Unien tulkintaa

Tiedättekö hyvää ja aktiivista unien tulkintapalstaa? Itse olen käyttänyt vain tätä silloin tällöin. Nyt näyttää, että niillä jotka osaavat tulkita, ei ole aikaa käydä täällä.
3257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kovasti ettei minulla ole mahdollisuutta olla täällä jatkuvasti kertomassa halukkaille unistaan. Mielelläni sen tekisin, mutta en tätä työkseni vaan vapaaehtoisesti, eikä minulla valitettavasti perheellisenä ihmisenä ole mahdollisuutta olla käytettävissä koko ajan. Kehitän omaa taitoani koko ajan, en ole täydellinen enkä väitä pystyväni kertomaan kaikille kaikkea. Kerron vain sen mitä unesta nousee mieleen. Kuka tahansa voi ottaa paikkani, teen tätä omasta tahdostani mutta joskus aika vaan ei riitä kaikkeen.

Äänestä
  • ...anteeksi asiaa, johon sinulla ei ole mitään velvoitetta. Sinä olet hyvä tulkitsija, Laurami, olet ainakin pari kertaa tulkinnut minulle ja ihan nappiin on mennyt tulkintasi.

    Eihän kukaan voi odottaa sinulta panosta ilmaiseksi, sehän on selvä kuin pläkki. Voi kun 24h maksaisi sinulle tai jollekin muulle osaavalle tulkitsijalle, muuten palsta kuihtuu.

    Itselläni on murroksessa oleva elämänvaihe ja siksi näen paljon enneunia, mutta kun en osaa kaikilta osin tulkita niitä. Siksi tiedustelin palstaa, jolla osaavia tulkitsijoita.

    Äänestä

  • Kiitos, tulkinta-apua tarv... kirjoitti:

    ...anteeksi asiaa, johon sinulla ei ole mitään velvoitetta. Sinä olet hyvä tulkitsija, Laurami, olet ainakin pari kertaa tulkinnut minulle ja ihan nappiin on mennyt tulkintasi.

    Eihän kukaan voi odottaa sinulta panosta ilmaiseksi, sehän on selvä kuin pläkki. Voi kun 24h maksaisi sinulle tai jollekin muulle osaavalle tulkitsijalle, muuten palsta kuihtuu.

    Itselläni on murroksessa oleva elämänvaihe ja siksi näen paljon enneunia, mutta kun en osaa kaikilta osin tulkita niitä. Siksi tiedustelin palstaa, jolla osaavia tulkitsijoita.

    Haluaisin kovasti olla täällä kokopäiväisesti, mutta ei se ole mahdollista. Yritän käydä usein ja tulkita sellaiset unet joista tulkinta nousee heti mieleen, jotkut ovat niin moniselitteisiä että vaativat enemmän aikaa tulkitsemiseen. Lyhyt, ytimekäs kerronta helpottaa tulkintaa aina. Kiitos teille kaikille jotka olette luottaneet minuun, yritän olla jatkossakin luottamuksen arvoinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulkinta-apua tarvitseva kirjoitti:

Tiedättekö hyvää ja aktiivista unien tulkintapalstaa? Itse olen käyttänyt vain tätä silloin tällöin. Nyt näyttää, että niillä jotka osaavat tulkita, ei ole aikaa käydä täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu