskisi siellä on jotain?? ei navia..
- Ajan toisella!
Eihän sitä ole kielletty pitästä kädessä. Siinä on hyvä pitää ja voi katsella milloin tarttee lähempää(tällä ijällä on joskus syytä). Sitten sen voi laittaa polvelle jos käsi väsyy!
Toki mummo voi ottaa sen takapenkille ja neuvoa sieltä ajamista. Ei hän kyllä enää näe kunnolla mutta loput hän arvaa!
Nyt kyllä HERRAT taas sekoaa pieniin nappuloihin!
Kyllä Lipponen osaisi (hallitusta neuvoa navigaattori asiassa). Nyt hänellä on jo ajokortti.
Kuka muistaa lisäjarruvalon alussa? Liikenneministeri kielsi sen ja kehoitti ajamaan lähempänä jotta näkee oikeat jarruvalot!!!! Hänellä ei ollut ajokorttia.
Kuinkas nyt on lisäjarruvalo? On hyvä ja kaikissa jo vakiona!
- helsingistä_vm71
Joo!
1. jos tuota gps:ää työssään tarvitsee niin kait se silloin ihan hyödyllinen on? esim. kauppiaat yms. jotka vaihtavat kaupunkia ja kohdettaan jatkuvasti.
2. mitä tavallinen mattimeikäläinen sillä tekee? työn ja kodin välillä? heh heh....tai eikö nykyään osata ajaa minnekään ilman karttaa? kyl on heikkoa tuo kaupunkituntemus!
3. jos siinä on äänineuvonta, eikö se ole sama missä se on? kunhan on gps-signaalissa ns. kenttää!
4. kaikkia leluja se suomalainenkin tarvii....miten se suomipoika osais ajaa lontoossa tai pariisissa...? vaikka olis mikä gps autossa. kun tarvii suomeenkin jo navikaattorin...herran jestas!
kyllä ex taksisuharia naurattaa....- Naurattaakin
Miksi olet EX-Taksikuski..taisit olla hukassa niiden paperikarttojen kanssa ja navigaattoria et osannut käyttää..en ainakaan tuollaisesta matkasta maksaisi perillä mitään, kun kierrellään ties mistä ennenkuin muistaa missä ollaan..
- Teuge
Naurattaakin kirjoitti:
Miksi olet EX-Taksikuski..taisit olla hukassa niiden paperikarttojen kanssa ja navigaattoria et osannut käyttää..en ainakaan tuollaisesta matkasta maksaisi perillä mitään, kun kierrellään ties mistä ennenkuin muistaa missä ollaan..
Kyl tääl taas osataa. Ensin ihan asiallista keskustelua ja sit ruvetaa uhoomaa turpakäräjillä. Onhan se hyvä, että keskustellaa kyseisesta holmhoamisesta, mutta näkyy sekaan mahtuvan myös keskustelu taidottomia eliöitä.
Onhan tuo käsittämätöntä holhoamista, sellaisilta päättäjiltä joilla luulis olevan muutakin mietittävää. Esim rekkajonot (jotka näkyy varmasti myös navin takaa, vaikka olis mihin sijoitettuna) ja teitten kunnossa pitoon myönnettävät varat. - kovis3
siis tajuatko extaksisuhari että ihmiset saattaaa mennä muuallekin kuin kotiin - töihin kuten helsinkiin jonnekin vieraalle kylään eikä tiedä muutakuin osotteen niin eikö se navigaattori ole hyödyllinen? luulisin sinun tietävän!! huhhu
- pitäisin
Kyllä minä pitäisin entisenä juoppokuskina suuni visusti kiinni, ei kannattaisi sotkeutua ihmisten asioihin
- ainakin
kännykän navigaattorista kiva kattoo meneekö taksi suhari suorinta reittiä perille, vaiko kierteleekö ennen perille saapumista. :D
- Nimetön
Hei! mitäpäs jos palattais ajassa taaksepäin ja vaihdettais ton navigaattorin tilalle se matkapuhelin! ihan varmasti samanlainen poru silloin!
...ex-taksiautoilija. Olet oikeassa, suomessa ei ole niin suuria kaupunkeja että tarvii olla navikaattori.
- Taxikustaa
kovis3 kirjoitti:
siis tajuatko extaksisuhari että ihmiset saattaaa mennä muuallekin kuin kotiin - töihin kuten helsinkiin jonnekin vieraalle kylään eikä tiedä muutakuin osotteen niin eikö se navigaattori ole hyödyllinen? luulisin sinun tietävän!! huhhu
On todella taksikuski entinen taksikuski. Ei tuolla asenteella töitä ainakaan voi tehdä. Kyllä navigaattori on minulla työssä jatkuvasti tarpeen, kun etsin uusia toimitusosoitteita. Miten paljon olenkaan säästänyt niin hermoja, bensaa kuin myös aikaa! Se 250 euroa on tullut takaisin jo moneen kertaan. Euroopassa sitä olen myös tehokkaasti hyödyntänyt!
- -J-
Turha leluhan se navigaattori on siinä missä suuri osa muistakin nykyautojen ominaisuuksista, kuten ilmastointi, ohjaustehostin, vakionopeudensäädin, ajotietokoneet, stereot.. puhumattakaan jostain aluvanteista ja metalliväreistä joista maksellaan moninkertaisia hintoja verrattuna navigaattoriin. Naurat varmaan kaikille näille myös, ja ajat itse jollain 80-luvun mersulla? Otan osaa...
Itse olen selvinnyt jokaisesta käännöksestä johon olen joutunut ohjaustehostimettomalla autolla, en ole kertaakaan saanut lämpöhalvausta kesällä ilmastoimattomassa autossa, ja aina olen löytänyt perille ilman navia pelkän kartan avulla... En siis voi sanoa tarvitsevani mitään näistä, mutta silti ajan tällä hetkellä autolla jossa nuo kaikki on, ja jos joku sille haluaa nauraa niin eipä vois juurikaan vähempää kiinnostaa.
Täytyy myöntää myös että kaupunkituntemukseni on sen verran heikkoa etten esim. muista ulkoa kaikkia pk-seudun huoltoasemia, ravintoloita, ilmaisia parkkipaikkoja jne, että siinä mielessä jopa tarvitsen navigaattoria.
- holhoava soomi
Tupakointi kielletään autoillessa sekä paskanpuhuminen Suomessa,on teillä hallirus?!.Jeezus mikä valtio.Ei meillä Ruotsissa tälläisiin puututa.
- suunnitellaan
sen sijaan nastarengaskieltoa terveydelle vaarallisina, kuolevatpahan ihmisen sen jälkeen terveempinä liikenneonnettomuuksissa. Ruotsissa jäi tosin huomaamatta se tutkimustulos, että kitkarenkaat levittävät hiukkasia neljä kertaa enemmän kuin nastarenkaat. Onkohan kohta ajettava talvella kesärenkailla, se on varmaan terveellistä. Jokaisessa maassa on omat idioottinsa.
- olisi asiaa
suunnitellaan kirjoitti:

Nastakieltohan olisi asiaa. Tai ainakin esim. 50e nastarengasmaksu/vuosi.
Kitkarengas nostaa tosiaan enemmän pölyä tiestä, mutta SE PÖLY ON SITÄ JONKA NASTARENKAAT OVAT TIESTÄ JAUHANEET!
Kyllä ruotsalaiset ovat tässäkin aivan oikealla asialla. Kokeile sinäkin kitkarenkaita, uskon että yllätyt positiivisesti. Kuten minäkin pari vuotta sitten.
- Umlaut
Seuraavaksi
Liikenneministeriö valmistelee lakia karvanoppienja wunderbaumien asentamisesta henkilöautoihin.- master of puppets
...saako noi "pelimiehen" peeniksen jatkeet roikkua esim sisäpeilissä??? Tuskinpa vaan.
- Paavo..
Jospa syy on siinä kun Paavo Lipponen sai ajokortin? =D
- Nimetön
Miten käy kun Tarja sitten ajelee. Loppuu valtion kuskaaminen. Tartteeko navigaattoria vai ...?
Onneks Mara ei ole usein Suomessa ainakaan ratissa, ei ehkä navigaattori sopisi tuuliasin eteen!
- rekkamiesjuha
Onhan tää aika paapomisyhteiskunta, mut on ihmiset myös idiootteja. Englannissa naarattiin 10 autoa viikon aikana joesta, johon navigaattoria käyttäneet ihmiset olivat ajaneet, eikä siten huomanneet lukuisia varoituskylttejä, siitä että silta on korjaustöiden takia poikki ja tie suljettu.
Kuulostaa aika uskomattomalta, mutta totta se on. Navigaattorin tai puhelimen käyttäminen ajossa sopii toisille ja toisille ei. Niin se vaan on. Suurella osalla se navigaattori on tosissaan aivan keskellä näkökenttää.- ................
Ja aina se talvi yllättää teidät helsinkiläiset joulukuulla. Silloin varmaan olis tarvinnut navia ettei olisi ajanut kasaan muiden joukkoon :-))
Navihan on apuväline kuten radiokin ja kello autossa.. Koitappa ajaa pelkkää moottorin pörinää kuunnellen. Ei sekään tunnu hyvälle. Autoradiotkin meinattiin kieltää liikenneturvallisuuteen vedoten. Mitä paskaa meidän tarvii kestää tuolla liikenteessä, kun juopotkin nyt saataisiin pois 100%.lla ensin niin puututaan sitten muuhun..
- sumen virainomaiset
pysty muuhun kuin älyttömiin määräyksiin!!! joka puolella mailmaa navi on arkipäivää ja yleisin sijoitus paikka tuulilasin keskellä alareunassa mistä pystyy hyvin seuraamaan samalla liikennettä ja missä mennään! suomen idioottimainen katsastus huomautaa navistta mikä on sijoitettu noin, poliisi taas hyväksyy asian. olen kuulut jopa katsastuksessa käyneen niin että autostta on määrärtty jälkitarkastus ehjiä osia vaitamalla kun navi on ollut kiini tuulilasissa tai koelaudalla.elikkä aivan syvältä perseesttä suomen toiminta!!! eiköhän se luo lisää liikenne riskejä jos navi täytyy sijoittaa koelaudan päältä alemmaksi??? EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ VAAN SUOMEN VALTIO ETTE OSAA MUUTA KUIN TEHDÄ ÄLYTTÖMIÄ LAKEJA JA VEROTTAA!!!!
- antilooppi
Ite ajan työkseni ympäri suomea ja navigaattori on kyllä aivan erikoisen hyvä väline etsiessäni uusia mahdollisia asiakkaita.Esim navigaattorin ansiosta ajan nyt pääkaupunki seudulla 100 km vähemmän kun ennen navigaattoria,joten ilmansuojelu hörhöt kuulkaa kuinka paljon vähemmän ilmakehään pääsee autostani hiilidioksia kun ajan vähemmän ja navigaattorin takia!
- melkein kaikille
Huvittavaa katsoa kun kaikenlaisisten kotteroiden tuulilaseissa roikkuu nykyisin noita navigaattoreita vaikka ajetaan koko ajan kotikulmilla.
Suomessa tuollaista laitetta oikeasti tarvitsevat lähinnä vain myyntiedustajat ja huoltomiehet, jotka jatkuvasti kiertävät maata ja hakevat osoitteita.
Itsellä on ollut jo useita vuosia autoissa tehdasasenteisia navigaattoreita ja harvoin noitakaan on tullut pidettyä päällä vaikka kilometrejä kertyy vuodessa paljon keskiarvoa enemmän. Ulkomailla joskus laitteesta on tosin oikeastikin ollut hyötyä.- rickki
Sua huvittaa että ihmiset hankkii 200-300€ navigaattoreita..
-sulla itsellä on tehdasasenteisia 2000-3000€ navigaattoreita..
-missä on logiikka? ketä huvittaa ja miksi..
;-D
mua - HiiiiH
olis se kumma jos et omaa pihapiiriäsi ilman navia osaisi kulkea :-)
Jotkut vaan sattuu liikkumaan eikä homehdu kotona ja silloin navi on erittäin hyvä vempele. Eikä maksa maltaita. Kannattais sunkin päivittää tietosi jos saat päivitettyä edes tehdasasennettua naviasi. Taisipa tulla kalliiksi. :-) - Autollakulkija
Turha kapine,paitsi silloin kun mennään tuntemattomaan.Itellä on läppäri,etupenkillä gbs-vastaanotin auton katolla.Näyttö on ainakin riittävän iso,en käytä laitetta jatkuvasti vaan silloin kun en osaa jonnekkin oikein muuten.Harva autoilia tarttee jatkuvasti,taxsit ehkä.
- 22" tuuman näyttö..;-)
Kyllä joillakin on navigaattori ihan oikeesti keskellä näkökenttää, vähän oikealla sivustalla. toimii maantiellä, muttei kaupunkiajossa.
-vaikka ei siihen uutta lakia tarvita että poliisi puuttuisi asiaan.
Toisaalta, kyllä suomalaiset on niin juntteja, ainakin liikenteessä, että kaikki pitää kieltää tai määrätä, ei osata ottaa muita huomioon vapaaehtoisesti..
Peace- ...........
kai se siihen näkökenttään tulee jos on 22 tuuman näyttö:D...ja se on tarkoituskin..ei joudu irrottamaan katsetta tiestä:D....
- vipk
Hienoa että meistä pidetään huolta kaikella lailla.? Nyt on vaan navit vuorossa, ajatelkaapa ihmiset kuinka paljon se herra kansa joutuu tekemään töitä ja vaivaamaan pieniä päitään, että ne keksis aina uuden asian millä kiusata ihmisiä. Navi on hyvä laite, se opastaa kuljettajan oikeaan osoitteeseen, melkeinpä metrin tarkkuudella, Ajatelkaapa jos navit kielletään kokonaan? Onko sitten turvallisempi vaihtoehto se, kun kuljettaja ajaessaan etsii oikeaa reittiä kahden neliön kokoisesta paperi kartasta, ja sotkeentuu siihen lopulta niin että varmaan mennään metsään.
Suomessa on vaan liian vähän autoja, yksinkertaisesti. Olen pyörinyt euroopassa monta vuotta eikä sielä takerruta tällaisii pikku seikkoihin. Jokainen kuljettaja varmaan osaa asentaa navin sellaiseen kohtaan autossa että sitä on heppo lukea eikä se haittaa liikenteen seuraamista, ja sitäpaitsi navihan puhuu sinulle, ei sitä tarvii koko ajan katsoa niin kun teeveetä. T:vipk- Fortuna
Tulee joskus mieleen,että onko joka ministeriössä joku tiimi,joka pohtii mitä taas keksittäisiin kansalaisten kiusaksi?
Nyt on navigaattorit tähtäimessä.Aikaisemmin oli kännykät,lisäjarruvalot(joita ei saanut asentaa)Ajovalopakko kirkkaalle päivälle ym.Kerrankin eräs suomalainen ajoi Espanjassa valot päällä kirkkaana aurinkoisena päivänä.Liikennepoliisi pysäytti ja sanoi:"Teillä on valot päällä".Suomalainen vastasi,että "meillä Suomessa ei saa ajaa päivällä ilman valoja".Johon poliisi vastasi,että"meillä täällä Espanjassa ei saa ajokorttia,jos ei näe päivällä ajaa ilman valoja".Ja antoi sakot.
Monesti nuo nipeltäjät noissa ministeriöissä ovat turhautuneita kynänpyörittäjiä ja saavat suuren nautinnon,kun keksivät vääntää jonkun kiusantekopykälän ja parempi vielä,jos sillä voidaan rahastaa. - LISÄÄ MAALAISJUNTTEJA EDUSK...
Jee!! Oli aikakin kiinnittää huomiota liikenteen uhkakuvaan numero 1. Nyt kun tuosta matkapuhelimen käytön rajoittamisesta on päässyt vierähtämään jokunen tovi, on tullut taas aika keksiä joku kiva lakialoite! Mitenköhän on selitettävissä, että tästä leikistä on aikanaan säästynyt auton audiolaitteisto? -eihän nyt tavallinen ihminen voi tietää, kykeneekö ajamaan ja kuuntelemaan radiota SAMANAIKAISESTI!?! Eiköhän seuraavaksi kielletä ratti, kun sen kampeaminen vaatii niin reilusti huomiota ja energiaa, josta tarkkaavaisuus kärsii! Ja eiköhän kierretä saman tien tulpatkin pois moottorista, niin ei sitten tule niin paljon niitä tulipaloja. Tai käyttökieltoon koko auto, siinä kun siirtymä ajasta ikuisuuteen on todistettavasti niin paljon lähempänä kuin esim. kotisohvalla. Säästyisi samalla tuota bensaa ja maapallo kiittää pienentyneitä päästöjä. VOI VITTU SANON MINÄ!
- ddc
LISÄÄ MAALAISJUNTTEJA EDUSK... kirjoitti:

eli nyt ne keksi et kotti pois ku ajaa kännykkä kädessä....
- namikaattori
Takuulla kuuliainen Suomen kansa noudattaa tätäkin lakia yhtä kuuliaisesti kuin hf-lakiakin. Oikeen naurattaa jo etukäteen (:D)
- ei pysäytetä
ahkerammin, ei hands-free nyt mikään suuri investointi ole, mutta liikenneturvallisuuden kannalta aivan olennainen.
Eikö liikennekamerat voisi sakottaa tuollaisia. - SAKKOJA KANSALLE
Kaikki on verolle pantu, mutta se vielä puuttuu, että kaikki kielletään! Eiköhän mennä jo liian pitkälle tai on mentykin jo.
Tupakanpoltto ajon aikana on sallittu, ilmeisesti herra pykälänlaatija ministeri itse polttaa tai ei omista autoa!- voihelvatasentään
Kyllä tässä maassa holhotaan... Kohta ajon aikana pitää myös käyttää kypärää, suojalaseja ja turvakenkiä.
- -DjS-
niinpä.. naurahdin itsekkin kun kuulin koko ajatuksesta.
ei ihan heti ensimmäisenä tulisi mieleen tunkea koko kapistusta naaman eteen. vaan jonnekkin mistä voin helposti tarvittaessa katsoa olenko oikealla tiellä.
mutta minusta useissa autoissa on taustapeili pahasti näkökentän edessä. pitäisikö niitäkin alkaa siirtelemään sitten jonnekkin?? - perä
Eikö ne enää muuta keksi. Kai nyt jokainen tajuaa ettei sitä naaman eteen laiteta. Jos tästäkin aletaan sakottamaan niin kyllä on ihme. Koska autoihin tulee kypärä pakko?
- Kypäräpakko
Kypäräpakko autoon. Onko Suomen päättäjäillä tekemisen puute? Vai liian pienet tulot, ettei ole vara hankkia oma laitetta? Eikun lakkoon! Suosittelen lämpimästi! Ja olka vaan kauan!
- kamikaze 33
navigaattoria? Jos on niin Urpo et tarvii tollasta laitetta olis paras mennä johonkin suljetulle osastolle.Voi vittu mitä uusavuttomia.Navigaattopri!!! Löytääks noi urpot edes autonsa omalta pihalta vai täytyyks taluttaa.
Paras tollasten pysyy kotona tai mennä vaikka laitoshoitoon. Navigaattori sitten, että löytää paskalle.Voi Vittu mitä Urpoja- auristku
kun et tiedä, että ihiset liikkuvat vierailla paikkakunnilla työn, loman, tms takia...ja kaikki ei tunne ulkoa jokaista paikkakuntaa, etenkään ulkomailla...
- Jäkäti, jäkäti
Vastauksia aina ja jokakerta pukkaa. Kännyköistäkin kitistiin just tasan samalla tavalla. Juppilelu ja kuka tartee ja en mää ainakaan. Jäkäti, jäkäti, jäkäti. Samat tyypit kitisee, kun se telkkariohjelma on niin tyhmä nak, nak, nak, nak eikä kykene sulkemaan sitä telkkua. Tee henkilökohatinen päätös. ÄLÄ OSTA niin helppoa se on.
- joopajoopajoo
Eikö niillä ole "oikeaa" tekemistä kun tällaisista pitää alkaa tappelemaan? On se kiva että meistä välitetään mutta suomi on kyllä täys poliisivaltio kun ei pian saa käydä edes kuusen juurella anakondaansa näyttämässä ettei tuu luontoon liikaa lisäravinteita! ..voi helevetti, kai sitä vois pistää edes vähän pienempipalkkaset tällasten asioiden kimppuun ettei herra isoherra rasitu liiasta työstä..
- Nissan Primera
OLi aikoinaan hyväksytty käyttö Ruotsissa lisäjarruvalo/ huomiovalot, niin täällä meillä Suomessa käyttö kielletty.Ministereillä TÄYTYY olla oma päätös muuten ne suuttuu jos joku muu keksii saman asian :)
- mutta menköön.
Ja voi vittu mitä lapsellista leikkiä.Verottakaa navigaattoreista ja kännyköistä vielä,kyllä me maksetaan.
- turvallisia!
paperikartoilla plärääminen vasta turvallista on, mutta sitä ei tietenkään olla kieltämässä.
- butthole surfer
päälle.
Kuka sitä ministeriä kaipaa?
Ei veronmaksaja ainakaan. - Teppo
Olen jo pitkään odottanut koska tulee kypäräpakko autoilijoille, se ei olisi mikään ihme tässä hyysäysvaltiossa.
- gaattori
Mitenköhän ministeriö meinaa valvoa navi kieltoa/rajoitetta. Taitaa poliiseille tulla lisähommii Navigaattoriratsioiden muodossa, JIPPII.
- GpsVeikko
Täytyyhän niillä viranomaisillakin olla jotain jutun juurta, millä saavat tehtyä itsensä jotenkin tärkeiksi. Onhan taas lisää papereita pyöriteltävinä. Kai ne perustaa tätä varten uusia virkojakin, joita me muut veronmaksajat rahoitetaan.
- Isoveljen valvottava
En oikein ymmärrä, että joku typerys satsaa 80.000 euroa varmistaakseen eduskuntapaikan. No, huvinsa kullakin ja ellei muuhun pysty.
Sen sijaan se menee aivan yli ymmärryksen, että sellaisesta henkilöstä tehdään LIIKENNEMINISTERI!
Poliisimiehen puoliso jostain susirajan takaa!! Ei ihme, että poliisivaltio voimistuu.. - Voro Karhu
Oikealle paikalle tarkoittaa sitä, että navigaattori sijoitetaan autoon jo tehtaalla. Näin siitä saadaan perittyä autovero.
- hummaani
Kaikki mikä Suomessa on vaarallista kuten viina, tupakka, puhelimet navigaattorit ja aotoradiot myös autot pitäisi varustaa Liisa Hyssälän kuvalla, niin ongelma poistuu. Me asennettiin Liisan kuva seinälle eikä ole tarvinnut lapsia käskeä tekemään läksyjä, sen jälkeen, ovat oikeita kullan nuppuja.
- Miettunen oli ,
hummaani kirjoitti:
Kaikki mikä Suomessa on vaarallista kuten viina, tupakka, puhelimet navigaattorit ja aotoradiot myös autot pitäisi varustaa Liisa Hyssälän kuvalla, niin ongelma poistuu. Me asennettiin Liisan kuva seinälle eikä ole tarvinnut lapsia käskeä tekemään läksyjä, sen jälkeen, ovat oikeita kullan nuppuja.
-ensimmäinen joka aloitti lypsämisen auto verolla.ei tiedetty auto määrää tuli liikaa rahaa mitä oli laskettu.mitä seuraavaks.KYLLÄ KANSA TIETÄÄ.suunnittelevat jo mopo auto veroa.kaikin muodoin.
- Verner
joten olen laittanut sen stereon kasettiaukkoon. Siihen kumijalka sopii mainiosti eikä ole näköesteenä.
Ministeriön huolenaihe on varmaan siinä että ihmiset tulevat ajamaan vähemmän kun löytävät heti perille ja kuluttavat siten vähemmän bensaa.- pysyypä
Kyllä tom tom pysyy lasissa, jos asentajalla älyä edes vähän, laita lämpimänä tuulilasiin. jos ei muu auta, kostuta hiukan imukupin reunoja ja paina huolellisesti ilma välistä pois...
- jdjdjd
pese lasi ja imukuppi...
- liikennekameroita
pitää estää. Kalliilla ostetut kansan kyykyttämiskamerat jäävät tarpeettomiksi jos kaikilla on edullinen ja toimiva navigaattori autossa.
Vaatimalla navigaattorin pois kojelaudalta aiheutetaan seuraavat asiat:
1. navigaattoriin tarvitaan teline
2. navigaattoriin tarvitaan erillinen antenni
3. navigaattori siirtyy huonompaan paikkaan suunnistuksen osalta, joten kuljettajan on siirrettävä katseensa pois liikenteestä katsellakseen seuraavia käännöksiä.
Oma navi on kojelaudalla, mutta niin matalalla että se ei poista näkyvyyttä tuulilasista yhtään. Tämäkö on jatkossa kiellettyä? - Heppu11
Kuka narvii navigaattoria.Minusta siitä ei ole normaali autoilijalle mitään hyötyä.Sen ymmärrän,että esim.sairasauto pääsee onnettomuus paikalle minuuttia aikasemmin navigaattorin ansiosta,mutta tavallinen autolija mitä sillä tekee.
- autoa
Julkiset likennevälineet kulkee. Kuka tarvii mikroaaltouunia, uunit on keksitty. Kuka tarvii ompelukonetta neula ja lanka on keksitty. Kuka tarvii sähkövaloa, kynttilät keksitty. Kuka tarvii koneita tuulivoima hoitaa. Kuka tarvii tskulaskinta laskutikku ja paperi keksitty. Kuka tarvii internettiä, kirjastot olemassa. Kuka tarvii ....
- täti immeinen
autoa kirjoitti:

kertokaas onkos jossain laissa kielletty ratissa ollessa kahvin juonti, sämpylän syönti yms. herkuttelut?
Pitkillä ajomatkoilla kun alkaa huikoa....
Sen navigaattorin kanssa on mukava kinata, ku itekseen ajelee... - turvallisuudesta...
Olet menossa vieraaseen kaupunkiin, kohteen olet jo ennakkon katsonut kartalla mutta ajoreitti sisältää useita risteyksiä kaupungin alueella, myös keskustassa:
1. Käytät paperikarttaa ja koitat muistaa kartasta katsomasi reitin. Tuskin kuitenkaan muistat koko reittiä ulkoa joten joudut välillä tarkistamaan jatkon kartasta, joko pysähtyen johonkin jos löydät paikan johon voi turvallisesti pysähtyä tai sitten ajaessasi.
2. Annat navigaattorin hoitaa opastuksen ja välillä varmistat oikean kääntymispaikan vilkaisemalla "oikein" sijoitettuun navigaattoriin .Itselläni mittariston vieressä kojelaudalla, kakkosautossa samalla paikalla kännyteline navigointisofta kännyssä. Molemmissa laiteen yläreuna jä tuulilasin alareunan alapuolelle ja laitteet hyvin näkökentässä nopeaa vilkaisua varten.
Kumpaa tapaa veikkaat turvallisemmaksi ? Ja on noissa pidemmissä maantiematkoissakin välillä muistelemista että mistä sitä pitikään seuraavaksi kääntyä, varsinkaan kun kartta ei aina kerro että onko se oikea risteys se ensimmäinen vai toinen jossa lukee sen kunnan/kaupungin opastus eli pitäisi painaa tienumerotkin mieleen jos ei halua luntata karttaa kesken matkan. Lisäksi navigaattorin kanssa pääsee yleensä perille nopeammin kun jää turhat kartantarkistus pysähdykset pois. Tietysti jos pyörii vain kotinurkilla on navigaattori turha mutta osa ihmisistä liikkuu muuallakin kuin kotinurkilla. - Autoilija**
Siinä ilmeisesti heppu joka ajaa kotoaan töihin ja takaisin, ja ehkä jopa joskus mummolaan.
Ajeleppa edes joskus vieraalla seudulla yksin ja koita opetella kartta ulkoa.
Navigaattori ehdoton työkalu työssään paljon vierailla alueilla liikkuvalle, ja piste - navigaattorit eivät
turvallisuudesta... kirjoitti:
Olet menossa vieraaseen kaupunkiin, kohteen olet jo ennakkon katsonut kartalla mutta ajoreitti sisältää useita risteyksiä kaupungin alueella, myös keskustassa:
1. Käytät paperikarttaa ja koitat muistaa kartasta katsomasi reitin. Tuskin kuitenkaan muistat koko reittiä ulkoa joten joudut välillä tarkistamaan jatkon kartasta, joko pysähtyen johonkin jos löydät paikan johon voi turvallisesti pysähtyä tai sitten ajaessasi.
2. Annat navigaattorin hoitaa opastuksen ja välillä varmistat oikean kääntymispaikan vilkaisemalla "oikein" sijoitettuun navigaattoriin .Itselläni mittariston vieressä kojelaudalla, kakkosautossa samalla paikalla kännyteline navigointisofta kännyssä. Molemmissa laiteen yläreuna jä tuulilasin alareunan alapuolelle ja laitteet hyvin näkökentässä nopeaa vilkaisua varten.
Kumpaa tapaa veikkaat turvallisemmaksi ? Ja on noissa pidemmissä maantiematkoissakin välillä muistelemista että mistä sitä pitikään seuraavaksi kääntyä, varsinkaan kun kartta ei aina kerro että onko se oikea risteys se ensimmäinen vai toinen jossa lukee sen kunnan/kaupungin opastus eli pitäisi painaa tienumerotkin mieleen jos ei halua luntata karttaa kesken matkan. Lisäksi navigaattorin kanssa pääsee yleensä perille nopeammin kun jää turhat kartantarkistus pysähdykset pois. Tietysti jos pyörii vain kotinurkilla on navigaattori turha mutta osa ihmisistä liikkuu muuallakin kuin kotinurkilla.tunnista yksisuuntaista katua vaan neuvoo ajamaan väärään suuntaan niin mitä sitten vilkasliikenteisissä kaupungeissa?
- oli kaikki nuo
autoa kirjoitti:
Julkiset likennevälineet kulkee. Kuka tarvii mikroaaltouunia, uunit on keksitty. Kuka tarvii ompelukonetta neula ja lanka on keksitty. Kuka tarvii sähkövaloa, kynttilät keksitty. Kuka tarvii koneita tuulivoima hoitaa. Kuka tarvii tskulaskinta laskutikku ja paperi keksitty. Kuka tarvii internettiä, kirjastot olemassa. Kuka tarvii ....
mitä luettelit niin kaikilla oli aikaa kyläillä. sitten kun keksittiin kaikkia nykyajan vempaimia ajan säästämiseksi niin sitten ei enää ole aikaa kyläillä vaikka aikaa pitäs säästyä niin mihin se säästynyt aika kuluu?
- Olisikohan mitään suurempia...
Ennen navigaattoria on saatava aurinkolipat eli ns. häikäisysuojat pois autoista! Ala-asennossa nämä peittävät suuren prosentuaalisen osan näkökentästä, ja estävät havaitsemasta mm. päälle laskeutuvaa ilma-alusta. HAHAHA!! Näkemykseni on se, että meillä on näissä kabineteissä AIVAN LIIKAA VÄKEÄ JA SELVÄSTI LIIKAA AIKAA! Kaikki tietävät, että kun työmaalla on hiljaista, meno muuttuu enne pitkää pelleilyksi. Ja eduskuntatalossa riittää pellejä!!
- aikuisuutta peräänkuuluttam...
Olen järkyttynyt tästä keskustelusta!! Ettekö ymmärrä että, sääntöjä tulee kunnioittaa, eikä niitä ole suunniteltu teidän kiusaksi vaan turvaksi!!
Itse osaan vielä lukea karttaa, enkä siis tarvitse
mitään muita apuvälineitä, jotka tekevät ihmisistä täysin uusavuttomia.
Turvallisin mielin liikenteessä!! - Ehkä uusavuton, mutta tässä...
aikuisuutta peräänkuuluttam... kirjoitti:
Olen järkyttynyt tästä keskustelusta!! Ettekö ymmärrä että, sääntöjä tulee kunnioittaa, eikä niitä ole suunniteltu teidän kiusaksi vaan turvaksi!!
Itse osaan vielä lukea karttaa, enkä siis tarvitse
mitään muita apuvälineitä, jotka tekevät ihmisistä täysin uusavuttomia.
Turvallisin mielin liikenteessä!!Taidat olla lähinnä jälkeenjäänyt(en provosoi, enkä viittaa henkiseen tasoon, pidetään homma "kypsänä)? Et varmaan tarvi karttoja siellä kirkonkylällä, ovathan tiet olleet samanlaisia ja paikallaan jo 1800-luvulla. Pyöri siellä, äläkä puutu keskusteluun. Pyydä samaa henkilöä, joka sinulle avasi tämän sivun, siirtymään vaikka Ylen arkistoon. Ja jos nämä keskustelut ihan oikeasti JÄRKYTTÄÄ, olisi varmaan sanomalehti sinulle parempi media...vai pitäisikö sanoa Teille?
- viljo12
samaa mieltä,ettei ministerit nyt taida tietää mistä asiasta oikein ottaa taas kantaa=),saa nähdä ,kuinka hullunkurisen kohdan ne autosta löytää,mikä vielä toimis niin et se kanssa sais sen yhteydenkin,kun jos lasikin on hiukan paksumpaa tai pelti,niin nyt jo saa lisä antennii käyttää ainakin tom tomissani,ja itselläni volvo 80S ,niin saati kuorma/rekka-autot,niin niiden lasit ovat hiukan tuhdimpii,niin kiva kuulla minne he saavat sen asentaa,taatusti ei satelliittiin saa yhteyttä jos se laite ei ikkunassa ole heh
- j1965
Ajoin taannoin autolla johon oli asennettu navigaattori tuulilasin yläosaan paikkaan, missä normaalisti on taustapeili.
Tuulilasin yläosaan (näkökenttään) oli kirjoitettu monikielinen tiedonanto nopeusrajoittimesta: 90 Kmh. (ei suomeksi)
Katsoin sitten miten tarkka mittari on: Ylitin 90 mittarinopeuden, AUTON NOPEUSMITTARI näytti 95kmh kun rajoitin alkoi jarruttamaan. NAVIGAATTORIN NÄYTÖSSÄ oli 86 kmh.
Samalle osuudelle osui myös OPASTAULU: sama 86kmh.
Järjetön mittarivirhe, tässä tapauksessa -11 kmh.
Eli kuinkahan monet sakot onkaan kirjoitettu noinkin pahasti väärän nopeusmittarinäytön vuoksi?
Kun auton omaa mittariakin seuraamalla ei ole voinut sakkojen maksulta välttyä, kun on luottanut poliisiin ja omaan nopeusmittariin...
Navigaattori näytti myös alueella olevan nopeusrajoituksen, eli 60 alueella ajaessa 60 tai alle vihreät numerot, 61-65 oranssi ja 65-> punaisella. (takanatuleva saavutti jatkuvasti vaikka yritin ajaa hiukan sallittua kovempaa, olikohan siinä vieläkin huonompi mittari kuin ko. autossa?)- kyse...
Nyt, kun kansalaiset pystyy Navigaattoreillaan poliisiakin tarkemmin mittaamaan ajonopeutensa, niin pelätään poliisin mittausten kyseenalaistamista.
Mittaustuloksen kyseenalaistamisesta on minullakin omakohtaista kokemusta.
Ajoin kärry perässä vakionopeusasetuksella ja navigaattorin määrittämällä nopeudella 82 kilometriä tunnissa.
Huomaamatta jäi pönttökamera ja 60 alentunut nopeusrajoitus , kamera välähti.
Kameramittauksen mukaan ajonopeuteni oli 89 kilometriä tunnissa, josta poliisi omaehtoiseti vähenti viisi kilometriä tunnissa.
Elikkä poliistitkaan ei luota mittauksiinsa, kun vähentelee.
Kuitenkin navigaattorin muistiin jääneen suurimman ajonopeuden mukaan en ollut viimeiseen puoleen tuntiin ajanut 83 kilometriä nopeampaa.
Kyllä meitä tulevaisuudessa sakotetaan jo siitäkin syystä, ettei pärstäkerroin vain miellytä.
Liikennevalvonnan mielivalta on saatava loppumaan ja tähän liittyvät asiat alistettava kansanäänestykseen.
Rakentakoon pönttökameroita mielensä mukaan, mutta nopeusrajoituksia on nostettava 20 kilometriä tunnissa.
Tuo ei saa riittää syyksi, ettei kylän huoltoaseman paarissa ole riittävästi asiakkaita, ja liikennettä ruetaan jarrutaan pönttökameroilla, etteivät näkemättä ajaisi ohi.
En periaatteesta pysähdy kirkonkylän kohdalla, johon on asennettu pönttö... nakkaan tumpit sivuglasista kiitokseksi. - renkaissa
Taitaa olla sulla nyt pelissäsi liian pienet rengas-vanne koko ?
Yleensä auto tuodaan myyntiin niin koko on sellainen, mittari näyttää liikaa 3 --- 7 km/h verrattuna esim navigaattoriin tai opaste mittauksiin.
Itellä navi, erillaisa ollut, käytössä vuodesta 2004 alkaen. Ja luotan siinä olevaan nopeus näyttöön enempi kuin auton. - j1965
renkaissa kirjoitti:
Taitaa olla sulla nyt pelissäsi liian pienet rengas-vanne koko ?
Yleensä auto tuodaan myyntiin niin koko on sellainen, mittari näyttää liikaa 3 --- 7 km/h verrattuna esim navigaattoriin tai opaste mittauksiin.
Itellä navi, erillaisa ollut, käytössä vuodesta 2004 alkaen. Ja luotan siinä olevaan nopeus näyttöön enempi kuin auton.Uudehko tavara-auto, n.10m³ / kant? paripyörät takana ja etuveto. Tuskin siinä tehdasasennuksena pitäisi olla nuo asiat pielessä. laskin väärin, ero oli "vain" 9kmh mutta on sekin liikaa, kun ottaa huomioon ettei tarkkaa mittaria voisi tehdä sammaan hintaan tarkaksi, kun se ei nykytekniikalla ole mikään mahdottomuus.
Auto oli tilapäisesti lainassa, enkä voi enempiä kommentteja tuohon vanne/rengaskokoon ottaa.
- Poiju1971
järjen käyttöön jo kauan sitten. Lakikirjasta voi lukea, mitä saa ja mitä pitää tehdä. Suositelmia ei valitettavasti ole...
- Veeti
Kepu ja Kokoomus ovat puheissaan väittäneet olevansa holhousta vastaan, Mutta mitenkäs taas kävikään kun yhteisen hallituksen pykäsivät. Kepulainen ja Kokoomuslainen liikenne- ja viestintäministeri kaksikko ovat pyörtäneet pyhät sanansa ja vaativat meille holhousta autoilijapoloisille. Me kun olemme niin osaamattomia ja taitamattomia surkimuksia. Äänestetään vaan edelleen Kepua ja Kokoomusta niin uusia holhoavia määräyksiä on tulossa lisää.
- Nissan Primera
Liikenne ja viestintäministeriö on jo kekannut et kortti pois kännyn käyttäjältä ajossa ja turvavyön käyttämättä jättämisestä.Kirjoitus 28.10 Helsinginsanomat
- "#""#
Voi pyhä yksinkertaisuus!
Olisikohan näittein aivottomien ministereiden syytä kieltää autoista koko auton mittarivarustus, -se kun saattaa aiheuttaa vaaran kun katsoo nopeusmittarin näyttöä. Tämmöisiä aivottomia kun me ollaan eduskuntaan ja ministereiksi äänestetty, - hyi saatana sentään.- äsi
on vaarallinen kun on nollatoleranssi tulee, jota Espoossa muka kokeiltu, ja kaikkialle se tulee. Saa koko ajan toljottaa nopeusmittaria tai ajella kävelyvauhtia jottei tule esim 1 kilometrin nopeusylitystä.
Navigaattori tarkkoine nopeusnäyttöineen olis siinäkin avuksi, mutta kun se alentaa sakkokertymää niin hallitus ei siitä tykkää. Kieltoon vaan, ja rajoitukset alas! Tulee paljon sakkoja eikä tartte teitä kunnostaa!!!
- mate73
Saksassa ei saa käyttää liikenteessä leveäsankaisia aurinko/silmälaseja koska ne rajoittavat näkyvyyttä sivulle.
- Nissan Primera
Seuraava mökkimatka, eukko takapenkille vöihin kädet selän taa nippusiteillä, suu ilmastointi teipillä,huppu päähän onpahan navigaattori hiljaa :)
- Koko asian
Tiedoksenne vain hyvät hämmästyneet kansalaiset, ettei ministeriö ole rajoittamassa mitään gepsin asennuspaikkaa, vaan lisälaitteiden paikka on jo aikoja sitten määritelty Suomen laissa.
Lukekaa ja valistukaa. Itse näen laittaan mainiosti kiinnittämällä sen ratin oikealle tai vasemmalle puolelle.
Asiassa oli kysymys vain ja ainoastaan tuulilasiin kiinnittelijöistä, jolloin laite on totaalisesti näkyvyyden tiellä. Katsetta voi suunnata pari senttiä alemmas, ellei ole putkiaivoinen- tai näköinen.koko navigaattorin pointti on pääasiassa seurata ääniohjausta, joskus varmistaa tilanne näytöltä.
Jos tosiaan perustaa käyttönsä vanhanaikaiseen kartalta katsomiseen, niin aivan sama missä se toosa on niin se vaaranta liikenteen.
Jokaisella navigaattorilla on oma "sana- ja ilmaisuvarastonsa", joten sen tulkintaan kannattaa totutella tutussa ympäristössä.
Alussa itse katsoin Navia paljon, nykyisin voin joskus pimentää näytönkin, ja mennä ääniohjeiden mukaan.- sen paikka
ricce kirjoitti:
koko navigaattorin pointti on pääasiassa seurata ääniohjausta, joskus varmistaa tilanne näytöltä.
Jos tosiaan perustaa käyttönsä vanhanaikaiseen kartalta katsomiseen, niin aivan sama missä se toosa on niin se vaaranta liikenteen.
Jokaisella navigaattorilla on oma "sana- ja ilmaisuvarastonsa", joten sen tulkintaan kannattaa totutella tutussa ympäristössä.
Alussa itse katsoin Navia paljon, nykyisin voin joskus pimentää näytönkin, ja mennä ääniohjeiden mukaan.meikäläisen autossa.... a-pilarin vieressä siellä kulmassa... sieltä se ei meikäläiselle estä mitään näköä.... ja ei tuu kateltua oikestaan yhtään siihe, aika äänen mukaa mennää... Mutta jos sitä ei saa tulevaisuudessa ikkunaan laittaa niin morjes sanon minä... sitte siinä ei oo mittäää järkee
- olla sitä
navigaattoria ollenkaan. minä oon aina osannu oikeaan paikkaan kun oon ennen ajamaan lähtemistä tutkinut "paperikarttaa" ja oon ajanu helsingissä ja monissa muissa kaupungeissa jotka on ennestään tuntemattomia. se on vaan tottumiskysymys. ei ainakaan mulla oo suunnitelmissakaan hankkia navigaattoria kun aion edelleenkin osata vanhoilla konsteilla.
- Ohmikas
Valitettavasti on myös näitä meikäläisiä syrjäkylän tumpeloita, jotka satunnaisesti joutuvat asioimaan kusiaspesässä. Itse päätin ostaa välittömästi navin, jouduttuani pimeässä etsimään tieni Helsingin satamasta Espooseen vanhentuneen kartan avulla. Olisin säästänyt kympin bensaa ja rutosti hermoenergiaa jos vekotin olisi ollut matkassa. Niin...kumpiko kannattaa valita, Garmin Nuvi 250 W, vaiko TomTom one Europe XL?
- helppo käyttää ja
Ohmikas kirjoitti:

halvemmat kartat
- puulelut takaisin
helppo käyttää ja kirjoitti:
halvemmat kartat
vain ammatti käyttöön navigaattorit, kun pitää heti ja välittömästi osata oikeaan osoitteeseen.muu käyttö on turhaa ja vieläkin turhempaa ja vieraannuttaa ihmistä vielä lisää luonnosta ja sen oikullisuudesta ja taas syntyy muutama viherpiipittijä ja suden suojelija.
- Ohmikas
puulelut takaisin kirjoitti:

Tässä sitä taas nähdään miten kieroon kasvaa ihmisen käsitykset epäluonnollisessa ympäristössä. Pitää ihmisen olla jo läpeensä urbanisoitunut, ennen kuin alkaa pitää kehä ykkösen sisällä ajelua luonnossa liikkumisena. Voi voi sentään Suomen kansaa!
- Leppoisaa lomaa
puulelut takaisin kirjoitti:
vain ammatti käyttöön navigaattorit, kun pitää heti ja välittömästi osata oikeaan osoitteeseen.muu käyttö on turhaa ja vieläkin turhempaa ja vieraannuttaa ihmistä vielä lisää luonnosta ja sen oikullisuudesta ja taas syntyy muutama viherpiipittijä ja suden suojelija.
Navigaattori on esim. perheen lomamatkalla aivan ehdoton väline, kun kartanluvun hoitaa pääosin laite eikä esim. vieressä istuva puoliso. Hänkin saa nauttia lomasta eikä tule turhia kiistoja vääristä ajo-ohjeista yms.
- Käyttäjä
puulelut takaisin kirjoitti:
vain ammatti käyttöön navigaattorit, kun pitää heti ja välittömästi osata oikeaan osoitteeseen.muu käyttö on turhaa ja vieläkin turhempaa ja vieraannuttaa ihmistä vielä lisää luonnosta ja sen oikullisuudesta ja taas syntyy muutama viherpiipittijä ja suden suojelija.
Hmm...
- Rehveli
... muutamalla pikkusieluisella elämäänsä kyllästyneellä virkamiehellä tekemisen puutetta.
- Uutispuuro
Lehtimiehillä taitavat olla jutut vähissä, kun päästävät tuollaisia uutisankkoja liikkeelle.
- olen
et näin...
- Anonyymi
Minä olen Juha mietunen Ulvilassa ketä ajeli auto päin ihmisiä kännissä huumeita pää täyteen ja nyt ajamaan autoa päin valo tolppa terveisiä Juha mietunen Ulvilassa minä nyt hakkaa Ulvila uimahallia ovia
- Anonyymi
Paskat narkkari ihminen on Ulvilassa ketä Harjavalta sairaalan heti
- Anonyymi
Juha mietunen Ulvilassa ajeli auto päin ihmisiä Ulvilassa kännissä huutaa Ulvilassa nyt huumeissa Ulvilassa kohti Ulvilassa uimahallin nyt kolari Ulvila vanha lähellä Ulvilasta uimahallin nyt kolari terveisiä Juha mietunen
- Anonyymi
Juha mietunen on vammainen Pori lainen se paskat Pori vammaisten henkilöiden
- Anonyymi
Minä aja kännissä auto Ulvilassa ja Porissa päin nyt nyt kaljaa auto ajeli auto päin Porissa nyt minä käytän huumeita autossa nyt
- Anonyymi
Minä olen Juha mietunen minä ajeli auto päin ihmisiä Ulvilassa Porissa nyt olen tappelu ihmisen kansa nyt hän kaljaa minä koko yö päivä kännissä
- Anonyymi
Kannattaa soittaa poliisit heti en kännissä saa ajaa jos Juha mietunen on narkkari ihminen se se on hullu ulvilainen minä juoksen alas munan paljastaa Ulvila uimahallia parkkipaikalla nyt
- Anonyymi
Juha mietunen Ulvilassa se ajelee kännissä Ulvila uimahallia parkkipaikalla autoja päin
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631596Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä291574Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701348Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2251262- 1281135
Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1761115Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3271094Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271047- 781046
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3121043